Jouni Laukkanen

Finavia laman kourissa

30 viestiä aiheessa

Osavuosikatsauksesta lainattua:

 

1.7.-30.9.2009

Konsernin liiketulos oli 18,7 miljoonaa euroa, mikä on 6,4 miljoonaa euroa enemmän

kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Katsauskauden voitto oli 17,1 miljoonaa

euroa (10,2). Vuosineljänneksen tuloksessa on kirjattuna kertaluonteisia eriä

yhteensä 7,5 miljoonaa euroa. Kertaluonteisista eristä oikaistu tulos oli 9,6

miljoonaa euroa (11,0) mikä on 1,4 miljoonaan euroa heikompi kuin viime vuoden

vastaava tulos. Kulujen karsinta ei täysmääräisesti ole paikannut kysynnän laskun

vaikutusta tulokseen.

 

1.1.-30.9.2009

Konsernin liiketulos vuoden alusta syyskuun jälkeen on 34,8 miljoonaa euroa (42,4).

Tilikauden voitto oli 28,1 miljoonaa euroa. Tulos sisältää kertaluontoisia eriä

yhteensä 9,4 miljoonaa euroa. Kertaluonteisista eristä oikaistu tulos on 18,7 mikä

on 11,5 miljoonaa euroa viime vuoden vastaavaa (30,2) heikompi. Suurin syy viime

vuotta huomattavasti heikompaan tulokseen johtuu kysynnän romahtamisesta. Kysynnän

muutostilanteesta aiheutunutta vaikutusta tulokseen on pystytty lieventämään

säästötoimenpiteiden kautta.

 

 

Voi ****ujen ****ujen ***tu! Meikä on 3 viikkoa lomautettuna firman taloudellisen ahdingon takia, kuten muutkin työntekijät, jotta saataisiin aikaan vajaan 5M€ säästöt! Tämän jälkeen ainoastaan kusen tällaisen firman päälle. Teen kyllä duunit eläkeikään asti mutta ei tällaiselle paskafirmalle voi minkäänlaista lojaaliutta osoittaa enää ikinä.

 

 

Tässä vielä lisää tietoa "lamasta": http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2009/11/02/matkustajamaarista-ongelmia-finavialle/200923027/12?pos=31

 

EDIT: Pikkuisen siistitty kirotusasua ;) /MM

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei tossa touhussa oo kyl mitään järkeä.

 

Sen ymmärtää että yrityksenä tietty senkin pitää tehdä liikevoittoa ja pyrkiä siihen ettei kustannukset karkaa käsistä, MUTTA tässä tapaukessa kun huonnonetaan lennonjohtopalvelua niin äkkiä siinä pääsee finavian asiakkaat(=lentoyhtiöt) maksajiksi ja siellä lentoyhtiöissäkin varmaan osataan laskea 1+1...ei varmaan ainaka helpota tilannetta Finavian osalta jos tulee tyytymättömiä asiakkaita.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saas nähdä, kauan tämä purkaus täällä pysyy?  ;D

 

Olet oikeassa. Viestisi voisi poistaa turhana samantien, mutta jääköön nyt, kun siihen on jo ehditty vastata. Jounin viestissä sen sijaan ei muutamaa sensuroimaan joutumaani rumaa sanaa lukuunottamatta ole mitään, miksi viesti pitäisi poistaa...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finavia aikoo jatkaa säästötoimia myös ensi kesänä myöntämällä tuottamattaomalle harrasteilmailutoiminnalle aikaisempaa alempia lentopintoja. Korkeammat pinnat maksavat enemmän....

-M-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Milloinkohan ensimmäinen asiakas maksaa säästötalkoista sen kaikkein korkeimman hinnan... :'(

 

(...jonka johdosta se lennonjohtoduunari pannaan tietty hkoht raastupaan)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finavian toimintakertomuksesta v. 2008:

 

"Liikelaitoksen tulos vuodelta 2008 oli 34 706 631,43 euroa. Liikenneministeriö on asettanut Ilmailulaitoksen

tuloutustavoitteeksi vuodelle 2008 50 % tuloksesta, kuitenkin vähintään 5 miljoonaa euroa.

Hallituksen ehdotus vuoden 2008 tuloksen voitonjaosta on seuraava:

• 50 % tuloksesta, 17 353 315,43 euroa jätetään omaan pääomaan

• 10 000 000,00 euroa jätetään omaan pääomaan valtioneuvoston elvytyspäätöksen mukaisen

Helsinki-Vantaan terminaalin korjaustyön rahoittamiseen vuonna 2009

• 7 353 316,00 euroa maksetaan voitontuloutuksena."

 

Finavia on viime vuosina tulouttanut keskimäärin noin 15-17 miljoonaa valtiolle eli se on ollut eränlainen raha-automaatti valtion kassaan. Mutta viime vuonna se jäi siis 7,3 miljoonaan. Näinä taantuman aikoina, kun verotulot vähenevät rajusti ja valtio joutuu ottamaan lainaa ulkomailta pitääkseen valtionbudjetin edes jonkinlaisessa tasapainossa, on ehkä ymmärrettävää että Finavian valtiolle tulouttamat voitot tulevat tosi tarpeeseen. Eihän se tietenkään mikään mukava asia ole henkilöstölle, kun säästötoimet iskevät.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jouni pitäähän tämä maksaa:

 

Finavian hallitus päätti 28.8.2009 alentaa 1.9.2009 alkaen kaupallisen siviililentoliikenteen lentoasema- ja lennonvarmistusmaksuja sekä turvamaksujen hintoja noin 10 %. Alennuksen vaikutus vuoden 2009 liikevaihtoon tulee olemaan noin 6,7 miljoonaa euroa  ;)........

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jouni pitäähän tämä maksaa:

 

Finavian hallitus päätti 28.8.2009 alentaa 1.9.2009 alkaen kaupallisen siviililentoliikenteen lentoasema- ja lennonvarmistusmaksuja sekä turvamaksujen hintoja noin 10 %. Alennuksen vaikutus vuoden 2009 liikevaihtoon tulee olemaan noin 6,7 miljoonaa euroa  ;)........

 

Juu, olipa hyvä että muistutit.

 

Rahat otetaan duunareilta, että saadaan tuloutettua valtiolle. Samaan aikaan valtioenemmistöisen lentoyhtiön koneet holdaa lennonjohdon miehistövajeen takia ilmassa ja se maksaa, mutta sitä kompensoidaan matkustajamaksujen pudottamisella. Mikä Finavian tuloksessa tarkoittaa sitä, että duunareilta irti revitty raha hukataan lentoyhtiöille annettuihin alennuksiin.

 

Kirassikauppias hieroo käsiään, mutta kuka tästä oikeasti hyötyy?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finavia aikoo jatkaa säästötoimia myös ensi kesänä myöntämällä tuottamattaomalle harrasteilmailutoiminnalle aikaisempaa alempia lentopintoja. Korkeammat pinnat maksavat enemmän....

-M-

 

Niin, tämä on samaa asiaa kuin EFHK:n TMA:n laajennus. Saadaan pienennettyä tuottamattoman valvomattoman ilmatilan määrä ja lisää kysyntää lennonjohtopalveluille. Jokainen kuutiokilometri valvomatonta on poissa Finavian tuloksesta.

 

Mika

 

ps. Ihan selvyyden vuoksi, että jatkoin samalla kieli poskessa linjalla kuin Matti.

 

:P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, olipa hyvä että muistutit.

 

Rahat otetaan duunareilta, että saadaan tuloutettua valtiolle. Samaan aikaan valtioenemmistöisen lentoyhtiön koneet holdaa lennonjohdon miehistövajeen takia ilmassa ja se maksaa, mutta sitä kompensoidaan matkustajamaksujen pudottamisella. Mikä Finavian tuloksessa tarkoittaa sitä, että duunareilta irti revitty raha hukataan lentoyhtiöille annettuihin alennuksiin.

 

Kirassikauppias hieroo käsiään, mutta kuka tästä oikeasti hyötyy?

 

Jouni - katso tämä kokonaan - ei se ole muillakaan helppoa:

 

http://www.youtube.com/watch?v=vx-plJdKofE

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Mika

 

ps. Ihan selvyyden vuoksi, että jatkoin samalla kieli poskessa linjalla kuin Matti.

 

:P

 

Ai oliko mulla kieli poskessa?? ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vastaavan firman vastaavat toiminnot ovat saaneet jo kilpailua aikaan, vrt. luotsausliikelaitos vs. Baltic Pilot.

Milloin täällä? Millä perusteella ilmatilaa voisi vuokrata?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vastaavan firman vastaavat toiminnot ovat saaneet jo kilpailua aikaan, vrt. luotsausliikelaitos vs. Baltic Pilot.

Milloin täällä? Millä perusteella ilmatilaa voisi vuokrata?

 

Eiko hallitus juuri paattanyt, etta luotsaustoiminta pysyy valtion monopolina?

 

Ihan vain kuriositeettina, Floridassa on 84 luotsia, joiden keskiansio on $380 000/vuosi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen aina ihmetellyt ilmailulaitoksen bisnesjohtajia. Monopoliasemassa on helppo tuottaa rahaa valtiolle. Tappion tekemiseen tarvittaisiin aivan erityistä lahjakkuutta.

 

Onneksi selvisin ilmailulaitoksesta hengissä. Toivon samaa Jounille ja kolleegoille.

 

Esa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voi laitosparkaa, kun menee huonosti  :(

 

 

Ehdotankin Finavian talouden pönkittämiseksi välittömästi voimaanpantavaksi seuraavaa uutta hinnoittelua:

 

                     YLEISILMAILUN RAHASTUSHINNASTO PER 3.11.2009

 

- 1-moottorikoneen käynnistäminen, per käynnistysyritys              10 €

- 2-moottorikoneen käynnistäminen            "                               30  €

- rullausselvityspyyntö                                                                 10 €

- rullausselvityksen antaminen                                                    10 €

- rullausselvityksen toistaminen                                                  15 €

- selvitys kierrokseen                                                                   10 €

- selvitys lähialue ulos                                                                  20 €

- matkalentoselvitys                                                                     30 €

- jakson vaihto per kerta                                                              10 €

- selvitys kentän päälle                                                                 20 €

- yöVFR-selvitys                                                                             50 €

- IFR-selvitys                                                                                150 €

- selvityksen peruuttaminen                                                          30 €

 

- transponderin käyttö

 

- standby                                                                                      10 €

- yleiskoodi 2000                                                                           20 €

- yksilökoodi                                                                                  30 €

- hätäkoodi                                                                                  150 €

 

Radion käyttö

 

- tangentin painaminen                                                                   5 € per naksautus

- kantoaaltokorvaus                                                                        0,50 € per metri

- radioton liikennöinti                                                                    150 €

 

- käytössä olevan kiitotien ylitys rullaamalla                                 20 €

- rullauslinjoilta poikkeaminen                                                      40 € per kerta

- rullaus tulliruudun kautta                                                            50 €

 

- moottorin sammuttaminen kesken lennon                                220 €

 

- 360:nen teko myötätuuliosalla                                                     30 €

. 360:nen teko peruksella                                                               60 €

- 360:nen teko finaalissa                                                               120 €

 

- laskeutumisselvitys, läpilasku                                                       30 €

- laskeutumisselvitys, loppulasku                                                    50 €

 

- pakkolasku                                                                                  200 €

- kaputti                                                                                       1200 €

 

- soveltumisselvitys ilmailutoimintaan per pilotti per vuosi           2000 €

 

- KOSKA KYSEESSÄ ON VUOSISADAN RAHASTUSHINNASTO, HINNAT TULEVAT VOIMAAN TAKAUTUVASTI 1.1. 2000 LUKIEN  ;)

 

---------------------------

 

Eiköhän ongelma ole tuolla hoidettu.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen aina ihmetellyt ilmailulaitoksen bisnesjohtajia.

 

Eiköhän biznesjohtajat joilta jotain vaaditaankin ole ihan muualla hommissa kuin valtiolla ?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos säästöjä haluttaisiin, niin pääkonttorista voisi potkia 30-40% suojatyöpaikoista veke...löytyy jos jonkinlaista tiedotuspäällikköä, viestintäpäällikköä jne...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin joo, Love Recordsin mentyä konkkaan Chrisse Schwindt sanoi: "Se on vaan fyrkkaa"  ::) mikä ei paljon lohduttanut niitä joilta meni panttina ollut asunto lunastukseen...

 

Yleisilmailijaa tullaan kuitenkin myös varmasti "muistamaan" näissä talkoissa, joissa on lisättävä tuloja siellä missä kehdataan ja vähennettävä kustannuksia, siellä missä halutaan - kehtaamisesta ei siellä puolella piitata  :thmbdn:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Don Vito Corleone sanoi osuvasti: "Don't take it personal - it's only business"

 

Niin... tässä on kuitenkin sellainen juttu, ettei liikenteen määrä ole vähentynyt yhtään ja lentoturvallisuuteenkin vaikuttavia tehtäviä tehdään pienemmällä duunariporukalla. Tämä joko loppuu siihen, että järjestelmän suorituskyky romahtaa äkillisesti tai joku tekee jossakin virheen väsymyksen takia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin... tässä on kuitenkin sellainen juttu, ettei liikenteen määrä ole vähentynyt yhtään ja lentoturvallisuuteenkin vaikuttavia tehtäviä tehdään pienemmällä duunariporukalla. Tämä joko loppuu siihen, että järjestelmän suorituskyky romahtaa äkillisesti tai joku tekee jossakin virheen väsymyksen takia.

 

Niinpä... pätee muihinkin aloihin, porukkaa vähennetään mutta työt pysyy ja jopa kasvaa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Milloinkohan ensimmäinen asiakas maksaa säästötalkoista sen kaikkein korkeimman hinnan... :'(

 

(...jonka johdosta se lennonjohtoduunari pannaan tietty hkoht raastupaan)

 

Nih... :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään