Mikko Virtanen

Flightforum vs. suomi24

55 viestiä aiheessa

Tervehdys kaikille,

 

Tuli istuttua kahvilla eräänä päivänä toimittaystäväni kanssa, joka kirjoittelee silloin tällöin eräässä isohkossa valtakuntamedissa ilmailujuttuja. Siinä juttujen käännyttyä naisista lentämiseen  ::), hän kertoili kuinka hänen ja muutaman kollegan parissa on keskusteltu flightforumin tason laskusta. Hän, kuten moni muukin, on pitänyt foorumia oivallisena palstana, jossa jopa ammattilaiset käyvät asiallista keskustelua ilmailun ammattiasioista. Mutta, mutta....viime aikoina hän on kiinnittänyt huomiota, että koko palstan keskustelujen tasot ja aiheet eivät eroa enää karrikoiden paljoakaan suomi24 ilmailukeskusteluista. Olipa hän jaksanut hieman googlata aktiivisimpien keskustelijoiden taustoja, ja kuten hän asian ilmaisi "kirjanpitäjät ja nokian insinöörit kinaavat keskenään ihan muusta kuin ilmailusta" . Itse hieman aluksi hämmästelin, mutta kotiin päästyäni otin ilmailulasit pois silmiltä ja aloin selaamaan ilmailukeskustelupalstaa. Jouduin kyllä soittamaan kaverilleni ja myöntämään hänen olleen oikeassa. Eipä voinut keskutelujen ilmailuantia kovin tasokkaaksi ja ammatilliseksi kehua. Samoin huomasin tosiaan todellisten ilmailunammattilaisten kirjoittelun vähentyneen. Olen kyllä itsekin huomannut, että tuntuu välillä myös henkilöön kohdistuvan arvostelun lisääntyneen. Jos kommentti ei miellytä, käydään kiinni johonkin muuhun kuin itse asiaan.

 

Noh, tämä nyt oli tällainen eräs mielipide, joka tuli ulkopuoliselta, mutta minut ainakin se sai hieman pysähtymään. Tosin sana on vapaa, mutta tuntuu silti surulliselta palstan liukuminen tällaisille raiteille.

 

Pyydän anteeksi, jos joku pahoittaa mielensä kirjoituksestani, se ei ole tarkoitus.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos taso laskee, niin täällä sitä lasketaan ihan omalla nimellä  8) mutta hei, sellainen valittelu että "taso on laskenut" toistuu aina silloin tällöin joka paikassa, ei pelkästään täällä, eikä se johda mihinkään, kun koko foorumikirjoittelu pohjautuu vapaaehtoisuuteen eikä ole mitään pakotetta eikä myöskään kannustetta pyrkiä parempaan laatuun.  Valittelu on ihan yhtä turhaa kuin tämä viestikin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Totuushan on se, että palsta on myös paisunut paisumistaan. Nyt rekisteröityneitä jäseniä on kohta jo 5000. Onhan se selvää, että mukaan mahtuu sitten monenlaista tallaajaa ja ihan yhtä varmaa on, että silloin myös keskustelujen taso/laatu/tyyppi laajenee (molemmista päistä)... Mutta eipä siitä keskustelun tasosta voi syyttää ketään muita, kuin käyttäjiä itseään. Jokainen meistä voi katsoa peiliin ja miettiä, mitä voisi itse tehdä keskustelun laadun parantamiseksi. Tosin voi olla helpommin sanottu, kuin tehty. Valitettavan moni asiallisesti aiemmin kirjoitellut on lähtenyt sitten mukaan ns. paskanjauhantaan, mikä nyt ei sitten ainakaan paranna sitä laatua. Eikä liiemmin sekään, että nämä itsensä paremmiksi näkevät kirjoittelijat vähentävät kirjoitteluaan, tai lopettavat sen jopa kokonaan...

 

Mitä tulee henkilöön kohdistuvaan arvosteluun jne. niin sitä varten on tuo report to moderator-nappula. Se on tehty käytettäväksi. Sillä voitte suoraan ainakin yrittää vaikuttaa keskustelun laatuun. Jos näette sellaisen viestin, joka mielestänne ei ole asiallinen, lähettäkää siitä palautetta moderaattoreille, niin asialle voi olla jotain jopa tehtävissä. Nyt tilanne on kuitenkin se, että vain muutamat harvat tuota mahdollisuutta käyttää...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Henkilökohtaisesti minua nyppii se, että moni asiaketju menee pilalle kun ketjuun alkaa kirjoittelemaan "kaveriporukka" omia, täysin käsittämättömiä inside juttujaan. Näille sisäpiiriryhmille voisi perustaa omia ketjuja, joissa olisi vaikka hassu kuva alussa, ja sitten kaikki voisivat kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo.

 

Se missä flightforum poikkeaa edelleen edukseen suoli24:sta on se, että täällä esiinnytään oikeilla nimillä (paria poikkeusta lukuunottamatta), ja näin todella seisotaan sanojensa takana. Moderointi toimii hyvin, toisin kuin monella muulla palstalla. Vaikka taso olisikin laskenut, on tämä foorumi edelleen paras ja luotettavin suomenkielinen ilmailu-foorumi  :thmbup:

Juha

 

EDIT: poistettu viittaus poistettuihin viesteihin. /MM

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se missä flightforum poikkeaa edelleen edukseen suoli24:sta on se, että täällä esiinnytään oikeilla nimillä (paria poikkeusta lukuunottamatta), ja näin todella seisotaan sanojensa takana. Moderointi toimii hyvin, toisin kuin monella muulla palstalla. Vaikka taso olisikin laskenut, on tämä foorumi edelleen paras ja luotettavin suomenkielinen ilmailu-foorumi  :thmbup:

Ihan samaa mieltä. Sanoisin että FSN:n tasoltaan alin 2% vastaa suoli24:n ylintä 2% kirjoituksien tasosta. Ja tuokin voi olla jo suolen yliarvioimista.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Henkilökohtaisesti minua nyppii se, että moni asiaketju menee pilalle kun ketjuun alkaa kirjoittelemaan "kaveriporukka" omia, täysin käsittämättömiä inside juttujaan. Näille sisäpiiriryhmille voisi perustaa omia ketjuja, joissa olisi vaikka hassu kuva alussa, ja sitten kaikki voisivat kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo.

 

Joo, saman olen huomannut. Tokihan joskus on kivaa heittää vähän inside -juttua, mutta joillakin täällä on tapana lähes aina heittää jokin typerä kommentti muutoin asialliseen ketjuun, ja siten vesittää koko juttu. Ja nuo spoilerit eivät tosiaan ole foorumin nuorimmasta käyttäjäkunnasta, vaikka niin voisi ensialkuun kuvitellakin. :thmbdn:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

täällä esiinnytään oikeilla nimillä (paria poikkeusta lukuunottamatta)

 

Eikös täällä pitäisi kaikkien olla omalla nimellään?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös täällä pitäisi kaikkien olla omalla nimellään?

 

Pitäisi, juu, mutta milläs sitä valvot... :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

FF tai FSN (kummin vaan) on kyllä ollut itselleni erittäin opettavainen lähde ilmailusta. Erilaisia "asia(llisia)" ketjuja löytyy kyllä ilman hakemistakin ja niitä ilmestyy tasaiseen tahtiin lisää. Oma näkemys on, että mainitusta paisumisesta huolimatta foorumi on, sinä aikana jonka olen sitä seurannut, hiljentynyt todella paljon. Voin kyllä myöntää että en seuraa kaikkien ketjujen kaikkia viestejä mutta silti. Itse harrastan aika rankalla kädellä lukemieni juttujen suodattamista, koska en näe hyötyväni hirveästi juupas eipäs viestien lukemisesta. Tietty se ja henkilöä kohti suunnatut ns. provoavat viestit vaikuttavat foorumin "maineeseen" (heittomerkkeihin voi vapaasti laittaa haluamansa sanan) ja ehkä joillakin palstan käyttämisen mielekkyyteen. FF on kaikesta huolimatta loistava foorumi ilmailukärpäsen puraisemille ja miksei muillekin.

 

 

Loppuun iso kiitos kaikille asiaa ja/tai asiallisesti kirjoitteleville. :thmbup:

 

Raino

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pitäisi, juu, mutta milläs sitä valvot... :P

 

Totta, pistää vain hiukan ärsyttämään joidenkin ihmisten vihjailut siitä että kaikki eivät ole omalla nimellään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Totta, pistää vain hiukan ärsyttämään joidenkin ihmisten vihjailut siitä että kaikki eivät ole omalla nimellään.

 

No voi prk.. mitä siitä nyt ärsyyntymään? Jos on huolissaan omasta uskottavuudestaan niin ei muuta kuin kuvaa, ikää ja muuta tietoa profiiliin vaan. Jos meinaan kirjoittelee omalla nimellään  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä ainakin pidän tätä palstaa erittäin laadukkaana. Täältä löytyy asiatietoa ja ammattimaista keskustelua asioista mutta myös leppoisaa joutenpäivästä keskustelua. Keskustelut on rajattu hyvin ja verrattuna moniin muihin foorumeihin offtopikit ei lipeä käsistä vaikka niitä välillä näkyykin. Osa keskusteluista toki tuntuu karkaavan henkilökohtaisuuksiin mutta niinhän se 'shellin baarin' keskusteluissa kuuluu mennäkin.

 

Pelkästään omalla nimellä esiintyminen on erittäin hyvä valinta ylläpidolta, pitää varmasti osaltaan keskustelun asiallisena.

 

Jos ihmisillä on tarvetta/kysyntää suoraan jonkinlaiselle ilmailun tietopankille ts. ilmailuwikille, ehkei semmoisen tekeminen tämän forumin yhteyteen olisi mahdotonta? Itse en osaa semmoista tehdä mutta täältä varmaan löytyy ihmisiä ketkä sen helposti tekisivät..

 

Mika

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Totta, pistää vain hiukan ärsyttämään joidenkin ihmisten vihjailut siitä että kaikki eivät ole omalla nimellään.

 

Totuus voi välillä sattua, nämä "vihjailut" pitävät kyllä paikkaansa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

minäkin pidän tätä palstaa hyvinkin laadukkaana, verraten muihin palstoihin joilla vierailen ja kirjoitan. Omalla nimellä kyllä, sen voivat jopa osa täällä kirjoittavista vahvistaa. Omalla nimellä kirjoittaminen on siitä hyvä, että silloin oikeasti vastaat sanomisistasi, seisot sanojesi takana eikä mitään puskista huutelua pääse tulemaan.

Mutta myönnän helposti sortuvain "keventämään" keskustelua, jolloin se lähtee lapasesta. Esim. tuo aloittamani Kemikaaliruiskutus-ketju oli alunperinkin tarkoitettu hyvin kevyeksi aiheena, ja täysin huumorilla. Joskus jutut menee jopa ala-arvoisiksi mutta ainakaan itseeni kohdistuva "huumori" ei ole vielä loukannut minua, toivottavasti ei ketään muutakaan.

MIesvoittoiselle forumille kirjottaminen on aina riskaabelia näin naisena, ja täällä monella on valovuoden verran enemmän tietoa asioista kuin itselläni, joten sitä ihaillen täältä luen. Ja auta kun menet kirjoittamaan jotain oikeaksi luulemaasi asiaa eikä se olekaan niin... oikaistua tulee - ja äkkiä =)

 

niin, suomi24lla tulee joskus vierailtua, kun ei ole muutakaan tekemistä ja kaipaa nauruja :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Totuus voi välillä sattua, nämä "vihjailut" pitävät kyllä paikkaansa.

 

Ei totuudessa mitään vikaa ole. Ärsyttävää on se, että vihjaillaan tyyliin "Minäpä tiedän mutta te ette tiedä... Läl läl lää"

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aina kaikki "vanhat parrat" sanovat samaa, että voi kun taso laskee jne. kun ovat ensin itse jonkin aikaa kirjoitelleet. Turhaa stressaatte, tuo tuntuu olevan sillointällöin toistuva teema ja jos paljonpuhuttu taso olisi jo niin alhaalla mitä joskus on manattu niin nyt ei varmaan tasoa olisikaan...   ;)

 

Ja saa suoli24:ää seurata tietysti mikäli se niin paljon kiinnostaa (en muuten tiennyt että sielläkin lentopalsta on?). Mutta nuo kaikki anonyymipalstat ovat melko samanlaista kuraa riippumatta paikasta, mielestäni...

 

 

 

Totta, pistää vain hiukan ärsyttämään joidenkin ihmisten vihjailut siitä että kaikki eivät ole omalla nimellään.

 

Juu, säännöt on tehty noudatettaviksi ja vihjailut saa tehdä suoraan ylläpidolle yksityisviestillä, niin asia pyritään selvittämään sitten.

 

 

 

Mutta lisään vielä, ettei nyt epäselväksi jää. Parannusehdotuksia, siis oikeita/asiallisia ehdotuksia +palautetta, saa antaa ja otetaan mielellään vastaan. Harmittavasti vain itsellä (= palstan tekniikasta vastuullinen) on ollut aika kortilla tuon pelirojektin takia ja näitä palstajuttuja ei ole pystynyt tekemään juuri yhtään...

 

 

 

Ja Wikistä muuten sen verran. Jos jollakulla on tiedossa valmis toteutus missä SMF kirjautumisjärjestelmä olisi integroitu Wikiin (mikä tahansa wiki-alusta), niin vinkkiä minulle. Mediawikin SMF bridge on kokeiltu ja huonoksi havaittu. Olisi käyttöä toisella sivustolla, ja miksei samalla flightforumillakin sitten.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuka, kuka??? Et uskalla kertoo!  ;D

 

Nii just! Taas tällanen mä tiedän mut te ette lällällää  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta myönnän helposti sortuvain "keventämään" keskustelua, jolloin se lähtee lapasesta. Esim. tuo aloittamani Kemikaaliruiskutus-ketju oli alunperinkin tarkoitettu hyvin kevyeksi aiheena, ja täysin huumorilla. Joskus jutut menee jopa ala-arvoisiksi mutta ainakaan itseeni kohdistuva "huumori" ei ole vielä loukannut minua, toivottavasti ei ketään muutakaan.

 

 

Huumori tuo mukavan lisän foorumikeskusteluihin niin kuin muihinkin juttuihin. Kunhan vaan ei tarvitse lukea sivu kaupalla ihmisten kettuilua toisilleen. Sinänsä tällä foorumilla on positiivista, että kun mopo alkaa karkailemaan jutuissa, niin kirjoittajat palautetaan, yleensä nasevalla kommentilla takaisin maanpinnalle suhteellisen nopeasti.  :laugh:

 

Foorumi on kasvanut "pienestä" ilmailuaharrastavasta ja aiheesta paljon tietävästä porukasta ns. normaalien ihmisten päivittäiseksi foorumiksi, jotka tykkäävät pelkästään vaikka katsella koneita.  Asiakaskunta on paljon laajempi ja kirjavampi kuin muutama vuosi sitten. Minkä toisaalta väitetään olevan rikkaus, mutta ei välttämättä tuo foorumeille järkevää sisältöä niin paljon. Itsekkin seurasin palstaa pari vuotta ennen kuin uskalsin rekisteröityä. Vaikka ilmailu kiinnostaa, ei minulla oikein löytynyt mitään oikeaa sanottavaa esim. ilmavirran käyttäytymiseen siiven pinnalla. Kun en asiasta tiennyt mitään. Ei minulla välttämättä ole vieläkään ole järkevää sanottavaa, mutta on sitä tullut uskallettua rekisteröityä  ;D

 

FF on kyllä vuosia edellä huoli24:sta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Älkääs nyt suomi24:sta haukkuko. Kyseisen sivuston isä on ilmailupiireissä hyvinkin tunnettu henkilö ;)

Viittaako Sami tässä Ajoneuvokseen?

 

tomppa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pakko avautua, en vieläkään osaa lentää, kyydissä olen joskus ollut ja koneita katellut.

Mielestäni tämä foorumi on juurikin käyttäjiensä näköinen, eli sopivasti vapaa, rajat kaikella kuitenkin, onneksi.

Olen seuraillut vuosia, kuitenkin osallistunut muutaman vuoden.

Oikeastaan Orvon syy että rekisteröidyin, se pakotti. 8)

 

Jos tuntuu nykymeininki pahalta, eihän tähän tarvitse väkipakolla osallistua, voi lueskella, kiristää sormia taskussa silleen nyrkin muotoon, kiroilla muita törppöjä liikenteessä ja vaihtaa kaistaa silleen hipomalla.

Onneksi tällainen, en minäkään tiennyt että S24 puolella toimiva ilmailupalsta.

Voihan tietty jos oikeen pahasti kyrsii perustaa oma pelkästään asiapitoinen iltalehti.Uskoisin kuitenkin että nämä ammattipalstat ovat jo olemassa, siellä voi toimittaja kavereineen seikkailla kaltaistensa kera.

Henkilökohtaisuuksiinhan täällä joskus mennään, miksei? Elävässä elämässä tällaista tapahtuu joskus.

Olemme kuitenkin palstalla johon osallistuu mielenkiinnosta asiaan 10 - 70 vuotiaat, jopa näistä yli.

Miksei.Ottakaa toimittajan kera yhdet oluet ja rentoutukaa, elämä saattaa pidentyä. :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viittaako Sami tässä Ajoneuvokseen?

 

tomppa

 

Ehkä, ehkä en ;)

 

Jätkät hei, ei se noin vaikeaa voi olla, vähän googlea kehiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olemme kuitenkin palstalla johon osallistuu mielenkiinnosta asiaan 10 - 70 vuotiaat, jopa näistä yli.

Miksei.Ottakaa toimittajan kera yhdet oluet ja rentoutukaa, elämä saattaa pidentyä. :thmbup:

Anteeksi, oli pakko  ;D

 

Foorumi on komia ja hieno, tämmöisten "ilmailusta haaveilevien ja haahuilevien" lisääntyminen (määrällinen) tekee tietysti osaltaan sitä, että ammattilaiset eivät jaksa niin useasti vaivautua.. Varsinkaan niihin "perinteisiin aiheisiin". Mielestäni täällä pitäisi olla käytössä semmoinen systeemi ettei heti rekisteröidyttyään pysty kirjoittamaan vaikkapa viiteen päivään. Olisipahan sitten aikaa tutkia jo valmiista ketjuista niitä mieltä askarruttavia asioita.

Inside-jutut ovat aina hauskoja - juuri niin kauan kun on itse sillä hauskalla puolella, toki niitä ei saa eikä kannata kenenkään turhaan ruveta kitkemään ja säikkymään, mutta ns. yleisluontoisissa aiheissa niiden viljelyn voisi ulkoistaa jonnekkin veteraanipuolelle  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään