Juhani Hämäläinen

Air Baltic laajentaa (ja supistaa...) toimintaa Suomessa

300 viestiä aiheessa

 

   Juttu oli 10.11 Keskisuomalaisessa ja luettavissa ainoastaan maksullisella puolen

  tai vaikkapa lehdestä kirjastossa. Tässä tiivistelmä.(kirjoittaja on Heino Ylisipola)

 

   Vuoden lentoyhtiöksi Euroopassa tänä vuonna valittu latvialainen Air Baltic

haastaa Finnairia. Air Baltic lentää jo kuudelta paikkakunnalta Suomessa ja

etsii uusia kohteita. Yhtiö tähyilee jopa Eurooppa-Aasia-liikenteeseen.

   Reittien määrässä olemme jo suurempi kuin Finnair, jos lasketaa yhtiön

omissa väreissä lennetyt kohteet, kertoo Air Balticin kaupallinen johtaja

Tero Taskila. Hän kuuluu myös yhtiön omistajiin.

   Suomessa ja maailmalla on 58 kiinnostavaa kohdetta. Niistä kymmenen

pääsee lähempään tarkasteluun ja muutamaan aloitetaan lennot.

   Taskila sanoo, että 2010 yhtiö avaa Suomessa pari reittiä. Kiinnostavimmat

kohteet ovat Kittilä, Rovaniemi ja Vaasa.

    Yhtiön talous on Taskilan mukaan kunnossa ja tästä vuodesta tulee

yhtiön paras.

    Tavoitteena on kasvaa lähivuosina voimakkaasti ja laivastoon tulisi kuulumaan

45-50 konetta (nyt 31). Latvian valtio joutuu päättämään, haluaako se

pitää enemmistöomistuksensa ja satsata kasvuun rahaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

    Yhtiön talous on Taskilan mukaan kunnossa ja tästä vuodesta tulee

yhtiön paras.

 

Jännä juttu kun vielä elokuun alussa virolaislähteiden mukaan talous oli ihan kuralla:

 

Latvian carrier airBaltic is officially incolvent since company’s short-term obligation exceed assets three times, logistikauudised.net cites Dienas Bizness.

 

The company had loss of EEK 620 mln and its equity capita, is negative for nearly EEK 600 mln.

 

Jānis Pinnis, a financial expert commented that the company is officially insolvent.

 

http://www.balticbusinessnews.com/?PublicationId=d245959e-573a-44a9-8b41-bf8135115cf1

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Air Balticin johtoa uhataan vankeudella

http://www.esaimaa.fi/page.php?page_id=4&news_id=200918143621&rss=1

 

Latvian viranomaiset ovat ottaneet Air Balticin toimitusjohtajan Bertolt Flickin hampaisiinsa ja uhkaavat häntä jopa vankeudella.

 

Viranomaisten mukaan Flick on virkamies eikä liikemies, minkä vuoksi hänen täytyy toimittaa tulo- ja verotietonsa virkamiehen tavoin.

 

Air Baltic on eri mieltä asiasta. Yhtiö aikoo viedä asian oikeuteen, joka saa ratkaista onko Flick virka- vai liikemies.

 

http://balticbusinessnews.com/article/2009/12/07/TV_president_of_airBaltic_is_Latvia_s_highest_earning_public_servant

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yhtiö tähyilee jopa Eurooppa-Aasia-liikenteeseen.

 

 

Erikoista sinänsä, koska Air Balticin toimitusjohtaja kertoi kuukausia taaksepäin ATW:ssä, että sillä ei ole mitään aikomusta haastaa Finnairia Aasian reiteillä,

vaan keskittyä jatkossakin olemaan yhteys Euroopan ja itäblokin välillä. Tiedä sitten.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

airBalticille satelee tunnustuksia:

 

 

airBaltic voitti lentoyhtiöiden Oscarin

 

Latvialainen lentoyhtiö airBaltic on voittanut lentoyhtiöiden Oscarin, ATW:n Phoenix palkinnon. Air Transport World®, johtava ilmailualan lehti on julkistanut airBalticin Phoenix-palkinnon saajaksi. Palkinto annetaan vuosittain yhtiölle, joka on tehnyt huomattavan kaupallisen suunnanmuutoksen toimialallaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uusia reittejä CH-Aviationin mukaan

Riga-Amman Queen Alia: 2x weekly B737-300 service starting on June 1

Riga-Beirut: 2x weekly B737-300 service starting on June 2

Riga-Belgrade: 4x weekly B737-500 service starting on May 5

Riga-Madrid: 4x weekly B737-300 service starting on June 2

Riga-Vaasa-Umea: 4x weekly Fokker 50 service starting on March 29

Vilnius-Amsterdam: 3x weekly B737-500 service has started on January 4

Vilnius-Berlin Tegel: 3x weekly B737-500 service has started on December 21

Vilnius-London Gatwick: 2x weekly B737-500 service starting on March 4

Vilnius-Munich: 4x weekly B737-500 service has started on December 19

Vilnius-Paris CDG: 4x weekly B737-500 service has started on December 18

Vilnius-Rome Fiumicino: 3x weekly B737-500 service has started on January 11

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Suomessa on paljon oikeita ammattilaisia joiden niskaan Finneir tai Nortport tai baronia tjsp. on jo lyönyt kirveen hamarapuolella. Ei Balticilta huono idea koska tilanne on mikä on koska:

 

"lainaus"" – Suomen lentoliikenne on rakennemuutosten edessä. Tämän johdosta moni ilmailualan ammattilainen ja erityiskoulutuksen saaja saattaa joutua työttömäksi, yhtiön kaupallinen johtaja Tero Taskila sanoo viestissä"" ".  :-\

 

Jos intoa on eikä vaan Finnairilla syntynyttä "lääh mä en jaksa ku ei huvita" -fiilistä niin parhaat ovat jo syöneet kakun päältä vaahdon.  :thmbup:

 

Nyt tulee turpaan oikeen kunnolla valtiojohtoiselle "esimiesesimiesesimiesorganisaatiolle". Saakin tulla kun aika on jo jättänyt.  ;) Ei silti konkkaan.

 

Edit: Pitäisköhän silti lentäjille ahnehtia vielä vähän palkankorotusta ennenkuin hommat loppuu ?  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

AirBaltic'a arvioidessa voidaan huomata seuraavat asiat

 

Vahvuus

- nykyinen (palkka)kustannusrakenne Latviassa (esim verrattaessa Finnairiin)

 

Mahdollisuus

- kasvaa kuljettajana Länsi-Eurooppa - ent.Neuvostoliitto

- voitollisuus antaa mahdollisuuksia toteuttaa strategiaa, eikä tekohengittää tai paikata vuotoja.

 

Heikkous

- Riikan sijainti Euroopan sisäistä liikennettä ajatellen, esim matka Lontoosta Budapestiin

- rahoituksen saatavuus ja kustannus

- Suomesta kasvua ei riitä

 

Uhka

- Neuvostoliittoon kuljettajia riittää myös hyvillä vaihtokentillä Austrian, CSA, LOT, Malev ym.

- viikkovuorot eivät riitä saamaan liikematkustajaa kyytiin

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

- Riikan sijainti Euroopan sisäistä liikennettä ajatellen, esim matka Lontoosta Budapestiin

 

Eipä Finnairkaan mainosta reittiä Barhelona- Rome kun ei Helsinski satu sille linjalle ?

 

Sen sijaan Baltic mainostaa hyvällä hinnalla Suomesta  Europiaan linkkejä ja ihan eri kustannusrakenteella kuin esim. FineAir. Kuin myös eri hinnoin. Kyllä Kuopiolainen yrittäjä Mutikainen siinä miettii lähdenkö Riikan kautta Parriisiin vai tohinko hukata laukkuni Helsinkkiin. ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Sen sijaan Baltic mainostaa hyvällä hinnalla Suomesta  Europiaan linkkejä ja ihan eri kustannusrakenteella kuin esim. FineAir. Kuin myös eri hinnoin. Kyllä Kuopiolainen yrittäjä Mutikainen siinä miettii lähdenkö Riikan kautta Parriisiin vai tohinko hukata laukkuni Helsinkkiin. ;)

 

Niin, koska sen voi aivan huoletta kadottaa vaikka sinne Pariisiin. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulipahan kokeiltua AirBaltic edellisviikolla Hel-Rix-Muc ja takaisin. Tuli kokeiltua kolme kertaa; ensimmäinen, ainoa ja viimeinen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

AirBaltic'a arvioidessa voidaan huomata seuraavat asiat

 

Uhka

- viikkovuorot eivät riitä saamaan liikematkustajaa kyytiin

Ainakin minulle tämä on kynnyskysymys. Jollei lentoyhtiö tarjoa sujuvaa (=ei välttämättä non-stoppia, yksi ylimääräinen nopea vaihto on myös OK) yhteyttä haluamanani päivänä, niin valitsen toisen yhtiön. Tai haluamanani päivänä on huonosti sanottu, koska en voi varsinaisesti vaikuttaa työmatkojeni alku- ja loppupäiviin.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulipahan kokeiltua AirBaltic edellisviikolla Hel-Rix-Muc ja takaisin. Tuli kokeiltua kolme kertaa; ensimmäinen, ainoa ja viimeinen.

 

Mikä meni pieleen?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse olen kyllä lentänyt Air Balticilla jonkun verran, kun se sattuu lentämään kotikaupunkiini (Tarttoon) ainoana yhtiönä Estonian Airin lisäksi. Tartto-Riika-Helsinki matka taittuu parhaimmillaan noin viidessä tunnissa, mikä on nopeammin kuin bussi/juna + laiva. Mun mielestä aikataulut toimii suht' hyvin ja palvelu on ollu tosi hyvää. Harvoin mitään ostan, mut eipä sillä 50 minuutin legillä paljon ehtisikään. Mielestäni ihan varteenotettava kilpailija AY:lle tai SK:lle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja IKA on Suomessa?

 

Lähinnä ketjun nimeen viitaten...

 

Suomesta voi lentää niin Riikaan kuin Teheraniinkin Air Balticilla  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Air Baltic lisää reittejään Lappeenrantaan. Uudet kohteet Kuusamo ja Kuopio

 

Ja näiden huhujen: http://www.skyscrapercity.com/showthread.php?t=121035&page=98 mukaan ei siinä kaikki. Rovaniemestä oli joskus BT:n taholta puhettakin. Käytännössä noihan tulee olemaan tag oneja olemassaoleviin reitteihin, mutta hyvä juttu silti.

 

Saisivat vain piakkoin ne Dashit reiteille, noi Fokkerit alkavat vedellä viimeisiään.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Erikoista sinänsä, koska Air Balticin toimitusjohtaja kertoi kuukausia taaksepäin ATW:ssä, että sillä ei ole mitään aikomusta haastaa Finnairia Aasian reiteillä,

vaan keskittyä jatkossakin olemaan yhteys Euroopan ja itäblokin välillä. Tiedä sitten.

 

Oxford Aviation Academyn B737 koulutuskeskus (ex. SAS Flight Academy) Riiassa vaihtoi viikko sitten omistajaa.

 

airBaltic starts airBaltic Training centre in Riga, Latvia

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään