Juhani Hämäläinen

Finnair varoittaa peruutuksista ja myöhästymisistä

677 viestiä aiheessa

Vastaliike tullee ajallaan. Ei se Roomakaan ikuinen ollut.

 

Työ asettaa tekijänsä erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa omalle paikalleen, antaa merkitystä elämälle ja parhaimmillaan tarjoaa mahdollisuuksia kehittämiseen ja kehittymiseen. Eikä tämä ole omistajilta pois, ihan päinvastoin.

 

Hyvät ihmiset: yksilöiden elämissä on lukuisia muitakin tärkeitä asioita kuin jatkuva keskittyminen omistaja-arvon maksimointiin. Suorastaan soisi niitä olevan entistäkin enemmän.

 

 

Toni kiteytti tässä viestissä suurten massojen aseman hienosti, näin se on Suomessa sotien jälkeen yleisesti ottaen ollut ja näin sen pitäisi mielestäni olla myös tulevaisuudessa. Yhteiskuntarauhaksi tätä 80-luvun loppuun jatkunutta tahtotilaa voisi myös nimittää. Taloudellisten kriisien aikana on pakko ja pitääkin tehdä vaikeita ratkaisuja, mutta työntekijöiden älyllisen kapasiteetin aliarvioiminen ja kollektiivinen syyllistäminen, kostaminen, kyykyttäminen sekä nöyryyttäminen kääntävät yhteiskuntaamme hitaasti mutta varmasti väärälle kurssille.

 

Vastaliikehän on jo alkanut. Hömppämedian mukaan varakkaiden kansalaisten turvallisuuden tunne on viime aikoina järkkynyt niin paljon, että monissa perheissä joudutaan turvautumaan henkilöstösuojausyritysten palveluihin, kauppiaat valittavat myymälävarkaiden muuttuneen röyhkeiksi, parhaimmillaankin avohoitoa harvakseltaan saavien henkilöiden järjettömät teot järkyttävät ajoittain koko kansakuntaa ja jne.

 

topi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No laitatko esimerkin mikä firma on olemassa vain siksi että se voi tarjota työtä?  Tai mitä muita tarkoituksia yrityksellä voi olla kun tuottaa voittoa? Nyt ei puhuta mistään säätiöistä tai valtion työllistämisprojekteista tai muista poliittisista teoista.

 

Ja vaikka sosialistisessa yhteiskunnassa olemmekin niin, toistaiseksi verot maksetaan voitosta, joten sitä voittoa on tultava ennekuin mitään verojakaan maksetaan.

 

Ei vain, vaan ja.

 

Eiköhän Suomi edelleenkin lasketa varsin vapaan markkinatalouden maaksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pari pikku huomiota:

 

Tiesitko Ilkka että muuan Googlenkin perusti tällaiset "kaksi opiskelijapoikaa" ja youtuben ja Microsoftin ja ja....

 

Yhteisenä tekijänä ei tuossa esimerkissa ole kuin "kaksi opiskelijapoikaa". Siinä, tehdäänkö rahaa teknologiaa kehittämälla vai työntekijöiden turvallisuudentunteella ja vakaudella, on melkoinen moraalinen ero. Seuraavaksi tietysti väitetään että teknologian kehittyminenkin vie työpaikkoja  ;D

 

Kannattaa muistaa että hurja määrä ihmisiä on saanut vakityöpaikan noiden vuokrafirmojen kautta. ;)

 

Ja hurja määrä ihmisiä myös menettänyt työnsä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täytyy kyllä hämmästellä tätä nykyajan ymmärtämättömyyttä suorittavaa porrasta kohtaan. Tällä foorumilla keskustelu hipoo vielä maltillista, mutta monilla muilla ihmisille näyttää olevan ihan sama, mitä lajitovereilleen käy, kunhan vain omistajat saavat osinkonsa - mahdollisimman runsaina. Lentäjien kohdalla tämä oli vielä suhteellisen ymmärrettävää kateuden ollessa maassamme edelleen vallitsevimpia ominaisuuksia. Normiduunareille on sen sijaan tavannut löytyä sympatiaa - iso osa kansaa kun kuitenkin äänestää polittisen kentän vasenta laitaa. Nyt ei tunnu juurikaan löytyvän. Ei tässä tapauksessa eikä monessa muussa.

 

Niin täällä kuin muuallakin puhutaan siitä, kuinka omistaja kantaa kaiken riskin ja siten oikeutettu riistämään työntekijöitään. Mitä helv**** riskiä ne oikeasti kantavat? Riskiä hävitä hieman joutilasta rahaa. Kurjaahan sekin on, mutta jos vastakkain asetetaan sinällään ylimääräinen raha, joka joutaa makaamaan sijoitettuna hyvien voittojen toivossa sille, että monilla työntekijöillä on koko elämä pelissä siinä välttämätömän ammattitaitonsa myynnissä työnantajalle, ollaan kuitenkin hieman eri mittakaavan asioissa. Noin inhmillisesti katsoen. Ihmisillä on tarpeita, velkoja, rahoitustarpeita, pakollisia maksuja ynnä muuta, joista he kenties yrittävät suoriutua vuosikymmenten panostamisella ja uskollisuudella työnantajalleen. Kai sitä on oikeutettua olla katkera, jos se kaikki palkitaan potkimisella johonkin alempaan kastiin, jossa saa heittää viimeisetkin hyvästin työntekemisen riemulle, mahdollisuudelle lampsia pankinjohtajan juttusille neuvottelemaan lainasta, työterveyshuollolle sekä muille pikku etuisuuksille, jotka ovat aiemmin edes hieman kompensoineet vaatimatonta työstä maksettua korvausta. Samalla tietty potkitaan epävarmuustilaan entistä pienemmällä liksalla.

 

On tietysti täysin selvää, ettei mikään työnantaja voi maksaa enemmän kuin tienaa, mutta senkin pitäisi olla ymmärrettävää, ettei vuosia alalle kouluttautunutta ja työkokemusta hankkinutta kansaa potkimalla sekä korvaamalla heidät jatkossa halvoilla yleisduunareilla, saada aikaan mitään hyvää. On valitettavaa, että monelta alalta katoaa vuosikymmenien aikana kehittynyt kulttuuri, osaaminen, ammattitaito ja kokonaisuuksien hallinta vain lyhytnäköisen voitonmaksimoinnin nimissä. Minun poliittinen kenttäni ei ole lainkaan vasemmalla, mutta siitä huolimatta kvartaalikapitalismi on tehnyt tästä pallosta aika ikävän paikan suurelle ihmisjoukolle.

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaikella kunnioituksella, yrityksillä yleisesti on lukuisia muitakin tarkoituksia kuin tuottaa rahallista tuottoa omistajiensa sijoittamalle pääomalle. Jopa Kauppasurkean kursseilla kyllä mainitaan niistä.

 

No mitä nämä yritykset ja tarkoitukset nyt sitten ovat eli mitä siellä kauppakorkeassa opetetaan? Esimerkkejä kehiin ettei jää juttu auki.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentäjien kohdalla tämä oli vielä suhteellisen ymmärrettävää kateuden ollessa maassamme edelleen vallitsevimpia ominaisuuksia.

 

-A-

 

Koko kirjoitus oli täyttä asiaa! Kateudesta sen verran, että on hienoa huomata kaikesta kehityksestä huolimatta metsäsuomalaisuuden pysyvän sitkeästi kansan mielessä.

 

topi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maria Mroue IL:ssä

Turvallisuus edellyttää erikoisjärjestelyjä

 

Maapalveluhenkilöstön ulosmarssin johdosta Finnair on joutunut paikkaamaan henkilöstövajausta sijaisilla.

 

Tuuraajia on haalittu sekä IAU:n neuvottelukumppani Baronalta että Finnairin muilta yhteistyökumppaneilta. Mrouen mukaan osa tuuraajista on jo valmiiksi koulutettu uusiin työtehtäviinsä, osaa rajaa viranomaisrajoitukset ja -vaatimukset.

 

- Kentällä toimiessa tarvitaan usein saattajia lentoaseman puolelta tai niitä, joilla on luvat kunnossa.

 

Saattajat ovat Mrouen mukaan esimerkiksi lentokentän turvallisuushenkilökuntaa.

 

Muita erikoisjärjestelyjä ovat olleet lentokentällä työskenteleville tehtävät henkilökartoitukset. Normaalisti kartoituksen hoitaa suojelupoliisi, mutta nyt asia on järjestetty päivän parin pituisilla pikahuoltoluvilla.

 

- Kartoitus ei ole pitkä, mutta lupa on rajoitetumpi ja se on lyhytaikainen, Mroue sanoo.

 

Finnairin mukaan suppeampi kartoitus ei aiheuta turvallisuusriskiä lentokentällä.

 

Veikkaanpa että tuosta koulutus- ja lupapolitiikasta nousee vielä aikamoinen haloo  :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Ei taida ihan vielä olla ..

"IAU:n puheenjohtajan Juhani Haapasaaren mukaan kuormaustyöntekijät pysyvät töissä ainakin tiistaihin asti laukkusuman helpottamiseksi. Töiden jatkuminen tämän jälkeen riippuu siitä, hyväksyykö Barona IAU:n ehdotuksen."

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En jaksa lukea koko tätä ketjua läpi enää tässä vaiheessa, joten joku jo lieneekin viitannut vanhaan viisauteen, että hyvin harvoin kannattaa sahata oksaa jolla istuu, kuten kuormaajat nyt tuntuvat tekevän. Lakko juuri tässä vaiheessa heikentää entisestään Finnairin luotettavuus -imagoa. Suunnittelen juuri omaa lomamatkaani, ja aion ehdottomasti lentää jollain muulla, kuin Finnairilla. Ihan vaan sen vuoksi, että haluan päästä ylipäätään perille, ja yhdessä matkatavaroideni kanssa. Minun matkani on pisara meressä, mutta luulen, että moni muukin ajattelee tällä hetkellä juuri näin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En jaksa lukea koko tätä ketjua läpi enää tässä vaiheessa, joten joku jo lieneekin viitannut vanhaan viisauteen, että hyvin harvoin kannattaa sahata oksaa jolla istuu, kuten kuormaajat nyt tuntuvat tekevän. Lakko juuri tässä vaiheessa heikentää entisestään Finnairin luotettavuus -imagoa. Suunnittelen juuri omaa lomamatkaani, ja aion ehdottomasti lentää jollain muulla, kuin Finnairilla. Ihan vaan sen vuoksi, että haluan päästä ylipäätään perille, ja yhdessä matkatavaroideni kanssa. Minun matkani on pisara meressä, mutta luulen, että moni muukin ajattelee tällä hetkellä juuri näin.

 

Vaikka minun sympatiani ovatkin kuormaushenkiloston puolella, niin olen haudannut omat suunnitelmani kayda katastamassa uusi Via Helsinki Lounge joulun jalkeen. Sen sijaan lennan todennakoisesti vaimoni kanssa Lufthansalla Helsingista Frankfurtin kautta New Yorkiin, kun alkuperainen suunnitelma oli Finnair/VS-yhdistelma Lontoon kautta, joka olisi ollut matkustusajoiltaan lahes identtinen vaimoni LH-lentojen kanssa.

 

Frankfurt ja Munchen ovat siinakin mielessa hyvia vaihtokenttia, etta matkatavarat ehtivat mukaan seuraavalle lennolle, vaikka vaihtoaikaa olisikin vain runsas puolisen tuntia. Saksalaisesta tasmallisyydesta on ilo maksaa hieman extraakin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen taysin samaa mielta Laukkasen kanssa eika minunkaan poliittinen kenttani ole missaan tapauksessa vasemmalla.

 

Kateus on kiimaakin kantavampi voima Suomessa: milloin puhutaan lentajien Hummereista tai lastaajien ilmaisista ID-lipuista, niin ainoa paamaara on painaa muita ammattiryhmia alas. Kun parturi-kampaamoille puuhatiin ALV-aletta, niin johan meinasi kansa nousta barrikadeille okyammattia vastaan -- mutta, kuka kehtaa kadehtia esimerkiksi parturin ammattia?

 

Suomi lienee ajautunut tahan ulkoistamisvimmaan nimenomaan sen "hyvinvointivaltiohirvion" takia, mika luotiin silloin kun monopolit kaikilla aloilla olivat sallittuja. Nyt tyon sivukulujen hinta on niin korkea, etta yrityselamassa on suuri halu tehda jokaisesta duunarista "yksityisyrittajia".

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Henkilöstövuokrausfirma on riskitön bisnes omistajalleen. Ei tarvitse investoida laitteisiin, vain työ vaatteet duunarilleen ja tietysti koulutus. Sitten käytetään hyväksi opiskelijoita tai muuten osansa kyllästyneitä, jotka eivät vakituista työtä ole saanut perinteisellä tavalla. Ja tietysti nämä yrityskaupat, joissa kärsii KAIKKI(paitsi vuokrafirman omistaja).

Jos henkilöstövuokrausyrityksellä olisi duunareiden korvissa hyvä kaiku, niin silloinhan sinne olisi imua, mutta tilanne on mikä on. Miettikääpä sitä-

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

joku jo lieneekin viitannut vanhaan viisauteen, että hyvin harvoin kannattaa sahata oksaa jolla istuu

 

Minä epäilen, että Finnairin kohdalla se oksa on nyt sahattu, ja puusta on pudottu. Ulkomailla tällaista lakkoilua ja toimintaa on vielä vaikeampi ihmisten ymmärtää, ja he vain yksinkertaisesti ensi kerralla valitsevat toisen yhtiön (KLM, Lufthansa jne.) Eurooppa-Aasia reiteillä, koska Finnair ei ole heille muuta kuin yksi (epäluotettavaksi osoittautunut) yhtiö muiden joukossa. Näin on taas yksi suomalaisen tuotteen maailmalle vienti kussut käsiin, ja isommat korjaavat potin.

 

Jotkut suomalaiset varmasti vieläkin valitsevat Finnairin tukeakseen kotimaista (tai "Finnair on maailman paras" hohdokkuuden takia), mutta pieni Suomi ei riitä pitämään yhtiötä nykyisessä koossaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Baronan ex-opiskelijapoika-nyk-miljonäärin kokemattomuus muuten paistaa nyt selvästi läpi. Pitikö mennä heti julkisuudessa sanomaan, että IAU:n ehdotuspaperia ei missään tapauksessa voi hyväksyä. Sehän nyt oli tyhmä veto. IAU:n puheenjohtaja väläyttikin juuri uutisissa varsinaista lakkoa, johon on tulossa tukitoimia. Voi baronaparkaa.

 

Ilmainen vinkki sinnepäin: Baronan pitäisi nyt heti haastaa Finnair oikeuteen ja vaatia kaupan purkua, kun myivät kelvotonta tavaraa joka ei suostu mihinkään  ;) Taitaa olla niin, että orjiin tottunut baronan mies sai nyt ensi kertaa vastaansa ns. tough customerin, jota ei kaadetakaan kumoon juosten kusemalla. Good luck with your future endeavors.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minusta tärkein asia tässä nyt olisi, että suomalaisille saataisiin töitä tulevaisuudessakin. Olkootkin palkkaava yhtiö mikä tahansa.

 

On totta, että henkilöstövuokrausfirmat ovat sekä tuoneet että vieneet töitä. Kuitenkin kaikkein eniten on vienyt työpaikkoja se, että kilpaileva yritys on pystynyt tarjomaan saman(laisen) tuotteen/palvelun/työpanoksen tjms halvemalla, jolloin kalliimpi yritys on mennyt konkurssiin. Silloin ei kalliimman yrityksen työntekijöitä enää lohduta se, että työntekijöiden edut olivat loistavat tai työpaikka/ajat/olosuhteet turvattu pitkällä sopimuksella. Olisihan se kivaa, jos yritysten välillä ei olisi kilpailua, kaikkien tulevaisuus olisi turvattu ja kaikki voisivat asettua omiin mukaviin pikku eläkevirkoihinsa.

 

Sellaiset ajat taitavat vaan olla menneet  :-\

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Jotkut suomalaiset varmasti vieläkin valitsevat Finnairin tukeakseen kotimaista (tai "Finnair on maailman paras" hohdokkuuden takia), mutta pieni Suomi ei riitä pitämään yhtiötä nykyisessä koossaan.

 

Olen useimmiten valinnut Finnairin nimenomaan luotettavuuden takia, vaikka hinta onkin ollut korkeampi. Nyt jos tuo luotettavuus karsii siita, etta toiminta ulkoistetaan kaikenmaailman vuokrafirmoille, niin voin toki vaihtaa yhtiota. Ei preemiota kannata maksaa siita, etta saa halpalentoyhtion palvelua... Vaikka, lupasihan Finnair, etta saastot eivat nakyisi asiakkaille.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minusta tärkein asia tässä nyt olisi, että suomalaisille saataisiin töitä tulevaisuudessakin. Olkootkin palkkaava yhtiö mikä tahansa.

 

On totta, että henkilöstövuokrausfirmat ovat sekä tuoneet että vieneet töitä. Kuitenkin kaikkein eniten on vienyt työpaikkoja se, että kilpaileva yritys on pystynyt tarjomaan saman(laisen) tuotteen/palvelun/työpanoksen tjms halvemalla, jolloin kalliimpi yritys on mennyt konkurssiin. Silloin ei kalliimman yrityksen työntekijöitä enää lohduta se, että työntekijöiden edut olivat loistavat tai työpaikka/ajat/olosuhteet turvattu pitkällä sopimuksella. Olisihan se kivaa, jos yritysten välillä ei olisi kilpailua, kaikkien tulevaisuus olisi turvattu ja kaikki voisivat asettua omiin mukaviin pikku eläkevirkoihinsa.

 

Sellaiset ajat taitavat vaan olla menneet  :-\

 

Mikä estää konkurssiin menneen, kalliimman firman työntekijöitä siirtymästä tuon voittajafirman leipiin ? Paitsi ehkä tiukka kilpailutussopimus, jonka tyhmyyksissään on mennyt allekirjoittamaan. Tuollaisia sopimuksia ei yleensä onneksi ole, kuin joillain asiantuntija-aloilla... :-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikä estää konkurssiin menneen, kalliimman firman työntekijöitä siirtymästä tuon voittajafirman leipiin ? Paitsi ehkä tiukka kilpailutussopimus, jonka tyhmyyksissään on mennyt allekirjoittamaan. Tuollaisia sopimuksia ei yleensä onneksi ole, kuin joillain asiantuntija-aloilla... :-[

Voi sitä toki siirtyä, jos vapaita paikkoja on, ja työsopimusehdot ovat miellyttävät ;). Voipi olla, ettei samoja etuja ole enää tarjolla. Eikä esimerkiksi nykymenestyjä Ryanair varmaankaan tarvitse kovin monia matkatavarankäsittelijöitä  ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voi sitä toki siirtyä, jos vapaita paikkoja on, ja työsopimusehdot ovat miellyttävät ;). Voipi olla, ettei samoja etuja ole enää tarjolla. Eikä esimerkiksi nykymenestyjä Ryanair varmaankaan tarvitse kovin monia matkatavarankäsittelijöitä  ::)

 

Joskus on parempi tinkiä edes "saavutetuista eduista", kuin joutua täysin työttömäksi. Tosin Suomen liian hyvän työttömyysturvan piirissä tuokin on epävarmaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joskus on parempi tinkiä edes "saavutetuista eduista", kuin joutua täysin työttömäksi. Tosin Suomen liian hyvän työttömyysturvan piirissä tuokin on epävarmaa.

Tätähän minä olen tässä ja muutamassa muussakin ketjussa koittanut muistuttaa  :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jossain tuolla aikaisemmin taidettiin ehdottaa, että minä mollaan Finnairia. Väärin.

 

On ihan hyvä ja kiva, että maassa on olemassa lentoyhtiö, jonka koko on suurempi kuin mitä maan väestömäärään nähden tarvittaisiin. Sensijaan myönnän suoraan, ellei se nyt ole jo käynyt tarpeeksi selväksi, että en pidä Finnairin korkeimmasta johdosta. Enkä hallituksesta, joka lienee jossain nurkassa häpeämässä eikä ota ohjaksia näkyvästi käsiinsä silloin, kun toimiva johto tekee katastrofitoimia toisensa jälkeen.

 

Johtaja ei ole aina oikeassa eikä oikealla paikalla, vaikka nyt siellä sattuu istumaan. Keskimääräinen johtaja on about meikäläisen ikäinen jässikkä, jolla on mittatilauspuku päällä, tusina mittatilauspaitaa ja nippu erivärisiä solmioita ja mustat kengät. Jotkut ovat RUK:n käyneet, toiset eivät. Joillakin on akateeminen loppututkinto - joltain alalta, mikä ei välttämättä ollenkaan korreloi nykyisen tehtävän kanssa - ja toisilla ei. Joillakin on ollut hyvä veli ja joillain ei. Joillakin on sopiva poliittinen kanta ja joillain ei. Mutta muuten johtaja on ihan samanlainen jässikkä kuin meikäläisetkin ja heitä on hyviä, vähemmän hyviä ja myös huonoja. Pelkastään siksi, että joku nyt sattuu olemaan johtavassa asemassa lentoyhtiössä X ja täyttää johtajan ulkoiset tunnusmerkit, ei tarkoita sitä että hän tekisi oikeita päätöksiä etenkään pitemmällä tähtäyksellä. Ja jos ei tee, jonkun täytyy kertoa siitä ja jonkun ymmärtää ryhtyä toimenpiteisiin hänen syrjäyttämisekseen vaikka eläkkeelle tai esikuntaportaaseen, missä hänestä ei ole isompaa harmia.

 

Olipa kerran johtaja A, johon kokonainen kansakunta luotti sokeasti ja kokonainen kansakunta meni pahasti halpaan. Ja vei vielä muut mukanaan. Nyt ei olla enää 40-luvulla, joten toivoisi jonkun tahon pistävän huonoille johtajille kampoihin. Missä ne tai he ovat? Anyone?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Olipa kerran johtaja A, johon kokonainen kansakunta luotti sokeasti ja kokonainen kansakunta meni pahasti halpaan. Ja vei vielä muut mukanaan. Nyt ei olla enää 40-luvulla, joten toivoisi jonkun tahon pistävän huonoille johtajille kampoihin. Missä ne tai he ovat? Anyone?

 

Onko muuten suomalainen yritysjohtaja hyva vientituote vai ei?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joskus on parempi tinkiä edes "saavutetuista eduista", kuin joutua täysin työttömäksi. Tosin Suomen liian hyvän työttömyysturvan piirissä tuokin on epävarmaa.

 

Miten on Arttu, jos teidän työpaikka myytäis ulkopuoliselle henkilöstövuokrausyritykselle? Ai niin unohdin että, reppu lekureitahan onkin ollut jo muutaman vuoden. Ja ansiot ovat nousseet. Terveydellä on helppoi tehdä businesta, sikaflunssa mm.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään