Juhani Hämäläinen

Finnair varoittaa peruutuksista ja myöhästymisistä

677 viestiä aiheessa

Jospa työnantajapuoli on vihdoin kyllästynyt ammattiyhdistysten-ja liittojen jatkuvaan kiristykseen joka on nostanut palkat yli sietorajan. Paperitehdas ja puunjalostuspuolella se on mennyt jo siihen että kun ei kerran jätkä nöyrry niin jätkä lähtee sitten kävelemään ja pannaan luukut kiinni. Myydään palvelut ja pelit ulkomaille ja katsotaan kenen p..se kestää merivettä. Kyllä se on niinkin että jos ei kerran tule tuottoa tarpeeksi niin mitä sitä kitkuttamaan.  Jospa China Airlines alkaa hoitelemaan kaukoidän lennot edullisemmin niin sou not, sanoisi eräs Nykänenkin. :thmbdn:

Aika lapsellinen olet jos kuvittelet paperiteollisuuden halpistamisen johtuvan jostain AY-liikkeen ja työntekijöiden asenteista.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aika lapsellinen olet jos kuvittelet paperiteollisuuden halpistamisen johtuvan jostain AY-liikkeen ja työntekijöiden asenteista.

Ehkä näin on että olen lapsellinen. Jäin UPM:ltä 20 palveluvuoden jälkeen eläkkeelle, tosin pahan tapaturman kautta, vuonna 2003. Silloin kaikki meni vielä hyvin ja tulostakin tehtiin. Lapsellisesti uskon edelleen että ylisuuret palkankorotusvaatimukset ovat yksi mutta erittäin vahva syy tuotannon siirtämiseen halvempien tuotantokustannusten maihin. Onneksi olet minua niiiin paaaljon viiisaaaampi.

Niin asiassahan ei paina juuri lainkaan se, että itä-euroopassa tai tihrumaissa sama homma tehdään sellaisella kuukausipalkalla, jolla Suomessa et vuokraa edes puuliiteriä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja mitäs sitten tapahtuu?

Olisi erinomainen tilaisuus puhdistaa ilmapiiriä. Suuren linjapuheen paikka. Vaikka livenä, ilman blogia  ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, ehkäpä ei ole ajatuksena ihan ajaa Baronaa ohjaamoon, mutta yksi simulaatio voisi olla:

Tehdään Finnairille hallittu konkurssi (US Chapter 11), minkä jälkeen rakennetaan uusi organisaatio

uusilla sopimuksilla.

Esimerkkejä:

- Alitalia

- Sabenan rauniolle tehty Brussels Airlines. Siinä 10000 työntekijän firmasta tehtiin 3000 työntekijän firma 30%,

joka hoitaa 80% entisen firman reiteistä kuitenkin. Ja sen jälkeen Brussels Airlines on ollut voitollinen.

- Swissairin terveet osat annettiin Crossairille, joka uudelleen nimettiin SWISS:ksi. Ollut voitollinen pari vuotta,

johtuuko LH:sta vai ei. Mutta samankaltaisuutta on havaittavissa, kun Finnair ulkoistaa reittejään Finncomille.

Itse uskon paperitehtaiden viimeiseksi kaatajaksi lakkoja, missä 2005 taisteltiin kunnolla oikein työsulkukin taisi olla käytössä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Itse uskon paperitehtaiden viimeiseksi kaatajaksi lakkoja, missä 2005 taisteltiin kunnolla oikein työsulkukin taisi olla käytössä.

Olikos tämä se suuri vessapaperilakko kun ihmiset alkoivat hamstrata vessapaperia lakkojen ja työsulun takia? Jos oli, niin silloinhan kyse oli siitä, että työnantaja pisti suuren osan tehtaista yms. työsulkuun (kuten kaikki tietävät työsulku on työnantajan käytössä oleva keino) ja ne muutamat jotka eivät olleet työsulussa, työntekijät pistivät lakkoon.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ch 11-konkurssimenettelyn tapainen ratkaisu saattaa sopia silloin, kun yhtiöllä on rajusti velkaa, esim. tavarantoimittajille polttoaineista, viranomaismaksuista jne, josta halutaan päästä eroon. Alitalialla oli, Sabenalla taisi olla, Swissairillä oli? Ei taida soveltua Finnairin tapaukseen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisi erinomainen tilaisuus puhdistaa ilmapiiriä. Suuren linjapuheen paikka. Vaikka livenä, ilman blogia  ;)

Vaikkapa, ja onhan kieltämättä henkilöjohtamisessa ollutkin parantamisen varaa. Mutta taitaa olla turha odotella, että (kipeätkin) säästötoimenpiteet loppuisivat toimitusjohtajan vaihdon myötä.

Miksikö?

Toimitusjohtajakin on oikeastaan vain työväline siinä missä duunaritkin. Toimitusjohtaja johtaa firmaa yrityksen hallituksen (ja sitä kautta omistajien) tahdon mukaisesti. Ei Hienonen ole yksin keksinyt, että Finnair pitää nostaa voitolliseksi. Tällaiset ovat nimenomaan hallituksen antamia tehtäviä, ja toimitusjohtaja tekee sitten muun johdon avustuksella valitsemiaan toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi. Isompiin toimenpiteisiin (kuten yrityksen osien myynti, vrt. Barona-case) joudutaan vielä hakemaan erikseen hallituksen lupa.

Tuskin toimitusjohtajan vaihto tuota hallituksen asettamaa tulostavoitetta mihinkään on muuttanut, joten...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jotku kirjoittajat paheksuvat täällä suomalaisen duunarin palkkoja. No voihan sitä aloittaa paheksuntansa jostain sellaisesta ryhmästä joka elinolosuhteiltaan voi vähentää omaa palkkansa, eli johtajat. Hehän saavat huomattavasti enemmän kun nuo paheksutut duunarit.

Ja herrat voivat aloittaa nämä talkoot itsestään.

Nyt alkaa vaikuttaa Kopiloffin jutut vähän liikaa joltain kommareiden ohjelmanjulistukselta. Muistelisin joskus 80-luvulla sellaisten villapaitakommareiden tarinoineen juuri tuollaisia kaskuja.

Olisko niille vaalijutuille joku parempikin paikka olemassa kun ilmailufoorumi. Vaikka suoli24?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aika lapsellinen olet jos kuvittelet paperiteollisuuden halpistamisen johtuvan jostain AY-liikkeen ja työntekijöiden asenteista.

Väitätkö, että paperipossujen edunkeräystalkoilla, lakkoiluilla, lisäsirkuksilla ja erittäin kovilla palkoilla ei ole mitään tekemistä paperiteollisuuden nykytilaan Suomessa? Jos näin, niin aika lapsellinen olet.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Väitätkö, että paperipossujen edunkeräystalkoilla, lakkoiluilla, lisäsirkuksilla ja erittäin kovilla palkoilla ei ole mitään tekemistä paperiteollisuuden nykytilaan Suomessa? Jos näin, niin aika lapsellinen olet.

Minä väitän, että paperiteollisuutemme nykytila johtuu trooppisesta halpasellusta ja paperin kierrätyksestä päämarkkina-alueilla. Modet voisi siirtää tämän väittelyn vapaan keskustelun puolelle.

T:topi, sellunpilaaja

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä väitän, että paperiteollisuutemme nykytila johtuu trooppisesta halpasellusta ja paperin kierrätyksestä päämarkkina-alueilla. Modet voisi siirtää tämän väittelyn vapaan keskustelun puolelle.

T:topi, sellunpilaaja

Varmasti näin, mutta tuskinpa tuo yllä mainitsemani pellossa eläminen on ainakaan helpottanut tilannetta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä väitän, että paperiteollisuutemme nykytila johtuu trooppisesta halpasellusta ja paperin kierrätyksestä päämarkkina-alueilla. Modet voisi siirtää tämän väittelyn vapaan keskustelun puolelle.

T:topi, sellunpilaaja

Kinkkipaperimies painaa hommia 2000RMB:n (todella hyvä palkka) kk palkalla 12-14h/päivä ja 6pvä/vko, ei valita eikä liittokaan ahdistele kun sitä ei ole. Yhden suomalaisen paperimiehen kuukausi kustannuksella pyöritetään kiinassa parin kymmenen hengen vuoroa.

Tähän kun lisätään vielä tuo 2,5x nopeampi kasvuinen eucalyptys, halpa energia, olemattomat verot ja valmistus keskellä markkinoita niin ei tarvi ihmetellä miksi

Nimim. suomalaisia hi-tech paperikoneita kiinalaisille käynnistellyt

ps. oli muuten hassua katsoa v. 2003 kiinalaisen tehtaan ikkunasta kun laivat toivat jenkeistä kierrätyspaperia ja paluumatkalla veivät siitä tehtyä uusiopaperia. Toinen epätodellinen näky tuli keski-ruotsissa kun katselin rullanpakkauskoneen etikettejä joissa asiakkaana oli lahtelainen painotalo. Paperina ei ollut mitään erikoista vaan ihan normaalia 140g/m2 päällystettyä julistepaperia.

edit: Tuossa on niin monta tekijää että on vaikea sanoa mikä on syy.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt alkaa vaikuttaa Kopiloffin jutut vähän liikaa joltain kommareiden ohjelmanjulistukselta. Muistelisin joskus 80-luvulla sellaisten villapaitakommareiden tarinoineen juuri tuollaisia kaskuja.

Olisko niille vaalijutuille joku parempikin paikka olemassa kun ilmailufoorumi. Vaikka suoli24?

Kuittaan myös toisinpäin. Kyllähan duunareiden "palkkojen suuruutta"  itkevät henkilöt, edustavat varmasti myös jotain, puoluetta tai omaa etua ja voisivat siis samaiten esittää nuo itkunsa ja muistelmansa eri xx-luvuilta siellä. Ihan noin tasapuolisuuden nimissä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Paperimiesten palkat ei kyllä vaikuta pätkääkään siihen, että työt ovat siirtyneet muualle. Ne palkat kun ovat niin pieni prosentti koko tehtaan liikevaihdosta. Mäntän paperitehtaan työntekijät ovat muuten tänään lakossa, eivätkä palkkojen takia vaan ihan jonkun muun asian.

Minäkin veikkaan kyllä suuremmaksi syyksi nuo jatkuvat ulosmarssit, työnseisaukset yms, jotka aina katkaisevat tehtaan tuotannon. Sen kustannusvaikutus on jo huomattavan suuri, etenkiän kun sellu- (tai paperi)tehtaan alas- ja ylösajo on useiden tuntien homma -> lyhytkin ulosmarssi vie helposti vuorokauden tuotannon.

Niin, jos suomalaisia kovapalkkaisia ammattilaisia olisi tehtaalla tarpeeksi niin ei kai sitten enää kannattaisi.  :'(

Ei kai vaan Mäntänkin tehtaan johtajat ole lukeneet Intialaista Aku Ankkaa saadakseen jo tiedon paikallisista palkkakuluista ?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minäkin veikkaan kyllä suuremmaksi syyksi nuo jatkuvat ulosmarssit, työnseisaukset yms, jotka aina katkaisevat tehtaan tuotannon. Sen kustannusvaikutus on jo huomattavan suuri, etenkiän kun sellu- (tai paperi)tehtaan alas- ja ylösajo on useiden tuntien homma -> lyhytkin ulosmarssi vie helposti vuorokauden tuotannon.

Vuonna 2004 UPM oli jo tilannut suunnittelun täysin uudesta paperilinjasta Rauman tehtaalle. Sitten Ahonen kumppaneineen alkoi talvella kiukutella uudesta sopimuksesta niin UPM teki omat johtopäätöksensä ja keskeytti suunnittelun ja avasi (ilmeisesti samalla rahalla) kiinaan pari tehdasta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Edelleenkään kun kyse ei ole palkasta, vaan muista kuluista. Energia, raaka-aine jne. Samalla logiikalla mitä täällä viljellään voitaisiin syyttää ahneita metsänomistajia tai metsureita.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Samalla logiikalla mitä täällä viljellään voitaisiin syyttää ahneita metsänomistajia tai metsureita.

... mutta se ei olisi ollenkaan yhtä muodikasta :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Edelleenkään kun kyse ei ole palkasta, vaan muista kuluista. Energia, raaka-aine jne. Samalla logiikalla mitä täällä viljellään voitaisiin syyttää ahneita metsänomistajia tai metsureita.

Ei nyt kannata kuitenkaan yrittää pettää itseään, kyllä palkkatasollakin on merkitys tällaisissa päätöksissä. Toisilla aloilla enemmän, toisilla vähemmän. Paperiteollisuudessa keskimääräistä vähemmän, koska tuotanto per työntekijä on suurta.

Edelleen olen sitä mieltä, että paperiteoolisuuden kohdalla yksi suurista tekijöistä tehtaiden lopetukseen Suomessa on ollut työrauhan puute. Paperiliitto on jatkuvasti aiheuttamassa seisokkeja ja ulosmarsseja, ja ne ovat todella kalliita työnantajalle.

Ja jottei mennä ihan offtopic, niin suoritusvaltaisessa työssä, kuten matkatavarankäsittely, palkkatason vaikutus kokonaiskuluihin on erittäin suuri.

P.S. Energia on Suomessa kolmanneksen halvempaa kuin Euroalueella keskimäärin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomen työtaisteluvilkkaus ei nykyään merkittävästi poikkea muista vastaavista pienistä EU-maista kuten Ruotsista, Itävallasta, Tanskasta tai Irlannista. Lakkoja on ollut suhteellisen vähän vuoden 1990 jälkeen, ainoa piikki oli vuosi 2005 jolloin paperiteollisuudessa menetettiin yli 500 000 työpäivää lakkoilulle. Toisaalta vuoden 1995 sairaanhoitajien lakko vaati 600 000 työpäivän menetykset.

Eniten paperiteollisuudessa on lakkoiltu työnantajan irtisanomissuunitelmia vastaan ja mielestäni se on ihan hyväksyttävää. Tosin lakkoilulla ei olla saatu paljoa aikaan, joten suunnitelmat ollaan johto tasolla tehty jo huomattavsati aikaisemmin ja laskettu se tosiasia, että lakko tulee vastaan kuitenkin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään