Juhani Hämäläinen

Finnair varoittaa peruutuksista ja myöhästymisistä

677 viestiä aiheessa

Mitä muitakaan rahoja siirrettin Finnairin tilille tässä osakeannissa kuin veronmaksajien rahoja? Mitä muuta rahaa valtiolla on?

Finnair teki osakeannin rahoittaakseen sillä osittain laivastoinvestointinsa. Valtio lähti mukaan antiin säilyttääkseen enemmistöomistuksensa Finnairista. Se ei ole mikään vastikkeeton rahansiirto, vaan sijoitus jolle valtio myös odottaa tuottoa, ainakin pitkällä tähtäimellä. Siihen miksi valtio haluaa pysyä enemmistöosakkaana yhtiössä, en ota kantaa, koska se ei ole minun asiani.

Ja tuo sijoitus on pikkusumma verrattuna vaikkapa miljardien vuotuiseen maataloustukeen, joka on rahaa suoraan kankkulan kaivoon.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noh, herroilla Viitanen ja Virtanen on mahdollisuus kertoa tässä niitä osaamiaan talouden perusteita.

Mitä muitakaan rahoja siirrettin Finnairin tilille tässä osakeannissa kuin veronmaksajien rahoja? Mitä muuta rahaa valtiolla on?

Pörssiyhtiön osakkeiden merkitseminen ei ole koskaan vastikkeetonta pumppaamista, tehdään se millä tahansa rahoille, kenen toimesta tahansa. Teknisesti ottaen valtion rahat ovat kaikkien kansalaisten rahoja, osa (Suomessa tosin valitettavan pieni) heistä on myös veronmaksajia. Valtiolla on kuitenkin muutakin rahaa kuin suoraan verotuloista kerättyä. Suomen valtio esim. saa merkittäviä tuloja osakeomistustensa osinkoina ja pitkällä tähtäimellä omistus Finnairissa tähtää osaltaan myös tähän. Huoltovarmuuden turvaaminen on sitten valtion toinen näkökohta, muistellaan vaikkapa 5v takaista tsunamikeissiä. Kokonaisuutena valtion Finnairiin käyttämät rahat ovat täysin pennosia suhteessa siihen miten paljon sitä verorahaa valutellaan sinne sun tänne, ja täysin vastikkeettomasti.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse pidän Finnairin yhteyksiä maailmalle, erityisesti Euroopan ulkopuolelle aika heikkoina. 5 miljoonasta asukkaasta on vaikea saada suuria matkustajavirtoja

aikaiseksi, mitkä pitäisivät Finnairia pystyssä. Mitenkä Air Francen, British Airwaysin, KLM:n tai Lufthansan tarjoamat yhteydet ovat selkeästi huonompia? Matkustusaika on 2-4t pitempi, mutta laajempi reittiverkosto, useampia päivittäisiä yhteyksiä. Jos Helsinki on unelma Gateway, niin miksei tänne lennä muita ulkomaisia reittilentoja Euroopan ulkopuolelta?

Mitä jos nk Finnair-tuki (osallistuminen osakeanteihin ym) olisikin käytetty yleisesti yritysten tukemiseen tai jopa uusien ulkomaisten yritysten houkuttelemiseksi Suomeen.

Olisiko sijoitetun pääoman tuotto parempi kuin Finnairiin?

Finnair, tilinpäätöksistä sijoitetun pääoman tuotto%.

2001: 2,9

2002:7,6

2003: 0 (negatiivinen, ei julk.)

2004: 7,6

2005: 11,1

2006: -0,1

2007: 14,2

2008: -2,5

Itse näen asian niin, että jos kerran valtio sijoittaa rahaa yhtiöön strategisesti olisi hyvä saada hyviä tuottoja.

Esimerkiksi:

Kesko 14-17%

Viking Line 3-21%

Noi kaksi tuli ensimmäisenä mieleen yrityksistä, joilla on kiinteitä kustannuksia (kuten omat kauppakiinteistöt vrt kone tai laivat) ja

joiden sivuilta noi % sai käsiin viettämättä iltaa, muutaman muun sivut olivat taas liian monimutkaiset la iltaan. Pankit tai vast rahoituslaitokset jätin väliin.

Finnairin 6% tähtäin on aika heikko esitys.

Maataloustuki tukee suomalaista (puhdasta) ruokaa Suomeen. Finnair taas keskittyy keräämään asiakkaita myös muualta, yhä enevissä määrin.

Tsunami ja huoltovarmuus: Luftwaffen (nyt ei tarkoiteta LH:ta) A310 MRT oli 2 pv ennen Finnairia evakoimassa saksalaisia sairaalakoneena. Sehän ei ollut Finnairin vika, että hallitus mietti pitkään. Mutta evakointipalvelun olisi voinut myös ostaa ulkopuolisilta.

Kommenttieni tarkoitus on vain yrittää katsoa realistisesti aiheita, ei parjata Finnairia. Mutta hyvä esimerkki on Finavian apulaisjohtaja Heidi Noronen-Juholan kommentoinnit, ettei muilla yhtiöillä ole ongelmia matkatavaroiden kanssa, vain Finnairilla, joka puhuu sääongelmista. Oli kaunis aurinkoinen sää ja juuri upeat revontulet - s..tana kamera,missä..

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos nyt unohdetaan Virtasen ja Viitasen talousoppi ja keskitytään siihen tosiasiaan, että Finnairia tuettiin tuossa osakeannissa yhteiskunnan varoin 138 miljoonalla eurolla. Tuotto-odotukset ovat nekin ihan toinen asia. Finnairissa rahaa tarvittiin ja sitä valtio antoi oman merkintänsä verran, tuotto tulee jos tulee tai ei tule. Näillä näkymin ei tule.

Se mitä se Finnairin tuki on verrattuna johonkin muuhun tukeen, ei kuulu tälle palstalle ja on jotain muuta jutustelua.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnair on kuin lihava ihminen, joka rasvaimun sijaan karsii ylipainoansa amputoimalla raajansa. Koko firmassa on suunnaton määrä suurehkoa liksaa vetäviä välipomoja, heidän sihteereitä ja neuvonantajia. Tämän voi jokainen todeta aivan itse soittamalla Finnairin vaihteeseen ja pyytämällä jostain asiasta vastaavaa henkilöä puhelimeen. Hyvä on jos pääset 5 soitonsiirrolla ja aina kovempi suoritus jos ko. vastaava ei ole juuri lomalla tai saikulla. Vanhan valtionyhtiön byrokoneistoon on vuosikymmenien saatossa kertynyt niin paljon suojatyöpaikkaa, kun kaverin kaverit ovat keksineet vakansseja kollegoilleen. Esimerkkinä tämä vasta ulkoistettu Nopon työvoima. Työntekijät toki ulkoistettiin, mutta johtoporras on edelleen Nopon palveluksessa, eivätkä johda enää ketään, vaan keskittyvät kivien neppailuun. Mitä tulee kommentteihin laiskottelevista duunareista niin suora lainaus kertoo, että tuolla henkilöstöllä ei pyöritetä edes Räyskälän kenttää ilman ylitöitä. Maakalustokorjaamo on ulkoistettu jo ajat sitten, ja kuormauskalusto on paskana.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse pidän Finnairin yhteyksiä maailmalle, erityisesti Euroopan ulkopuolelle aika heikkoina. 5 miljoonasta asukkaasta on vaikea saada suuria matkustajavirtoja

aikaiseksi, mitkä pitäisivät Finnairia pystyssä. Mitenkä Air Francen, British Airwaysin, KLM:n tai Lufthansan tarjoamat yhteydet ovat selkeästi huonompia? Matkustusaika on 2-4t pitempi, mutta laajempi reittiverkosto, useampia päivittäisiä yhteyksiä. Jos Helsinki on unelma Gateway, niin miksei tänne lennä muita ulkomaisia reittilentoja Euroopan ulkopuolelta?

Nyt sinulle on jäänyt Finnairin strategia hieman hämäräksi...

Ei ne 5,3 miljoonaa suomalaista toki Finnaria pystyssä pidäkään.

Finnairin leipälaji eli Aasia-bisnes ei perustu Suomen ja Aasian väliseen liikenteeseen, vaan Euroopan syöttöliikenteeseen. Finnairin suomalaiset asiakkaat yksinään elättäisivät jota kuinkin pelkästään Bangkokin reittiä.

Helsingin gatewaylla on merkitystä vain jos on tarpeeksi syöttöliikennettä täyttämään laajarungot, miksi joku Korean Air Helsinkiin lentäisi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se mitä se Finnairin tuki on verrattuna johonkin muuhun tukeen, ei kuulu tälle palstalle ja on jotain muuta jutustelua.

Mikä ihmeen kommentti tuo nyt taas on? Jos keskusteluun vedetään mukaan valtio sen roolissa omistajana/instanssina niin totta ihmeessä keskustelua pitää käydä siten että ymmärretään asia kokonaisuutena myös valtion vinkkelistä?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muut valtion jakamat tuet ei kuulu kait Finnairiin millään lailla, joten niistä voi keskustella sitten ihan muissa yhteyksissä vaikka avata vapaalle puolelle omat ketjut niistä.

Aihe oli tässä ilmailun uutiset -palstalla Finnair ja sen saama tuki valtiolta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Herra Mannikainenkin siis toivoo, että valtio vetäytyisi Finnairista täysin sivuun ja jättäisi sen markkinoiden armoille? No, siihen loppuisi sitten myös inhoamanne Airbus-lennot kotimaisen yhtiön toimesta varsin nopeasti. Vantaan suorista kaukoreittilennoista ei jäisi eloon kuin ehkä turistireitti Bangkok (joka sekin saattaisi kuolla chartereiden määrän kasvaessa venäläisten kanarialle) ja mahd. joku jenkkiyhtiö kokeilisi hetken lentää tänne joltakin NYC:n kentältä. Ilman venäläisten yms. syöttöä sekin reitti kuihtuisi todennäköisesti alle vuodessa. Finavia on rakentanut karmeilla rahoilla Vantaan kenttää uusiksi, nekin rahat olisivat sitten lopullisesti kaivossa koska operaatiot siinä tilanteessa voitaisiin hoitaa vaikka Vantaan terminaalilla vm. 1985. Ilman transit-liikennettä Vantaan kenttä on kuin huopatossutehdas jonka läpi kulkee humalaisia turisteja muutamassa laumassa aamuin illoin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Herra Mannikainenkin siis toivoo, että valtio vetäytyisi Finnairista täysin sivuun ja jättäisi sen markkinoiden armoille?

En tiedä millaisissa jouluglögeissä Virtanen kirjoittelee mutta minun toivomukset ei ole nyt missään tekemisissä tämän aiheen kanssa.

Jos nyt Virtanen rullaisi aihetta taaksepäin niin muistaisi/käsittäisi mistä oli itseasiassa kyse ja mitä Virtanen on itse kirjoitellut eilisen puolella.

Edelleen: vapaan keskustelun puolella voi noitä "glögeissä" kehitettyjä villejä juttuja ja fantasioita varmaankin jatkaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vantaan kenttä on kuin huopatossutehdas jonka läpi kulkee humalaisia turisteja muutamassa laumassa aamuin illoin.

Nyt menee taas ohi aiheen, mutta ei kannattaisi vähätellä juopuneen turistilauman tahtotilaa ja edesottamuksia. Keihäsmatkat oli yhtiön merkittävin matkanjärjestäjäasiakas 70-luvun alussa, työllistäen viikottain useita Finskin koneita miehistöineen.

topi

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt menee taas ohi aiheen, mutta ei kannattaisi vähätellä juopuneen turistilauman tahtotilaa ja edesottamuksia. Keihäsmatkat oli yhtiön merkittävin matkanjärjestäjäasiakas 70-luvun alussa, työllistäen viikottain useita Finskin koneita miehistöineen.

topi

Kyllä! Pointti olikin siinä, että keihäsväkeä ei vain ole riittävästi täyttämään nykyistä Vantaan kenttää, saati Finnairin kalustoa joka on hankittu laajamittaista transit liikennettä varten. Turistien lennättäminen on yleensä varsin hyvä pisnes, lennetään ahtaasti pakatuilla täysillä tuubeilla vain sinne mihin ihmiset todella haluavat ja juuri sen verran usein kun on kysyntää, riskien ollessa vieläpä matkanjärjestäjän, ei lentoyhtiön (jos nämä kaksi ovat erillään, kuten usein ovat). Siitä on osoituksena sekin että edes Finnair ei ole tätä osaa toiminnastaan onnistunut ryssimään, ainakaan vielä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muut valtion jakamat tuet ei kuulu kait Finnairiin millään lailla, joten niistä voi keskustella sitten ihan muissa yhteyksissä vaikka avata vapaalle puolelle omat ketjut niistä.

Aihe oli tässä ilmailun uutiset -palstalla Finnair ja sen saama tuki valtiolta.

Ei ole, vaan aihe on tässä ketjussa Finnairin peruutukset ja myöhästymiset tai tarkemmin matkatavaran käsittelyn ongelmat. En tosin ihmettele että tutut henkilöt ovat tehneet tästäkin aiheesta näyttämön paheksuntaa uhkuville talous(poliittisille) monologeilleen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnair on kuin lihava ihminen, joka rasvaimun sijaan karsii ylipainoansa amputoimalla raajansa. Koko firmassa on suunnaton määrä suurehkoa liksaa vetäviä välipomoja, heidän sihteereitä ja neuvonantajia. Tämän voi jokainen todeta aivan itse soittamalla Finnairin vaihteeseen ja pyytämällä jostain asiasta vastaavaa henkilöä puhelimeen. Hyvä on jos pääset 5 soitonsiirrolla ja aina kovempi suoritus jos ko. vastaava ei ole juuri lomalla tai saikulla. Vanhan valtionyhtiön byrokoneistoon on vuosikymmenien saatossa kertynyt niin paljon suojatyöpaikkaa, kun kaverin kaverit ovat keksineet vakansseja kollegoilleen. Esimerkkinä tämä vasta ulkoistettu Nopon työvoima. Työntekijät toki ulkoistettiin, mutta johtoporras on edelleen Nopon palveluksessa, eivätkä johda enää ketään, vaan keskittyvät kivien neppailuun. Mitä tulee kommentteihin laiskottelevista duunareista niin suora lainaus kertoo, että tuolla henkilöstöllä ei pyöritetä edes Räyskälän kenttää ilman ylitöitä. Maakalustokorjaamo on ulkoistettu jo ajat sitten, ja kuormauskalusto on paskana.

Kirjoitat asiaa siitä mikä "tähän on tultu" tilanteeseen on oikeasti johtanut. Syy on siellä sylttytehtaalla vaan mietin usein onko aina vaan yritysjohdossa uskottu em. "pumppauksen" pelastavaan tehoon vai toisaalta onko välijohto kasvanut jo niin suureksi että se on vakuutellut oikeat pomot "ei me muuten pärjätä"- lausunnoillaan.

Kun em. firman kahvipöydässä on kautta aikain pitänyt istua ainakin kolme "johtajaa", kaverukset A, B ja C, miettimässä työvoiman vähennystarpeen kasvaessa erotetaanko työntekijä a vai b, on se vaikeaa sormia napsauttamalla lopettaa. Varsinkaan kun näin ei ole kenenkään tarvinut ottaa vastuutakaan toimistaan yksin ja nytkö pitäisi.  :(

Vaikea on vuosien saatossa ylipursuavaa byrokratiaa tosta vaan muuttaa sillä niin moni on kuitenkin rakentanut ympärilleen jonkinmoisen sädekehän oman tuolinsa pitimiksi. Helpoin tapahan , kuten paljon nykyään tehdään, olisi lakaista pöytä tyhjäksi ja aloittaa nollasta mutta kun kyseessä ei olekaan ihan normi kebabbaari edes "pumppaajan" näkökannalta..

No nyt on tilanne mikä on ja ans kattoo kui käy ? Lentoyhtiönä en kauaa myöskään katselisi kun maapalvelu ei onnistu ei sitten millään mutta tässä tapauksessa sekin lusikka on valitettavasti siellä samassa sopassa.  :-\

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos valtio päättää ostaa jonkin yhtiön osakkeita, niin se kuuluu ehkä valtion omistajaohjausyksikölle muttei kenellekään täällä  ;) Valtio voi ihan yhtä hyvin päättää olla ostamatta. Sitäpaitsi siihen sijoitetaan valtion rahaa eikä kenenkään foorumilaisen rahaa. Itse asiassa teidänkin rahanne on vain lainassa valtiolta, joka omistaa kaiken liikkeellä olevan rahan eikä teillä siis ole mitään ettekä saa mitään mukaannekaan, kun kuolette ja valtio vie siitäkin takaisin ison osan, minkä luulette jättävänne perinnöksi  ;D Mutta jos joku nyt haluaa väkisin tehdä Finnairin osakkeista oman ongelmansa, niin siitä sitten vaan vapaasti tuohtumaan, mutta siitä ei ole hyötyä kenellekään eikä se auta ulkoistamisista tai muista syistä johtuvia myöhästymisiä eikä peruutuksia vähenemään yhtään mihinkään suuntaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Jos valtio päättää ostaa jonkin yhtiön osakkeita, niin se kuuluu ehkä valtion omistajaohjausyksikölle muttei kenellekään täällä

Suomessa valtion oikeutus perustuu demokraattiselle valtioaattelle ja hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Vaikka se välillä hirvittää ;D

Itse asiassa teidänkin rahanne on vain lainassa valtiolta, joka omistaa kaiken liikkeellä olevan rahan

Eurot eivät ole kansallista valuuttaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aihe oli tässä ilmailun uutiset -palstalla Finnair ja sen saama tuki valtiolta.

Koko tämä omistajuuskeskustelu on tietenkin ketjun aiheeseen nähden off-topic, mutta mitä tulee käsitteeeseen TUKI, niin omistajan panostus omistamansa yhtiön osakkeisiin ei ole missään muodossa yhtiön tukemista jollain vastikkeettomalla rahalla.

Finnairin omistuksesta on lähes puolet yksityisissä käsissä, ja jokainen omistaja odottaa myös jotain sijoituksensa vastineeksi. Kun Ilkan verorahoja sijoitetaan pörssiosakkeisiin, niin niille saadaan osinkotuottoa. Mutta ne ovat pitkällä tähtäimellä myöskin turvassa inflaatiolta, ja se on kaiken sijoittamisen päätarkoitus. Myöskin eläkevakuutusyhtiöt sijoittavat varoja osakkeisiin, jotta aikanaan olisi jotain maksettavaa.

Kun minä ostin Finnairin osakkeita, niin en suinkaan ostanut niitä tukeakseni Finnairia, ja aivan sama on valtionkin motiivi, tosin täysin eri mittakaavassa. Voihan valtio joskus myydä koko osakepottinsa, niin silloin rahat saa takaisin ja hyvässä lykyssä niiden arvokin on noussut. Sitäpaitsi lentoyhtiöiden tukeminen valtion toimesta on ymmärtääkseni kielletty EU:ssa kilpailusyistä. Alitalia on tietenkin poikkeus säännöstä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilpo Laurila kirjoittaa minustakin asiaa, mitä tulee Finnairin nykytilaan ja siihen johtaneisiin perussyihin.

Ao. firmassa on edelleen kovin paljon sitä valtionyhtiömenttaliteettia, joka sinne juurtui menneinä vuosikymmeninä, ja jota entisestään ruokki ilmailualan tiukka sääntely menneinä vuosikymmeninä.

Finnairin pitäisi muuttua, mutta muutosvastarinta on järkyttävän suurta silloin, kun pääjohtajan alapuoliset pikkupomot huomaavat sen heiluttavan omia pallejaan.

Kaiken tämän jälkeen on todettava, että tällä hetkellä Finnairissa 100 parhaiten palkatun työntekijän joukossa on 97 renkiä eli lentäjää.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaiken tämän jälkeen on todettava, että tällä hetkellä Finnairissa 100 parhaiten palkatun työntekijän joukossa on 97 renkiä eli lentäjää.

Onko sun nyt ihan oikeasti pakko TAAS aloittaa?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaiken tämän jälkeen on todettava, että tällä hetkellä Finnairissa 100 parhaiten palkatun työntekijän joukossa on 97 renkiä eli lentäjää.

Näin saattoi olla 2007, sen jälkeen tilanne on lähtenyt "korjaantumaan"  ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Säälittää minuakin tämä iänikuinen palkkajankutus. Ehkä tähän kateuden sävyttämään keskusteluun saisi lopun alkua toteamalla, että suurimmat Finnairin lentäjäpalkat kuuluvat henkilöille, jotka eivät ole rivityöntekijöitä. He ovat kohonneet johtajiksi, tarkastuslentäjiksi, kouluttajiksi tai muiksi alansa keskimääräistä suuremmiksi asiantuntijoiksi, joita yhtiö hyödyntää muussa kuin normaalissa rivityöntekemisessä. Siitä maksetaan paremmin ja kuuluukin maksaa.             

Kiihkeässä palkkaneuvottelutilanteessa media huijaa suurta yleisöä tuomalla julkisuuteen nämä ei-rivimiesten palkat kertomatta taustoja ja siitä suuri yleisö taas saa taivastelun aihetta, jota sitten täällä foorumilla kompataan. Ihan samalla tavalla voisi taivastella toimitusjohtaja Hienosen tai hänen edeltäjänsä Suilan vuosiansioita. On ne aika roimasti suurempia kuin keskimääräinen lama-ajan kauppatieteiden maisteri tienaa. 

Seppo 

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sepolle, Kimmolle: asiaa voi vientää ja kientää ihan miten paljon vain. Mutta silloin mennään kovasti subjektiiviselle alueelle, jossa juurikin erilaiset inhimilliset viritykset, kuten kateus, kauna, katkeruus ja mitä muita niitä nyt olikaan, saavat kovasti paljon jalansijaa.

Saatoitko tuon paremmin sanoa, sinulta kun tuntuu kirjoituksista päätellen löytyvän kaikkia kolmea.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta ne ovat pitkällä tähtäimellä myöskin turvassa inflaatiolta, ja se on kaiken sijoittamisen päätarkoitus.

Lipsahtiko liioittelun puolelle?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään