Juhani Hämäläinen

Finnair varoittaa peruutuksista ja myöhästymisistä

677 viestiä aiheessa

Suomen työtaisteluvilkkaus ei nykyään merkittävästi poikkea muista vastaavista pienistä EU-maista kuten Ruotsista, Itävallasta, Tanskasta tai Irlannista.

Eipä Suomesta juuri työpaikkoja noihin maihin ole valunutkaan  ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Tosin lakkoilulla ei olla saatu paljoa aikaan, joten suunnitelmat ollaan johto tasolla tehty jo huomattavsati aikaisemmin ja laskettu se tosiasia, että lakko tulee vastaan kuitenkin.

 

Saatiin sillä kehitystä nopeutettua 10-15 vuotta, eli auttoivat ajamaan alas tuon tuotannon suomessa vaikka laitoksilla olisi suunniteltua käyttöikää ollutkin. Vertailun vuoksi on jännä nähdä mitä vastaava hölmöily aiheuttaa eräälle valtion tukemalle lentoyhtiölle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meinaatko, että ilman lakkoilua firmat olisivat pysyneet suomessa vielä 10-15 vuotta. Kiinalaisilta ostajilta tuli siis käsky, että me ei osteta teidän tuotteita enää, koska teillä lakkoillaan niin paljon. No onhan se näkemys tuokin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meinaatko, että ilman lakkoilua firmat olisivat pysyneet suomessa vielä 10-15 vuotta. Kiinalaisilta ostajilta tuli siis käsky, että me ei osteta teidän tuotteita enää, koska teillä lakkoillaan niin paljon. No onhan se näkemys tuokin.

Ei, vaan kiinalaiset ostajat ostavat sieltä, mistä halvemmalla ja luotettavasti saavat. Lakot lisäävät työnantajan kuluja ja laskevat tuottavuutta, ja tämä väistämättä näkyy tuotteen loppuhinnassa.

 

Työntekijät lakkoilevat -> tuottavuus kärsii -> kilpailuasetelmat heikentyvät korkeamman hinnan johdosta -> tilaukset vähenevät -> yrityksellä menee huonosti -> työntekijät irtisanotaan  :'(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No jos todella uskot, että tuotteen hinta määräytyy lakkojen tai paperimiesten "kovien" palkkojen mukaan, niin olkoon näin. Montakohan tilausta on jäänyt toimittamatta Kiinaan lakkoilun takia?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No jos todella uskot, että tuotteen hinta määräytyy lakkojen tai paperimiesten "kovien" palkkojen mukaan, niin olkoon näin. Montakohan tilausta on jäänyt toimittamatta Kiinaan lakkoilun takia?

 

Ai että lakkoilulla ei ole merkitystä? Lasketaan vähän...

 

Keskiverto LWC-paperikone esim Voikkaan ex-PK18 tuotti 250000t/a eli n. 700t/vrk. Nykyisellä LWC hinnalla se tekee menetettyjä tuloja n. 924000euroa/vrk. Tämä oli siis ainoastaan yhden koneen tappio. Sitten kun kerrot tuon n. 90:llä niin saat käsityksen missä koko luokassa heilutaan koko valtion tasolla.  ::)

 

Laukku- ja lentäjälakkoilu on pennosilla leikkimistä verrattuna tähän.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikset Sami jäänyt sinne Kiinaan , jos se niin auvoinen ja vapaanyrittämisenkehto oli?

 

Pah! en minä sinne halunnut jäädä edes puoleksi vuodeksi jolloin olisi saanut suomesta verovapauden ;)

 

Itsekkin harrastan täällä spekulointia puutteellisilla tiedoilla niin halusin tässä kohtaan hieman valaista millaisista summista tuollaisessa paperilakossa on oikeasti kysymys.

 

Koomisinta tässä on se että eräs suomalainen konepaja tekee ensin high-tech koneen kiinaan, kyseisestä firmasta tai suomalaisesta paperiyhtiöstä tulee asiantuntija joka kertoo miten sitä paperia tehdään ja halpispalkkalaiset syöttää täysautomaattiseen järjestelmään reseptit. Voila! ja tulee muuten halvaksi (valitettavasti)

 

edit: Ai niin onhan tässä vielä sekin että kiinalaiset prkle kopioivat tuon paperikoneen ja tekevät 5 samanlaista niin konepajafirman pojillakin loppuu työt (tämä tarina on tosi)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No jos todella uskot, että tuotteen hinta määräytyy lakkojen tai paperimiesten "kovien" palkkojen mukaan, niin olkoon näin. Montakohan tilausta on jäänyt toimittamatta Kiinaan lakkoilun takia?

Osittain määräytyy, kyllä. Vai onko sinulla ehdottaa lopputuotteen hinnan lisäksi jokin muu paikka, mistä yritys voi nuo rahat kaivaa? Lakkokuluja voi toki yrittää periä ammattiliitolta täysimääräisenä, mutta siinä ne vaihtoehdot taitavat olla.

 

Ja jotta asia nyt tulisi varmasti selväksi: En ihaile Kiinan työoloja sinänsä, mutta ihailen kyllä kiinalaisten halua menestyä yksilönä. Suomalaisilta tämä halu tehdä jotain itse oman menestyksensä eteen puuttuu nykyään täysin. Itseäni kiinnostaa tässä koko kehityksessä lähinnä se, että minulle ja lapsillenikin olisi vielä työpaikka tulevaisuudessa. Nykymenolla en valitettavasti näe, että suomalaisella työllä olisi mahdollisuuksia kovin pitkälle, vaan motivoituneemmat, halvemmalla saman asian tyytyväisenä tekevät tulevat viemään paikkamme.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nimimerkkikin eräänkin tehdaskäynnin tehnyt Kantonissa ja Pekingin ulkokehillä. ;)

 

siis paperitehtaissa?

 

No sitten tiedät mikä siellä on meininki  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tottakai se paperimiesten lakko maksaa, mutta luuletteko, että tehtaat eivät olisi varautuneet siihen? Kyllä viimeksi ainakin oltiin varastot ajettu niin pullolleen täyteen, ettei paperin loppumisesta tai tilauksien viivästymisistä ollut mitään vaaraa.

Mäntässä muuten tehdas teki jälleen ennätys tuloksen, silti porukkaa vähennetty ja maksimoinnin tavoittelu jatkuu. No sitähän tämä talous nykyään on.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En paperitehtaissa , mutta muunalan kyllä ja eivät kyllä kovin onnellisilta näyttäneet ihmiset niissä (mitä nyt ehtivät edes miettimään aivosuonten pullistellessa) ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pah! en minä sinne halunnut jäädä edes puoleksi vuodeksi jolloin olisi saanut suomesta verovapauden ;)

 

Itsekkin harrastan täällä spekulointia puutteellisilla tiedoilla niin halusin tässä kohtaan hieman valaista millaisista summista tuollaisessa paperilakossa on oikeasti kysymys.

 

Koomisinta tässä on se että eräs suomalainen konepaja tekee ensin high-tech koneen kiinaan, kyseisestä firmasta tai suomalaisesta paperiyhtiöstä tulee asiantuntija joka kertoo miten sitä paperia tehdään ja halpispalkkalaiset syöttää täysautomaattiseen järjestelmään reseptit. Voila! ja tulee muuten halvaksi (valitettavasti)

 

edit: Ai niin onhan tässä vielä sekin että kiinalaiset prkle kopioivat tuon paperikoneen ja tekevät 5 samanlaista niin konepajafirman pojillakin loppuu työt (tämä tarina on tosi)

OT:tä hiukan jatkaen, olen itsekin viimeisen n.13 vuoden aikana ollut mukana laitossuunnittelutehtävissä, projektinjohtajana tai muuten vaan, konetoimittajille pääosin Kiinaan.

Ensimmäiset 5-7 vuotta tehtiin melko täydellisiä suunnittelupaketteja toimittajan kautta asiakkaalle, mutta sittemmin on valtaosa suunnittelusta siirtynyt paikallisille instituuteille. Samin kommentit Kiinasta voin minäkin allekirjoittaa.

Suomalaisen paperiduunarin (ja metsänomistajan, ym. ym.) olisi aika miettiä asioita maailmanlaajuisesti ja ottaa lakki kouraan, jos mielivät eläkkeelle asti töitä tehdä kansainvälisesti katsoen unelma-ammatissa, yhtiöt ovat nykyään globaaleja, paperia ei tehdä siksi että duunarilla (ja johtajalla) olisi töitä suomalaisessa tuotantolaitoksessa, vaan siksi että osakkeenomistajat saisivat mahdollismman hyvän tuoton sijoittamalleen rahalle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tottakai se paperimiesten lakko maksaa, mutta luuletteko, että tehtaat eivät olisi varautuneet siihen? Kyllä viimeksi ainakin oltiin varastot ajettu niin pullolleen täyteen, ettei paperin loppumisesta tai tilauksien viivästymisistä ollut mitään vaaraa.

En edelleenkään puhu paperin loppumisesta tai tilauksen viivästymisistä, vaan siitä, että lakko (yleensä, poikkeuksiakin on) maksaa työnantajalle, ja nuo kulut kyllä säästetään toimenpiteillä tai toisilla takaisin työntekijöiden nahoista.

 

Otetaan toisena esimerkkinä topicin mukainen Finnair/Barona-case:

Finnair tekee tappiota tällä hetkellä. Finnairin hallitus oli antanut toimivalle johdolle tavoitteen säästää tietty määrä rahaa, sanotaan vaikka 100 rahaa (jokainen voi itse laittaa tuohon mieleisensä summan). Johto teki toimenpiteitä, joihin kuului mm. matkatavarankäsittelyn ulkoistaminen. Noh, työntekijät menivät lakkoon ja lakko aiheutti Finnairille lisäkuluja, laitetaan hatusta vaikkapa 7 rahaa. Nyt tilanne on se, että on säästettävä alkuperäisen 100 rahan lisäksi vielä 7 rahaa lisää. Tämä lisäsäästötarve tarkoittaa, että jo ajateltuja leikkauksia, supistuksia jne kiristetään vielä vähän lisää, että tavoitteeseen päästään. Käytännössä siis työntekijät joutuvat alkuperäistäkin kovemman prässin alle, johtuen juuri tuon lakon aiheuttamista lisäkuluista.

 

Jokainen voi sitten tahollaan miettiä, kannattiko.   

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No mitä työkaluja sinulla oli käytettävissä ja minkälaisella kokemuksella sinä nyt teit tuon analysoinnin, että reittejä olisi pitänyt harventaa?

 

No jos yrityksen ainoana toimialana on lentotoiminnan harjoittaminen ja yrityksen toiminta on raskaasti tappiolla niin ei kait siinä nyt tyhmempikään kovin kummoista analyysia tarvitse jos uskaltaa veikata "useammankin reitin olevan perseellään"..?  Jos siellä kaikki reitit itsensä kantaisivat niin sehän se vasta erikoista olisi jos touhu perseelleen saataisiin siitäkin huolimatta...Herra Mannikaisellako on sitten moisesta todisteita kun niin kovasti niitä vastakkaisia muilta penää?

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko suurinosa Baronan porukasta kesälomalla, vai onko kentällä taas menossa jonkin asteinen työriita? Eilen matkalaukkuja sai odottaa 1,5 tuntia, ja sitten kun niitä alkoi tulemaan niin samalla hihnalla oli yhtäaikaa kolmen koneen tavarat. Myöhästymisestä ei myöskään tiedotettu millään tavalla matkustajille, vai onko tämä 1,5 h nykyisin normisuoritus?

 

topi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, on tuo kohtalaisen normaalia nykypäivänä. Eikä Burana ole ainoa yhtiö, jolla meininki on tuollaista.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, on tuo kohtalaisen normaalia nykypäivänä. Eikä Burana ole ainoa yhtiö, jolla meininki on tuollaista.

 

Voivitsi ja manjana! kyllä hävetti olla suomalainen. Kansallisen lentoyhtiön keskittyminen ydinliiketoiminnan hoitamiseen ei nyt tunnu onnistuvan. Vai onko vika sittenkin päälentoaseman perusrakenteissa? Tai voihan tämä olla myös sitä mitä tilattiin. Ikävä juttu, oli syy mikä hyvänsä.

 

Lentolippuun voisi alkaa merkitsemään esim: Muistathan tulla ajoissa lentokentälle, ja varaat myös riittävästi aikaa sieltä pois pääsemiseen. Missä ajassa voi katsoa pakaasin kadonneen, ja lähteä himaan odottamaan lentoyhtiön kustantamaa taxikuljetusta?

 

topi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuten yllä vähän sivuten mainitsinkin, ongelma ei rajoitu ainoastaan Finnairiin/Baronaan. Helsinki-Vantaan maapalvelumarkkinoilla on vähän liikaa toimijoita tällä hetkellä (taitaa olla 8, vrt. esim Köpikseen jossa on 2) joten kilpailu on kovaa. Kun kilpailu on kovaa, pitää hinnat pitää alhaalla ja jotta saadaan hinnat pidettyä alhaalla, täytyy lentoyhtiöasiakkaalle tarjota teoriatasolla tasan sitä palvelua mistä tämä maksaakin, eikä yhtään ylimääräistä. Teoriatasolla siis. Sitten kun sattuukin jotain "yllättävää", kuten etuajassa tai myöhässä saapuvia lentoja, tavallista enemmän sairaslomia tai liikenteen lisääntymistä (kuten näin kesällä on kummasti tapana käydä) on todellinen palvelu paljon huonompaa.

 

Mitä tulee noihin laukkujen luovutusaikoihin, mikään EU-asetus tms. ei taida määritellä mitään maksimiaikaa. Taannoin on koettu tilanteita, että koneen ruuman luukkuja on jouduttu pitkään sulattelemaan auki, jolloin on jopa 4 tuntia kestänyt laukkujen luovutus. Matkustajilla on tällöin ollut vaihtoehtona odottaa tuloaulassa tai tulla seuraavana päivänä hakemaan laukkunsa kentältä. Lentoyhtiö määrittelee itse aikakynnyksen, jolloin laukut toimitetaan matkustajalle perästä. Monilla Helsinki-Vantaalla toimivista lentoyhtiöistä sellaista ei ole, vaan matkustajia odotutetaan vaikka vuorokauden jos tarve vaatii. Finnairilla on jokin tuollainen aikaraja muistaakseni, mutta en tiedä kuinka pitkä.

 

Summa summarum: Sitä saa mitä tilaa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Summa summarum: Sitä saa mitä tilaa

 

Kiitos selvennyksestä Antti, haen sen suosiolla seuraavana päivänä tästä lähtien. Ydinliiketoimintaa tämä ei oikeastaan häiritsekään, syöttöliikenteen pakaasithan siirtyvät Aasian vuorokoneisiin henkilökunnan voimin.

 

topi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos selvennyksestä Antti, haen sen suosiolla seuraavana päivänä tästä lähtien. Ydinliiketoimintaa tämä ei oikeastaan häiritsekään, syöttöliikenteen pakaasithan siirtyvät Aasian vuorokoneisiin henkilökunnan voimin.

 

topi

 

Niin minkä henkilökunnan?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko kentällä taas menossa jonkin asteinen työriita? Eilen matkalaukkuja sai odottaa 1,5 tuntia, ja sitten kun niitä alkoi tulemaan niin samalla hihnalla oli yhtäaikaa kolmen koneen tavarat. Myöhästymisestä ei myöskään tiedotettu millään tavalla matkustajille, vai onko tämä 1,5 h nykyisin normisuoritus?

 

topi

 

Lainaan itseäni, tänään Air Balticin laukut tulivat hihnalle alle 10 minuutissa. Terminaali 1.

 

topi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lainaan itseäni, tänään Air Balticin laukut tulivat hihnalle alle 10 minuutissa. Terminaali 1.

 

topi

 

Mikä oli handlingyhtiö ja montako lentoa he hoitivat samanaikaisesti? Viime kuussa ruuhkasunnuntaina tulin Finnairin lennolla illalla Brysselistä ja odotin laukkujani 15 minuuttia. Terminaali 2. Helmikuussa lensin TAP Portugalilla Lissabonista Helsinkiin, aamuneljältä Helsingissä. Terminaali 1. Odotin laukkuani tunnin ja 10 minuuttia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään