Guest Sakke

taistelulentäjien alipainekammiotesti

64 viestiä aiheessa

Kun täällä ketjussa innostuttiin myös sukeltamaan, jota olen sitäkin harrastanut kohtuullisella menestyksellä, niin ehkä pari varoituksen sanaa lajien yhteensopivuudesta.

Mikäli ymmärtää oikeasti, Suomessa ei saada sukeltaa (laite) ilman koulutus ja licence.

Sukellettaessa (paineilmalaittein) vereen liukenee typpeä, joka saattaa noustaessa aiheuttaa kivuliaan "sukeltajataudin". Vanha peukalosääntö perustuu lukuun 50. Toisin sanoen 10 metrissä voi viipyä 40 min, 30 metrissä 20 minuuttia ja 50 metrissä voi käväistä. Kun metrit ja minuutit yhteensä ovat 50 tai vähemmän, voidaan noudattaa vapaanousua = tulla pintaan jokseenkin samaa vauhtia kuin pienet ilmakuplat kohoavat vedessä. Mikäli luku 50 ylittyy, on pintaan tultava välillä pysähdellen, että typpi ehtii liueta verestä pois. Mikäli näin ei tehdä, on olemassa vaara, että syntyy typpikuplia kehoon ja siinä se sukeltajatauti sitten onkin, eikä lainkaan kadehdittava tilanne. Ainoa pelastus on saattaminen (yleensä painekammiossa) takaisin ylipaineeseen ja sitten paineen hidas laskeminen.

Nyt sukeltaja käyttää tietokone http://www.suunto.com/suunto/Worlds/diving/main/index.jsp?CONTENT%3C%3Ecnt_id=10134198673970628&bmLocale=fi ja tämä laskea tarkka sukellusaika. Mikäli sukeltaa ilman tietokone, mahdollisesti käyttää Dive planner kaava ja PADI kaava kertoa 10m syvyys saada olla 145min ja saada nousta pintaan (3min safety stop pakollinen) Mikäli sukeltaja hengittää Nitrox tai Trimix kaasu sukellus olla pidempi aika tai ilma-sukellus tehdä Decompressiosukellus ja nyt pitää tehdä useita pysähdys nousu aikana.

Anteeksi huono Suomen kirjoitus  :-[

Cathy ^.^

Rescue diver, Nitrox licence........

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

<snip>

Anteeksi huono Suomen kirjoitus  :-[

Don't worry, ihan tarpeeksi hyvä.  :thmbup:

Cathy ^.^

Rescue diver, Nitrox licence........

Not too many of those around here, I suspect?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Don't worry, ihan tarpeeksi hyvä.  :thmbup:

Not too many of those around here, I suspect?

Kiitos kohteliaisuus :)

Nyt opiskella kuivapuku käyttöä Suomen kylmä vedessä  ;D

Cathy ^.^

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

PADI kaava kertoa 10m syvyys saada olla 145min ja saada nousta pintaan (3min safety stop pakollinen)

Cathy ^.^

Rescue diver, Nitrox licence........

Ja sitten kun sitä safety stoppia tekee niin kannattaa kattoa mihin pysähtyy noustessaan ettei esmes toljaile keskelle meduusaparvea. Se käy tuskalliseksi ennen pitkää.

Nimim. älkää kysykö mistä tiedän  :-[

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja sitten kun sitä safety stoppia tekee niin kannattaa kattoa mihin pysähtyy noustessaan ettei esmes toljaile keskelle meduusaparvea. Se käy tuskalliseksi ennen pitkää.

Nimim. älkää kysykö mistä tiedän  :-[

Minä arvata :laugh:

Safety stop tehdä 5m syvyys ja pitää varoa myös moottorivene ;)

Cathy^.^

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja sitten kun sitä safety stoppia tekee niin kannattaa kattoa mihin pysähtyy noustessaan ettei esmes toljaile keskelle meduusaparvea. Se käy tuskalliseksi ennen pitkää.

Nimim. älkää kysykö mistä tiedän  :-[

Näillä Suomen vesialueilla esiintyvät maneetit (Aurelia aurita ja paljon harvinaisempi Cyanea capillata) eivät sukeltajia juuri järsi...  :laugh:

Lämpimät vesialueet (erityisesti Australian vesialueet) ja niillä asustavat pikku lonkeroiset voivat olla tyystin toinen juttu...

Juu näin on, unohtui mainita että tämä....köh....jollekin täysin toiselle sattunut incident tapahtui Filippiineillä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näillä Suomen vesialueilla esiintyvät maneetit (Aurelia aurita ja paljon harvinaisempi Cyanea capillata) eivät sukeltajia juuri järsi...   :laugh:

Lämpimät vesialueet (erityisesti Australian vesialueet) ja niillä asustavat pikku lonkeroiset voivat olla tyystin toinen juttu...

Kyllä. Suomessa olla pelkkä "hyytelö"  :P

Yleinen vaara alue olla Aasia, Australia, Red Sea.

Tämä pieni Jellyfish asua Red Sea ja hänen pitkä (ohut) lonkero polttaa (minun käsi olla punainen ja "lihava" pitkä aika). Lonkero olla max. 1,5 m pitkä ja Jellyfish 5cm ja tämä syy vaikea nähdä sukellus.

[ attachment removed / expired ]

Cathy ^.^

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kannattanee sukellella ihan näillä Suomen likivesillä...

Täällä olla kylmä, pimeä, huono näkyvyys........ ;)

Onneksi hylkyjä olla paljon ja kauniita ;)

Mahdollisesti palata orginal aihe?

Cathy^.^

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja sitten kun sitä safety stoppia tekee niin kannattaa kattoa mihin pysähtyy noustessaan ettei esmes toljaile keskelle meduusaparvea. Se käy tuskalliseksi ennen pitkää.

Nimim. älkää kysykö mistä tiedän  :-[

Chironex fleckeri vai irukandji? ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Chironex fleckeri vai irukandji? ;D

Onneksi ei kumpikaan.....taisi olla vaan ihan tavallinen Aurelia Aurita. Ei hengen päälle käyvä mutta ei mitenkään erityisen miellyttäväkään....

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneksi ei kumpikaan.....taisi olla vaan ihan tavallinen Aurelia Aurita. Ei hengen päälle käyvä mutta ei mitenkään erityisen miellyttäväkään....

Onneksi noita ei kellu alipainekammiotesteissä :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Not too many of those around here, I suspect?

Hep ! Ainakin yksi toinen löytyy samoin sertifikaatein.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään