Kirjoitettu Tammikuu 29, 2010 Melkein viikon vanhat terveiset Kanarialta, Lanzarotelta! Käytiin siellä lomailemassa ja kuinka ollakkaan rakas vaimoni oli ihan sattumalta varannut hotellimme aivan lentokentän läheisyydestä, noin 15 min. kävelymatkan päästä. Kyseistä kenttäähän kutsutaan myös "köyhän miehen St. Maarteniksi", eikä ihme nyt kun sen on käynyt katsomassa. Kiitotien alku on varmaan yhtä kaukana lähestymislinjan alittavasta kevyen liikenteen väylästä, kuin St. Maartenillakin. Eroina on lähinnä se, että toisin kuin Karibialla, Arrecifen kiitotie on hieman ylempänä kuin tuo yleinen kulkuväylä, joten aivan niin lähelle koneita ei pääse, lähelle kuitenkin. Toinen iso ero on se, että Lanzarotelle ei juuri laajarunkokoneita lennä, mitkä taitaa olla St.Maartenin peruskauraa.... Myös kiitorata on Lanzarotella hieman pitempi, mikä ei ehkä pakota koneita tulemaan niin aikaisessa vaiheessa alas... (?) Kiva kenttä kuvaamisen kannalta kuitenkin ja ehdottomasti suosittelemisen arvoinen! Tässä näkyy tuo etäisyys kiitorataan: [ attachment removed / expired ] Ja tässä toisesta kulmasta. Huomaa piknikillä oleva perhe lähestymislinjan alla [ attachment removed / expired ] Sitten sitä liikennettä. Lentoja oli näin hiljaisenkin sesongin aikaan varsin mukavasti, varmaan yli parikymmentä päivässä. Tokihan joka toinen kone suunnilleen oli Binterin ATR (tai Ryanair, joka näytti lentävän 4 -5 lentoa päivässä Lanzarotelle), mutta joukkoon mahtui paljon muitakin yhtiöitä. Spanairin MD-83 Star Alliance -väreissä [ attachment removed / expired ] Myös Air Berlin lenti ahkeraan (myös yksi sveitsiläisessä rekisterissäkin - harvinaistako, en tiedä?) [ attachment removed / expired ] Air Europa ja B737 EC-JAP [ attachment removed / expired ] Iberworldin A320 EC-LAQ [ attachment removed / expired ] Olikohan TUIFlyn 737 kun sorvaa laskua iltavalossa. Meni ohi niin nopeasti, ettei jäänyt rekkari mieleen... [ attachment removed / expired ] Peruskauraa, eli Ryanair B737 EI-DYB [ attachment removed / expired ] Myös vakiokalustoa, eli Thomsonin B757 G-BYAL [ attachment removed / expired ] Monarch lensi myös tiuhaan, A321 G-OZBR [ attachment removed / expired ] Monarchin maalaus miellyttää kyllä allekirjoittaneen silmää... [ attachment removed / expired ] Iberiaa näkyi yllättävän vähän, ehkä ihmisiä kulkee paljon lomalennoilla mantereelle? A321 EC-JDR [ attachment removed / expired ] Välikommenttina mainittakoon, että aidan kupeeseen oli rakenneltu tällaisia kiviröykkiöitä (taisin itsekin yhden väsätä, ei siitä tosin ollut juuri iloa) ja myöskin aitaa oli kovasti taivuteltu paikoin kuvaamisen helpottamiseksi. Jos jonkinlaista miliisiä siinä kenttää ympäri ajoi, mutta aitojen vääntely ei heitä tuntunut liikuttavan. Näytti jopa siltä, että ajoittain pistivät auton parkkiin, etteivät olisi kuvan tiellä, kun kone esim. odotteli rullauslupaa kiitotielle. Paikalla oli puolenkymmentä kuvaaja ympäri eurooppaa ja kaikille löytyi paikkansa, jos ei aidalta niin muutama metri tuon kuvanottopaikan takaa olevilta kiviröykkiöiltä. [ attachment removed / expired ] Paikoittain jopa ruuhkaa: [ attachment removed / expired ] Thomas Cookin A320 G-OMYA kipuaa ylämäkeen [ attachment removed / expired ] Monarchin A300:aa odoteltiin. Ei tullut. Tuli Palmair ja ikivanha B737 [ attachment removed / expired ] Bisnesjettejä oli myös vähän, itse sain vain tämän yhden ikuistettua, Cessna Citation G-ODCM [ attachment removed / expired ] Jos kiitotie 21 oli käytössä lentoonlähtöihin 400mm:llä saattoi saada jotain kuvia lähtevistä koneista [ attachment removed / expired ] jos haluaa tällaisia lähikuvia laskevista niin tässäkin miilit on hyvästä. Tässä kuvassa myös 400mm. [ attachment removed / expired ] Easyjet lenti myös paljon, tässä A321 hieman vanhemmissa väreissä? Ainakin peräsimen maali näyttää aika kulahtaneelta. [ attachment removed / expired ] Islas lentää myös ATR -kalustolla saarten välisiä lentoja. Väritys taas onnistunut. [ attachment removed / expired ] Ei Binterkään ruma ole, mutta... [ attachment removed / expired ] Kaksi edellistä ja loputkin kuvat on otettu aamuvalon aikaan kiitoradan meren puoleiselta öö...puolelta. Aidassa on pari isompaa aukkoa, joista objetiivi mahtuu läpi. Tässä seisotaan korkeimman kiven päällä mitä löysin, hotelliin jäänyt 80-400 olis nyt ollut tarpeen.... aita tulee kuviin kyllä herkästi tällä paikalla, sillä heti kuvan vasemman reunan jälkeen se nousee huomattavasti kuvassa näkyvää korkeammalle. [ attachment removed / expired ] Takaviistokuvia 03:lle laskevista saa tästä hyvin, tässä millejä 250 [ attachment removed / expired ] Perussääntö näkyy toimivan täälläkin, eli silloin kun valo on makeimmillaan, ei ole liikennettä, tai se käyttää vääriä ratoja. Aikani ihasteltuani upeinta sateenkaarta mitä olen ikinä nähnyt, tuli vielä Nikin A320 laskuun... [ attachment removed / expired ] ...sekä Ryanairin B737 Boeingin väreissä. Ja sainpas kuin sainkin sen sateenkaarenkin kuvaan... Tähän oli hyvä lopettaa ja suunnata kohti hotellia ja lopulta -26 asteista Helsinkiä... [ attachment removed / expired ] ..jonne meidät vei "vain" tunnin myöhässä OH-LBO: [ attachment removed / expired ] ..että sellaista P.S. tuli mieleen sellainen asia, että olisiko tänne foorumille järkeä perustaa Spottailupaikat ulkomailla -ketju, jonne voisi näitä kenttätietoja jättää pysyvästi? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 29, 2010 Todella hienoja kuvia sieltä kanarialta päin! Itsekkin joskus kävellyt tuolla 8) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 29, 2010 Ihan nättiä ja mielenkiintoista kuvasettiä Lanzarotelta. On siellä paikatkin näköjään vähän muuttunut sitten viimenäkemän, tai siis silloin kun itse siellä kävi. Tais silloin olla 707:aa ja A300:sta siellä. Hotelli oli tuossa rannalla vähän matkan päässä kävelytetäisyydellä. Nimeä en enää muista. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 29, 2010 Easyjet lenti myös paljon, tässä A321 hieman vanhemmissa väreissä? Ainakin peräsimen maali näyttää aika kulahtaneelta. Nuo easyJetin A320- ja A321-koneet ovat (pääasiassa) peräisin GB Airwaysilta, jonka easyJet osti vuonna 2007 (koneet maalattiin vuonna 2008). Joten väritys ei ole "vanha". Maalista ei välttämättä ole vain huolehdittu. (Yksi noista koneista: ja vuotta myöhemmin: ) Muuten, hienoja kuvia. Etenkin se laskeva kone iltavalossa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 29, 2010 Monipuolinen ja laadukas kuvasarja Nyt on tuokin kenttä nähty useammasta kuvakulmasta ja ihan kiva kun osassa kuvista polttovälitiedot laitettu erikseen. Jos nyt paras kuva pitäis valita, niin tuo jossa koneita rullaa jonossa tai sitten alkupäästä toinen. Omalla tavallaan kumpikin hienoja Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 Myös Air Berlin lenti ahkeraan (myös yksi sveitsiläisessä rekisterissäkin - harvinaistako, en tiedä?) Nuo Sveitsin rekkarissa olevat koneet (yksi A319 ja 5 A320) on "operated by Belair". Hyvä ja monipuolinen pläjäys! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 Joo kiiitos vaan kehuista. Ihan riittävä lasi näyttää tuo Sigman 18-250 olevan tällaisen vähemmän vakavaan kuvailuun. Hyvä lomalasi myös. Vinjetointi on kyllä hurjaa jo 100mm eteenpäin. Tuo kenttä on kyllä kans aika magee... kävi siellä olessa jo mielessä, että pitäis joskus lähteä ihan kaveriporukalla viikoksi Lanzarotelle kuvailemaan... Ryanairilta halvat lennot jne... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 Todella mukavat kuvat! Itse olen 2 kertaa tuolla päässyt kuvaamaan, ja voin kyllä sanoa että yksi parhaista paikoista missä olen kuvannut. Meilläkin oli hotelli siinä aivan lentokentän vieressä tuossa rannalla. Toisella kerralla olimme Gran Canarialla lomalla mutta lensimme tonne Lanzarotelle ihan vaan kuvaamaan, mukava kokemus sekin. Futuran 737:lla tollanen 40min lento Ainoa "huono" on vaan se että tuppaa tuolla Lanzarotella olemaan se huono ilma... Eli aika usein "kylmää" ja pilvistä... mites sulla osu noi kelit kohilleen? Näyttihän tuossa pari päivää olevan kuvissakin tollasta suttukeliä mutta muuten? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 Ainoa "huono" on vaan se että tuppaa tuolla Lanzarotella olemaan se huono ilma... Eli aika usein "kylmää" ja pilvistä... mites sulla osu noi kelit kohilleen? Näyttihän tuossa pari päivää olevan kuvissakin tollasta suttukeliä mutta muuten? Itse asiassa kelit oli varsin mainiot. Noin +25 koko viikon, viimeistä päivää lukuunottamatta. Eli lähtöpäivän aamuna tuli pari sadekuuroa, mutta silloinkin paistoi välillä aurinko ja sai muuten ihan upeita kuvia. Mutta kyllähän se näin tammikuussa vähän arpapeliä on kelien suhteen tuollakin. Meillä kävi varmaan vain hyvä tuuri. Yhtenä päivänä oli paljon afrikasta tullutta hiekkapölyä, näkyy mm. tuossa lähestymislinjasta otetusta iltakuvassa, jossa aurinko yritää hiekkatomun keskeltä paistaa.... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 Onko rouva tosiaan noin harrasteorientoitunut vai menikö tuurilla..? Hyviä kuvia katselee aina mielellään, vaikka mistä lomahelvetistä olisivatkin. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 Kiitos Tero että jaksoit pistää esille! Oli iloa katso kuviasi! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 Aahh... lentokoneita ja lämmintä, mikäs sen parempaa Mahtava setti! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 Onko rouva tosiaan noin harrasteorientoitunut vai menikö tuurilla..? Kyllä meni ihan tuurilla. Matka oli jo varattu kun katseltiin Google Earthilla että missähän kohtaa se hotelli on. Oli ilo huomata, että kiitotielle oli noin kilometri matkaa. Jollain 600mm putkella olisi käytännössä saanut siitä hotellin edestä kävelykadultakin 03:lle laskeutuvat koneet kuvattua, ei olisi edes kentän laidalle tarvinnut vaivautua... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 en voi muuta sanoa kun että täydelliset kuvat sulla ps: toi vikan kuvan finskin 757 ihanan virtaviivainen Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 ps: toi vikan kuvan finskin 757 ihanan virtaviivainen Jaahas, taas sitä Ainoa Oikea Kone™tta hehkutetaan. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 Thomas Cookin A320 G-OMYA kipuaa ylämäkeen Tykkään jostain syystä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 30, 2010 Olikohan TUIFlyn 737 kun sorvaa laskua iltavalossa. Meni ohi niin nopeasti, ettei jäänyt rekkari mieleen... Thomsonfly näyttäis kyljessä lukevan. Hienoja kuvia Terolta Itsekkin tuolla käyneenä harmittaa, että silloin ei vielä tullut kuvattua lentokoneita. Olisi ollut otolliset olosuhteet. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla