Itä vs. länsi (OLI: Uutisia ja keskustelua NH90:stä)

[Guest AK]

Suomessa ollaan viime aikoina saatu runsaasti kokemusta suurten korkean teknologian hankintojen suorittamisesta suoraan piirustuspöydältä: NH90 ja uusi ydinvoimala ovat loistavia esimerkkejä siitä, ettei betatestaajaksi/käyttäjäksi ryhtyminen ole täysin riskitöntä.

Kumpikin hankinta saataneen joskus toimimaan luvatulla tavalla, vaikka kummatkin toimitetaan myöhässä. Kuvatun kaltaisten riskien toteutuminen on merkki ostajan puutteellisesta ammattitaidosta (ja liian lepsuista myöhästymissanktioista).

 

1990-luvun jälkeiset asehankintamme ovat muutenkin sangen ristiriitaisia: räikeän yksipuolinen toimittajamaiden valinta ja  lapsenomainen tarve kuormittaa Patriaa kokoonpanolla ja vastakaupoilla ovat johtaneet palveluskäyttöön sellaisenaan vielä kelpaamattoman, yliteknisyydessään toimintavarmuudeltaan puutteellisen ja kalliin aseistuksen hankintaan. Ongelmia on ollut liiankin monessa hankinnassa: mm. Hornetit tulivat niin lastenohjelmistoilla, että korvaavat palaset jouduttiin hankkimaan heti puolisalaisesti muualta, ruotsalaisten merimaaliohjusten ominaisuudet eivät testiammunnoissa vastannetkaan lupauksia jne.

 

Tilanne kansainvälisillä asemarkkinoilla on myös muuttunut: esim. Kiinasta ja varsinkin Venäjältä saa usein NATO-toimittajia kehittyneempää aseistusta edullisemmin ja vailla poliittista sitoutumista, joten ei tarvitse osallistua Serbian tai Afganistanin kaltaisiin transatlanttisiin talkoisiin asetoimitusten ja varaosien/huollon takaamiseksi.  Itse asiassa näyttää siltä, että lännettymisemme lyhyt historia pääsee vähintään tasoihin suomettumisen aikakauden kanssa rähmällään olemisen tasossa. Tosin suomettumisen aikana meiltä ei edellytty osallistumista muiden valtioiden aseellisiin konflikteihin. Vai olisiko esim. osallistuminen Neuvostoliiton Afganistan-operaatioon ollut hyvä paikka saada käytännön kokemusta 1980-luvulla?

 

Eli sellaiset asehankinnat, joiden joiden tarkoituksena olisi enemmänkin sopivan, kokonaistaloudellisen ja toimivan aseistuksen saaminen ulkopoliittisen suuntauksemme todistelun sijaan, vastaisi enemmän maan ja puolustusvoimien etua.

 

Lyhyt kommentti usein esitettyyn kysymykseen varaosien saatavuuteen kriisioloissa: perinteisesti tämä asia ratkaistaan hankkimalla varaosia kerralla enemmän. Amerikkalaisessa kalustossa tämä on ongelma, koska he eivät myy kerralla suurempia eriä. Sama pätee myös useimpiin länsimaalaisiin asejärjestelmiin, koska niissä on usein amerikkalaisia avainkomponentteja. Venäläisen kaluston osalta Suomessa ei ole ollut poliittisista syistä johtuvia huolto- tai varaosaongelmia. Eikä NATO-maillakaan ole venäläisen kaluston kanssa huollon tai varaosien saatavuusongelmia (Kreikka, Turkki + natonuoriso).

 

Paremmin perusteltu syy olla hankkimatta venäläistä aseistusta olisi se, että venäläiset tuntevat kalustonsa ominaisuudet sekä se, että oman kaluston erottaminen venäläisestä kalustosta vaikeutuu.

 

Nykyinen silmiinpistävän yksipuolinen asehankintapoliitiikkamme käy kalliiksi, on tiettyjen valtioiden suoranaista mielistelyä, eikä paranna puolustuskykyämme. Tietenkin jos olemme asettaneet yllä mainitut tavoitteet, niin silloinhan kaikki on kunnossa     

[Topi Falkenberg 407]

Hyvä komentti Alekseilta. Suomettuneessa Suomessa asehankinnat idästä olivat itsestäänselvyys, koska YYA-sopimus sitoi meidät Neuvostoliiton kumppaniksi osaksi Varsovanliittoa. Nyt hankintaperusteet arvioidaan toisin, kun Venäjä joskus tulevaisuudessa peruuttaa Suomen nato-option niin tilanne voi taas normalisoitua.

 

topi

 

[Arne Wallen 72]

Vaikken ole millään tavoin puolueellinen, en siis ole koskaan mihinkään puolueeseen liittynyt, kok kyseli aikanaan kuten myös dem. en ole kummankaan kannattaja koskaan ollut kuljen omia teitäni vaihtelevalla menestyksellä.Tämä pohjana koska tämä keskustelu on usein liitetty puoluekantaan, mitään muuta tosiasiallista ei juurikaan ole esitetty, ongelmia näillä vehkeillä on suurestikkin ollut, mielenkiinnolla odotan vasemmistolaisen saksan raporttia kunhan tuo joskus julki tuodaan.

Igor jo mainitsi ongelmista, minä vain ihmettelen koska joku vasemmistolainen tietämätön upseeri jonka oletin jotain heliskuppereista tietävän oli ongelmia havainnut.Nyt saksa ihmettelee, meillä tuo ihmelaite on jo lennellyt rajoitetusti.

Uskookohan Topikaan että käyttävä porras oikeasti kertoisi miten menee, lentopoikina lentävät sillä mitä saadaan, tylsää olisi ilman kalustoa.Sallitaanko tänä päinä yksittäisen lentohenkilön kertoa jos mättää?En tiedä mutta yleisen elämänkokemuksen mukaan ihmettelen.Ruotsissa ihmettelevät ja odottelevat toki aivan erillaisia laitteita mutta tuo kulkusillan ja lattian heikkous sielläkin ihmetyttää.Aikovat jopa virallisesti kysellä asiasta.

Jos ilman paatosta asiaa ajattelemme mahtaako Venäjä pysähtyä muutamaan rajoitetusti lentävään kopteriin.

Ja kuten tapana on, en osaa lentää.

[Heikki Sten 1]

Lattia jos NHsta kuluu niin eiku vilmivanerilevyt pintaan. Sitä pinnoitettua eikä liian paksua ettei tule painoa.

( ei silti: näin että ainakin Mi8 oli pakattu niin täyteen jos jotakin kamaa jos joskus tarttis)

[Topi Falkenberg 407]

Toivon tosiaan että joku suorittavasta portaasta avautuisi, muutenkin kuin virallisen mantran muodossa, nythän tämä olisi mahdollista toisin kuin itäkaluston aikana jolloin vaitiolovelvollisuus tuli automaattisesti tavarantoimittajan vaatimuksesta. Ensimmäinen Mig 21 bissi museoitiin joskus 80-90 lukujen taitteessa niin että ohjaamo oli peitetty mittaritaulun yli pingotetulla pressulla ja kabiini sinetöity kiinni puolustusvoimain mahtiplommilla. Konetyypin jo poistuttua palveluksesta eräs ulkomaalainen ilmailutoimittaja oli Suomessa tekemässä juttua Ilmavoimista ja hän halusi kuvan Migin ohjaamosta: tein valtiopetoksen rikoin sinetin ja poistin pressun, toimittaja otti kuvan tyhjästä mittaritaulusta. En muista julkaisistiinko otosta artikkelin yhteydessä.

 

topi

[Pekka Holopainen 96]

...

Tilanne kansainvälisillä asemarkkinoilla on myös muuttunut: esim. Kiinasta ja varsinkin Venäjältä saa usein NATO-toimittajia kehittyneempää aseistusta edullisemmin ja vailla poliittista sitoutumista, joten ei tarvitse osallistua Serbian tai Afganistanin kaltaisiin transatlanttisiin talkoisiin asetoimitusten ja varaosien/huollon takaamiseksi.  Itse asiassa näyttää siltä, että lännettymisemme lyhyt historia pääsee vähintään tasoihin suomettumisen aikakauden kanssa rähmällään olemisen tasossa. Tosin suomettumisen aikana meiltä ei edellytty osallistumista muiden valtioiden aseellisiin konflikteihin. Vai olisiko esim. osallistuminen Neuvostoliiton Afganistan-operaatioon ollut hyvä paikka saada käytännön kokemusta 1980-luvulla?

...

 

Ei Suomen "tavallinen kansa" (kansan enemmistö) ole koskaan ollut sen paremmin "suomettunutta" kuin "natottunuttakaan". Suomen herrat ne vain ovat olleet rähmällään milloin mihinkin suuntaan (niin että tavallisena kansalaisena on aika ajoin saanut hävetä silmät päästään). Kansan suhtautuminen aikoinaan Neuvostoliittoon ja nyt NATOon on ollut varsin realistista. Ei ärsytetä niitä tahallaan, mutta pysytään visusti erossa kaikista liittoutumista, jotka voisivat johtaa meidät konflikteihin. "Venäjän suuri karhu" makaa tuossa vieressä. Se on maantieteellinen fakta, jota ei muuksi voi muuttaa.

 

Johan tuo on pitemmän aikaa ollut selvää, että Suomi on jo käytännössä NATO-maa (koska herrat ovat jo 20 vuotta olleet sinnepäin rähmällään). Virallinen siunaus vain puuttuu, koska kansa haraa vastaan. Herrojen pitää varmaan lopulta vaihtaa kansa, kun sen mielipide näistä autuaaksi tekevistä sotilasliittoutumista ei vain vaihdu.

 

 

[Perttu Karivalo 1]

Toivon tosiaan että joku suorittavasta portaasta avautuisi, muutenkin kuin virallisen mantran muodossa, nythän tämä olisi mahdollista toisin kuin itäkaluston aikana jolloin vaitiolovelvollisuus tuli automaattisesti tavarantoimittajan vaatimuksesta. Ensimmäinen Mig 21 bissi museoitiin joskus 80-90 lukujen taitteessa niin että ohjaamo oli peitetty mittaritaulun yli pingotetulla pressulla ja kabiini sinetöity kiinni puolustusvoimain mahtiplommilla. Konetyypin jo poistuttua palveluksesta eräs ulkomaalainen ilmailutoimittaja oli Suomessa tekemässä juttua Ilmavoimista ja hän halusi kuvan Migin ohjaamosta: tein valtiopetoksen rikoin sinetin ja poistin pressun, toimittaja otti kuvan tyhjästä mittaritaulusta. En muista julkaisistiinko otosta artikkelin yhteydessä.

 

topi

 

Hieman off-topic, mutta kun MG poistui käytöstä 7.3.1998 niin ohjaamoja sai ko tilaisuudessa kuvata vapaasti ja  ohjaamokuvat julkaistiin pian sen jälkeen IPMS-Mallarissa. Eli et ole tehnyt suurta valtopetosta.

 

T: Perttu

[Guest AK]

Suomettuneessa Suomessa asehankinnat idästä olivat itsestäänselvyys, koska YYA-sopimus sitoi meidät Neuvostoliiton kumppaniksi osaksi Varsovanliittoa.

 

topi

 

Koska varsinkin nuoremmalle lukijalle YYA-sopimus saattaa olla erittäin epämääräiseksi jäävä mörkö menneistyydestä, niin selvyyden vuoksi pieni tarkennus: YYA-sopimus velvoitti Suomen puolustamaan omaa aluettaan hyökkäystä vastaan. Tässä on sopimuksen olennaisin 1. artikla Finlexin juridiesta tietokannasta (http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1948/19480017):

 

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi. Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.

 

Yllämainituissa tapauksissa Neuvostoliitto antaa Suomelle tarpeen vaatimaa apua, jonka antamisesta Sopimuspuolet sopivat keskenään.

 

(Topi, annathan anteeksi osittaisen lainauksen)

 

Emme siis olleet osa Varsovan liittoa, koska sopimus oli vain Suomen ja Neuvostoliiton välinen ja koski vain Suomeen kohdistuvaa hyökkäystä, emmekä myöskään osallistuneet Varsovan liiton sotilaalliseen toimintaan. Mitä tulee "kumppanuuteen" Neuvostoliiton kanssa, niin sitouduimme taistelemaan vain Suomen alueen kautta Neuvostoliittoon suuntautuvan hyökkäyksen torjumiseksi. Suomella ei siis ollut mitään velvoitteita Suomen alueen ulkopuolella tapahtuvien sotatoimien osalta. Tarkempaa tietoa sopimuksesta ja siihen liittyvästä aikalaiskeskustelusta löytyy: http://fi.wikipedia.org/wiki/YYA-sopimus

 

Verrataanpa hieman laajasti mustamaalatun YYA-sopimuksen Suomelle asettamia sotilaspoliittisia velvoitteita verrataan mahdolliseen NATO-sopimuksen solmimiseen sekä jo ratifioimaamme EU:n Lissabonin sopimukseen.

 

NATO-sopimuksen 5. artiklan mukaisesti mukaan aseellinen hyökkäys mitä tahansa NATO:n jäsenvaltiota vastaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. NATO-sopimuksen 4. artikla määrää, että näistä velvoitteista maat neuvottelevat keskenään. Neuvottelujen jälkeen hyökkäyksen uhriksi joutuneelle maalle voidaan myöntää turvallisuustakuu, joka toimii sotatoimien juridisena perusteena. Koska Yhdysvallat kuuluu NATO:n lisäksi myös useaan muuhun alueelliseen sotilasliittoon ja on myöntänyt myös sotilasliiton ulkopuolisia turvallisuustakuita kolmansille valtioille,  NATO jäsenvaltioineen saattaa tulla vedetyksi Yhdysvaltain sopimusverkoston luoman dominoefektin takia myös Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolisiin konflikteihin. Tämä kaikki vetäisi Suomen mukaan myös sellaisiin konflikteihin, jotka eivät liity millään lailla Suomen alueeseen. Mitä tulee toimintaan sotilasliiton jäsenvaltiona rauhan aikana, niin NATO:ssa harjoitetaan laajasti yhteisiä sotaharjoituksia  sekä tukikohtien perustamista ja operatiivista käyttöä sekä sotilastarvikkeiden valmiusvarastointia (ml ydinaseet) jäsenvaltioiden alueelle. Eli Suomen velvoitteet olisivat huomattavasti laajemmat kuin YYA-sopimuksessa niin rauhan kuin kriisin aikana.

 

EU:n Lissabonin sopimuksen mukaan "EU-maat sitoutuvat antamaan kaikkea käytettävissä olevaa apuaan toiselle Euroopan unionin jäsenvaltiolle", joskin mitä em. apu tarkoittaa ja kuinka sitä annetaan, ei ole vielä selvää. Tämä turvatakuuvelvoite on jopa NATO-sopimuksen 5. artiklaa sitovampi ja laajempi, koska neuvottelujen sijaan olemme sitoutuneet avun antamiseen. Kun tähän lisätään vielä sen, että useimmat NATO-maat ovat myös EU:n jäsenvaltioita, saadaan aikaan varsin suuri määrä erittäin epämääräisiä suoria ja välillisiä Suomen velvoitteita, jotka tässäkin tapauksessa ovat kriisin aikana YYA-sopimusta laajemmat ja koskevat myös Suomen alueen ulkopuolella tapahtuvia konflikteja.

 

Laaja ja tyhjentävä kansalaiskeskustelu siitä, mihinköhän me olemme oikein sitoutuneet turvallisuuspoliittisesti Lissabonin sopimuksessa, olisi enemmän kuin tarpeen. Tuon keskustelun pohjalta meidän pitäisi myös pyrkiä vaikuttamaan EU:ssa siihen, että Lissabonin sopimuksen turvallisuuspoliittinen ulottuvuus muodostuu Suomen kansallisten etujen mukaiseksi. Se, että poliittinen eliittimme rajaa tämän asian kansalaiskeskustelun ulkopuolelle, on demokratiamme suuri häpeäpilkku.

 

Suurin ero vuonna 1992 päättyneen YYA-sopimuksen ja solmimanne EU:n Lissabonin sopimuksen sekä eräiden kuumeisesti haikaileman NATO-jäsenyyden välillä on se, että YYA-sopimus koski vain ja ainoastaan Suomen sitoumusta oman alueensa puolustamiseen kolmansien tahojen hyökkäystä vastaan. Kaksi jälkimmäistä sopimusta sen sijaan velvoittavat/velvoittaisivat meidät osallistumaan myös oman alueemme ulkopuolella tapahtuviin konflikteihin. Jos YYA-sopimuksen velvoitteet olivat sitovudessaan Suomelle negatiivisia, niin samaa logiikalla ajateltuna Lissabonin sopimuksen tai NATO-jäsenyyden velvoitteet ovat vielä negatiivisempia, koska ne ovat huomattavasti laajemmat.

 

Mahdollisen NATO-jäsenyyden suurin pulma on siinä, että se tekisi meistä automaattisesti minkä tahansa NATO-maan ja kolmansien valtioiden välisen kriisin osapuolen. Yhdysvaltain laajan sotilaspoliittisen sitoumusverkoston dominoefektin takia velvoitteemme olisivat käytännössä globaaleja.

 

Miltä kuulostaisi pakollinen osallistuminen vaikkapa Taiwanin ja Kiinan vastakkainasetteluun talvisodan hengessä, Afganistanin ja Pakistanin "miehitykseen" vaikka 20 vuodeksi  tai "pieneen ja voittoisaan sotilasoperaatioon" Israelin turvallisuuden takaamiseksi  8)?

 

Jos Häkämies näkee jo nyt syvän rauhan aikana Venäjän kolmena, niin miten kansan pitäisi nähdä käytännössä koko muunkin maailman konfliktit tulevaisuudessa?

 

Nykyisten yksipuolisten asehankintalinjausten viitoittaman tien päätepysäkiltä saattaa valitettavasti löytyä juuri tuo lopputulos. Quo vadis, Suomi?

 

 

 

 

 

 

[Guest AK]

Suomettuneessa Suomessa asehankinnat idästä olivat itsestäänselvyys, koska YYA-sopimus sitoi meidät Neuvostoliiton kumppaniksi osaksi Varsovanliittoa.

 

topi

 

 

YYA-sopimus ei käsitellyt lainkaan Suomen asehankintoja. Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 kielsi Suomelta saksalaiset asehankinnan sekä asetti Puolustusvoimiemme vahvuudelle ja aseistukselle laadullisia ja määrällisiä rajoituksia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Pariisin_rauhansopimus_(1947)#Sotilaalliset_rajoitteet_Suomelle).

 

Suomen asehankinnat Neuvostoliitosta eivät siis perustuneet Suomen ulkopoliittiisiin sopimusvelvoitteisiin.

 

Kylmän sodan aikana Suomi pyrki suorittamaan asehankinnat ensisijaisesti kotimaasta, ja jos siihen ei pystytty, niin tasapuolisesti lännestä, idästä sekä sitoutumattomilta mailta.

Tämä johti kirjavaan kalustoon, jonka etuna oli monipuolisuus mutta haittana alhaisempi standardointitaso. Käsittääkseni neuvostoliittolaisen kaluston osuutta pyrittiin tietoisesti rajoittamaan sellaiselle tasolle, joka esti riippuvuussuhteen muodostumisen.

 

Itäkaluston kauppapoliittisena valttikorttina oli se, että se tapahtui bilateraalikaupan puitteissa, mikä johti automaattisesti 100-prosenttisiin vastakauppoihin. Ja koska Suomi olisi useimmiten pystynyt myymään Neuvostoliittoon enemmän kuin se sieltä osti, olivat asehankinnat hyvä keino kasvattaa Suomen vientiä. Eli "itsestäänselvyys" johtui enimmäkseen siitä, että se oli Suomelle hyvää bisnestä.

 

Olisi mukavaa, jos joku näissä asehankinnoissa mukana ollut kertoisi kokemuksistaan.

 

[Topi Falkenberg 407]

No, ehkä olin hieman liian ironinen puolueettomuuttamme koskevassa arviossa, mutta jos kylmäsota olisi muuttunut kuumaksi niin olisimme joutuneet osallistumaan tähän kahinaan Neuvostoliiton rinnalla -jos ei liittolaisena niin ainakin kanssasotijana.

 

Kauppapolitiikalla oli tietenkin suuri merkitys idän asehankinnoissa, lisähaittana tai -bonuksena tuli järjestelmä- ja kaliberiyhteensopivuus. Lisäksi sota-ajan toimitusvarmuus oli sinetöity YYA-sopimukseen kuten edellä kirjoitit.

 

YYA-sopimus oli Suomelle negatiivinen koska se sitoi meidät tahtomattamme täysin erilaisen ja arvomaailmaltaan vieraan totalitaarisen yhteiskuntajärjestelmän kumppaniksi. Nykyiset euro-atlanttiset turvallisuus- ja yhteistyösopimukset ovat esittämistäsi arvioista huolimatta mielestäni meitä positiivisesti sitovia, koska arvomaailma näissä maissa on melko yhtenevä.

 

topi

[Topi Falkenberg 407]

"Venäjän suuri karhu" makaa tuossa vieressä. Se on maantieteellinen fakta, jota ei muuksi voi muuttaa.

 

Johan tuo on pitemmän aikaa ollut selvää, että Suomi on jo käytännössä NATO-maa (koska herrat ovat jo 20 vuotta olleet sinnepäin rähmällään).

 

 

 

"Tosiasiain tunnustaminen on kaiken viisauden alku". "Maantieteelle emme voi mitään" -vanhoja viisauksia- näitä nykyiset politikkomme eivät kuitenkin tunnu muistavan ja jos muistavat niin tulkitsevat ne melkein aina juuri päinvastoin kuin minä.

 

Nato-maa voi olla käytännössä ja teoriassa ainoastaan maa joka on hyväksytty Naton jäseneksi. Mitään hängöraund jäseniä järjestö ei turvatakuuasiassa tunne! Eli ilman Lissabonin-sopimusta olisimme täysin tyhjän päällä aivan kuten olimme 70-vuotta aikaisemmin.

 

topi

[Guest AK]

Menneen arvioiminen nykyhetkestä käsin on aina vaikeaa. YYA-sopimushan solmiittin hävityn sodan seurauksena tilanteessa, jolloin Porkkalassa oli Neuvostoliiton sotilastukikohta. Lopputuloksena oli kuitenkin sopimus, joka velvoitti Suomen puolustamaan vain puolustamaan omaa aluettaan tiettyjen tahojen hyökkäystä vastaan, mikä lienee varsin kohtuullinen velvoite noista lähtökohdista tarkasteluna.

 

Nyt syvän rauhan aikana allekirjoittamamme ja ratifioimamme Lissabonin sopimuksen pulmana on se, ettei kukaan oikein tiedä, mitä sen turvallisuustakuu- ja avunantovelvoitteet tarkoittavat, minkä syystä asiasta olisikin hyvä keskustella. Edes jälkikäteen. Tämähän asia vaikuttaa ainakin siihen, miten Puolustusvoimia kehitetään.

 

Tämän saman syvän rauhantilan aikana Suomessa käytävä NATO-keskustelu on naiivin yksipuolista: etuja painotetaan ja haitoista vaietaan. Merkittävin Suomen ja Venäjän välinen kiista 20 viime vuoden aikana on ollut venäläiset raakapuun vientitullin korotukset, joita niitäkään ei koskaan otettu käyttöön (mistä huolimatta metsä- ja paperiteollisuutemme toteutti merkittävät kapasiteettileikkaukset).

 

Kun todellisia kiistoja taikka uhkakuvia ei ole, argumentiksi kaivetaan Suomen ja transatlanttisen liitoutuman yhtenevä arvomaailma. Jotta tällä argumentilla olisi lainkaan totuuspohjaa, pitää kansalle uskotella, että Venäjällä on joku aivan toinen arvomaailma. Meillähän kun ei tunnu olevan erityistä kiirettä liittoutua sotilaallisesti eri arvomaailmaa edustavan Kiinan varalta. Jos arvomaailma-asialla tarkoitetaan sitä, ettei Venäjä Jeltsinin kauden jälkeen valitettavasti ole suostunut toteuttamaan Washingtonista tulevia käskyjä, niin olemme huomattavasti lähempänä totuutta. Lisäksi Europan konfliktien rikas historia osoittaa sangen kiistattomasti sen, ettei yhteinen arvomaailma ole koskaan ollut este sodan puhkeamiselle. Kun diplomatiassa alkaa puhe yhteisistä arvoista, se tarkoittaa sitä, ettei muutakaan yhteistä näytä löytyvän 

 

Koska toinen alati toistuva mantra on puhe läntisistä liittolaisista ja aseveljistä, niin kerrataanpa hieman aihetta: Suomen ensimmäinen "läntinen liittolainen" oli Ruotsin kuningaskunta, joka silkkaa ystävällisyyttään valloitti Suomen 1200-1300-luvulla. Samalla suomalaiset pääsivät taistelemaan emämaan lippujen alla lukuisissa Ruotsin käymissä sodissa lähinnä Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Koska Ruotsin suurvalta-asema riippui pitkälle Venäjän Itämerelle pääsyn estämisessä, Suomi sai toimia yli 500 vuoden ajan Venäjän ja Ruotsin lukuisten veristen sotien taistelualueena vuoteen 1809 asti. Suomella lienee kyseenalainen kunnia olla eräs maailmanhistorian pitkäaikaisempia puskurivaltioita (yli 500 vuoden aikana nykyisen Ruotsin alueella ei käyty yhtään taistelua).

Seuraavat läntiset liittolaisemme olivat vuonna 1918 Saksan keisarikunta ja osittain taas Ruotsin kuningaskunta. Saksa osallistu Suomen veljessotaan valkoisten puolella n. 14 000 sotilaan voimin, Ruotsi taas miehitti Ahvenanmaan ja ruotsalaiset vapaaehtoiset osallistuivat valkoisten puolella sotaan hieman laajemminkin. Veljessodan päätyttyä saksalaisten oli tarkoitus yhdessä suomalaisten kanssa hyökätä Pietariin, mutta Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa esti suunnitelman toteuttamisen. Saksan ansioksi voidaan laskea, se että se pyysi ruotsalaisia poistumaan Ahvenanmaalta, mihin ruotsalaiset suostuivat ripeästi. Lisäksi tämän aikakauden erääksi ansioksi voidaan lukea suomalaisten jääkäreiden saama sotilaskoulutus ja sotakokemus Saksan armeijan riveissä.

Talvisodassa meillä ei ollut läntisiä liittolaisia enimmäkseen ruotsalaisia ja virolaisia vapaaehtoisia lukuun ottamatta.

Seuraava  läntinen aseveljemme oli Natsi-Saksa Jatkosodassa 1941-1944.

Mitä tulee suomalaisten osallistumiseen Venäjän sotiin sekä sotatoimiin Suomen alueella Suomen suurruhtinaskunnan aikana 1809-1917, suomalaisia joukkoja ei käytetty juuri lainkaan: suppeita taisteluja käytiin Suomen alueella Krimin sodan aikana 1854 (nk. Oollannin sota). Taistelujen lukumäärän ja sotilas- sekä siviiliuhrien lukumäärän osalta Suomen suurruhtinaskunnan kausi on Suomen tunnetun historian rauhallisin. Tänä aikana myös merkittävä määrä suomalaisia sotilaita ja upseereita teki Venäjän keisarikunnan armeijassa näyttävän uran (mm marsalkka Mannerheim ja kenraali Nenonen), jota he jatkoivat itsenäisessä Suomessa.

 

Jokainen voi itse päätellä, kuinka positiivinen tai negatiivinen "läntisten liittolaisten ja aseveljien" osuus Suomen historiassa on ollut sen eri vaiheissa.

 

Olennaisin pointtini on se, että joko vapaasta tahdosta taikka pakon edessä tapahtuva sotilaallinen liittoutuminen on Suomen kannalta arvelluttava vaihtoehto siitä yksinkertaisesta syystä, että se kaventaa itsenäisyyttämme sekä suvereenisuuttamme ja ennen kaikkea pakottaa meidät ottamaan aseellisesti kantaa myös sellaisiin konflikteihin, jotka eivät kosketa meitä. Nykyäänhän näitä konflikteja tuntuu maailmassa riittävän. Jos Suomi onnistui pysymään sotilasliittojen ulkopuolella Yhdysvaltain sotilaallisen ja poliittisen hegemonian huippukaudella, niin miksi nyt on niin kiire pohtia heikentyvien Yhdysvaltojen johtamaan sotilasliittoon liittymistä?

 

Lisäksi nyt tarjolla olevien vaihtoehtojen suorat ja välilliset vaikutukset johtavat niin laajakantoisiin ja vaikeasti ennustettaviin Suomen sitoumuksiin, että parjatun YYA-sopimuksen velvoitteet ovat siihen verrattuna kukkasia vaan… Tämä siis siinä tapauksessa, että tarkastelemme sotilaallista liittoutumista prosessina sekä sen seurauksia. Jos taas kysymys on siitä, kenen riveihin halajamme, niin kannattaa tutkia Suomen "läntisiin liittolaisiin ja aseveljiin" liittyvää historiaa hieman tarkemmin…

 

 

[Guest Igor]

 

 

YYA-sopimus oli Suomelle negatiivinen koska se sitoi meidät tahtomattamme täysin erilaisen ja arvomaailmaltaan vieraan totalitaarisen yhteiskuntajärjestelmän kumppaniksi. Nykyiset euro-atlanttiset turvallisuus- ja yhteistyösopimukset ovat esittämistäsi arvioista huolimatta mielestäni meitä positiivisesti sitovia, koska arvomaailma näissä maissa on melko yhtenevä.

 

topi

Kyllähän tuossa yllä esitetyssä tekstissä YYA sopimuksen sisällöstä oli selvää selvemmin esitetty että se sitoi Suomea vain oman alueen puolustamiseen, sitä et Topi saa vääristellyksi vaikka kuinka yrität. Olisi jo aika tulla pois sieltä Talvisodan juoksuhaudasta ja nähdä erillaisia arvomailmoja. Esim. onko meidän arvomailman mukaan että Naton jäsenvaltiot hyökkäävät toisiin suvereenisiin valtioihin, perustavat laittomia ja salaisia vankileirejä esim Guoatanaamo ja muihin (Puola) Naton maihi, kiduttavat ihmisiä niissä kuoliaiksi ja pommittavat miehittämättämistä aseistetuista tiedustelukoneista milloin mitäkin hää ym seuruetta, loukkaamalla toisen suvereenisen valtion ilmatilaa ym ym. Voi olla että tämä on sinun arvomailma, mutta toivottavasti ei kovinkaan muun suomalaisen!

[Jussi Seppälä 1]

Kyllähän tuossa yllä esitetyssä tekstissä YYA sopimuksen sisällöstä oli selvää selvemmin esitetty että se sitoi Suomea vain oman alueen puolustamiseen, sitä et Topi saa vääristellyksi vaikka kuinka yrität. Olisi jo aika tulla pois sieltä Talvisodan juoksuhaudasta ja nähdä erillaisia arvomailmoja. Esim. onko meidän arvomailman mukaan että Naton jäsenvaltiot hyökkäävät toisiin suvereenisiin valtioihin, perustavat laittomia ja salaisia vankileirejä esim Guoatanaamo ja muihin (Puola) Naton maihi, kiduttavat ihmisiä niissä kuoliaiksi ja pommittavat miehittämättämistä aseistetuista tiedustelukoneista milloin mitäkin hää ym seuruetta, loukkaamalla toisen suvereenisen valtion ilmatilaa ym ym. Voi olla että tämä on sinun arvomailma, mutta toivottavasti ei kovinkaan muun suomalaisen!

 

Älä unohda Tsetseniaa ja Georgiaa.

[Guest Igor]

No jos oikein muistella aletaan niin myös Suomen vuoden 1918 lahtaukset voi pitää mielessä.

[Guest AK]

Älä unohda Tsetseniaa ja Georgiaa.

 

Georgiassa tapahtuu kummia: viime yönä (13.3.2010) georgialainen Imedi-televisiokanava lumeuutisoi Venäjän hyökkäyksen ja koko maa joutui paniikkiin a la Orson Wellsin Maailmojen sota -kuunnelmassa 30.10.1938 (sekä myöhemmin Chilessä 1944 ja Ecuadorissa 1949).

 

http://www.youtube.com/watch?v=y_j5JI8T_0k

http://www.channel4.com/news/articles/world/europe/reports+throw+georgia+into+panic/3579357

http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/8566571.stm

 

Eiköhän tämä uutisoida Suomenkin valtemedioissa.

 

 

[Topi Falkenberg 407]

Menneen arvioiminen nykyhetkestä käsin on aina vaikeaa. YYA-sopimushan solmiittin hävityn sodan seurauksena tilanteessa, jolloin Porkkalassa oli Neuvostoliiton sotilastukikohta. Lopputuloksena oli kuitenkin sopimus, joka velvoitti Suomen puolustamaan vain puolustamaan omaa aluettaan tiettyjen tahojen hyökkäystä vastaan, mikä lienee varsin kohtuullinen velvoite noista lähtökohdista tarkasteluna.

 

Neuvostoliitto tosiaan esitti YYA-sopimuksen solmimista Suomelle tippaakaan piittaamatta valtiomme itsemääräämisoikeudesta, joka tietysti oli enemmän kuin heikko hävityn sodan ja mainitsemasi Porkkalaan varatun hyökkäysryhmitysalueen takia. Solmittu sopimus olisi suurvaltojen välisessä sodassa kytkenyt meidät automaattisesti Neuvostoliiton liittolaiseksi siis USA:n ja sen liittolaisten viholliseksi. Myös Ruotsin.

 

 

Kun todellisia kiistoja taikka uhkakuvia ei ole, argumentiksi kaivetaan Suomen ja transatlanttisen liitoutuman yhtenevä arvomaailma. Jotta tällä argumentilla olisi lainkaan totuuspohjaa, pitää kansalle uskotella, että Venäjällä on joku aivan toinen arvomaailma. Meillähän kun ei tunnu olevan erityistä kiirettä liittoutua sotilaallisesti eri arvomaailmaa edustavan Kiinan varalta.

 

Suomen kansalle ei tarvitse uskotella venäläisen valtaeliitin arvomaailmasta mitään, suurin osa kansasta kyllä muistaa tapahtumat tsaarin ajan sortovuosien venäläistämisvimmasta aina Kekkosen kokemiin yöpakkasiin. Sinänsä surullista että venäjäkortilla tehtiin paljon myös pelkkää sisäpolitiikkaa lähihistoriamme aikana. Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen kansa toivoi Prahassa eniten että Kiina hyökkäisi maahan, kun kysytiin mitä he haluaisivat toiseksi eniten? niin he toivoivat että Kiinalaiset hyökkäisivät vielä toisenkin kerran -joutuisivat kulkemaan Neuvostoliiton läpi neljästi. Vai olikohan tämä vitsi jo Unkarin kansannousun peruja? sopisi myös suomalaiseen kaskuperinteeseen.

 

Talvisodassa meillä ei ollut läntisiä liittolaisia enimmäkseen ruotsalaisia ja virolaisia vapaaehtoisia lukuun ottamatta.

Seuraava  läntinen aseveljemme oli Natsi-Saksa Jatkosodassa 1941-1944.

 

Koko Talvisodan ajan jouduimme tosiaan kärsimään liittoutumattomuudestamme. Jatkosodassa ei ollut kuin huonoja liittolaisia jäljellä, valitsimme puoluettomuuden sijasta Natsi-Saksan. Voi kuulosta kummaliselta, mutta tämä oli myös Neuvostoliiton edun mukaista. Jos Suomi olisi evännyt yhteistyön Saksalta, niin olisimme luultavasti kokeneet Norjan kohtalon ja tämän jälkeen hyökkäystä Kannaksella ei olisi pysäytetty Leningradin edustalle kuten Mannerheim teki.

 

Jokainen voi itse päätellä, kuinka positiivinen tai negatiivinen "läntisten liittolaisten ja aseveljien" osuus Suomen historiassa on ollut sen eri vaiheissa.

 

Jokainen voi myös miettiä miten hankala tilanne on aina silloin kun Puna-armeija hyökkää liittoutumattomaan maahan. Ystävät ovat vähissä ja hiljaa sekä taatusti puolueettomia konfliktin suhteen.

 

topi

[Topi Falkenberg 407]

Kyllähän tuossa yllä esitetyssä tekstissä YYA sopimuksen sisällöstä oli selvää selvemmin esitetty että se sitoi Suomea vain oman alueen puolustamiseen, sitä et Topi saa vääristellyksi vaikka kuinka yrität.

 

Olen kyllä sisältöön tutustunut, ja totean nyt vielä kerran että tämä kontrahti olisi tehnyt meistä III-maailmansodan syttyessä Varsovanliiton jäsenen.

 

topi

[Guest AK]

Historia on tapahtunut aikanaan sen hetken olosuhteissa. Kannattaisiko jo nousta vuosien 1939-1944 poteroista?

 

Neuvostoliitto tosiaan esitti YYA-sopimuksen solmimista Suomelle tippaakaan piittaamatta valtiomme itsemääräämisoikeudesta, joka tietysti oli enemmän kuin heikko hävityn sodan ja mainitsemasi Porkkalaan varatun hyökkäysryhmitysalueen takia. Solmittu sopimus olisi suurvaltojen välisessä sodassa kytkenyt meidät automaattisesti Neuvostoliiton liittolaiseksi siis USA:n ja sen liittolaisten viholliseksi. Myös Ruotsin.

Eli vielä kerran: kahden hävityn sodan tuloksena jouduimme sitoutumaan YYA-sopimuksessa vain ja ainoastaan oman alueemme puolustamiseen, mikä on aivan eri asia kuin sitoutuminen muiden valtioiden sotilaallisiin konflikteihin osallistumiseen, varsinkin jos eräs niistä maista on maailman sotaisin ja aseistautunein suurvalta.

YYA-sopimuksen mukaisesti olisimme olleet mainitsemiesi valtioiden kanssa sodassa vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, jos ne olisivat ensin hyökänneet Suomeen Saksan liittolaisina. Kuten varmaan itsekin huomaat, lopputulos olisi ollut aivan sama ilman YYA-sopimustakin, koska hyökkäämällä Suomeen joutuu Suomen kanssa sotaan. YYA-sopimuksen velvoitteet olivat siis lievät varsinkin jos otetaan huomioon se, missä olosuhteissa tuo sopimus solmittiin. Lisäksi Porkkala palautettiin etuajassa 1956. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian joukkoja on alkuperäisellä miehitysmandaatilla ja siihen liittyvillä oikeuksilla vieläkin Saksassa, Italiassa ja Japanissa.

 

Suomen kansalle ei tarvitse uskotella venäläisen valtaeliitin arvomaailmasta mitään, suurin osa kansasta kyllä muistaa tapahtumat tsaarin ajan sortovuosien venäläistämisvimmasta aina Kekkosen kokemiin yöpakkasiin. Sinänsä surullista että venäjäkortilla tehtiin paljon myös pelkkää sisäpolitiikkaa lähihistoriamme aikana. Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen kansa toivoi Prahassa eniten että Kiina hyökkäisi maahan, kun kysytiin mitä he haluaisivat toiseksi eniten? niin he toivoivat että Kiinalaiset hyökkäisivät vielä toisenkin kerran -joutuisivat kulkemaan Neuvostoliiton läpi neljästi. Vai olikohan tämä vitsi jo Unkarin kansannousun peruja? sopisi myös suomalaiseen kaskuperinteeseen.

 

Niinpä niin. Jos itään katsoessa muistaa kaiken keskiajalta saakka, niin asiat varmaan näyttävät tuolta. Venäjällä ei ole enää ollut tsaaria lähes 100 vuoteen ja Neuvostoliittokin siirtyi historiaan 1992. Olisiko todella perusteetonta olettaa, että Venäjän nykyisellä johdolla on Suomen asioihin hieman ajankohtaisempi lähestymistapa? Vai onko Venäjän karhu tylyttänyt Suomea viime aikoina?

 

Koko Talvisodan ajan jouduimme tosiaan kärsimään liittoutumattomuudestamme. Jatkosodassa ei ollut kuin huonoja liittolaisia jäljellä, valitsimme puoluettomuuden sijasta Natsi-Saksan. Voi kuulosta kummaliselta, mutta tämä oli myös Neuvostoliiton edun mukaista. Jos Suomi olisi evännyt yhteistyön Saksalta, niin olisimme luultavasti kokeneet Norjan kohtalon ja tämän jälkeen hyökkäystä Kannaksella ei olisi pysäytetty Leningradin edustalle kuten Mannerheim teki.

 

Mitenköhän paljon Euroopassa oli tarjolla liittoutumisvaihtoehtoja 1930-luvulla? Iso-Britannia ja Ranska olivat sulassa sovussa tarjoilleet Tsekkoslovakian Natsi-Saksalle muutamaa vuotta aiemmin ja antaneet Puolalle turvallisuustakuut, jotka ne varsin näyttävästi jättivät täyttämättä. Kaikki muukin Saksasta itään koki saman kohtalon, koska Iso-Britannia ja Ranska halusivat ohjata Saksan laajentumispyrkimykset itään sillä seurauksella, että se johtaisi Saksan ja Neuvostoliiton väliseen sotaan.

 

 

 

Jokainen voi myös miettiä miten hankala tilanne on aina silloin kun Puna-armeija hyökkää liittoutumattomaan maahan. Ystävät ovat vähissä ja hiljaa sekä taatusti puolueettomia konfliktin suhteen.

 

topi

Puna-armeijahan hyökkäilee sinne sun tänne jatkuvasti…historiankirjoissa. Liitoutumispohdinnoissa kannattaa kyllä muistaa, että Puna-armeija aikanaan suoritti vastahyökkäyksen lähes kaikki Euroopan resurssit (poislukien Espanja, Portugali, Sveitsi ja Ruotsi) omaavaa liittoutumaa vastaan aiheuttaen sille 70 prosentin sen kokonaistappioista maalla, merellä ja ilmassa Euroopan sotanäyttämöllä. Näin siis kävi edelliselle liittoutumalle, joka ajautui itänaapurimme kanssa vakaviin erimielisyyksiin ;-)

[Topi Falkenberg 407]

Jos III-maailmansota olisi syttynyt olisimme joutuneet siihen mukaan joka tapauksessa, YYA-sopimus riisti meiltä mahdollisuuden valita kumman puolella olisimme sitä sotaa käyneet! Olisimme joutuneet taistelemaan totalitaariseen diktatuuriin perustuvan valtakeskittymän puolesta, emmekä sitä vastaan. Tämä tietysti oli koko sopimuksen tarkoituskin neuvostonäkökulmasta katsottuna.

 

Tällä kertaa olemme kuitenkin valinneet toisin, EU-jäsenyys kaikkine siihen liittyvine velvotteineen vetää meidät mukaan seuraavaan kahakkaan ns. länsimaiden rinnalla. Tämän vuoksi olisi tärkeää varmistaa maamme yhdenvertainen mahdollisuus saada kaikkea mahdollista apua myös sotilaalliselta puolelta, ja ainut tällaista tukea tarjoava taho tällä hetkellä on Nato.

 

Pohjois-Euroopan ja Suomen geopoliittinen asema ei ole muuttunut miksikään, kutsutaanpa itäpuolella olevaa naapuriamme millä nimellä tahansa. Tähän kuvioon ei myöskään vaikuta mitään Venäjällä kullakin hetkellä vallitsevana oleva yhteiskuntajärjestys.

 

topi

[Jouni Haimi 0]

No jos oikein muistella aletaan niin myös Suomen vuoden 1918 lahtaukset voi pitää mielessä.

 

Ei vaan kapinan kukistaminen.

[Pekka Holopainen 96]

...

Nato-maa voi olla käytännössä ja teoriassa ainoastaan maa joka on hyväksytty Naton jäseneksi. Mitään hängöraund jäseniä järjestö ei turvatakuuasiassa tunne! Eli ilman Lissabonin-sopimusta olisimme täysin tyhjän päällä aivan kuten olimme 70-vuotta aikaisemmin.

 

topi

 

Suomalainen vain ei oikein luota näihin "takuisiin" olivatpa ne sitten idästä (kuten YYA) tai lännestä (nimi NATOn paperissa) annettuja. Jos alueemme joutuu osaksi kv. konfliktia, olemme sodassa joka tapauksessa mukana halusimme tai emme oli takuita tai ei. Suomalainen ei myöskään halua osallistua Yhdysvaltojen sotaseikkaulupolitiikkaan, minkä NATO-jäsenyys tuo ikään kuin automaationa mukanaan. Emme halua, että poikiamme palaa sinkkiarkuissa kotiin jostain Afganistanin aroilta.

 

Itse asiassa monessa perinteisessä NATO-maassakin on näiden viime vuosien tapahtumien mukana syntynyt vahvaa vastustusta USA:n (ja siten myös NATOn) sotapolitiikkaa kohtaan. Ranskassa, Saksassa ja Isossa Britanniassa oli hyvin vahva vastustus Irakin sotaan osallistumiseen. Espanjassa se johti jopa hallitusvaihdokseen (vaikka syyksi aina vedetäänkin se erillinen terrorihyökkäys, jonka kaikki tiedämme).

 

Viisauteen kuuluu myös kyky ajatella asioita oletetun vastustajan eli Venäjän kannalta.

 

Pekka

 

[Topi Falkenberg 407]

Suomalainen vain ei oikein luota näihin "takuisiin" olivatpa ne sitten idästä (kuten YYA) tai lännestä (nimi NATOn paperissa) annettuja. Jos alueemme joutuu osaksi kv. konfliktia, olemme sodassa joka tapauksessa mukana halusimme tai emme oli takuita tai ei. Suomalainen ei myöskään halua osallistua Yhdysvaltojen sotaseikkaulupolitiikkaan, minkä NATO-jäsenyys tuo ikään kuin automaationa mukanaan. Emme halua, että poikiamme palaa sinkkiarkuissa kotiin jostain Afganistanin aroilta.

 

Tämän jutun Sinä olet kyllä vetänyt omasta hatustasi, tai sitten olet nielaissut vasemmistopropagandan toistaman hokeman koukkuineen päivineen. Suomi osallistuu jo nyt USA:n sotaseikkailuun Afganistanissa, Irakissa ja Somaliassa ajatusmallilla että kyllä meitäkin sitten autetaan kun apua tarvitaan. Tämä on tietenkin toiveajattelua, ainut todellinen turva mitä Natolta voimme saada edellyyttää järjestön täysjäsenyyttä.

 

Kyllä kai Sinäkin haluaisit, että Suomella on turvatakuut sodan syttyessä? Neuvotteleminen jäsenyydestä sotatilanteessa on jo myöhäistä.

 

Itse asiassa monessa perinteisessä NATO-maassakin on näiden viime vuosien tapahtumien mukana syntynyt vahvaa vastustusta USA:n (ja siten myös NATOn) sotapolitiikkaa kohtaan. Ranskassa, Saksassa ja Isossa Britanniassa oli hyvin vahva vastustus Irakin sotaan osallistumiseen. Espanjassa se johti jopa hallitusvaihdokseen (vaikka syyksi aina vedetäänkin se erillinen terrorihyökkäys, jonka kaikki tiedämme).

 

Ja varmaan aiheesta, mutta onko yksikään näistä maista tehnyt todellisen pesäeron Yhdysvaltoihin ja jättänyt Nato-jäsenyyden taakseen?

 

Viisauteen kuuluu myös kyky ajatella asioita oletetun vastustajan eli Venäjän kannalta.

 

Olet oikeassa, Suomella ei ole kuin yksi vihollinen, ja sen etuihin ei kuulu Suomen Nato-jäsenyys. Ja miksi? koska Suomen jäsenyys riistäisi Venäjältä mahdollisuuden puuttua maamme harjoittaman ulkopolitiikkan suuntaan, jäsenyys tekisi myös puuttumisen sisäisiin asioihimme vaikeaksi.

 

topi

[Jukka Siirilä 80]

Kyllä kai Sinäkin haluaisit, että Suomella on turvatakuut sodan syttyessä? Neuvotteleminen jäsenyydestä sotatilanteessa on jo myöhäistä.

 

Olisihan se kiva. Riippuu tietysti täysin siitä minkä arvoisia kyseiset takuut olisivat ja miten toimisivat todellisessa tilanteessa. Eli voiko niillä pyyhkiä persettä jos tulee tosipaikka vai tuleeko ihan oikeasti jotain apua? Puolalaisilla on varmaan jotain kerrottavaa länsimaisista turvatakuista...

[Pekka Holopainen 96]

Tämän jutun Sinä olet kyllä vetänyt omasta hatustasi, tai sitten olet nielaissut vasemmistopropagandan toistaman hokeman

...

 

En - vaan päätellyt ihan pelkästään siitä, että huolimatta vuosikausia kestäneestä kovasta painostuksesta ja toisaalta "hiljaa kulisseissa" tapahtuneesta NATO-yhteensovittamisesta kansan selvä enemmistö ei vain millään tunnu taipuvan NATO-jäsenyyden kannalle. Suomi ei ole nyt Afganistanissa NATOn mandaatilla, vaan ihan rauhanturvaamistyössä, jota maamme on YK:n puitteissa tehnyt jo kymmeniä vuosia. Tilanne Afganistanissa on valitettavasti mennyt siihen suuntaan, että käytännössä siellä voidaan pian olla sodassa mukana.

 

Olet oikeassa, Suomella ei ole kuin yksi vihollinen, ja sen etuihin ei kuulu Suomen Nato-jäsenyys. Ja miksi? koska Suomen jäsenyys riistäisi Venäjältä mahdollisuuden puuttua maamme harjoittaman ulkopolitiikkan suuntaan, jäsenyys tekisi myös puuttumisen sisäisiin asioihimme vaikeaksi.

 

Neuvostoliitto ei puuttunut Suomen sisäisiin asioihin edes ns. suomettumisen kaudella paljonkaan. Ne olivat ne Suomen omat johtajat, jotka halusivat miellyttää Neuvostoliittoa ja yrittivät olla "paavillisempia kuin paavi itse". Nyt sama toistuu, mutta toiseen suuntaan. "Mallioppilas Suomi" aina vaan. 

 

Venäjä ei Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ole puuttunut Suomen sisäisiin asioihin sen enempää kuin mikään muukaan maa. Päinvastoin - aina kun venäläisten kanssa tulee puhe Suomen mahdollisesta NATO-liitoksesta venäläiset ovat korostaneet sen olevan Suomen itsensä päätettävissä oleva asia. Toisaalta he kuitenkin toivovat Suomen pysyvän NATOn ulkopuolella. Ei toiveiden tai mielipiteiden esittäminen ole sisäisiin asioihin puutttumista.

 

Sinun ajattelussasi heikko kohta on juuri tuo liian selkeä asenne Venäjää vastaan. Minä en ole sen paremmin Venäjää vastaa kuin sen puolellakaan ja samat sanat NATOsta. Sotilasliittoutumista kummankaan kanssa en kuitenkaan kannata. Yhteistyötä toki voidaan tehdä ja pitääkin tehdä rauhan ylläpitämiseksi.

 

Pekka