Joni Sironen

Visiitti Edwards AFB:een

10 viestiä aiheessa

Ohessa kuvia vierailultani Edwardsin lentotukikohtaan viime syksyn lomareissulla.

Vierailukohteina tukikohtaan järjestetyllä kiertokäynnillä olivat U.S. Air force flight test center museum ja NASA:n Dryden flight research center.

Kiertokäynti sisälsi myös bussiajelun lentokenttäalueelle, mutta siellä ei saanut kuvata.

 

Tämä oli ensimmäinen Pohjois-Amerikan visiittini ja vastoin kaikkia omiakin matkailuneuvoja koitin nähdä vajaassa 10 viikossa hieman liikaakin.

Ensimmäisenä kohteena oli New York, jossa tuli hämmästeltyä sikäläistä elämänmenoa vajaa viikko.

Seuraavaksi loikka Phoenixiin, josta vuokra-autolla Grand Canyonille. Päivän pituinen vaellus kanjonissa oli mahtava kokemus.

Pakko myöntää olleeni ennakkoluuloinen. Vaikka oppaissa kerrotaan, että vaelluspolut ovat huonokuntoisia, luulin sen olevan vain amerikkalaista hössötystä tyyliin "älä kuivaa kissaa mikroaaltouunissa". Helpoimmallakin reitillä sai kanjonin seinää alaskulkiessaan tarkkailla askeliaan suurien kuoppien ja irtokivien vuoksi.

Seuraavana päivänä olikin hyvä lepäillä auton ratissa ja ajella Monument Valleyhin, jossa länkkäreistä tuttuja kivipaaseja tai suomalaisittain ne on ihan vuoren kokoisia :)

 

 

...ja sitten itse aiheeseen. Aikataulun vuoksi palautin auton Phoenixiin ja lentäen Los Angelesiin.

Vieressä nuori kaveri tsättäili kännykällään ihan koneen loppukiihdytykseen saakka... I love U so much... kyllä olin kerrostalokyttääjä... eiku lentokonepoliisi :P

US Airways Express Canadair Regional Jet CRJ200

[ attachment removed / expired ]

Lennon jälkeen vuokra-auto alle ja tutustumaan Los Angelesin ruuhkaliikenteeseen.

Olin varannut majoituksen lähempää Edwarsia Lancasterin kaupungista.

 

 

Edwardsin lentotukikohdan Rosamondin kaupungin puoleisen portin kupeessa on muutaman koneen parkki.

[ attachment removed / expired ]

 

 

F-104 Starfighter (FG-790) Edwardsin lentotukikohdan portin edustalla.

Mallia käytettiin modifioituna NF-104 versiona edullisena astronauttien koulutuskoneena. Erillisen rakettimoottorin avulla koneet saavuttivat 36kilometrin korkeuden.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Convair F-102A Delt Dagger

[ attachment removed / expired ]

 

 

McDonnell F-101B Voodoo (80288)

[ attachment removed / expired ]

 

 

McDonnell Douglas YC-15 kuljetuskone otti osaa kilpailuun uudesta C-130 Herculeksen korvaavasta kuljetuskoneesta, mutta kilpailu peruttiin.

Kone toimi kuitenkin pohjana C-17 Globemaster III koneelle.(N15YC)

[ attachment removed / expired ]

 

 

Edelliset koneet ovat yleisellä alueella missä voi vierailla ilman lupia.

 

Kiertokäynnille voi ilmoittautua sähköpostitse, henkilötiedot täytyy luovuttaa mukaanlukien passinnumero.

Tämänhetkiset vapaat kiertokäynnit v.2010

May 21

June 18

July 30

Aug. 13

Sept. 10

Oct. 8

Nov. 5

Dec. 3

 

Ohessa linkki minkä kautta itse ilmoittauduin.

http://www.edwards.af.mil/questions/topic.asp?id=812

 

 

Ilmavoimien koelentokeskuksen museota

[ attachment removed / expired ]

 

 

Edwardsissa ensilennon tehneiden koneiden pienoismalleja

[ attachment removed / expired ]

 

Linkit suurempiresoluutioisiin kuviin ao. seinästä, koneiden nimikylteistä saa selvää

Huom. suuri tiedostokoko!

2002- 50-luku

50- ja 40-luku.

 

 

Fairchild-Republic YA-10B Thunderbolt II on kaksipaikkainen testiversio A-10 panssarintuhoaja koneesta. (31664)

[ attachment removed / expired ]

 

 

McDonnell NF-4C Phantom II varustettun ilmamaalin hinausvälineistöllä. (37407)

[ attachment removed / expired ]

 

 

Sama kone tekstit vähän suurempana

[ attachment removed / expired ]

 

 

Ensimmäinen F-111A

[ attachment removed / expired ]

 

 

Opastekyltin mukaan Ling-Temco-Vought (LTV) YA-7D Corsair II

[ attachment removed / expired ]

 

 

Kohti NASAa

Komea liikenteenjakajan koriste

HL-10 Lifting Body, nostavan rungon koekone. Koneen rungon muotoilulla saadaan pienennettyä aluksen siipiä ja aikaan noste (N804NA).

[ attachment removed / expired ]

Taustalla näkyvällä metallihäkkyrällä nostetaan avaruussukkula kuljetusta varten NASAn erikois-747 selkään.

 

 

Sama yksilö toisesta suunnasta. Uskalsin tuhota kuvan autenttisuutta poistamalla taustalta toisen pylvään.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Parkkipaikan koristeita, etualalla NASA:n F-104 ja toisena oikealta X-29

[ attachment removed / expired ]

 

Jostain syystä nettiyhteyteni tökkii todella pahasti.

Palataan aiheeseen myöhemmin...

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

NASAn Drydenin flight research centerin parkkipaikalta

 

Tässä olisi olleet tikkaat poikaa, tai ehkä sallitumpaa olisi ollut jonkinlainen ihmispyramidi, jonka huipulta olisi saanut hyvin esiin Grumman X-29 koekoneen suurimman erikoisuuden, koneen siivet on nuolikulmassa eteenpäin. Nyt sitä voi havainnoida vain koneen varjosta.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Koneen valmistamisessa kierrätettiin olemassaolevia koneita, runko ja etulaskutelin ovat F-5:sta ja päälaskutelineet F-16 hävittäjästä.

[ attachment removed / expired ]

 

 

F-8 Crusader koneesta jatkokehitetty F-8 DFBW (Digital Flight-by-Wire).

[ attachment removed / expired ]

 

 

Tätä konetta arvuuttelinkin jo tuolla aiemmassa "mikä kuvassa" topicissa.

F-8 Crusader koneesta jatkokehitetty F-8 SCW (Super Critical Wing) koekone.

[ attachment removed / expired ]

On se ruma, mutta maalauskaavio sopii mielestäni todella hyvin.

 

 

Sille vielä toinen.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Toiseltapuolen löytyi liuta kanssamatkustajia ja SR-71A Blackbird (N844NA)

[ attachment removed / expired ]

 

 

....vielä toisesta suunnasta. Uskaltauduin toisen kuvan leikata varsin pitkulaiseksi, taivaalla ei näkynyt mitään erikoista, eikä etualan hiekallakaan ollut tupakantumppeja.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Lisätietoja Drydenin flight research centerin koneista

http://www.nasa.gov/centers/dryden/news/FactSheets/alphabetized.html

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

X-1 sarjan koekone Bell X-1E, jolla saavutettiin 50-luvulla lähes kolminkertainen äänennopeus.

[ attachment removed / expired ]

 

 

 

X-15 rakettikoneen täysikokoinen malli.

Kone saavutti yli 7000km/h nopeuden ja 108km korkeuden.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Sisäänkäynnin yläosa kuvattu muodikkaasti hieman vinossa.

[ attachment removed / expired ]

Ilmoitustaululla ei ollut kadonneiden koirien ilmoituksia vaan heidän entisten kollegan kuva lisättynä tekstillä "hän oli vakooja, tarkkaile työtovereitasi"...

tai ei kai se nyt ihan noin ollut suoraan suomennettuna, mutta hieman eri meininki kuin normaali firmoissa meillä täällä Suomessa.

 

 

Lyhyen videoesityksen jälkeen siirryttiin katsomaan mitä hangaarista löytyy

T-38 Talon (N863NA)

[ attachment removed / expired ]

 

 

F/A-18B Hornet (N852NA). Konetta käytetään testien seurantakoneena, josta mm. tarvittaessa  lähetetään live kuvaa testien edistymisestä.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Beech T-34C (N865NA) konetta käytetään hitaampien miehittämättömien testikoneiden seurantaan.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Beechcraft King Air (N7NA)

[ attachment removed / expired ]

 

 

F/A-18A (N850NA)

[ attachment removed / expired ]

 

 

Northrop Grumman Global Hawk

[ attachment removed / expired ]

 

 

Ei näy mitään huippusalaisia led rivistöjä.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Yhdysvaltain ilmavoimien määräysten mukaan tukikohdassa saa olla vain yksi museo.

Tästä syystä alkuperäinen (se toinen joka ei tuhoutunut) kuulaskeutuja tutkimuslaite (Lunar Landing Research Vehicle LLRV) on tallessa ei niinkään museossa vaan autotallissa.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Bell P-59B.

P-59 oli Yhdysvaltojen ensimmäinen suihkuhävittäjä tyyppi. Ensilento tapahtui lokakuussa 1942.

Harhautuksen vuoksi konetta maassa käsiteltäessä oli nokalla hämäyspotkuri.

[ attachment removed / expired ]

 

 

F-16 ja F-86 tolpan nokassa.

[ attachment removed / expired ]

 

 

Suolajärven kangastus saattelee matkalaisen kohti San Diegoa ja Miramarin lentonäytöstä

[ attachment removed / expired ]

 

 

Laitan tähän loppuun vielä lainauksen omista muistiinpanoista mitä kenttäalueella näkyi, vierailu tapahtui 1.10.2009 ja tulihan matkan varrella lopulta nähtyä F-22 Raptoritkin.

Viimeisenä oli vuorossa kiertoajelu lentokenttä alueelle. Bussin renkaat tarkistettiin, ettei mitään irtoainesta tule mukana.

F-16 koneita tavaton määrä, lähes kolmekymmentä. F-15C ja F-15E hävittäjiä, miehittämättömiä Global Hawk koneita 6kpl, B-1B pommikoneita. Vielä itselleni mielenkiintoisempaan osuuteen, 3kpl äskettäin palveluskäyttöön otettuja F-22 Raptor hävittäjiä, näitä en ole nähnyt ikinä livenä.

Tukikohdassa oli ollut suurempikin juhlatilaisuus, joten paikalle oli hallissa kehitteellä oleva F-35 hävittäjä! Tämän täysikokoinen malli on ollut esillä useissa eurooppalaisissa lentonäytöksissä, koska monet maat ovat rahoittajina mukana. Ensi kertaa näin oikean koneen (... vai oliko kuitenkaan?). Myös X-47 tulevaisuuden miehittämätön kone kierrettiin bussilla! Opas kertoi sen olevan ihka oikea peli, mutta itse en kyllä osaa sanoa, oliko kyseessä pelkkä malli vai oikea kone, vaikka 3m päästä kuljettiin. En tiedä tulenko ikinä näkemään kyseistä konetta lennossa. Vaikea uskoa, että johonkin lentonäytökseen sellaista tulisivat lentämään. Luonnollisesti tällä alueella oli kuvaaminen kielletty.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mahtavat kuvat upealta reissulta  :thmbup:!

 

Juu ei auta kuin myöhässä kompata vaan  :thmbup:

 

Paljon hyvää kamaa, harvinaisia versioita, protoja ja aivan uniikkeja. Kyllä näitä katselee mielellään. Itse matkakertomuskaan ei ollenkaan hassumpi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitokset kuvista, Joni! Hienoa ja harvemmin nähtyä kalustoa. Kunpa joskus tulisi mahdollisuus päästä käymään tuolla.

 

-Esa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla