Jaakko Kuusisto

Malmin Lentoasema elää, ikuisesti

2 681 viestiä aiheessa

Näyttää tuolla uutisella olleen jo 2333 lukijaa. Silti aloitteella on vasta alle 1000 pankkitunnuksin tehtyä allekirjoitusta, vaikka sitä on mainostettu myös monessa Facebook-ryhmässä. Olisiko tämä uutinen aloitteen nimienkeruun aloittamisesta jäänyt sen takia ihmisiltä huomaamatta, että se on kiinnitetty kiinteästi ensimmäiseksi FlightForumin uutiseksi. Ikäänkuin se olisi pysyväisohje, miten uutisforumia pitää käyttää. Tosiasia kuitenkin on, ettei aloitteen nimienkeruu saa kestää puolta vuotta kauempaa. MLY:ssä toivottiin jopa, että tarvittava kannattajamäärä olisi saatu kasaan ennen kuin kaupunginvaltuusto vahvistaa Hannu Penttilän ja valtiovallan tekemän sopimuksen, jossa Helsinki lupaa kaavoittaa asuntoja Malmille ja Östersundomiin sen vastapainoksi, että valtio luopuu Malmin lentokentästä ja antaa rahaa Pisararadan suunnitteluun. Mutta kyllä Malmin kentän säilyttäminen lentokenttänä on kaupunginvaltuustolle mahdollista syyskuun jälkeenkin. Tärkeintä olisi, ettei uudessa yleiskaavassa ole lentokentän kohdalla asuinaluetta. Mutta jotta kaupunginvaltuusto käsittelisi tämän asian ihan erillisasiana eikä vain yhtenä yleiskaavan yksityiskohtana, tarvitaan sinunkin allekirjoituksesi. Jos siis olet helsinkiläinen ja ikäsi puolesta äänioikeutettu äänestämään kunnallisvaaleissa. Ja tähän loppuun vielä linkki https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/983

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näyttää tuolla uutisella olleen jo 2333 lukijaa. Silti aloitteella on vasta alle 1000 pankkitunnuksin tehtyä allekirjoitusta, vaikka sitä on mainostettu myös monessa Facebook-ryhmässä.

 

Ja allekirjoituksiahan tarvitaan noin 12000.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Varmempi keino saada aloite käsittelyyn on saada joku poliittinen ryhmä nostamaan sen esille. Ainakin Perustuslailliset ja Keskusta ovat olleet Malmin kentän puolella koko ajan.

- Lauri Tarkkonen

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja allekirjoituksiahan tarvitaan noin 12000.

 

Mistähän tämä on oikein laskettu, kun itse pääsen noin kymmeneen tuhanteen? Vuoden 2012 kunnalisvaalien äänioikeutettujen määrällä oltaisiin jääty alle kymppitonnin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja missä aloite on esillä täällä foorumilla? Siis muualla kuin hautatuneena tämän ketjun syövereihin, mistä se pitää huomata. Kai tällainen aloita olisi jo uutisena oman ketjunsa arvoinen?

 

Jaajaa... se on piilotettu tuonne uutispuolen kiinteäksi aiheeksi. Ei mikään ihme etten ole sitä löytänyt, ja lukukertojen määrästä päätellen ei moni muukaan...

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Useat ihmiset luulevat aiemmin julkaistun kansalaisadressin ja nyt julkistetun kuntalaisaloitteen olevan sama asia. Ihmiset luulevat adressin allekirjoituksen riittävän. Tämän vuoksi jää ehkä osallistujia pois kuntalaisaloitteesta. Harmi. Asiasta voisi ehkä yrittää tiedottaa vieläkin paremmin, jotta saadaan kaikki halukkaat mukaan.

 

Kymmenen tuhatta osallistujaa kuulostaa melko kaukaiselta, kun nyt on kasassa vasta hieman alle tuhat.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Harmi kun tällainen Tuusulalainen ei voi allekirjoittaa kunnallisaloitetta... :( yritin kyllä, mutta eihän se onnistunut. Malmin kentälle ei kuitenkaan ole linnuntietä juuri kymmentä kilometriä enempää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voisi olla monelle ns.päättäjälle kasvattavaa tutustua vaikkapa sivistysmaa Sveitsin suhtaumiseen. Zurichin Dubendorf toimii aika tiheällä alueella,ja nyt tulevaisuuden suunnitelma on,tekstiä lainaten  -...the use of aircraft mantenance companies as Jet Aviation is hoped to ensure the continued existence of the fixed wing aircraft operating in Dubendorf.  -Eipä tuohon ole paljoa lisäämistä.  ja vaikka kantonit siellä päättävät aika pitkälle omista tekemisistään,Helsinki voisi ottaa huomioon vaikutuksensa muuhunkin,näin pienessä valtakunnassa. Markan suutari jne... - ups,oli unohtua taustat.. .Dubendorf on ollut lähes vain sotilaskenttä,ja yhtä lähellä kaupunkia kuin Malmi täällä,suhteessa Helsinkiin. Ja kun ilmavoimia supistetaan joka puolella,jää tilaa muillerkin operaattoreille.  Siellä on vain huomattu että on paljon kannattavampaa säilyttää tämä lentokenttänä lähellä kaupunkia,kuin siirtää tuottavia operaatioita jonnekin muualle.  Tieysti Malmi ei voikaan houkutella ns.Buzzneslentoja jo ratarajoitteiden vuoksi.  Ollaanko sitten valmiita hyväksymään ajatus että meidän tulevien Bizlentäjien koulutus hoidetaan "jossain ",muualla?,  vaikea houkutella nuorisoa jos lupakirja maksaa jo maltaita ja koulutuskenttä on tunnin ajomatkan päässä. siinä on jo ensimmäinen haitta,koska et ehdi tavata muita kuin lennonopettajasi.  Kuppilatiima jää kokonaan pois.ja se olisi varsinkin alussa niin tärkeää,-vertailla kokemuksia..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kymmenen tuhatta osallistujaa kuulostaa melko kaukaiselta, kun nyt on kasassa vasta hieman alle tuhat.

Tieto leviää, nyt kasassa 1310.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tieto leviää, nyt kasassa 1310.

Ja nyt 1489.  Eiköhän tänään saada 1500 täyteen  ;)

Paljonkohan on kerätty nimiä paperille? Onko kellään tietoa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huomenna Helsingin Kokoomus tulee tutustumaan kenttään. On siellä muutakin pöhinää, mm. brunssi klo 10-. Tulkaa paikalle ja täyttäkää kenttä, jospa poliitikkokin huomaisi....

 

Täytetyt paperiaddressit voi palauttaa Gate1, voitaisiin laskea ne jossain vaiheessa.

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt on netissä nimiä 1572. Eli aika hyvin niitä alkoi pari päivää sitten kertyä. Johtuuko sähköpostitse lähetetyistä allekirjoituskutsuista eli "mainoksista"? Jos sellaisia on lähetetty (MLY:n jäsenille tai adressin allekirjoittajille) niin ihmetyttää, miksi minulle ei ole moista sähköpostia tullut. Facebookista Friends of Malmi Airport-ryhmästä toki luin vetoomuksen, joka oli kirjoitettu siihen muotoon kuin sitä levitettäisiin myös sähköpostitse.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt on netissä nimiä 1572. Eli aika hyvin niitä alkoi pari päivää sitten kertyä. Johtuuko sähköpostitse lähetetyistä allekirjoituskutsuista eli "mainoksista"? Jos sellaisia on lähetetty (MLY:n jäsenille tai adressin allekirjoittajille) niin ihmetyttää, miksi minulle ei ole moista sähköpostia tullut. Facebookista Friends of Malmi Airport-ryhmästä toki luin vetoomuksen, joka oli kirjoitettu siihen muotoon kuin sitä levitettäisiin myös sähköpostitse.

 

joo on lähetetty muutamalle tuhannelle, helsinkiläisten sähköpostiosoitteita on addressissa vajaat 20 000. Mailerit vain takkuilevat näin isoissa lähetyksissä.

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nythän on siis menossa pääkaupunkiseudun ympäristökuntien haravointi eli jokaiselta kunnalta haetaan asiaan hyväksyntä. Jos/kun tämä valmistuu, asia menee valtioneuvostolle, joka tekee siitä periaatepäätöksen. Näin ollen eduskuntavaalit ja uusi hallitus olisi hyvä este/hidaste tässä kohtaa. Asia pitäisi saada siirrettyä vaalien yli, nyt sitä tungetaan voimalla ÄKKIÄ eteenpäin.

 

http://malmiairport.fi/29-9-2014-helsingin-kaupunginhallitus-kasittelee-valtion-sopimusehdotusta/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asia etenee siis kaupunginhallituksessa niin, että kaupunginjohtaja Pajunen esittää kaupunginhallitukselle, että se valtuuttaa kaupunginjohtaja Pajusen yksin allekirjoittamaan valtion kanssa tehtävän sopimuksen koko kaupungin puolesta. Olen varma, että tämä järjestely sopii erityisen hyvin kaupunginjohtaja Pajuselle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

capman kiiteistötahastot                                                                                                                                                                                                                                                                     

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jännä että "Malmin Nova"-nimeä ei ole muutettu Nova kiinteistökehitys Oy:n johdon laajalti uutisoitujen talousrikostuomioiden myötä. Välttämättä yhtiöt eivät liity toisiinsa millään tavalla, mutta assiosiaatio on niin vahva että se herättää epäilyksiä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nythän on siis menossa pääkaupunkiseudun ympäristökuntien haravointi eli jokaiselta kunnalta haetaan asiaan hyväksyntä. Jos/kun tämä valmistuu, asia menee valtioneuvostolle, joka tekee siitä periaatepäätöksen. Näin ollen eduskuntavaalit ja uusi hallitus olisi hyvä este/hidaste tässä kohtaa. Asia pitäisi saada siirrettyä vaalien yli, nyt sitä tungetaan voimalla ÄKKIÄ eteenpäin.

 

http://malmiairport.fi/29-9-2014-helsingin-kaupunginhallitus-kasittelee-valtion-sopimusehdotusta/

 

Niin ja ennen kuin kaikki kunnat ovat allekirjoittaneet, valtioneuvosto ei käsittele ja jos vaalit ehtivät ensin, asia voi muuttua.

 

t. TImo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli tällainen asia mieleeni koska toi nimienkeräys on tuottanut vasta noin 2000 nimeä sähköiseen järjestelmään ja tieto siitä ei ole vielä levinnyt kunnolla niin pitäisiköhän tota julkisuutta pikkaisen hankkia lisää tolle.  Voi kuulostaa tyhmältä mutta pieni esite jota voisi luukuttaa esim omalle asuinalueelle tai kerätään pikkainen kimppa joka kustantaisi vaikkapa asiasta mainoksen lehteen/lehtiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään