Kirjoitettu Huhtikuu 10, 2010 Seuraavana pienimuotoinen kuvakollaasi ja tietopaketti Manseen haluaville spottereille. Nythän sinne pääsee todella halvalla kun varaa matkan ajoissa; itse ostin liput suurin piirtein silloin kun Easy julkisti HEL-MAN -reittinsä syksyllä vaimilloinsenytoli. Hintaa kertyi huimat 68 euroa. Hotellikin tuli varattua jo hyvissä ajoin etukäteen, edullinen mutta sangen hyvä Premier Inn Manchester Airport. Suosittelen! Tosin nuukuuksissani varasin huoneen vain yhdeksi yöksi, joten saavuttuani Manseen keskiviikkona siinä 23 kieppeillä vietin ensimmäisen yön lentokentällä aamua odotellen, lueskellen ja kahvia ryystäen voitonriemuisten, kansallispukuisten Bayern Münchenin kannattajien keskellä . Hotelli ei ole ihan kävelyetäisyydellä, mutta terminaalin edestä meni bussi nro 7 "west side hotels" joka vei 10-15 minuutissa perille. Hotelli siis sijaitsi kentän länsipuolella, ja samalla bussilla pääsee myös Holiday Inn -hotellille josta on kuvauspaikoille muutaman minuutin kävelymatka (kiitos Mika B Virolaiselle, joka ystävällisesti tällä foorumilla asiasta joskus mainitsi). Ko. kuvauspaikka on pienehkö mäennyppylä, jonne pääsee helposti hotlan edestä lähtevää pientä polkua pitkin. Kun saavuin paikalle puolisen tuntia ennen auringonnousua niin paikka löytyi lentomelun avittamana 8) Se sijaitsee kentän eteläpuolella, aivan 23L edessä, josta on aamulla ja aamupäivällä myötävalossa todellakin mahtavat kuvausmahdollisuudet; kentän turva-aita jää mukavasti alapuolelle eikä näin ollen tarvitse säätää tikkaiden kanssa. Sääkin suosi, pilvipoutaa kumpanakin päivänä ja lämpötilakin keväisen mukavasti siinä 13-15C paikkeilla. Lämpöväreilyä esiintyi joten em. kukkulalta kuvatessa esim. 23R:lle laskeutuvia koneita ei pahemmin päiväsaikaan kuvailtu. Asiaan: Lähtöiltana Helsinki-Vantaa lähes tyhjillään. [ attachment removed / expired ] Virginin B744 G-VGAL Orlandosta oli päivän ensimmäisiä. Saapuville oli käytössä kiitotie 23R, tämä otettu 06:50. [ attachment removed / expired ] Viking Hellas A320 SX-SMT oli puolestaan ensimmäisten lähtevien joukossa. Aamuruuhka oli melkoinen, koneita tungeksi 23L lainappiin jatkuvalla syötöllä. [ attachment removed / expired ] LH A320 D-AIZA. Melko uusi kone, toimitettu Lufthansalle marraskuussa -09. Ei ole vielä saanut kaupunginnimeäkään kylkeen [ attachment removed / expired ] Easy A320 G-EZTN [ attachment removed / expired ] B737-800 G-FDZA [ attachment removed / expired ] Yleisnäkymää [ attachment removed / expired ] Thomas Cook B752 [ attachment removed / expired ] American B752 N186AN. Viisseiskoja näkyi muutenkin aika lailla. Ja mikäs siinä, komeitahan nuo ovat ja äänistäkin pelkkää plussaa [ attachment removed / expired ] Huomenta vaan sullekin! [ attachment removed / expired ] First Choicen bussi [ attachment removed / expired ] Thomsonflyn kuusseiska [ attachment removed / expired ] BMI Regionalin Embraer G-RJXG [ attachment removed / expired ] B752 G-OOBE [ attachment removed / expired ] Qatar A333 A7-AED [ attachment removed / expired ] Emirates T7 A6-EBS [ attachment removed / expired ] Päivän spesiaali, RAF:n Lockheed Tristar! [ attachment removed / expired ] Upea näky! A6-EBS nousussa 23R. [ attachment removed / expired ] Delta B763ER N182DN [ attachment removed / expired ] Continental B752 N58101 [ attachment removed / expired ] Cathay Pacific Cargo B-KAF. Alhaalla oikealla näkyy Aviation Viewing Parkia, jonne matka seuraavaksi vei. [ attachment removed / expired ] Tällainen löytyi heti sisääntulon edestä. [ attachment removed / expired ] Näkymää iltapäivän auringossa. Laskeuduttuaan 23R:lle koneet rullasivat etualalla olevaa rullaustietä pitkin portille. Etäisyyttä ehkä runsaat 100 metriä. [ attachment removed / expired ] 23L/05R sulkee päivittäin virallisesti klo 1200-1500, tosin molempina päivinä sulkivat sen jo melko pian aamuruuhkan jälkeen n. klo 1030. Iltapäivällä koneet lähtivät uudelleen 23L:lta, ja 200mm riitti hyvin kuvaamaan ne AVP:sta. Tässä rotatoi Thomsonflyn kolmeseiska G-CDZM. [ attachment removed / expired ] G-BYAH rullailee AVP:n ohitse. [ attachment removed / expired ] Sitten ollaankin jo kotimatkalla. Virginin A346 paineli alempaa ohitse, minne lie matkalla, ehkä Arlandaan? [ attachment removed / expired ] Paluu kun koitti ja juuri kun olin nousemassa koneeseen, PIA täräytti pihaan tällä... no, kaikkea ei voi saada . Semmoista tällä kertaa. Laitan galleriaani jossain vaiheessa lisää, isompikokoisina. Niin muuten, Emirates alkaa lentää Manchesteriin syyskuussa päivittäin A380:lla. Pakko uusia reissu... anyone else? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 10, 2010 Sitten ollaankin jo kotimatkalla. Virginin A346 paineli alempaa ohitse, minne lie matkalla, ehkä Arlandaan? Varmaan jonnekki itään kauas pois, jopa Australiaan. Ei meinaan Tukholmaan lennä tollanen laite. Mut hienoi kuvii oot saannu ja Tristarista onnittelut! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 10, 2010 Virginin A346 paineli alempaa ohitse, minne lie matkalla, ehkä Arlandaan? Virginialainen ei varmaankaan Arlandaan ollut menossa, jos kuvauspaikka on pohjolan taivata, niin 346 oli menossa Aasiaan akselille HKG, NRT, PVG. On se Tristar hieno kone. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 10, 2010 Mukavaa katseltavaa, mikäs kodinkone tuo flybe:n Dash oikein on, kun kantaa tuollaista tarraa kyljessään. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 10, 2010 Mukavaa katseltavaa, mikäs kodinkone tuo flybe:n Dash oikein on, kun kantaa tuollaista tarraa kyljessään. Se on varmaan jokin uusi pesukone Patrick Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 10, 2010 Se on varmaan jokin uusi pesukone Patrick Vielä A-energialuokkaa!! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 10, 2010 Ehkä se onkin uusi EU:n vaatimus laittaa energiatarrat koneiden ovien pieleen Hienoja kuvia tosiaan ja sääkin näytti suosineen Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 11, 2010 Mahtavia kuvia! Kiitos Kalle! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 11, 2010 Komeita on kuvat Tossa kuvassa, missä kuvatekstinä " yleisnäkymää " , niin näenkö oikein että se aita menee sitten siellä alempana, sillä tossa ollaan aika hyvällä tasolla koneen kanssa Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 11, 2010 Komeita on kuvat Tossa kuvassa, missä kuvatekstinä " yleisnäkymää " , niin näenkö oikein että se aita menee sitten siellä alempana, sillä tossa ollaan aika hyvällä tasolla koneen kanssa Niinhän tuo Kalle viestinsä "introssa" kertoi, jos vähän tarkemmin lueskelee.. Se sijaitsee kentän eteläpuolella, aivan 23L edessä, josta on aamulla ja aamupäivällä myötävalossa todellakin mahtavat kuvausmahdollisuudet; kentän turva-aita jää mukavasti alapuolelle eikä näin ollen tarvitse säätää tikkaiden kanssa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 11, 2010 Näyttäisi olleen hyvä reissu. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 11, 2010 Niinhän tuo Kalle viestinsä "introssa" kertoi, jos vähän tarkemmin lueskelee.. Oho Oon vähän laiska lukeen noita alkujuttuja, suoraan kuviin haluan mennä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 11, 2010 Kiitoksia kommenteista. Oli ihan hyvä reissu, ja tarpeeksi lyhytkin niin lupa irtosi kotoa helpommin Ihme kyllä, sääkin suosi, paistaa se joskus näköjään silläkin saarella. Uudestaanhan tuonne täytyy mennä, jos kiinteät kulut on sadan euron luokkaa parin pvän reissulla niin eipä voi valittaa! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 11, 2010 Noniin hyvä, asiallinen kohde asiallisesti klaarattu! Kuten sanottua ja nyt Kallen toimesta todettua, kuvauspaikkojen löytäminen MAN:ssa ei ole ongelma! Hyvät kuvat! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 11, 2010 Näytti Kallella sää suosineen ainakin valoisuuden osalta, itse olin tuolla maaliskuun ensimmäisen viikonlopun ja lauantai oli pilvistä mutta sunnuntai aurinkoisempaa. Koneet rullasivat siitä Aviation View Park:in editse kun nousivat 05L:tä joten aika hyviä lähikuvia sai, etenkin Virginin jumbosta ja PIA:n B777:sta. Itse asustelin Radissonin hotellista ja sain harrastettua spottausta hotellihuoneesta. Taksi siitä hotellin nurkilta tuonne puistoon maksoi n. 6-7 puntaa joten ei hirveän isoa lommoa tehnyt budjettiin, tosin menin muut kerrat sitten bussilla kun löytyi oikea linja. Juna- ja bussiasema sijaitsevat kätevästi samassa rakennuksessa ja kävelymatkan päässä taisi olla 3-4 hotellia. Jostain luin myös tuon uutisen Emiratesin tarkoituksesta lentää Manchesteriin A380:lla, ei muuta kuin syksymmällä kuvailemaan. Markku Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla