Ilkka Mannikainen

Tulivuorenpurkaus Islannissa - Keskustelu

669 viestiä aiheessa

Samat sanat kuin Kalle. Niin vaffat kaffet Ilkalla pannussa että ihmettelen liekö tuo tosissaan?

 

Jälkiviisastelu on kammottavaa, ellei sitä tee oppimismielessä. Varmaan tuosta episodista kansaivälisen koordinaation ja johtamisen tehostamisen osalta opittiinkin, mutta ne tehdyt lentokieltopäätökset olivat just sellaisia kun niillä tiedoilla oli mahdollista tehdä. Sitä lisätietoa piti ensin kerätä - asiantuntijoiden, ei poliitikoiden.

 

Kaipa tappioita on paras pitää ajatella oppirahoina siitä tutkimustyöstä joka aiemmin oli jäänyt tekemättä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuhkapilvi pitää koneet maassa Irlannissa tiistaina

 

3.5.2010 20:26 | Päivitetty: 3.5.2010 23:00

A A

 

STT–AFP–Reuters

 

Dublin. Irlanti rajoittaa kaikkia lentoja tiistaina aamuyhdeksästä kello 15:een asti. Rajoitukset koskevat sekä kotimaan- että ulkomaanlentoja.

 

Irlannin ilmailuviranomaiset varoittivat jo aiemmin illalla, että Islannissa purkautuvasta tulivuoresta noussut tuhka on ajautumassa kohti Irlannin ilmatilaa.

 

Muualla Euroopassa lennot hoidetaan normaalisti. Tuhkapilven ei odoteta aiheuttavan rajoituksia myöskään Englannin kentillä, kuten Lontoon Heathrow'lla.

 

Tuhkapilven takia peruttiin yli 100 000 lentoa kuuden päivän aikana viime kuussa. Islantilaisten asiantuntijoiden mukaan tulivuoresta purkautuu enää vähän tuhkaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt tarvitsisin hieman tietoa, eli tuo kauniimman sukupuolen edustaja on tulossa Zurichista tänne tuhkattomaan Pohjoiseen ..

Eihän vaan jää jumiin Lontooseen? Tuhkapilvi on aika lähellä  :thmbdn:

 

 

Mistä Mihin Lähtö Saapuminen Lento Lentoyhtiö

Zurich

Sveitsi Lontoo Heathrow

Iso-Britannia 07:00 07:55 BA709 British Airways

Lontoo Heathrow

Iso-Britannia Helsinki

Suomi 10:20 15:15 BA6032 British Airways Lentoyhtiö Finnair

Helsinki

Suomi Kittila

Suomi 16:30 19:05 AY559 Finnair

Lentoaika: 11t 5min

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt tarvitsisin hieman tietoa, eli tuo kauniimman sukupuolen edustaja on tulossa Zurichista tänne tuhkattomaan Pohjoiseen ..

Eihän vaan jää jumiin Lontooseen? Tuhkapilvi on aika lähellä  :thmbdn:

Eihän tuon tämän aamun uutisten mukaan pitänyt (vielä) vaikuttaa kuin Irlantiin ja Skotlantiin, joten ei LHR pitäisi olla ongelmissa ;).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Perillä on kallis paketti  :thmbup:

Oli jopa aikataulusta edellä, eli Kittilässä jo 18.45!

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://www.metoffice.gov.uk/aviation/vaac/data/VAG_1273168968.png

Uusin ennuste illalta...  Tähän asti on noi tuhkapilvet kiusanneet brittejä ja irkkuja, nyt on ns pilvialue siirtymässä kohti pohjoista. Ennusteen mukaan varoalue on huomenna siirtynyt nolla pituuspiirille(pohjoisessa, islannin tasolla)

 

Ei ole kiva katsoa noita karttoja kun tietää, että lauantaina pitäisi lähteä suomesta veke ja joskus ens viikolla tulla takaisinkin. Normaalisti en tee tätä mutta nyt taidan vetäistä ns tuulitanssit sen puolesta, että tuulet olis etelään päin  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko kukaan muuten kysynyt Finavialta mahdollisia lentokieltoja korvaavia päiviä kausikortteihin?

Jos on, niin olisi kiva kuulla vastaus. Voisi tietty harkita kirjelmän laatimista, jos ei kukaan ole vielä hoksannut.

-M-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei ole kiva katsoa noita karttoja kun tietää, että lauantaina pitäisi lähteä suomesta veke ja joskus ens viikolla tulla takaisinkin.

En nyt kovin pahana uhkana noita uudempiakaan aamuisia ennusteita vielä pitänyt, itsekin la aamulla olisi lähtö ja torstaina paluu, mutta ei sen niin väliä enää ole ;D.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terveisiä Munchenin lentokentältä. Piti reissailla pitkin eurooppaa (muc-txl-fra-vie-zrh-hel) mutta tais tulla juuri suunnitelmiin muutoksia  ;D

 

Voi olla, että lennän huomenna finnairilla kotiin vaikka piti lentää Air berliinillä eteenpäin. Kiitos ja anteeksi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikäs Ateenan tilanne mahtaa olla? Met Officen karttojen mukaanhan siellä olisi tuhkaa - tosin kohta jo väistymässä - mutta en ole kuullut mistään, että olisi ollut suljettuna. Samoin Egeanmeren lomasaaret näyttäisivät olevan 'pilvessä'.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuumailmapallolennolla havaittujen tuhkahiukkasten koko ja koostumus tutkittu

 

"Leviämismallien tiedot vastasivat havaintoja

Havainnot ovat tieteellisesti erittäin mielenkiintoisia. Ne auttavat varmentamaan leviämismallien ja kaukokartoitusmenetelmien tuloksia sekä arvioimaan mahdollisia lentoliikenteelle aiheutuvia riskejä. Ilmatieteen laitoksen SILAM-mallin laskelmien mukaan ensimmäisten lentojen aikaan Jyväskylän tienoilla oli Islannin tulivuoresta peräisin olevia hiukkasia, joten havainnot tukevat mallin laskelmia."

 

http://fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1274081063.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onkohan tietoa Arlandan kentän sulkemisen syystä 13.45. Karttojen mukaan tuhkaa ei pitäisi olla paljonkaan Tukholman ilmatilassa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onkohan tietoa Arlandan kentän sulkemisen syystä 13.45. Karttojen mukaan tuhkaa ei pitäisi olla paljonkaan Tukholman ilmatilassa?

 

mistä moinen tieto ? ainakin kentän sivujen mukaan koneita tulee ja menee normaalisti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Keskisuomessa oli ilmeisesti torstain ukkosskuuroissa sateen mukana tullut tuhkaa maahan asti, ainakin Keiteleellä suuret vesialueet Konginkankaan korkeudella olivat "saastuneet" tuhkasta.

Kuitumainen hienojakoinen tuhka kelluu veden pinnalla, kertoman mukaan joillekin alueille tuhkaa oli kasautunut rantaveteen niin paljon, että sitä piti lapioida pois.

En ole huomannut uutisia asiasta, mutta viikonvaihteessa pääsin omakohtaisesti toteamaan tilanteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Rouva on kentällä odottelemassa lentoa ja kuulutus kertoi kentän sulkeutumisesta kokonaan?

 

Edit: tuli tarkentava kuulutus, että lennot Brittein saarten suuntaan peruttu ainakin huomiseen asti. Eli kenttä toimii muualle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään