Juha Klemettinen

Hävittäjä-ässä Heribert Koller vierailee Suomessa syyskuussa

10 viestiä aiheessa

Hävittäjä-ässä ja Osasto Kuhlmey -veteraani Heribert Koller vierailee Suomessa syyskuussa 2010

 

Heribert Koller on syntynyt 10. joulukuuta 1920 Fichtelbergissä. Hän aloitti asepalveluksensa Luftwaffen riveissä lokakuussa 1939.

 

Lentokoulutuksessa hän oli marraskuusta 1941 joulukuuhun 1942. Ensimmäisen kerran rintamalle Leningradin alueelle 6. tammikuuta 1943. Heinä-elokuussa 1943 Koller toimi lennonopettajana Ranskassa, palaten sen jälkeen jälleen Leningradin alueelle kuuluisan hävittäjärykmentti JG 54 "Grünherz":in toisen laivueen viidenteen lentueeseen (II Gruppe, 5. Staffel).

 

Kesä-heinäkuussa 1944 Koller oli Osasto Kuhlmeyn mukana Suomessa. 21. heinäkuuta 1944 hän siirtyi Viroon. 10. marraskuuta siirto lennonopettajaksi Wieniin, paluu rintamalle maaliskuussa 1945 Kuurinmaan mottiin Latviaan JG 54:n II laivueen 6. lentueeseen.

 

Koller lensi yhteensä 350 taistelulentoa, joilla saavutti 49 vahvistettua ilmavoittoa.

 

Koller kertoo kokemuksistaan ja vastaa yleisön kysymyksiin Suomen Ilmailumuseolla (Tietotie 3, Vantaa) lauantaina 11.9.2010 kello 14.00 alkaen.

 

Lisätietoja vierailusta Ilmailumuseoyhdistys ry:n nettisivuilta: http://www.imy.fi/ajankohtaista/koller_2010.html

 

Tervetuloa!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Palautettakoon vielä erikseen mieliin, että tämän samaisen Heribertin Focke-Wulfin jäänökset löydettiin vuonna 2006 Malmin kentän kiitotie 27:n länsipuolelta:

http://www.pelastamalmi.org/fi/uutisia/koller.html

 

Joo, ja Vasaratien eteläpuolisen omakotialueen asukkaat saivat tämän löydöksen myötä uuden muovisen paskaputken vanhan betonisen tilalle. Yritimme yhdellä kaapaisulla nostaa Jabon moottorin, mutta sieltä nousikin pätkä viemäriputkea, mikä oli joskus (60-luvulla?) kaivettu kentältä laskevan valtaojan poikki. Ja juuri siihen kohtaan minne Kollerin kone oli nokkansa aikoinaan tökännyt.

 

Oli varmasti Ilmailulaitokselle kallis ruopaisu, mutta kaivausten kannalta sinänsä hyödyllinen, koska oja tyhjeni vedestä muutamassa minuutissa. Tämän jälkeen montusta nousivat lukuisten pellinpalojen lisäksi laskuteline, keskisiipi, ammuslaatikko ja siipitykki. Tähän ne kaivaukset sitten loppuivatkin ja sotilaat hoitivat paukut parempaan talteen. Yksi on löytynyt paikalta jälkeenpäin, tunnustaako joku löytäneensä lisää? Ensimmäinen kauhallinen muuten pölläytti ilmoille -ja veteen- aimo annoksen yli 60 vuotta vanhaa lekobensaa. Koko putoamispaikka on tiukkaa sinistä savea, joka oli säilönyt kaiken sisällä olleen hämmästyttävän hyvin. Tykki oli vääntynyttä piippua lukuunottamatta kuin "pakasta vedetty". Sen aikaisen työn ja asemateriaalien laatua kuvaa hyvin se, että yli 60 vuoden vireessä olon jälkeen aseen lukko toimi puhdistuksen jälkeen moitteettomasti. Jousi ei ollut kuoleentunut pitkästä valmiustilasta huolimatta.

 

Tunnistin muistaakseni noin 20 % löydetyistä osista. Esim. luukuissa tekstit olivat täysin luettavissa. Keskisiipi, laskuteline ja tykki olivat helppoja, joitakin pisteosia pystyin hahmottamaan rakennekuvien tai valokuvien perusteella.

 

Koneen löytäneet Eikka ja Tapsa kertoivat löydöksestään aikoinaan Ilmailumuseolle, museolta informoitiin Malmin lentoasemaa laskuojan penkassa mahdollisesti olevista ammuksista. Ojan perkaustyön yhteydessä löytyneet hylkyosat eivät siis olleet varsinaisia "argeologisia" löydöksiä, vaan ne nousivat pintaan lentoaseman normaalien ylläpitotöiden yhteydessä. Sotamuseo, joka tämäntyypiset löydökset omistaa, oli myös tietoinen asiasta.

 

topi

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensimmäinen ohjelmallinen vierailupäivä on takana. Immolassa oli paikalla ollut n.50 ilmailuharrastajaa paikalla tapaamassa herra Kolleria.

 

Suomen Ilmailumuseossa on huomenna näytteillä muutamia osia edellisissä viesteissä mainitusta "mustasta 12:sta", joukossa mm. koneen laskuteline.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Immolassa. Heribert Koller ja Aimo Vahvelainen muistelevat sodan tapahtumia. Vahvelainen 90v. Koller 89v.

 

[ attachment removed / expired ]

foto Esa Rantanen

 

 

[ attachment removed / expired ]

foto Esa Rantanen

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienosti hoidettu (oli varmasti liikuttavakin) vierailu,  :thmbup: kiitokset IMY:lle ja tietysti herr Kollerille. Lähes kaikki mahtuivat sisään, toivottavasti parkkeerausjärjestelytkin sopivat mattimyöhäisille  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olipa koskettavaa saada olla paikalla. Ei näitä kovin monta vuotta enää järjestetä. Oli vielä mukanain hübsche Frau, kun mentiin paiskaamaan tassua :thmbup:

 

(IMYn Raimo Malkamäki vielä virnuili lähtiessämme: "Noniin, viekääs ne alumiinipalaset sieltä taskuista takaisin museoon!" ;D )

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmailumuseoyhdistys kiittää kaikkia mukana olleita. On hienoa nähdä, että näille vierailuille on tilausta ja miten suurta kiinnostus on.

 

Mitä parkkijärjestelyihin tulee, inhimillisen erehdyksen takia emme muistaneet kutsua liikenteenohjausvastaavia paikalle. Toivottavasti kaikki saivat autonsa parkkeerattua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään