Tero Tuominen

Air 100 - porilaiset perustivat oman lentoyhtiön

159 viestiä aiheessa

Onko siinä jokin vika, että kukaan ei halua Poriin? Samaan aikaan alueen liike-elämä kokee, että lentoyhtiö on välttämätön ja on valmis sitä tukemaan. Toisaalta olemassa on myös aluepolitiikka, jolla pyritään takaamaan työpaikkoja alueen yrityksille. Kun tätä asiaa eskaloidaan hieman, ymmärretään että Suomessa (ja oikeastaan kaikissa muissa maissakin) tulisi olla vain yksi kaupunki. Siksipä lentoyhteys pyritään tässä tapauksessa pitämään keinolla millä hyvänsä. Olen siitä samaa että kannattamattomat lentoyhteydet tulisi lopettaa. Mutta eihän siitä tässä keskusteltukaan vaan siitä, onko lentäminen mukavempaa ja helpompaa kuin bussilla matkustaminen.

 

Noista 42:sta bussivuorosta muuten moni ajetaan myös sen takia, että niitä tuetaan. Toinen juttu liittyen tuohon bussimäärään on se, että Poriin ei ole kunnon junayhteyttä oikeastaan mistään.

 

Matkahuoltoa en ala edes kommentoimaan, sen verran surkeaa touhu on.

 

Tavallinen ei niin paljoaa ilmailusta kiinnostunut kaiketi valitsee bussin. Se vain tuntuu ihmisistä helpommalta. Kai tuo maakunnista lentäminenkin on helppoa, mutta ei tavallinen kansa ehkä tiedä sitä...  :)

 

Mutta jos ihmisille kerrottaisiin että lentäminenkin on helppoa ja vaivatonta niin ehkä niitä matkustajia rupeaisi Suomen sisäisille lennoille löytymään.

 

Moni ihminen matkustaa vaikka lappiin mielellään yöjunalla tai bussilla. Moni päättelee niistä laukkukaaos jutuista ja peruutetuista lennoista lukiessaan että lentäminen on vaikeaa ja monimutkaista eikä koskaan voi olla varma mistään. Eli päättävät, että eivät halua lentää.

 

Ne kaiken maailman roskalehdet levittävät valheita tai suurestii liioiteltuja dramatisoituja uutisiaan ja tavallinen kansa pelkää vuoroin autoilua, busseja, lentokoneita, junia tms.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

1. Huvittaako sinua lähteä esim. Turusta Helsinkiin kello 5.30, että ehdit kokoukseen kahdeksaksi?

 

Eikös ole aivan sama millä kuljet aamulla Turusta, Porista tai Tampereelta Helsinkiin kahdeksaksi niin lähtö tapahtuu n. 5.30. Juna, lento, bussi tai oma-auto, niin paitsi Porista junalla Helsinkiin on rataverkoston rakenteen myötä kierrettävä Tampereen kautta. Bussi voittaa tässä tapauksessa kuten on jo todettu. Omalla autolla kai voi vartin "nipistää", toisaalta jos kokouspaikka on esim.ykkös- tai kakkostietä tullessa Itä-Helsingissä täytynee aamuruuhkan piikkiin lisätä jonninverran, lähtiessä kotikaupungeissa ei vielä liene ruuhkaa ?

 

Yleisenä pointtina tähän juupas-eipäs väittelyyn totean, että Etelä-Suomessa liikuttaessa (Pori menee vielä, Jyväskylä siinä rajoilla, Seinäjoki liian pohjoisessa) paras muoto matkustaa on oma auto. Sitten kun on JATKOLENTOJA, on likimain aina järkevintä mennä maakuntakenttien kautta, koska

 

1. Säästää aikaa niin lennolle checkaamisessa kuin matkusajassakin

2. Se on mukavampaa

3. Hintalisä on yleensä likimain sama kuin bussilla matkustettaessa (omiin kokemuksiin perustuen)

 

Juuri näin.

 

Se, että yksi porilainen poliitikko vinkuu kun hän ei voi lentää viikonloppuisin kotiin Helsingistä, on voi voi. Käsittääkseni hän on itse halunnut eduskuntaan. Eikö hän tiennyt, että se vaatii viikkojen olemista Helsingissä. Tyhmä?

 

Näin on, sitä usein ovat. Luulevat jotkut vielä että heitä varten aletaan järjestelemään vaikka mitä kun se yksi kuuluisa neste kihahtaa nuppiin.

 

Kansanedustajista liian suuri osa lukee työnimikkeensä "Kansanylistämä", jonninjoutavia pas**njauhajia joille omena pudotetaan suoraan suuhun. Toki siihen perustuu ihmisen syvä tahto ja into jopa maksamalla päästä em. pallille. Nykyään tosin sekin näyttää olevan rikollista, ennen ei. Sille  :thmbup: .

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tarkoittaakohan tuo "100" lafkan nimessä lentolipun hintaa?

 

Otaksun että kun Pori on Satakunnassa niin se liittyy jotenkin nimeen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tarkoittaakohan tuo "100" lafkan nimessä lentolipun hintaa?

 

Ehkä se on se matkustajamäärä, jonka jälkeen ne toteaa homman kannattamattomaksi ja lopettaa  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

YLE: Virtuaaliyhtiö alkanee liikennöidä Pori-Helsinki  -lentoreittiä syksyllä.Reittiä havitellut porilainen Air100 valmistelee nyt rinnan kahta toimintamallia. Projektinvetäjä Ville Majasaaren mukaan oma lentolupa on tavoiteltavin vaihtoehto, mutta todennäköisimmin lennot Helsingin ja Porin välillä aloitetaan nopeammin pystyyn polkaistavalla virtuaaliyhtiöllä.

 

http://yle.fi/uutiset/virtuaaliyhtio_aloittanee_pori-helsinki_-lennot_syksylla/6244256

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Air100 aikoo järjestää lentoliikenteen aloituksesta tiedotustilaisuuden ensi viikolla.

 

Tämän hetken suunnitelmien mukaan toiminta alkaisi virtuaaliyhtiönä eli Air100 markkinoi lennot ja operaattorina toimii toinen yhtiö,  jolla on siihen luvat.

 

Taloudellinen valmius lentoliikenteen aloittamiseksi on olemassa sillä,  yhtiön osakaspohja on laajentunut.  Uusia osakkaita on Porista ja muualta Satakunnasa.

 

http://yle.fi/uutiset/air100_aikoo_julkistaa_helsingin-lentojen_aloituksen_ensi_viikolla/6276328

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulee näistä virtuaaliyhtiöistä aina väkevä assosiaatio Wingoon ja sen mielenkiintoisiin vaiheisiin. No, ehkä se toisilta onnistuu..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulee näistä virtuaaliyhtiöistä aina väkevä assosiaatio Wingoon ja sen mielenkiintoisiin vaiheisiin. No, ehkä se toisilta onnistuu..

 

Wingo oli pätevä yhtiö verrattuna Tamperelaiseen "rahtikoneella halvalla Kittilään" -firmaan

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

CCA/Job Airin sivuilta bongattua:

 

/04.09.2012/ MOSNOV - Two and half months after suspension of operation of scheduled flights we would like to celebrate first sequence of charter flights from Prague and Munich to Visby (Sweden) and from Jönköping to Kuopio. We can welcome on our board players from HV71 before European Trophy match against Finnish team Kalpa.

 

We are near signing of agreement for operating regional route from Pori to Helsinky in cooperation with Air100. Operation on this route should start on 26th September 2012.

 

http://flycca.cz/en/about-us/press-news/04-09-2012-charters-for-nokian-and-hv71

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

HOH, 140e suunta... ei taida tosiaan palvella kuin liiketoimintaa ja syöttöliikenteenä siinäkin ulkomaille, siellä aika on rahaa ja toi ei tunnu... hmm, saa nähdä mitä sitten on todellisuus...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

HOH, 140e suunta... ei taida tosiaan palvella kuin liiketoimintaa ja syöttöliikenteenä siinäkin ulkomaille, siellä aika on rahaa ja toi ei tunnu... hmm, saa nähdä mitä sitten on todellisuus...

Halvempaa lentää Tukholman kautta Helsinkiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Halvempaa lentää Tukholman kautta Helsinkiin.

 

Lienee myös halvempaa lentää Tukholman kuin Helsingin kautta muualle Eurooppaan. Useimmissa tapauksissa varmaan nopempaakin.

 

Mutta saattaahan siinä käydä tälläkin kertaa niin, että porilaiset haluaa leikkiä vain Air 100:n kanssa ja muutaman kuukauden jälkeen ei enää kukaan lennä Poriin ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kohta kun talvirajoitukset, syyskelit ja pimeät alkaa, monelle on varmasti lentäminen Helsinkiin ihan varteenotettava vaihtoehto. Jos yrityksellä ei ole varaa lennättää työntekijöitä niin ne ovat varmasti Helsingin komennuksellaan virkeänä aamulla, kun on pitänyt herätä kukon pierun aikaan ajamaan 3 tuntia loskakelissä miettien ehtiikö vai eikö. Ongelma FlyBen kanssa oli epävarmuus siitä saavatko he Porin reitille repästyä konetta, eli ei. Nyt pitäisi olla toimintavarmuus kunnossa kun reitille on omistettu jopa kaksi konetta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hinnat ei ainakaan ole kalliimpia kun Fly(May)Be:llä, ainakin mitä omien lippujen hintoja olen seurannut.

Tsemppiä yritykseen, ja en usko, että ainakaan enempää tappiota tekee kuin muutkaan lentofirman Suomessa ja muualla jos huonosti sattuis menemään...

Ainakin laskelmat oli realistiset (matkustajamäärät), niin ja rahat jää maakuntaan, eikä mene Brittien veropartiisisaarille  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kohta kun talvirajoitukset, syyskelit ja pimeät alkaa, monelle on varmasti lentäminen Helsinkiin ihan varteenotettava vaihtoehto. Jos yrityksellä ei ole varaa lennättää työntekijöitä niin ne ovat varmasti Helsingin komennuksellaan virkeänä aamulla, kun on pitänyt herätä kukon pierun aikaan ajamaan 3 tuntia loskakelissä miettien ehtiikö vai eikö. Ongelma FlyBen kanssa oli epävarmuus siitä saavatko he Porin reitille repästyä konetta, eli ei. Nyt pitäisi olla toimintavarmuus kunnossa kun reitille on omistettu jopa kaksi konetta.

Olisi ehkä viisainta antaa sille duunarille bussilippu ja hotellivoucheri. Menisi hyvän aamusaunan ja oikeaan kunnon aamupalan virkistämänä vielä virkeämpänä ja hyvin levänneenä töihin. Tuntuu tuo lentokonestatus vaan olevan tärkeämpää kuin työteho. Bussiliput ja hotelliyö on halvempi vaihtoehto jos homma kestää vain päivän. No, tämä nyt on minun mietteitäni. Itsekin kyllä lentelen mielelläni mutta matkan pitää olla pidempi kuin 250 kilometriä + taksikulut Helsingissä. :-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisi ehkä viisainta antaa sille duunarille bussilippu ja hotellivoucheri. Menisi hyvän aamusaunan ja oikeaan kunnon aamupalan virkistämänä vielä virkeämpänä ja hyvin levänneenä töihin. Tuntuu tuo lentokonestatus vaan olevan tärkeämpää kuin työteho. Bussiliput ja hotelliyö on halvempi vaihtoehto jos homma kestää vain päivän. No, tämä nyt on minun mietteitäni. Itsekin kyllä lentelen mielelläni mutta matkan pitää olla pidempi kuin 250 kilometriä + taksikulut Helsingissä. :-[

 

Tässä vaihtoehdossa pomo joutuu maksamaan ainakin kymmeneltä ylimääräiseltä tunnilta palkan, jos illalla menee duunari valmiiksi Helsinkiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No Vesa, minun lyhyt matematiikka ei tue Sinun teoriaasi. 2 X päivärahat, lentoliput, kaksi työpäivää pois sorvin äärestä, harvoin hotelliyön jälkeen olen virkeä, työt hoidetaan  yleensä virka-aikana, ne ehtii normaalisesti lentojen välissä hoitamaan, ja illaksi kotiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Liian iso kone tuolle reitille noilla frekvensseillä. Ei riitä matkustajat eikä akanat ellei jotain tukiaisen tapaista tipahda jostain suunnasta. Tämä laskettuna pienellä kokemuksella lentämisestä ja siihen liittyvistä kustannuksista. Toivotetaan kuitenkin onnea matkaan ja isoja load factoreita ja nostan hattua nimittäin se on kova jätkä joka Suomessa uskaltaa yrittää.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään