Pik-5c

[Pekka Hänninen 0]

Oldtimer Finland on hankkinut omistukseensa Jukka Pikkusaaren peruskorjaaman Pik-5c koneen OH-188 vm. 1958 valmistus no. 27. Kone on todellinen "helmi" ja tulee olemaan Of:n jäsenten käytössä kotimaassa ja kansainvälisissä VGC ralleissa.

[Jari Pakkanen 0]

Onneksi olkoon !

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

Jari

[Guest teemuki]

Onneksi olkoon,

Tuleeko kone Oripäähän? Siellähän on se melkein yhtä hienokuntoinen vitonen odottelemassa kaveria

[Pekka Hänninen 0]

Kunhan saadaan rakennettua " Pikille pesä " ts. kulj.putki . Kone on jäsenten käytettävissä. Jämillä ensikesänä winttagessa , voitaisiin perustaa oma Pik-5 luokka. Onhan noita lentokuntoisia ainakin Oripäässä , Menkijärvellä, Imatralla, Kymissä, Oldtimer Finlandin kone tällähetkellä Selänpäässä. Vieläkö muualla ? Muuten OH-188 pisin lento tänäkesänä 7h19min pilottina "petoniperse" Pentti Nurminen. Onnea Penalle on muuten aikamoinen saavutus.

[Sami Mäntyharju 12]

Loistava juttu että vitonen sai jälleen arvoisensa kodin.

 

Ilman Jukan työtäpelkäämätöntä asennetta, OH-188 olisi saattanut ollut myös seuraavat 20 vuotta vanhalla koululla odottamassa aikoja parempia.

 

Tämä kuva on otettu v.2007 juuri ennen kuljetusta Lapuan lentokonetehtaalle:

[ attachment removed / expired ]

 

Voi jospa minäkin jonain päivänä vielä saisin koneeseen tyypit, kylmiä tyyppejä tästä koneesta onkin jo n. 20 vuoden ajalta

 

[Jukka Nisula 2 282]

OH-188:n historiasta vähän. Koneen rakentamisen aloitti ilmailukerho KO-GA (= Ilmailukerho Kokkola-Flygklubb Gamlakarleby), joka rekisteröityi ja muutti nimensä Kokkolan Ilmailukerho ry:ksi keväällä 1958. Heimo "Hemppa" Laine valvoi PiK:n rakennusprojektia. Kone rekisteröitiin 24.9. ja sai lentokelpoisuustodistuksen 29.9.1958. Se sai tunnuksen OH-PBE. Koneella lennettiin ensin Laajalahden "lentosuolta" vintturilla. Vanhoissa kuvissa kone on valkoinen tai vaaleasävyinen.

 

Laajalahden pehmeän nurmikentän huonon kunnon vuoksi kerhon lentotoiminta siirtyi -60-luvun alussa uudelle Kruununkylän (Kruunupyyn) lentoasemalle. Tammikuun 6. 1962 sattui kaluston siirrossa täpärä tapaus. OH-PBE:tä lähdettiin hinaamaan Laajalahdesta Kruununkylään. Lumi pöllysi koneiden irrottua kentältä. Kerhon FW 44 Stieglitz OH-SZC-hinauskoneessa oli lentäjänä Markku Hakala ja PIK-5:ssa Juhani Korpela eli "Romu-Korpela". Sää Kruununkylässä oli lentokelpoinen, asia oli selvitetty. Koneiden noustessa 100 metriin tuli Korpelalle yhtäkkiä vaikeuksia. Sää ympärillä muuttui yllättäen harmaaksi pilveksi ja hinauskone katosi näkyvistä. Tilanne oli hankala koska PIK:n mittarivarustus oli vaatimaton. Jotain piti tehdä ja äkkiä. Korpela veti irroituskahvasta ja luuli jo olevansa irti Stikusta. Hän veti varovasti lentojarruja auki ja koitti pitää koneen suorassa pilvessä viiksen ja kuulan avulla. Pikku hiljaa koneen vajotessa alkoi tummaa maata tulla näkyviin, ja samassa tuli näkyviin Stikukin edessä ja sää selkeni taas. Korpelan yllätykseksi PIK oli edelleen kiinni köydessä. Matka jatkui Kruununkylään ja 500 metrissä Korpela irroitti ja laski kentälle. Stiku tuli perässä laskuun. Markku Hakala oli kysynyt, että oliko perässä ollut hankaluuksia. Hän oli kertonut painaneensa Stikun nokan alas pilven alle, kun eteen oli tullut yllättäen sumupilvi. Korpela ei ollut sitä huomannut, ja jäänyt ylemmäs pilveen. Hakala oli säikähtänyt, kun kiinni ollut hinausköysi oli ollut yhtäkkiä suorana ylöspäin sivuperäsimen vieressä, ja Korpela jossain sen yläpäässä. Lentotilasta johtuen Korpela luuli köyden irronneen, mutta koska se lähti suoraan alas PiK:n hinauskytkimestä, ei se ollut irronnutkaan. Onni oli onnettomuudessa, koska alla oli ollut mäntymetsää ja Korpela olisi joutunut laskemaan sinne. Nyt tilanne päättyi hyvin ja kone ja mies ehjänä.

 

OH-PBE:n menneisyydestä löytyi myös yksi epäonnistuneessa startissa tapahtunut lievä vaurio, joka tapahtui vuonna 1961 Kruununkylässä. Vaurio korjattiin kerhossa.

 

Vuonna 1963 vaurioitui OH-PBE 20%:sti, kun tuulenpuuska kaatoi koneen Kruununkylän kentällä.

 

Parinkymmenen vuoden päästä valmistumisesta kone myytiin Kokkolasta Kauhajoelle maaliskuussa 1978. Omistajina mainitaan O.Hietarinta, M.Hietarinta ja J.Ahola. Poistettu 1982.

 

Jukka

[Guest gbr]

 

Voi jospa minäkin jonain päivänä vielä saisin koneeseen tyypit, kylmiä tyyppejä tästä koneesta onkin jo n. 20 vuoden ajalta

 

 

Sami, tyypit järjestyy liittymällä Oldtimer Finlandin jäseneksi. Jäsenmaksu vaivaiset 10 € vuodessa. Ilmoittaudu minulle tai Pekalle.

Terv, Göran

 

EDIT: Kuva pois lainauksesta /MM

[Pekka Hänninen 0]

Kiitos  Pikin historian tiedoista . Hyvä ettei mennyt metsään . Jukka on kyllä tehnyt uskomattoman hyvää jälkeä , kun katsoo missä kunnossa kone oli aikaisemmin 

[Sami Mäntyharju 12]

--------------

Parinkymmenen vuoden päästä valmistumisesta kone myytiin Kokkolasta Kauhajoelle maaliskuussa 1978. Omistajina mainitaan O.Hietarinta, M.Hietarinta ja J.Ahola. Poistettu 1982.

Jukka

 

Historia jatkui tästä niin että kone peruskorjautettiin 80- luvun alussa (Hätönen, Alavus? tms.), peruskorjauksen jälkeen koneessa oli kuitenkin painojen kanssa ongelmia. Mm. vanhaa maalikerrosta oli uuden maalin alla, suksi oli mallia tukeva ym. Tämän vuoksi kone jäi peruskorjattuna odottamaan "keventymistä" kuivaan mutta lämmittämättömään tilaan.

 

Koska omistajaporukka ei koneelle olisi mitään voinut tehdä, kerroin koneen olemassaolosta Jukalle 2006 ja loppu onkin sitten suomalaista puukonehistoriaa

[Pekka Hänninen 0]

Löytyisikö jostain wanhoja valokuvia OH-188 / OH-PBE :n  huimista nuoruusvuosista ?

[Jukka Nisula 2 282]

Löytyisikö jostain wanhoja valokuvia OH-188 / OH-PBE :n  huimista nuoruusvuosista ?

 

Tässä kone aivan uudenkarheana Kokkolan Laajalahden lentokentällä. Kuva on otettu joskus 1950-60- lukujen taitteessa. Takana olevat Kokkolan Ilmailukerhon koneet ovat vasemmalta lukien Rhönbussard OH-RAB vuosimallia 1939, 1957 valmistunut ja -58 hankittu Bocian OH-KBY sekä edessä syksyllä -58 valmistunut PIK-5c OH-PBE. Taustalla on Heimo "Hemppa" Laineen Rover, "Musti", jolla kerholaisia kyydittiin kentälle ja takaisin. Kuva on Kokkolan Ilmailukerhon historiikista skannattu, ja siksi huonolaatuinen.

 

Lujarakenteinen vanha Ilmavoimien lentokonehalli, joka valmistui vuonna 1931 Kauhavan ampuma- ja pommitusleirejä varten, näkyy kuvassa. Se siirrettiin vuosina 1963-64 Kruununkylän lentoasemalle, jossa se on tänäkin pystyssä päivänä Kokkolan Ilmailukerhon hallina. Hallin betoniset perustukset ovat jäljellä Laajalahdessa, ja siellä on muistolaatta. Laajalahdesta Kruunupyyn kentälle on linnuntietä matkaa n.10 km.

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jukka

 

[Jukka Nisula 2 282]

Muutama väläys menneiltä vuosilta. Lähde: KIK:n historiiikki.

 

Kone rakennettiin Kokkolassa, vanhan paloaseman takana sijainneessa kerhon varasto- ja tallirakennuksessa.

[ attachment removed ]

 

Laajalahdessa lennettiin -50-luvun lopulla vintturista.

[ attachment removed ]

 

OH-PBE:n menneisyydestä löytyi myös yksi epäonnistuneessa startissa tapahtunut lievä vaurio, joka tapahtui vuonna 1961 Kruununkylässä. Vaurio korjattiin kerhossa.

 

Jukka

[Pentti Nurminen 0]

Muuten OH-188 pisin lento tänä kesänä 7h19min pilottina "petoniperse" Pentti Nurminen. Onnea Penalle on muuten aikamoinen saavutus.

 

Kiitos vain onnitteluista, mutta eihän tuo nyt sinänsä mikään kummoinen lentosaavutus ole, vaan kyse on, kuten jäljempänä tahdon ilmaista, aivan muista asioista. Näin hyvällä koneella ei ole vaikea pysytellä ilmassa pitkäänkin, vaan ensimmäinen ongelma on nostoon kiinni pääseminen, koska ainakaan meillä Selänpäässä ei yhtä vetoa lukuunottamatta ole saatu yli 400 m korkeuksia vinttauksesta. (Kimmo Tihula veti 450 m M. Heinon loistavasta vinttauksesta, eikä mitenkään kovalla tuulella edes.) Noston siis pitää löytyä melkein heti, koska melko vähän liitävällä koneella (1:18 ?) ei kauan eikä kaukaa pysty nostoa hakemaan, ainakaan jos mielii lentämällä takaisin kentälle päästä ja kohta uutta vinttausta saada. Jos nosto löytyy, vaikka heikkokin, niin konehan nousee kyllä paremmin kuin mikään muu tähän asti lentämistäni tyypeistä. Loppu onkin kiinni sitten vain betonin vai oliko se petonin lujuudesta.

 

Lennon taustatekijöistä sen verran, että puheenjohtajamme Hännisen Pekka julisti heti koneen saavuttua Selänpäähän kilpailun siitä, että kuka lentää koneella kauden ajallisesti pisimmän lennon, saa palkinnoksi (olikohan se peräti) 1/3 litran vetoisen, luultavasti ruskeasta puristelasista valmistetun taidelasiastian sisältöineen. (Edellä olevan termistön olen lainannut yhdeltä perustajajäseneltämme, Kimmo Tihulalta, joka on sen lanseerannut erään toisen puukonekisan yhteydessä.) Ensinnäkin, tuolle sisällölle persona ajattelin samalla sekä ansaita hieman, eli mahdollisesti juuri tuon palkinto'vaasin' sisällön verran, ja toisekseen saman tien istua HC-ajan eli viisituntisen, nyt kun vihdoin oli tarkoitukseen kunnolla sopiva konetyyppi käytössä. Joskus ammoin istutut, mutta toistaiseksi SIL:oon rekisteröimättä jääneet HC-suoritukset K-8b -koneella joutivat nyt PIK-5:n myötä oitis unholaan, varsinkin kun nykyään tiemmä vaaditaan IGC-tiedosto suorituslentojen todentamiseksi. Sellaisiakin tosin olisi jo Kasilla lennettynä, mutta kuten sanottu, nyt oli saatavilla vielä sopivampi kone.

 

No, niinpä köytin kuormasiteellä toiseen ohjaamon pitkistä jalansijoista akun loggeria varten (pohkeen alle, mihin sille jää ihan hyvin tilaa)  ja itse loggeri sai olla toisessa ohjaamon sivutaskuista, kun en siihen kiireeseen ehtinyt ruveta sille telinettä väsäämään. Muka sangen kaukoviisaasti hylkäsin suunnitelllun lennon ajaksi Pikkusaaren Jukan tekemän varsin hienon, mutta ohuehkon istuintyynyn ja otin sen sijaan yhden Puchazcin irtotyynyistä, jollaista olen paljon käyttänyt K-8 -lennoilla, parhaimmillaan 9 tunnin ja 42 minuutin ajan yhtä soittoa. Kapularadio, pari pissipussia ja evästä kunnolla matkaan ja menoksi.

 

Yhden 4 minuutin räpsykeikan jälkeen pääsin helposti kiinni (kyseinen startti oli 2.8.2010 klo 12.38). Päivän mittaan pilvenpohjat nousivat lopulta 1700 metriin, eikä ollut mitään vaikeutta pysyä ilmassa. Alkuun trimmin puuttuminen meinasi vähän huolestuttaa, kun sauvasta joutui suorassakin lennossa koko ajan vetämään, mihin emme tietenkään kukaan ole tottuneet. Vähitellen siihenkin tottui, kunnes se viiden tunnin jälkeen alkoi taas vähän vaivata ja käytin siinä vaiheessa sauvan pitelyyn mieluusti jo kahtakin kättä.

 

Koneessa toistaiseksi oleva nopeusmittari lienee alun perin tarkoitettu vähän nopeampaan konetyyppiin, koska sen näyttöalue on 50 - 350 km/h. PIK:llä normaalisti suoraan lennettäessä tai hiljaa nostossa kaarrellessa mittari ei välttämättä näytä mitään, sillä koneella voi lentää TODELLA hitaasti ja kaartaa ERITTÄIN pienellä säteellä ilman minkäänlaisia oireita sakkauksesta. Vihreä kaari mahtuu asteikon ensimmäisten 2 cm matkalle. Keltainen kaari päättyy kahteensataan kilometriin tunnissa, mutta sitä en halunnut ottaa todesta kokeiltuani ajaa kerran niinkin kovaa kuin kahdeksaakymppiä. Hujellus oli siinä vauhdissa jo sitä luokkaa ettei tehnyt mieli kokeilla edes satasta, kahdestasadasta puhumattakaan.

 

Cosim-variometrin asteikon lukeminen tahtoi alkuun olla vähän hankalaa, mutta sekin siitä selvisi lopulta sangen erilaisissa olosuhteissa lennellessä. (Jotakin tietoa Cosim'ista löytyy googlettamalla "cosim variometer", mm. tällaista: http://baec.tripod.com/JUNE98/gas.htm . Suomeksi ei oikein taida löytyä, mutta voihan sitä yrittää Googlella käännättää jos ei ole tullut englannin kieli tutuksi.) Mittari osoittautui erittäin toimivaksi ja herkäksi: jos oikeanpuoleisessa lasiputkessa oleva nostoa osoittava vihreä pikku lieriö oli millinkään vasemmassa putkessa olevaa punaista 'helmeä' ylempänä, kone tosiaan nousi. Tämän voi todeta illan joskus hyvin heikoissakin nostoissa napauttamalla normaaliin tapaan korkeusmittarin viereen kojetauluun joka kierroksen jälkeen, ja katso: korkeusmittarin neula nytkähti ylöspäin juuri (melko vähäisen) leveytensä verran! Vähänkään tuhdimmassa nostossa - sanotaan nyt vaikka 1 tai 2 m/s - kone nousee kuin pullonkorkki.

 

Kelin noustua korkeaksi - tietenkin vastoin ennusteita - aloin vakavasti harkitsemaan HC-matkan lentämistä samalla lennolla. Artjärven suunta näytti sopivalta tuulen suunnassa tapahtuvaa edestakaista lentoa ajatellen, ja otin selvityksen Utin tontille reitillä EFSE - Artjärvi. Sainkin IMC-selvityksen pinnalle 90 (vaikka pyysin vain pilven pohjiin), mutta kun ei koneessa ole kaartomittaria, niin sain tyytyä pohjissa koluamiseen maksimissaan 1750 metrissä, missä maanäkyvyys oli vielä täysin tallella. Isoja ja hyvän näköisiä pilviä olisi ollut melko sopivin välimatkoin, mutta puolessa välissä Utin tonttia muljahti mieleen, että koneellehan ei ole putkea, joten vähän haikein mielin päätin varmuuden vuoksi kääntyä takaisin kotia kohti. Lennonjohtaja ei muuten lainkaan ihmetellyt koneen ykkösellä alkavaa tunnusnumeroa.

 

Viiden tunnin täytyttyä ajattelin, että pannaan nyt pojille vähän kisahaastetta samoilla kärsimyksillä. Kärsimyksiä nimittäin alkoi tuolloin jo olla takaliston tienoilla aika runsaasti. Ja se Puhkun tyynyn käyttäminenkään ei tosiaan osoittautunut ainakaan kovin kaukoviisaaksi ideaksi, sillä PIK:ssä istuma-asento - ikävä kyllä - ilmeni Kasiakin ryhdikkäämäksi - vai sanoisinko tukalammaksi. Kaikki meni kuitenkin siedettävällä tasolla niin kauan kuin ilmassa oli muita koneita kavereina. Sitten kun muut olivat menneet laskuun alkoi todella yksinäinen ja ikävä lennon vaihe. Lopulta annoin periksi ja lähdin ehdoin tahdoin alas kesken kelin (vaikka siinä vaiheessa iltaa jo kesken aika heikon kelin, mutta varsinkin PIK:ille aivan kelvollisen kuitenkin). Siinä vaiheessa oli sitten hyvä kokeilla sivuluisut ja sakkaukset. Tekee muuten ihan mukiin menevän sivuluisun, mutta ei ainakaan meikäläisen massalla yritäkään sakata kunnolla. Sauva täysin takana kone alkaa rauhallisesti, mutta voimistuvasti nyökkimään kuin liian takapainoinen heittoliidokki. Kovin terävään nyökkäykseen asti en tullut kokeilleeksi.

 

Lopuksi pieni ennustus: Jos, arvoisat Oldtimer Finlandin lentäjäveljet, aiotte tämän kesän lentoaikaennätyksen paremmaksi pistää, niin 1) olette vielä persompia palkintoastian sisällölle kuin minä ja näin ollen voisi olla jo syytä hakeutua jonkinlaiseen hoitoon ja 2) perseenne on takuulla kipeänä pari päivää lennon jälkeen. Ehkä hieman synkähköväritteisestä ennustuksestani huolimatta toivotan lämpimästi onnea kaikille yrityksille.

 

Kone on kerrassaan mainio, järkevä ja yhdistyksemme luonteeseen sopiva hankinta, helppo ja turvallinen lennettävä ja vielä kaiken edelläsanotun lisäksi hienosti, taitavasti ja hyvän maun mukaisesti kunnostettu, erittäin kaunis yksilö, jolla on todella elämyksellistä lentää. Kannattaa liittyä yhdistyksemme jäseneksi pelkästään PIK-5C -tyyppien takia. Ja miksei anatomisesti mielenkiintoisen lentoaikakisankin takia  .

 

Terv. Pena

[Matti Kuosmanen 10]

Hieno on kone!

Mikä mahtaa olla ohjaamon minimi- ja maksimikuorma OH-188:ssa?

 

--matti

[Jukka Nisula 2 282]

Tulipas mieleeni tällainenkin oikeinkirjoitusasia, kun tässä Polyteknikkojen Ilmailukerhon tekemiä koneita tutkiskelin. Tässäkin ketjussa on konetyyppi kirjoitettu kolmella eri tapaa esim. Pik-5c, PIK-5c, PiK-5c. Vain yksi niistä taitaa olla virallisesti se oikea. Tämä seikka toistuu monessa yhteydessä netissä ja kirjallisuudessa, itsekin sen välillä väärin kirjoittaneena, tunnustan. Toivottavasti tätä ei lueta nyt pilkunviilaukseksi, tarkoituksenani vain on, että kone historiallisesti on oikein tyypitetty eri yhteyksissä. Tuossa KIK:n historiikin kuvissakin näkyy tyyppi pienillä kirjaimilla.

 

Oikea tyyppi on siis PIK-5c, alkukirjaimet isolla.

 

http://pik.ayy.fi/joomla/index.php?option=com_content&task=view&id=43&Itemid=108

 

http://en.wikipedia.org/wiki/PIK-5

 

Jukka

 

[Guest buntta]

Moro kaikille Pik-5c ketjun lukijoille!

 

Ohessa on pari ohjaamokuvaa maistiaisiksi.

 

 

 

[ attachment removed ]

 

 

[ attachment removed ]

 

 

T. Kimmo

[Kyösti Partonen 0]

Oikea tyyppi on siis PIK-5c, alkukirjaimet isolla.

Esitteessä vuodelta 1948 tyyppi on kirjoitettu PIK-5 Cumulus. Silloinhan ei ollut vielä olemassa muita koneita kuin prototyyppi.

 

Terv,

 

Kössi

[Osmo Jalovaara 188]

 

Polyteknikkojen Ilmailukerho perustettiin 26.3.1931. Lyhenne PIK otettiin käyttöön jo kerhon neljännessä kokouksessa, vaikka kerhon nimi olikin ensin Ilmailuteikkarit ja sitten Polyteikkarien Ilmailukerho. Nimenmuutos tapahtui vasta vuoden 1933 keväällä, jolloin korkeakoulun opettajakollegio hyväksyi kerhon säännöt.

PIKin ja pikiläisten suunnittelemista koneista on aina käytetty tyyppimerkintää PIK. Kalle Temmeksen suunnittelema purjekone oli PIK-5, jota myös Cumulukseksi kutsuttiin. Ilkka Lounamaa paranteli konetta lisäämällä siihen pyörän ja muuttamalla eturungon rakenteen kotelomaiseksi. Tyypit erotettiin toisistaan merkinnöillä a ja b. Keijo Tisanen muutti siiven rakenteita, siivekkeitä ja lentojarruja, ja näin syntyi 5c.

 

OJ

[Petri Hiltunen 20]

Wau, hieno suoritus ja vielä hienompi kone!

 

Jotenkin alkoi taas hotsittaa jonkun kasin tai höyry / E-6 puikottaminen..löytyykö niitä vielä jostakin?

 

 

Sainkin IMC-selvityksen pinnalle 90 (vaikka pyysin vain pilven pohjiin)

 

Heh, sait juuri sitä mitä pyysit, et voi olla pilven VFR selvityksellä pilvenpohjissa Utin TMA:lla 

 

Pete

 

 

 

[Harry Sundström 0]

Wau, hieno suoritus ja vielä hienompi kone!

 

Jotenkin alkoi taas hotsittaa jonkun kasin tai höyry / E-6 puikottaminen..löytyykö niitä vielä jostakin?

 

Pete

 

Oheisesta linkistä joka on päivitetty paremmin kuin ilma-alusrekisteri, löytyy alkupäästä puikotettavia pelejä sekä yhteystiedot.

 

http://antonakis.co.uk/registers/Finland.txt

 

-Ja eikun känny käteen ja toosa taivaalle.

 

-HANSA-

 

[Pekka Hänninen 0]

Löytyisikö mistäänpäin Suomea innokkaita kerhoja järjestämään puukone miittingin esim. ensi keväänä ? Old timer tapahtumat olleet 2009 Selänpäässä ja 2010 Immolassa. 

[Jukka Nisula 2 282]

Viime talvena edesmennyt pieni suuri ilmailija Henry "Nakke" Laaksonen kertoi minulle joskus takavuosina seuraavan tarinan.

 

Vuonna 1975 peruskorjattiin Vaasan Lentokerhon c-malli OH-237, joksi sen vanha rekisteri OH-PBI oli muuttunut. Piti lentää peruskorjauksen jälkeinen koelento. "Nakke" lupautui lentämään. Kone hinattiin ylös Hinulla ja irroitettiin. Koelento muuttui yllättäen hurjaksi kokemukseksi kun "Nakke" kokeili syöksyä. Koneen siipien välissä oleva vanerilevy irtosi sandumikumien antaessa periksi kovan imun takia.  Se alkoi ”paukuttaa” 180 km:n rajasyöksyssä niin paljon, että "Nakke" harkitsi jo hyppyäkin koneen pyrstön viipottaessa ja koneen täristäessä hurjasti. Kone pysyi onneksi kasassa, ja paukkuminen loppui koneen vauhdin hidastuessa. Kone ja mies tulivatkin samassa kyydissä alas, joskin hieman säikähtäneenä.

 

Jukka