Juha Kallioinen

Miksi lupakirja täytyy uudelleenkirjoituttaa määräajoin?

58 viestiä aiheessa

Ymmärsit minusta esimerkkini oikein.

Mietittyttää, että millä perusteella näin toimitaan. JAR-FCL 1.245 © sanoo asiasta, että

Martti on lentänyt vaikkapa 15.8.2009 SEP-jatkokoululentonsa, jolloin lennonopettaja on kirjoittanut jatkoa 1.9.2010 saakka. Se ei ole kahta vuotta, vaan vuosi ja pari viikkoa.

Millä perusteella lupakirjaviranomainen sitten arvaa, että lennonopettaja onkin tarkoittanut, että SEP tulisi olla voimassa 2 vuotta, vaikka hän on kirjoittanut siihen jatkoa vain 54 viikkoa?

Minä olen yksinkertainen ihminen, enkä ymmärrä miksi järjestelmän pitää olla näin monimutkainen.

Mutta kiitokset selvennyksestä, että tuo homma toimii sitten 'automaattisesti' viran puolesta.

Jokaisesta tarkkarista ja koululennosta toimitetaan viranomaiselle lausunto (tarkastuslentolausunto tai koululentolausunto). Näistä käy ilmi tarkkarin/koululennon päivämäärä, jonka mukaan määräytyy myös ko. kelpuutuksen voimassaolo. Tästä myös viranomainen tietää mihin päivään saakka kelpuutusta on jatkettava, Martin hakiessa seuraavan kerran lupakirjansa uudelleenkirjoitusta. Jos siis lupakirja rajoittaa kelpuutusta, ylimenevä osa ei mene hukkaan, vaan se jatketaan lupakirjaan uudelleenkirjoituksen yhteydessä. Eli periaatteessa Martilla on tässä tapauksessa SEP voimassa sinne 30.9.2011 saakka, mutta koska lupakirja menee vanhaksi, SEP-kelpuutusta ei voi käyttää. Ja koska kelpuutus ei ole käyttöoikeudellinen jos lupakirja ei ole voimassa, se rajoitetaan lupakirjan voimassaolopäivämäärään.

Hämmennetään vielä vähän soppaa:

Jos Martti lentää tarkastuslentonsa liian aikaisin (ns. 3kk bufferi kelpuutuksen viimeisestä voimassaolopäivästä) Martin SEP:n jaksotus muuttuu. Jos Martin SEP-land menee vanhaksi 30.9.2007, ja Martti lentääkin tarkastuslennon yli 3kk (vaikkapa 18.5.2007) etuajassa kelpuutuksen loppumisesta, silloin kelpuutus jatketaan 2 vuotta eteenpäin, sen kuukauden loppuun jolloin tarkkari on lennetty (SEP-kelpuutuksen uusi jakso olisi 30.5.2009).

Ville

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vertailu merenkulkijoihin on hieman ontuvaa siinä mielessä että "harrastusmerenkulkijoilta" eli veneilijöiltä ei vaadita lupakirjaa eikä lääkärintarkastusta, ihan poikkeustapauksia lukuunottamatta. Onneksi.

Niin no pointtini oli otttaa kantaa siihen, että miksi jokin pätevyys vanhenee ja miksi se pitää uusia.

Ja toki harrastemerenkulku on eri asia kuin harraste ilmailu. Jos harrastemerenkulkija törmää pienellä jollallansa ison matkustajalaivan keulaan, niin se ei aiheuta suuronnettomuuden vaaratilannetta millään muotoa. Pienveneilijän vene menee paskaksi ja hänen henkensä voi vaarantua. Isolle matkustajalaivalle se ei aiheuta katastrofia. Jos taas joku pienlentokone törmää liikematkustajakoneeseen, se aiheuttaa varmasti suuronnettomuuden vaaratilanteen. Joten ero on varmastikin ymmärrettävää. Karrikoitua, mutta näin se vaan on.

Ja sit offtopicina kommenttiisi:

Se että kansallisesti suomalainen veneilijä ei tarvitse kirjaa, ei tarkoita, etteikö hän tarvitsisi hakea kansainvälistä huvivene kirjaa lähtiessään seikkailemaan jonnekin toiseen maahan veneellään. Ja ei se huviveneilijä myöskään saa kotimaassa liikuttaa ihan minkä kokoista jahtia vaan haluaa omaksi ilokseen ilman pätevyyttä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

LUPAKIRJA uudelleeenkirjoitetaan ilman mitään kokeita tai testejä. Lupakirja uusitaan anomuksesta ja on voimassa 5 vuotta.

KELPUUTUKSET uusitaan tarkastuslennolla ja kelpuutus on voimassa 2 vuotta.

MEDICAL uusitaan henkilökohtaisella lääkärintarkastuksella määräajoin.

Jotta voit lentää, pitää sinulla olla kuvallinen henkilökortti mukana.

Kannattaa myös muistaa allekirjoittaa saadut "paperit", muulloin ei kyseiset paperit ole voimassa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jokaisesta tarkkarista ja koululennosta toimitetaan viranomaiselle lausunto (tarkastuslentolausunto tai koululentolausunto). Näistä käy ilmi tarkkarin/koululennon päivämäärä, jonka mukaan määräytyy myös ko. kelpuutuksen voimassaolo. Tästä myös viranomainen tietää mihin päivään saakka kelpuutusta on jatkettava, Martin hakiessa seuraavan kerran lupakirjansa uudelleenkirjoitusta. Jos siis lupakirja rajoittaa kelpuutusta, ylimenevä osa ei mene hukkaan, vaan se jatketaan lupakirjaan uudelleenkirjoituksen yhteydessä. Eli periaatteessa Martilla on tässä tapauksessa SEP voimassa sinne 30.9.2011 saakka, mutta koska lupakirja menee vanhaksi, SEP-kelpuutusta ei voi käyttää. Ja koska kelpuutus ei ole käyttöoikeudellinen jos lupakirja ei ole voimassa, se rajoitetaan lupakirjan voimassaolopäivämäärään.

Hienoa, että asia toimii automaattisesti.

Tästä päästäänkin takaisin alkuperäiseen kysymykseen: miksi se lupakirja pitää kirjoittaa uusiksi viiden vuoden välein?

Kun kerran sen liitännäisdokumentit sitten automaattisesti päivittyvät kirjoittamisen yhteydessä, niin eikö tällainen uudelleenkirjoittelu ole vain ylimääräistä hallinnollista vaivaa?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vielä yksi ihmettelyn aihe, yksinkertainen kun olen..

Kun viranomainen myöntää lupakirjaan kelpuutuksen, vaikkapa yölentokelpuutuksen ja kirjoittaa lupakirjan uudelleen, niin miksi tässä yhtyedessä kirjoitettu lupakirja myönnetään viittä vuotta lyhyemmäksi ajaksi?

Tämän olinkin jo unohtanut. Minulle kävi noin viime vuonna :) Hain lupakirjaani LP ja TOW kelpuutusmerkintöjä ja sain uuden paperin käteeni (hintaa operaatiolle en muista), mutta ensi vuonna joudun jälleen uudelleenkirjoituttamaan sen, koska ensimmäisestä myöntämispäivästä tulee silloin täyteen 5 vuotta. Tuosta tapauksesta tämä ihmettelyni saikin osaltani alkunsa, mutta hitaana yksilönä sain kysymyksen aikaiseksi forumille vasta nyt :)

En tiedä olisiko ollut mahdollista pyytää lupakirjan voimassaolon jatkoa (100 euron hintaan) samalla, mutta se ei tullut mieleeni tuolloin. Kuvittelin, että se jatko olisi tullut tuossa tapauksessa automaattisesti.

t. Juha

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vielä yksi ihmettelyn aihe, yksinkertainen kun olen..

Kun viranomainen myöntää lupakirjaan kelpuutuksen, vaikkapa yölentokelpuutuksen ja kirjoittaa lupakirjan uudelleen, niin miksi tässä yhtyedessä kirjoitettu lupakirja myönnetään viittä vuotta lyhyemmäksi ajaksi?

Ennenhän näin ei tehty, vielä syksyllä 2005 kirjoitettin tyyppikelpuutuksen (E170) lisäämisen yhteydessä lupakirja automaattisesti 5 vuodeksi, minulle 4.10.2010 asti. sen jälkeen se on tosiasiassa kirjoitettu uudelleen 3 kertaa tyyppikelpuutusta lisättäessä (A320,A340,A330) puolen vuoden välein, mutta nyt täytyy taas puoli vuotta vanha kirja kirjoittaa uudelleen kun se itse vanhenee. Kyllä se tapahtuu han vaan rahastuksen vuoksi! (onneksi työnantaja maksaa vielä tämän!) - on sitä paitsi kallinpi kuin niinikään 5 vuodeksi kirjoitettava (bio)Passi, joka maallikon mielestä on kalliimpi asiakirja valmistaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei mutta, nyt kun vähän mietiskelin, niin taisi löytyä tähän vastaus.

Lomakkeessa (http://lomake.fi/forms/pdf/TRAFI/LU3135/fi), jolla lupakirjoja ja kelpuutuksia haetaan, voi ruksittaa, että haetaanko pelkkää kelpuutusta, vai pitäisikö samalla kertaa kirjoittaa lupakirjakin uusiksi. Maksutaulukon (http://www.ilmailuhallinto.fi/files/lth/Ilmailuhallinto/Maksutaulukko.pdf) mukaan pelkkä kelpuutuksen lisäämisen kustannus on harrastepuolella 50 €. Lupakirjan uudelleenkirjoittaminen puolestaan maksaa 100€. Joten me olemme sitten piheinä ihmisinä pyytäneet pelkkää kelpuutuksen lisäämistä, ilman lupakirjan uudelleenkirjoittamista. Näin olemme siis säästäneet 50€ siinä kelpuutuksen lisäämisen yhteydessä - mutta ei tule viiden vuoden lupakirjan voimassaoloaikaan jatkoakaan.

Mitenköhän tuo toimii, jos samalla kertaa yrittää sekä lisätä kelpuutusta että kirjoituttaa lupakirjan uusiksi. Onko kustannus 100€ vai 150€ ?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ennenhän näin ei tehty, vielä syksyllä 2005 kirjoitettin tyyppikelpuutuksen (E170) lisäämisen yhteydessä lupakirja automaattisesti 5 vuodeksi, minulle 4.10.2010 asti. sen jälkeen se on tosiasiassa kirjoitettu uudelleen 3 kertaa tyyppikelpuutusta lisättäessä (A320,A340,A330) puolen vuoden välein, mutta nyt täytyy taas puoli vuotta vanha kirja kirjoittaa uudelleen kun se itse vanhenee. Kyllä se tapahtuu han vaan rahastuksen vuoksi! (onneksi työnantaja maksaa vielä tämän!) - on sitä paitsi kallinpi kuin niinikään 5 vuodeksi kirjoitettava (bio)Passi, joka maallikon mielestä on kalliimpi asiakirja valmistaa.

Työllistävä vaikutus ilmailuhallinnon suuntaan kun noin useasti paperit käy siellä :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yksityislentäjät yhteensä 2246

Ansiolentäjät yhteensä 1136

Liikennelentäjät yhteensä 896

Harrasteilmailijat yhteensä  3827

LENTOLUPAKIRJOJA YHTEENSÄ  8105

Yllättävän vähän on lupakirjoja Suomessa. Ja onko vielä niin, että samalla henkilöillä on esimerkiksi GPL, MGPL, UPL ja ja ehkäpä vielä PPL ja ne on jokainen noissa luvuissa?

:-[

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitenköhän tuo toimii, jos samalla kertaa yrittää sekä lisätä kelpuutusta että kirjoituttaa lupakirjan uusiksi. Onko kustannus 100€ vai 150€ ?

Valitettavasti se maksaa 150 €, koska lupakirjanuudelleen kirjoittamiseen ei sisälly kelpuutuksien lisääminen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Valitettavasti se maksaa 150 €, koska lupakirjanuudelleen kirjoittamiseen ei sisälly kelpuutuksien lisääminen.

Saatan totistaa. Viime syksynä koitin ja kalliiks tuli. Kaikista hupaisinta tässä on se, että kun niitä lippuja ja lappuja on puolenkymmentä ja jokaisella erilaisella niihin liittyvällä asialla on eri ajankohtansa, niin pääsi sivussa gpl/mgpl kelpuutuksineen vanhenemaan, koska satuin muistamaan vuodella pieleen... Omaa tyhmyyttä, mutta vaatii silti opetarkkarin lentämisen ja laput makaavat nyt työn alla, kunnes saan aikataulut soviteltua tarkkuuttajan kanssa. Sitä riemua en niille sentään suo, että hakisin ensin pahvin, lentäisin sitten tarkkarin ja maksaisin taas uuden lapun kelpparin kanssa. Nuo kun tapaavat yleensä olla uudistettavissa pelkällä hakemuksella, jos on korkeampi lupakirja voimassa.

Olisin enemmän kuin tyytyväinen, jos kaikki lupakirjat ja kelpuutukset voisivat olla yhdellä lapulla ja ne voisi jotenkin uusia samalla kertaa. Vaikka sitten lyhimmän aikaa voimassa olevan mukaan, jos niin haluaisi.

-A-

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vielä lisää, milläköhän perusteella TraFi on tällaisen maksutaulukon laatinut ja sitä vielä tänä vuonna noudattaa (kai?). Vai onko tämän vuoden osalta hallinnolle menevät maksut muuttuneet omakustannusperustaisiksi?

Kuten dokumentin sivunumeroistakin saa osviittaa, kyseessä ei ole sinällään Trafin laatima taulukko, vaikka ovat varmasti mielipiteensä asian suhteen esittäneet. Kyseinen maksutaulukko kun sattuu olevaan Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen liikenteen turvallisuusviraston maksullisista suoritteista liite ja koko roska perustuu lopunviimein valtion maksuperustelakiin.

Jos nyt ajatellaan noita kelppareitakin, vaikka NF tai TOW, niin pakkohan sellaisten myöntämiseen kuluvat rahat on jostain revittävä. Kun huomioidaan henkilöstön palkat, tilat, kaikki asiaan liittyvät järjestelmät, laskutus/muu rahastus, niin syntyyhän niitä kulujakin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos nyt ajatellaan noita kelppareitakin, vaikka NF tai TOW, niin pakkohan sellaisten myöntämiseen kuluvat rahat on jostain revittävä. Kun huomioidaan henkilöstön palkat, tilat, kaikki asiaan liittyvät järjestelmät, laskutus/muu rahastus, niin syntyyhän niitä kulujakin.

No, noiden kelpuutusten myöntäminenhän on selkeästi työtä, josta on hyötyä lupakirjanhaltijallekin, eikä niistä maksuista kukaan tässä ketjussa vielä käsittääkseni napissut. Mutta se lupakirjan turha uudelleenkirjoittaminen, se tuntuu näin maksajan ominaisuudessa vain viranomaisen säädöksillä itselleen luomalta työltä, jonka tuotto - ainakin Suomen pienessä mittakaavassa - mennee säädösten ylläpitoon tuomatta kellekään lisähyötyä.

t. Juha

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, noiden kelpuutusten myöntäminenhän on selkeästi työtä, josta on hyötyä lupakirjanhaltijallekin, eikä niistä maksuista kukaan tässä ketjussa vielä käsittääkseni napissut. Mutta se lupakirjan turha uudelleenkirjoittaminen, se tuntuu näin maksajan ominaisuudessa vain viranomaisen säädöksillä itselleen luomalta työltä, jonka tuotto - ainakin Suomen pienessä mittakaavassa - mennee säädösten ylläpitoon tuomatta kellekään lisähyötyä.

Niin... toisaalta esimerkiksi ilma-aluksen radiolupa antaa mielestäni vielä tätäkin huonompaa vastinetta rahoille... :)

Ei ole näkynyt radioalan viranomaista tekemässä tarkastuksia radiolaitteille, ilmailuviranomainen on sentään edes yrittänyt näyttää siltä, että se koittaisi vähän valvoa niiden myönnettyjen lupakirjojen käyttöä. Eikö siitä ilosta voi jo parikymppiä vuodessa maksaa?-)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin... toisaalta esimerkiksi ilma-aluksen radiolupa antaa mielestäni vielä tätäkin huonompaa vastinetta rahoille... :)

Ei ole näkynyt radioalan viranomaista tekemässä tarkastuksia radiolaitteille, ilmailuviranomainen on sentään edes yrittänyt näyttää siltä, että se koittaisi vähän valvoa niiden myönnettyjen lupakirjojen käyttöä. Eikö siitä ilosta voi jo parikymppiä vuodessa maksaa?-)

No ei toinen hölmöys kumoa tätä ensimmäistä :) Mutta eiköhän tämäkin ala topicci ala olla käsitelty, ei taida rahastusta järkevämpää perustetta tuolle 5 vuotisjaksolle löytyä.

t. Juha

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuten dokumentin sivunumeroistakin saa osviittaa, kyseessä ei ole sinällään Trafin laatima taulukko, vaikka ovat varmasti mielipiteensä asian suhteen esittäneet. Kyseinen maksutaulukko kun sattuu olevaan Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen liikenteen turvallisuusviraston maksullisista suoritteista liite ja koko roska perustuu lopunviimein valtion maksuperustelakiin.

Kiitos, tätä kursiivilla mainittua yritin metsästää. TraFi:n sivulla (http://www.ilmailuhallinto.fi/uudelleenkirjoittaminen) kun mainitaan perusteeksi liikenne- ja viestintäministeriön asetus Ilmailuhallinnon maksullisista suoritteista, jonka voimassaoloaika on luonnollisestikin jo päättynyt. Finlexin haulla en onnistunut löytämään tätä nykyistä asetusta - mutta nyt onnistui kun annoit tarkan sanamuodon.

(ja näköjään päivitetty linkki löytyy myös TraFi:n sivulta (http://www.ilmailuhallinto.fi/ilmailulaki)).

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eihän ajokorttiakaan kirjoitella turhanpäiten jatkuvasti uudestaan. Minulla on vielä punainen pahvinen kortti, joka on voimassa pitkälle 2030-luvulle.

Itse asiassa se ei ihan mene näin.  Jos olet fyysisesti ajokunnossa (=lääkärintodistus antaa sen muota myöten) on sinulla ajo-oikeus pitkälle 2030-luvulle. Sitä osoittava aikanaan myönnetty pahvilappu leimoineen ja valokuvineen ei ole enää pitkään aikaan ollut vessapaperia arvokkaampi lappu asian suhteen. Nykyajokortti on luottokorttikokoinen muoviläpyskä, jonka puute mm. ratsiassa on sakkojen arvoinen juttu. Pahvilapun vaihtopakko on ollut voimassa jo ainakin 10 vuotta...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pahvilapun vaihtopakko on ollut voimassa jo ainakin 10 vuotta...

Eipä ole asiasta missään vaivauduttu tiedottamaan! Se on kyllä tiedossa ollut pitkään, että henkilöllisyystodistuksesta se ei käy.

Eli sopii olla jauhamatta sitä ihtiänsä:

http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/Pages/80521E3B8F95A3B3C2256BC30044F26B

Eipä tuolta poliisin sivuilta edes löydy ohjetta vanhan ajokortin muuttamiseen uudeksi. Taannoin porkkana muoviseen korttiin vaihtamiseen oli direktiiviin jäänyt porsaanreikä joka mahdollisti lyhyen aikaa ns. pikku-E:n saamisen ilman ajokoulutusta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyse onkin siitä että se pahvilappu on menneen ajan jäänne (siihen verrattuna että asia voidaan todeta sähköisesti) ajoluvallisesta kuskista. Se pahviajokortti vaan ei enää toimi todisteena siitä että sen valokuvassa oleva henkilö on ajoluvan haltija.

Siksi siis nykyään (tiukkaan hierottuna) poliisi voi jopa normaalitarkastuksessa kysellä pahviajokortin rinnalle "henkkareita" eli muovilappua, jotta voit todistaa että olet ko. pahviajokortissa oleva henkilö.

Helpoimmalla pääset kun hankit itsellesi nykyaikaiset todistukset.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helpoimmalla pääset kun hankit itsellesi nykyaikaiset todistukset.

Passi on sen verran kallis pumaska, että saa luvan kelvata henkilötodistuksesta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyse onkin siitä että se pahvilappu on menneen ajan jäänne (siihen verrattuna että asia voidaan todeta sähköisesti) ajoluvallisesta kuskista. Se pahviajokortti vaan ei enää toimi todisteena siitä että sen valokuvassa oleva henkilö on ajoluvan haltija.

Siksi siis nykyään (tiukkaan hierottuna) poliisi voi jopa normaalitarkastuksessa kysellä pahviajokortin rinnalle "henkkareita" eli muovilappua, jotta voit todistaa että olet ko. pahviajokortissa oleva henkilö.

Helpoimmalla pääset kun hankit itsellesi nykyaikaiset todistukset.

Eikö ole hassua, että lentolupakirja on edelleen pahvinen haitari. Amerikkalaiset ovat käyttäneet muoviasia kortteja jo pitkään ja käsittääkseni jo useamman vuoden kuvallisia lentolupakirjoja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään