Mika B Virolainen

Mitä helv#&%iä?!? Airbussien kokoontumisajot ovat nyt New Yorkissa!

13 viestiä aiheessa

:o Eikö mikään ole enää pyhää?! Kun kaikki muut maat olivat myyneet jo äitinsäkin bizniksen nimissä, oli vielä ennen Ameerica, tuo land of hope and glory ja home of the brave, viimeinen kotimaisuuden puolesta liputtaja! Vaan eipä ole enää! Le Arbuusit nauravat Boeingille päin naamaa Ameerican kehdossa, presidenttinsä mukaan nimetyn lentokentän finaaleissa ja taajuuksilla, ständeillä ja hangaareissa. Duralumiini on vaihdettu komposiittiin. Yoket sidestickeihin. Ennen koneissa sähköjohdot eivät olleet tärkeitä; korkeintaan kahvit jäi keittämättä. Nykyisin sähköjohdot muodostavat tyhjäpainosta merkittävän osan. Lentokoneita bongattiin ennen kuuntelemalla. Nyt ei pihinöitä erota toisistaan. Oi aikoja, oi tapoja.

 

Mutta itse asiaan.

 

Elämä vei länteen. Kohteena NYC. Viisumi liikeni myös harrastuksen pariin, ja tiukan Jaakopin painin jlk kentäksi valikoitui JFK. Kenttä ei tarvinne esittelyjä, muuta kuin sen verran, että kentällä on neljä kiitotietä. Terminaalialue ei tarjoa (?) spottailumahdollisuuksia vaan on syytä hakeutua kiitoteiden varsille ja toivoa ettei niitä liian usein vaihdeta. Liikennettä dominoi muutama yhtiö, mutta yleensä ottaen melko vaihtelevaista se liikenne on.

 

Kuvia:

 

 

Aloitetaan pienimmästä. BA:lla ei kulje kauhean hyvin. Ennen lensivät Isosta-Britanniasta lautoittain JFK:lle, nyt hankkivat varta vasten pienintä Airbussia mitä Airbussi-kaupasta löytyy.

G-EUNA A318-100

[ attachment removed ]

 

Yksi JFK:n pääkäyttäjistä, jetBlue. Airbusseja on heille kertynyt aika monta, mutta maalauskaavion ovat Euroopan komposiittisepät hukanneet johonkin kun joka kone on eri väreissä. Vain Euroopassa voidaan mokata noin... Säästän teidät kuitenkin eri variaatioilta.

N552JB A320-200

[ attachment removed ]

 

American Neitsyt ja A320-200 N628VA

[ attachment removed ]

 

Eikö oikea muoto olisi WE Airways...? Anyways, US Airways ja A320-200 N656AW.

[ attachment removed ]

 

Air Berlin operoi Dysselistä JFK:lle. A330-200 D-ALPE

[ attachment removed ]

 

Jet Airways operoi näemmä jokusen lennon päivässä paikkaan. A330-200 VT-JWP.

[ attachment removed ]

 

Swiss ja uusi A330-300 HB-JHC.

[ attachment removed ]

 

Viimeinen toimitettu A340-600 meni Iberialle. EC-LFS.

[ attachment removed ]

 

Virginillä on näitä kanssa "muutama". A340-600 G-VFOX.

[ attachment removed ]

 

Välillä luotu huolestunut katse rinnakkaisen kiitotien finaaliin tuotti tämmöisen yllätyksen. AF A380 meni sitten sinne. Oh well, c'est la vie..

F-HPJA

[ attachment removed ]

 

Osa nousevista koneista kaartoi kivasti melko matalalla kentän yli. Korean Airin B777-300 menee juuri pilven taake jemmaan.

[ attachment removed ]

 

Lopuksi ihan oikea lentskari! Oli kyllä yllätys että Delta maalasi vanhat DC-9-51:nsä vielä uusiin väreihin, mutta ihan sama, kivampi oli ao kone kuvata!

N676MC

[ attachment removed ]

 

Finnairin kontribuutio ao kokoontumisajoihin oli OH-LTS, joka toimi elokuvateatterinamme sekä meno- että paluumatkan. Tässä ohitamme Deltan vastaavaa laitosta hakeutuessamme odotuspaikalle RWY04L.

[ attachment removed ]

 

Cheers!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvat kuvat, mutta olihan siella pakko olla "tosirautaakin", nimittain Boeingeja?  ;)

 

Oliko muuten viranomaisten kanssa mitaan ongelmia -- en ole JFK:lla kaynyt kuvailemassa, mutta olen lukenut joitakin negatiivisia kommentteja paikallisten viranomaisten suhtautumisesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No joo, kyllähän totuuden nimessä täytyy myöntää että B757/767:aa tuolla näkyy runsaasti myös, jopa B747:aa. Hämmästyksekseni B737 on melko harvinainen, koko pvän aikana vain kaksi osui kameran eteen!

 

Virkavallan kanssa ei tullut kahnausta, ainoastaan yksi siviilipukuinen tyyppi vilautti kilpeä ja kysyi miksi kuvaan koneita. Hyväksyi mukisematta vastaukseni "well, basically, it's a hobby". Kuvauspaikkani oli erään tavaratalon parkkipaikalla josta tuli propertyn omistajan toimesta häätö, tosin sillä ei juuri merkitystä ollut. Poliiseja tuolla vilisee siinä määrin että jos ois kiinnostanu niin olisivat kyllä ottaneet asiakseen häädön. Mutta ei vissiin kiinnostanut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Millaiset kokoontumisajot olivat tällä kertaa "kutosen" kyydissä ennen ilmaan pääsemistä? Omakohtainen kokemus oli yli 40 konetta edellä, mutta mikäs siinä oli niitä kuvatessa...  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No ei ollu pahat, ehkä noin 10 edessä, plus pari laskeutuvaa. Näytti olevan Euroopan lähteviä enin osa. Alitaliaa, Air Berliniä,...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

mutta mikäs siinä oli niitä kuvatessa...  ;D

 

Paitsi jos on kiskassut muutaman Millerin kitusiin ennen koneeseen nousua niin ne saattaa haluta poistua. Pitkä taxi on tällöin tuskaa.

 

Koska Mika saadaan isoista B-koneista reportaasia, noi Airbussit on aika väsyneitä vehkeitä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asiaa! JFK on kyllä ehdottomasti yksi suosikkikentistäni. Siinä on vaan jotain legendaarista. 8) Minäs päivänä tuo F-HPJA on kuvattu? Itse lensin tuossa toissapäivänä (28) pariviikkoisella HPJD:llä JFK-CDG.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

26.8 tuli toi FHPJA. FHPJD:n bongasin lähtiessä 27.8 terminaalista mutta ei ollut kuvattavissa.

Ilkalle, pistetään korvan taa. Kyllähän niistäkin raportin saa... ja hyvän saakin!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilkalle, pistetään korvan taa. Kyllähän niistäkin raportin saa... ja hyvän saakin!

 

Ok, JFK:llähän pyörii vielä näitä asiallisia vehkeitä kuten DC-8, 727, DC-10, MD-10, MD-11 ja sitten isokannuisia tämänpäivän Bojoja. Ei ole sitä pakko-bussi-pullaa.  :)

 

Kiitos kuitenkin tähänastisistakin.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oolrait, no osuttiin sitten samaan aikaan samaan kaupunkiin. Ei tosin ihmekään, että ei törmätty JFK:n laidalla kun reissun tarkoitus oli aika kaukana spottailusta. Kuulemma tuossa 28.8 olisi T-Birds esiintynyt Coney Islandilla, mutta kahdeksan päivän talsimisen jälkeen väsymys vei voiton ja tuli laiskoteltua Central Parkissa.

 

Kaupungissa oli tosin menossa Ns. Air Force Week, johon kuului mm. tämä T-Bird ja muuta USAF:in propagandaa Times Squaren eteläpuolella.

 

[ attachment removed ]

 

Ja vielä menopelimme atlantin yli. On se magee, sanoipa Ile mitä tahansa. ;)

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oolrait, no osuttiin sitten samaan aikaan samaan kaupunkiin. Ei tosin ihmekään, että ei törmätty JFK:n laidalla kun reissun tarkoitus oli aika kaukana spottailusta.

 

Kaupungissa oli tosin menossa Ns. Air Force Week, johon kuului mm. tämä T-Bird ja muuta USAF:in propagandaa Times Squaren eteläpuolella.

 

Sama vika, spottailu oli vain miellyttävä "sivujuonne" koko reissussa.

 

Saitkos B-17:n kuvattua? Air Force Weekkiin liittyvä sekin, veti ylilennon pitkin jokea 25.8.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaaha, kiitos Ranskatar-kuvista, kaksi Jänkkilahnaa sotki koko pakan. No kaipa me se kestetään, onhan Triplassa ja DC-9:sissä sentään MUNAA jonkin verran. :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla