Minkä ikäisenä lentämään?

[Timo Hyvönen 208]

Onhan tästä ollut juttua jo aiemminkin mutta kirjoittelin vähän http://ilmailu.blogspot.com/2010/09/minka-ikaisena-lentamaan.html

 

Yhteenvetona - purtsikkaan ottaisin >10-vuotiaan, motskarikoneeseen vaikka 2-viikkoisen.

 

 

t. Timo

[Janne Kuutti 4]

Onhan tästä ollut juttua jo aiemminkin mutta kirjoittelin vähän http://ilmailu.blogspot.com/2010/09/minka-ikaisena-lentamaan.html

 

Yhteenvetona - purtsikkaan ottaisin >10-vuotiaan, motskarikoneeseen vaikka 2-viikkoisen.

 

 

t. Timo

 

Itse olin 2-3 vuotias kun olin ensimmäistä kertaa moottorikoneen kyydissä. Muistan sen yllättävän hyvin. Alle 2-vuotiasta ei mielestäni kannata ottaa kyytiin, koska se ei siitä kuitenkaan mitään muista ja tuskin osaa juuri nauttiakkaan.

[Tumi Hämäläinen 716]

Ketään ei pitäisi ainakaan väkisin ottaa mihinkään lentolaitteeseen. Ainakin perheen nuorimmille kannattaa vähän leikin varjolla alustaa tulevaa tapahtumaa, ja jos sitten lennon jälkeen huomaa, ettei ollutkaan oikein nautinnollinen keikka, niin aikalisä on paikallaan. Väkisin totuttaminen ei johda kuin huonoon lopputulokseen.

 

Meidän mummia en ottaisi koneeseen. 86-vee, eikä ikinä ollut koneessa, ja on aina sanonut, ettei suin surminkaan astu moiseen härveliin. Tosin, nyt kun tuo muistikin alkaa heittämään, voisi kokeilla... 

[Tommi Myllärinen 0]

Itse otin poikani (7v) syntymäpäivänään kyytiin ultraan. Sattui olemaan lisäksi ensimmäinen matkustajani. Sää oli mainio mutta lensimme kuitenkin vain 10 minuuttia, ettei uutta ihmeellistä tullut liikaa kerralla. Poika tykkäsi hommasta ja sittemmin olemme muutamia reissuja tehneet.  Pikkuhiljaa on tarkoitus reissuja pidentää. Tuo auton korokeistuin on hyvä lentohommissakin, vaikkei sitä välttämättä ylätasossa (Eurofox) tarvitse. Mittareita ja gepsiä kannattaa briiffata etukäteen, niin on mielenkiintoista seurattavaa jos ei maisemat aina miellytä.

[Timo Hyvönen 208]

Jep,

 

5-vuotiaalle paras mittari Grobissa oli se INOP - "Iskä, mikä toi on"..

 

Toi poitsu on jännä, sille pitää ensin kertoa että kohta mennään ja ensivastaus on EI EI EI ja vartin päästä "no voitaisko nyt lähteä".

 

En oo viitsinyt pakottaa, sain kerran ton tytsyn jo istmaan koneeseen ja kabiinin kiinni mutta sit alkoi pelottaa. Päästin pois ja pyysin ottamaan kuvia kun kävin itse pyörähtämässä vartin keikan. Rullausaikana oli jo unohtunut mutta hienoja kuvia oli kasveista ja muista Malmin kentän objekteista.

 

Isompi poika (sillon 10v) taas halusi sitkeästi lentämään, kun olin luvannut hankkia sen iPhonen jos käy kolmesti mun kanssani. Toisella lennolla tuli oksennus mutta sitkeästi hän vänkäsi sen kolmannenkin lennon. Onneksi netti oli valistanut iPhone nelosen huonoudesta eikä hän sitä enää halunnutkaan...

 

Uhkailu-kiristys-lahjonta toimii tässäkin. Tärkeintähän olisi tietenkin saada se kipinä syttymään.

 

t. TImo

[Juha Lampi 272]

Nuorimmat kyytiläiseni ovat olleet 6 -8-vuotiaita. Eipä yksikään ole muusta kuin ihastuksesta kiljahdellut - onneksi! 

[Tumi Hämäläinen 716]

 

Uhkailu-kiristys-lahjonta toimii tässäkin. Tärkeintähän olisi tietenkin saada se kipinä syttymään.

 

 

Ihan oikeasti, Timo, onko? Olisiko kuitenkin niin, että antaa lapsille ensin elämyksiä, ja jos sitten alkaa kiinnostamaan, niin siitä sitten eteenpäin. 

[Sauli Vuori 21]

Meillä lapset on lentäneet ihan muutaman kk:n ikäisinä. Turvakaukalo vaan vöihin, kevyt peltorit kaaliin ja on the road. Nyt vanhempina ( Tyttö 3v ja poika 6v ) niillä on omat lasten headsetit, jotka on tosi kätevät ja kevyet. Tyttö kuivaharjoitteli kotona niiden käyttöä ja käveli aina iltaisin kuulokkeet päässä pitkin kämppää ja jutteli "lennonjohtoon"  

 

Ei noista vielä ole juurikaan perämieheksi, kun tuppaa uni tulemaan silmään jo muutaman hetken päästä lähdöstä. Toisaalta on siinä se puoli, että eivät ilmeisestikään pelkää, tai tunne oloaan epämukavaksi, kun uni maittaa koneessa niinkin hyvin. Reittikoneessa noilla onkin sitten levottomampaa ja meno ei maistu lähellekään yhtä hyvin kuin pikkukoneessa.

[Tumi Hämäläinen 716]

Reittikoneessa noilla onkin sitten levottomampaa ja meno ei maistu lähellekään yhtä hyvin kuin pikkukoneessa.

 

No, kun se meno on paljon tasaisempaa. Ainakin toisinaan. Pieni keinuttelu nukuttaa piltit paremmin kuin tasainen liito. Ainakin meillä. Ja sitten siinä reittikoneessa on muutenkin enemmän härdelliä koko ajan.

[Timo Hyvönen 208]

Ihan oikeasti, Timo, onko? Olisiko kuitenkin niin, että antaa lapsille ensin elämyksiä, ja jos sitten alkaa kiinnostamaan, niin siitä sitten eteenpäin. 

 

Sinänsä kyllä, että aiemmat Hienot Kokemukset olivat vähän unohtuneet ja pleikka kiinnosti enemmän. Tuolta blogin kuvista näet, että lahjonta kannatti tällä kertaa- oli tosi kivaa!

 

t. Timo

[Lauri Kangas 6]

Kumma juttu. Itse olisin voinut luopua koko omaisuudestani (no en ehkä nintendosta, mutta kymmenpennisiä omistin monta) jos olisi viisivuotiaana tarjoutunut tilaisuus päästä koneen kyytiin.

[Tumi Hämäläinen 716]

Sinänsä kyllä, että aiemmat Hienot Kokemukset olivat vähän unohtuneet ja pleikka kiinnosti enemmän. Tuolta blogin kuvista näet, että lahjonta kannatti tällä kertaa- oli tosi kivaa!

 

Lahjonta on onneksi se lievin muoto.

[Sauli Vuori 21]

Kumma juttu. Itse olisin voinut luopua koko omaisuudestani (no en ehkä nintendosta, mutta kymmenpennisiä omistin monta) jos olisi viisivuotiaana tarjoutunut tilaisuus päästä koneen kyytiin.

 

Tätä tunnetta jollain tavalla toivoisi omilta lapsilta. Muistini synkistä syövereistä pystyn vielä kaivamaan joitakin fiiliksiä nuoruudesta. Vaikka faija lensi erittäinkin aktiivisesti, rajoittuvat ensimmäiset oikeat muistikuvani asioista noin 7-8 ikävuoden paikkeille, ja tuosta pari vuotta eteenpäin voi muistella jo enemmän yksityiskohtaisesti. Kuinka Turbo 207:lla ( OH-CGZ ) vietiin hyppääjiä Oulussa kolmeen kilsaan, Miten hienoa oli tulla Arrowilla ( OH-PDG ) kesäyönä Helsinkiin isovanhemmille lomaa viettämään, Niskasen Toubin Aztecilla ( OH-PNJ ) mentiin mökkireissulle vähän kalastelemaan ja semmosia...

 

Meillä tuntuu olevan ainakin nyt se tilanne, että poika ei ole ihmeemmin innostunut koko lentämisestä, ja tytön kun otat kyytiin niin se nukkuu jo rullatessa. Ehkäpä  koko asia on niille niin tavallista, että ne ei jaksa siitä innostua. " Isi menee kentälle, ja tulee illalla, kun äiti on lämmittänyt saunan". Aina niitä kysyn kuitenkin mukaan, mutta yksi pyyntö kymmenestä johtaa siihen, että jompikumpi tai molemmat lähtee mukaan ilman "palkintoja". Saa nähdä tuleeko kummastakaan tulevaa harrastajaa...

[Tumi Hämäläinen 716]

Olisiko sitten niin, että kun muutaman kerran kokeiltuaan - ja huomattuaan ettei laji hirveesti innosta - voisi lapsille tarjota jotain muuta? Meillä harrastetaan vähän kaikkea sopvassa balanssissa, ja sitten ajastaan lapsi löytää sen oman juttunsa ilman sen kummempaa tuputtamista. Tarjotaan skideille vaihtoehtoja.

 

Itse olen kokenut omassa nuoruudessani saman: vanhemmilta liikeni aikaa (ja vähän rahaakin) tarjota erilaisia vaihtoehtoja. Sieltä se sitten löytyi se oma juttu. Ajastaan. Ehkä useampikin.

[Peter Lord 191]

Meidän perheessämme kaikki 3 lasta otettiin lentokoneeseen mukaan tietysti aina kun jonnekin matkustettiin.  Jos oikein muistan niin jokainen oli ollut koneessa ennen 1. ikävuottaan.  Taisi tuo Osku joutua koneeseen jo muutaman viikon ikäisenä. No olisihan se pitänyt arvata  mihin sellainen altistus lopulta johtaa.

 

Mutta eihän meillä lapslita kysytty, lähdetkö.  Ei kai normiperheissä kysytä myöskään kaupungille autolla lähdettäessä lapsilta, että suostutkos nyt tulemaan autoon vai et.

Lentäminen ei ollut ehkä mitenkään erityisen  elämyshakuista harrastamista vaan lähinnä siirtymistä paikasta toiseen. Esim. kun mummu asui Göteborgissa ja me Jyväskylässä. Kyllähän ESGP kävi aika lailla tutuksi.

 

Esikoistyttö oli eka kertaa silloisessa Senecassa noin 1 v iässä ja halusi keskituhdolta eteen isin syliin istumaan.  Kun hän siihen syliin istahti, otti hän päättäväisesti ratista kiinni, painoi saman tien punaisesta napista autopilotin offille ja työnsi.

 

Peter

[Tumi Hämäläinen 716]

Esikoistyttö oli eka kertaa silloisessa Senecassa noin 1 v iässä ja halusi keskituhdolta eteen isin syliin istumaan.  Kun hän siihen syliin istahti, otti hän päättäväisesti ratista kiinni, painoi saman tien punaisesta napista autopilotin offille ja työnsi.

 

Ja sitten mentiin. 

[Sauli Vuori 21]

Mutta eihän meillä lapslita kysytty, lähdetkö.  Ei kai normiperheissä kysytä myöskään kaupungille autolla lähdettäessä lapsilta, että suostutkos nyt tulemaan autoon vai et.

Peter

 

Mulla on muutenkin epänormaalin oloinen perhe, mutta yhtä asiaa harmittelen. En niinkään sitä, ettei mukulat ole innokkaita, vaan sitä...että... - mulla ei ole Senecaa 

 

Olen lapsilta kysellyt halukkuutta lentämiseen lähinnä siksi, että näkisi, onko siellä oikeasti kiinnostusta - vapaaehtoisesti. Totta munassa ne lähtee vaikka avantouimaan, jos mä sanon niin - mutta kun ei tonne lentokentille oikein viittis käskeä lähtemään. Se pitäisi tulla ihan omasta halusta. Tänäänkin oli tarjolla aivan mieletön kierros eteläisessä Suomessa ( EFIK, EFOP, EFPI, EFJM, EFTS ) mutta silti mummon kanssa frisbeenheitto vei tiukasti pidemmän korren  Toisaalta ihan ok, että menivät mummolaan - keli oli turbulenttinen, ja sivutuuli yli 10kts melkein joka paikassa. Hyvä, että sain ylipäätään ton korppusahan luotsattua takasin Hyvinkäälle ja hallinsuojiin. Niin superjännittävä päivä oli taas tänään, ettei paremmasta väliä 

[Veijo Kääntä 0]

 

Meidän mummia en ottaisi koneeseen. 86-vee, eikä ikinä ollut koneessa, ja on aina sanonut, ettei suin surminkaan astu moiseen härveliin. Tosin, nyt kun tuo muistikin alkaa heittämään, voisi kokeilla... 

 

 

Meillä oli päinvastainen tilanne äitini oli kysellyt lapsiltani että milloinhan minäkin pääsisin lentämään, ei kun tuumasta toimeen ja niin kävimme tunnin maisema lennolla paipperilla. Kommentit olipa hienoa kyytiä, ikää 87-vee, mutta muutenkin kyllä teräs muori.

[Peter Lord 191]

Muistelen että kun isoäitini täytti 95 v heitin hänet ja muun juhlaväen Mitsulla Kittilään (rymysivät mökissä Ylläksellä sen viikon) ja hain sitten aikanaan poiskin

Taisi jäädä vanhan rouvan viimeiseksi lennoksi, koska hän sai yllättäen kaikesta kyllikseen 4 kk ennen kuin olisi tullut 100 vuotta tasan.

Mutta hän olikin valmis aina lähtemään taivaalle, olipa kone minkä kokoinen tahansa.

 

Peter

[Mika Koski 0]

Yhteenvetona - purtsikkaan ottaisin >10-vuotiaan, motskarikoneeseen vaikka 2-viikkoisen.

 

Ite oon lennättänyt purtsikassa 13 -vuotiasta ja muuten meni hyvin, mutta lennon jälkeen selvisi, että äkkipysäyksessä kaveri olisi "solahtanut" olkavöistä läpi ts. hartiat olivat liian kapeat. Iän lisäksi myös lapsen koko ja syöksyvöiden tyyppi vaikuttaa asiaan.

 

Oma 7½ v poikani haluaa purjelentokurssille ja vielä isän opettajaksi. Oon luvannut pitää kelpuutuksen voimassa tuohon saakka, mutta katotaan miten meidän isä/poika -suhde jaksaa 8 vuoden päästä vai pitääkö sittenkin ottaa opettajaksi joku muu.

 

 

Mika

[Juha Lampi 272]

Mutta hän olikin valmis aina lähtemään taivaalle, olipa kone minkä kokoinen tahansa.

 

...tai vaikka sitten "omin siivin".

 

Siinäpä elämisen mallia

[Peter Lord 191]

...tai vaikka sitten "omin siivin".

 

Siinäpä elämisen mallia

 

Voi kun tietäisit. Ja ikävä on vieläkin.

 

Peter

[Jari J Sivula 1]

Meidän perheessä isovanhemmat (80+ v) ovat olleet Kitfoxin kyydissä, samoin lapsenlapset, paitsi nuorin, joka on nyt 5v.

Paras kommentti tuli tyttärentyttäreltä (7v), kotirannan pitkällä finaalilla hän yhtäkkiä huusi "Pappa, pane kaasua, tuo vesijetti menee ohi!". Ei kai se katso ikää.

[Sami V J Hämäläinen 0]

Ei noiden alle 10-vuotiaiden kanssa varmaan hoppu ole ilmaan. Itse olin kai noin 13-vuotiaana ekan kerran purjekoneen kyydissä ja tuli pian huono olo ja sen puoleen kokemus ei ollut kaikin puolin hieno. Kuitenkin kurssille oli ihan pakko päästä 15-vuotiaana.  Lennän nyt 23 vuotta myöhemmin suurella innolla. Joskus jopa moottorin voimin muutenkin kuin lennon alussa.

 

Tikkua oli kutenkin viskattu tosi pienestä. Muistan että messukeskuksen uuden vuoden kisoissa joku aikuinen sanoi, että "ei siihen saa koskea", kun menin hakemaan omaa "peanut" kumimoottorimallilennokkiani. Noilla uudenvuoden kisoilla ja siinisiipi-lennokeilla on varmaan ollut positiivinen vaikutus. Ei tuputettu. Sai tehdä aivan itse ihan hirveen näköisiä lennokkeja, jotka kuitenkin lensivät. Sellaisiakin isiä oli, joiden lasten lennokit olivat aivan ihmeellisen täydellisesti rakennettuja.

 

Veljeni käyttää sellaista termiä, että lapset altistetaan ilmailulle. En tosiaan muista, että ilmailua olisi mitenkään koskaan tyrkytetty. Lennokkeja on kyllä ostettu.

 

Yksi kolleega sanoo kyysänneensä poikia 3 vuotiaasta asti mottokoneella. Ihan mielellään tulevat ja nukkuvat helposti.

 

Ilmailuhullu Sami

[Kalle Lindell 6]

Suurinpiirtein samoin kuin Sami, itse "altistunut" (täysin oma-aloitteisesti ilman perhetaustaa) 7-v lähtien, Messuhallin (+Messukeskuksen) kisat olivat muuten pikkupojalle ensimmäisiä kertoja kun pääsi "yksin" Helsinkiin.

Omat lapset ovat olleen moottorikoneessa ihan kuukausien ikäisistä mukana ja tietävät, että eivät vielä pääse purjekoneeseen, syytä on kerrattu jopa niin paljon, että Assi 3v. totesi tässä joku viikko sitten, kun puhuttiin, jos lähdetään lentämään, että "Isi, minä en halua lähteä sillä purjekoneella, kun pitää hypätä laskuvarjolla"..