Timo Hyvönen

Kävinpä rullaamassa

37 viestiä aiheessa

Iltapäivän palaveri loppui sopivasti joten päätin ajella kotiin Malmin kautta. Siinähän sitten yllätyin kun hallissa oli kuuma kone ja ovet auki ja bensaa tankissa - no perhana. Vanhaa varaustakin oli reilut puoli tuntia jäljellä joten tarkastin koneen ja hyppäsin puikkoihin. Rullatessa radioplaani Mikesta Nokka ulos Deger sisään 20 minuuttia ja silleen - "Odota Mikessa...".

Odotin.

Ja odotin.

Joskus välillä joku Cessna teki läpärin. Toinen lensi myötätuulessa. Välillä joku ultrakin kävi siinä.

Odotin.

Varttitunnin päästä totesin, etten enää ehdi ennen seuraavaa varausta, joten peruutin plaanin ja rullasin takaisin hallille. No, tulipahan rullattua.

Onko tuo varoväli jotenkin määritelty vai vain lennonjohtajasta kiinni? Aika jumissa oli muu liikenne, kun vielä myötätuuli- tai perusosalla olevan laskeutujan takia muu kenttä seisoo - vaikka laskulupaakaan ei vielä ollut annettu.

Oma moka tietenkin, kantsis soittaa se plaani tai faksata tai jotain, mutta aikamoisilla turvamarginaaleilla tunnutaan menevän.

Olen varmaan kyllästymiseen asti kertonut kaikille tutuille jenkkimeiningistä, jossa risteävältä kiitotieltä valmis kone päästetään ilmaan vaikka toiselle olisi tulossa laskeutuva lähelläkin. No, siellä lennetäänkin paljon enemmän ja on Ilmailukulttuuri.

t. Timo

P.S. SMS-plaani ois kova sana

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä sitä joskus joutuu odottamaan varsinkin Mikessä. On lennonjohtajan osaamisesta kiinni miten pääsee Mike-Juliet eli 18 yli. Hieman pelisilmää lennonjohtajalta ja kerkiää oikein hyvin odottelemaan sitten Bravoon!

Eihän se mitään näillä keleillä, mutta kun ulkona lämmintä yli 20!

saku

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

P.S. SMS-plaani ois kova sana

Sun puhelimesta voi varmaan lähettää maileja ihan yhtä suurella vaivalla kuin tekstiviestejäkin?-) Tietysti se plaani pitää jaksaa silloinkin kirjoittaa "oikeaan muotoon", mutta jonkun vakio nokkaulosnokkasisään -plaanipohjan tallentaminen ei varmaan ole kovin iso duuni?

Mitä tulee tuohon odotukseen, niin olisin ainakin jossain vaiheessa sanonut radioon, notta 'U<mikälie> maikissa', kyllä se lennonjohtokin välillä unohtaa koneita.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä tulee tuohon odotukseen, niin olisin ainakin jossain vaiheessa sanonut radioon, notta 'U<mikälie> maikissa', kyllä se lennonjohtokin välillä unohtaa koneita.

Oon joskus sanonut mutta kyllä ne yleensä siellä (ainakin kirjattuna) tiedossa ovat.

Vois koittaa - "jultra viiskasiviis maikissa voisiko jouduttaa bensa loppuu kohta" tai "junnifoorm 585 maikissa meneekö pitkään tää vuokra on pirun kallis meillä veloitetaan rullausaikakin" tai "oskarhoteluniformviisikahdeksanviisi lämmöt alkavat nousta pyydän rullata" tai jotain muuta.

No, oltiin kerran Jaskan kanssa aika pitkään Bravossa ja kyllähän se niin oli että oli unohdettu. Siltä keikalta jäi kuitenkin ihan kivoja kuvia, mm. http://www.guru-group.fi/tsh/kuvat/ilmailu/ilmakuvat/muut/8.html'>http://www.guru-group.fi/tsh/kuvat/ilmailu/ilmakuvat/muut/8.html (ja http://www.guru-group.fi/tsh/kuvat/ilmailu/ilmakuvat/ enemmänkin)

t. Timo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Haha

Tuu Hyvinkäälle. Meillä oli kyllä kanssa liikennettä, mutta kyllä sekaan sopi. Itse olin Pipisrellalla liikenteessä kolmantena kierroksessa. Luit ihan oikein, lensin tyypit sillä.  :thmbup:

HS

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oon joskus sanonut mutta kyllä ne yleensä siellä (ainakin kirjattuna) tiedossa ovat.

Vois koittaa - "jultra viiskasiviis maikissa voisiko jouduttaa bensa loppuu kohta" tai "junnifoorm 585 maikissa meneekö pitkään tää vuokra on pirun kallis meillä veloitetaan rullausaikakin" tai "oskarhoteluniformviisikahdeksanviisi lämmöt alkavat nousta pyydän rullata" tai jotain muuta.

No, oltiin kerran Jaskan kanssa aika pitkään Bravossa ja kyllähän se niin oli että oli unohdettu. Siltä keikalta jäi kuitenkin ihan kivoja kuvia, mm. http://www.guru-group.fi/tsh/kuvat/ilmailu/ilmakuvat/muut/8.html'>http://www.guru-group.fi/tsh/kuvat/ilmailu/ilmakuvat/muut/8.html (ja http://www.guru-group.fi/tsh/kuvat/ilmailu/ilmakuvat/ enemmänkin)

t. Timo

Harvoin hymy irtoaa naamalle täällä mutta NYT...jeah  kyllä!  

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Varttitunnin päästä totesin, etten enää ehdi ennen seuraavaa varausta, joten peruutin plaanin ja rullasin takaisin hallille. No, tulipahan rullattua.

Merkkasitko mitään henk.koht. lentopäiväkirjaasi?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Merkkasitko mitään henk.koht. lentopäiväkirjaasi?

Joo, 1min20s rullausta ja 13min40s koekäyttöä.

Ei, en oikeasti, merkkaan vaan lentoajan.

t. TImo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihan tuttua kauraa. 22.9.2010 rullailin normisti RWY 36:n odotukseen, oliskohan ollu Kilo - vai mikä se on siinä pyöreen puolella. Reilu 10 ( tais olla melkein vartti ) minuuttia siinä ooteltiin. Muutama kone kierroksessa, vissiin vähän hankalaan saumaan saapuvaa liikennettä, ja joku Patrian käytössä ollut Seneca piti tietenkin päästää siitä ensiksi lähtöön, koska onhan se sitä niin sanottua Ammattimaista Liikennettä - vaikka ilmoitin kyllä olevani valmis jo paljon ennen tuota aivan mielettömän vaikeeta ( järjestelmiltään ) olevaa monimoottorimopoa, jota pitää hehkuttaa siinä odotuksessa vartti, lämmitää huikeita turboahdettuja mikkihiirimoottoreita ja käydä listoja läpi ennekuin uskaltaa viivalle.

Mutta toisaalta - en jaksanut stressata, olisin voinut istua siinä vaikka pidempäänkin. Juteltiin vaimon kanssa elämän ( ja Malmin ) katoavaisuudesta ja mietettiin ja vertailitiin mihinpäin etelää lähetään jouluksi. Ajatukset keskeytti lennonjohtajan ääni " Rullaa kiitotielle ". Melkein vastasin " Jaa mää vai? ". Naurahdin siinä lähtiessä vain emännälle, joka hiukan ihmetteli odotusaikaa, että onneksi lentobensiini on halpaa kuin bulgarian jugurtti ja että Kananen myy sitä mielellään lisää  :thmbup:

edit: typoja

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulee mieleen kun vuonna miekka ja vasara ennen suuria tihkusateita tulin sisäsuomesta päiväkeikalta illaksi kotiin yksityiskoneella.

Hyvissä ajoin, ei toki aivan varttia ennen finaalia kippari huuteli tornille ja kas, vaikka alla ei ollut edes kompleksista valmiiksilämmitettyä senecaa mikkihiirimoottoreilla, vaan tavallinen perussesna pronssikaudelta, niin loppuipa läpärit muilta. Oli nääs Ammattimaiksta Liikennettä tulossa. Kiertäkööt odotuksessa, paikalliset.

Pirun noloa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaveri oli tänään odottanut 35 minuuttia ja pääsi ilmaan käytännössä tornin sulkeutuessa. Sääli vain, että sumu oli ehtinyt siinä vaiheessa tukkimaan lähialueen rajat.

Millä tavalla Malmin asemataso 2:lta voisi jotenkin edes taata pääsyn 18:n yli ja lentoon? Kirjallinen plaani etukäteen ja/tai/vai? Peltikone alle? Patrian värit kylkiin?

Voitais sopia että ultrilla saa lähteä siitä asemataso 2:n rullaustieltä, hyvin ehtis ilmaan ennen 18:a.

t. Timo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaveri oli tänään odottanut 35 minuuttia ja pääsi ilmaan käytännössä tornin sulkeutuessa. Sääli vain, että sumu oli ehtinyt siinä vaiheessa tukkimaan lähialueen rajat.

t. Timo

Uteliaisuutta vain,mootori käynnissäkö odottelette.  ???

On liikkennemäärä isompi Malmilla kuin luulin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uteliaisuutta vain,mootori käynnissäkö odottelette.  ???

On liikkennemäärä isompi Malmilla kuin luulin.

Malmi on Kurko paikka, liikennettä niinkuin Göteborgissa ruuhka-aikaan  ;) niin joo...ja bensaa tulee lisää Kanasen autosta yhdellä puhelinsoitolla  :thmbup: Ihan hyvin voi pitää myllyn käynnissä odottaessa. Aattele miten noloa, jos sammutat pannun siihen, ja sitten vartin päästä pitäs joutua lähtöpaikalle ei vehje lähdekään käymään, kun akku on tyhjentynyt  ::)

Taitaa vanhatparrat tornissa kettuilla,jostain syystä. 

Piipperon koneen kyllä sammuttaisin,ainakin kesällä jos odotus yli 5-10 minuuttia.Ilmoittaa tornille että lähettele sitten valo tai savumerkkejä kun ehdit.  ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitenkähän voi moottoriparka näin pitkillä tyhjäkäynneillä,lämpöä ajattelen....

Luulisin aikarajan löytyvän valmistajan taholta,ehkä on myös POH/AFM

Ehkä kannattaa pyytää lupa tornilta/rullaukselta käynnistykseen kuten suuressa mailmassa,välttyy ainakin turhalta tyhjäkäynniltä odotellen platalla.

Ei varmaan kesäkuumalla kovinkaan hyvää tee käytellä tyhjää pitkiä aikoja. En löytänyt äkkiseltään aikarajaa koneen kirjasta. Vain maininnan CylHeadTemp:in pysymisestä sallitulla alueella maatoiminnassa ( oikeaoppinen "kidusten" käyttö ).

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uteliaisuutta vain,mootori käynnissäkö odottelette.  ???

On liikkennemäärä isompi Malmilla kuin luulin.

Olle, Malmi on Suomen toiseksi vilkkain kenttä.

http://www.finavia.fi/files/finavia2/liikennetilastot_pdf/finavia_lentoliikennetilasto2009_web.pdf]

Tänään odottelua maikissa 35 minuuttia. Edellä oli yksi kone siinä. Tiedotus vaihtui charliesta deltaan...

:(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olle, Malmi on Suomen toiseksi vilkkain kenttä.

http://www.finavia.fi/files/finavia2/liikennetilastot_pdf/finavia_lentoliikennetilasto2009_web.pdf]

Tänään odottelua maikissa 35 minuuttia. Edellä oli yksi kone siinä. Tiedotus vaihtui charliesta deltaan...

:(

Juu,liikennettä näyttää riittävän.Eli lupa käynnistykseen pakolliseksi.

Älytöntä touhua näin pitkät tyhjäkäynnit,lämpiää muutkin kuin moottori,generaattorista ei kannata edes puhua.Luonnonystävät kun kuulee että Malmilla saatutetaan ilmakehää niin johan kalahtaa. :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu,liikennettä näyttää riittävän.Eli lupa käynnistykseen pakolliseksi.

Älytöntä touhua näin pitkät tyhjäkäynnit,lämpiää muutkin kuin moottori,generaattorista ei kannata edes puhua.Luonnonystävät kun kuulee että Malmilla saatutetaan ilmakehää niin johan kalahtaa. :laugh:

Noo, meillon 95 E pentsiiniä.  :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noo, meillon 95 E pentsiiniä.  :thmbup:

Vihreät rauhoittuu kun viina palaa.  :thmbup:

Vertailin liikennemäärää Brommaan,Malmilla lähes tupla.Määrä johtunee laskukierroksista/läpilennoista,Brommassa kielletty täysin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vihreät rauhoittuu kun viina palaa.  :thmbup:

Vertailin liikennemäärää Brommaan,Malmilla lähes tupla.Määrä johtunee laskukierroksista/läpilennoista,Brommassa kielletty täysin.

Malmilla kai koulutetaan suurin osa suomalaisista lentäjistä.

:thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehkä kannattaa pyytää lupa tornilta/rullaukselta käynnistykseen kuten suuressa mailmassa,välttyy ainakin turhalta tyhjäkäynniltä odotellen platalla.

Käynnistyslupa tuolla idealla mäntämoottorilentokoneille on siitä ongelmallinen, että moottori voi toisaalta vaatia huomattavan pitkän lämmityskäytön ennen kun lentoonlähtö on ylipäätään mahdollinen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käynnistyslupa tuolla idealla mäntämoottorilentokoneille on siitä ongelmallinen, että moottori voi toisaalta vaatia huomattavan pitkän lämmityskäytön ennen kun lentoonlähtö on ylipäätään mahdollinen.

Näinhän se tietenkin menee,mahdollisuudet vähissä,ongelmia vain.  :P

Elämä on valintoja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näinhän se tietenkin menee,mahdollisuudet vähissä,ongelmia vain.  :P

Elämä on valintoja.

Olle, rullaati rullaa ;D hej

ja valintataloja joka korttelissa  :o

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään