Roope Kauhanen

Finnairin uusi väritys/logo

682 viestiä aiheessa

Hyvää uudessa värityksessä on, että n-kirjaimet eivät enää näytä lukihäiriöisen tekemiltä. :thmbup: Mitään tyylikästä ei minun silmääni tässä uutuudessa kokonaisuutena ottaen kuitenkaan ole. Ilmeisesti tyylikkyyttä ei ole tavoiteltukaan. Logo on räikeä ja hyppii silmille. Täytyy vain sulkea silmät tarvittaessa. (Niin teen muuten aina Ylen Urheiluruudun tunnarinkin aikana. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miten se sinua liikuttaa, sama paintti oli käytännössä (ilman moottoreiden f-kirjaimia) nähtävillä jo aika kauan aikaa sitten ja ei siitä mitenkään hirveemmin pidetty  ;D

 

a) Ilmailufriikit eivät edusta maailman väestöä.

b) Onnistuminen mitataan muutosvastarinnan laannuttua, ei sen aikana.

 

Jos katsotaan vanhaa maalausta kriittisesti, niin mikä siinä oli niin hienoa? Pyrstö oli onnistunut, muuten kone oli lähes kokovalkoinen moottoreita ja pientä Finnair-tekstiä lukuun ottamatta. Erityisen omituista on, että nyt ollaan huolissaan likaantumisesta yms. Likaantuuko uusi valkoinen jotenkin helpommin kuin se vanha? Valkoisen osuus pinta-alasta ei ole mitenkään radikaalisti kasvanut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun tuota nyt katselee, pahin särmä ehkä kuluu pois, mutta kaksi asiaa menee pahasti pieleen. Ensimmäinen on tuo teknofontti, joka näyttää 80-luvun scifileffalta (että goodbye vaan ysäri). Ehkä niissä katkotuissa kulmissa on tosiaan tavoiteltu jotakin origami-henkeä, mutta minusta ne ovat aika kammottavat. Toinen on tuo sinisen sävy. Finnairin sinisestä ei ole tietoakaan. Ei edes nykyisin käytetystä. Mainoskuvissa on hienoja pyrstöjä, joissa sininen hohkaa kiiltävää helmiäistä ja näyttääkin aika hyältä. Tuo mustaan vivahtava melkein sävytön tummansininen on on huono valinta ja pilaa sen idean, mikä tuossa värityksessä ehkä onkin ollut.

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Koneen maalaus aivan liian valkoinen. Logotekstin fontti epäonnistunut.. Eli paremmankin olisi saanut aikaan helposti. Mutta tuo logotekstin koko koneen kyljessä ei sentään näytä niin pahalta kuin ensisilmäyksellä. Mutta väriä kaipaa lisää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Ensimmäinen on tuo teknofontti

 

Tuo pistää pahasti silmään, teinihalpis.

 

Matkustajamääriin maalauksella ei liene tuon taivaallista merkitystä. Melkein kaikille ihmisille on täysin yhdentekevää, mitä koneen kylkeen on raaputettu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

toi on muuten totta tuosta sinisen värisävystä. ei ole hyvä tuo tumma. Se helmenhohtoisen puhdas sininen olis parempi mut turha tässä on itkeä. Se on mitä on eikä se mun mielestä oo mikään katastrofi. Mut sen mä sanoinkin jo...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

toi on muuten totta tuosta sinisen värisävystä. ei ole hyvä tuo tumma. Se helmenhohtoisen puhdas sininen olis parempi mut turha tässä on itkeä. Se on mitä on eikä se mun mielestä oo mikään katastrofi. Mut sen mä sanoinkin jo...

 

Sinisen sävy voisi tosiaan ehkä olla vaaleampi. Tosin en ole varma näyttäisikö sekään tuossa toteutuksessa hyvältä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huomasikos kukaan, että 757 puuttuu?

 

http://feel.finnair.com/#/nutshell/fleet/

 

Eipä niitä 757 kannata kai maalata, kun kohta kuitenkin lähtevät...

 

Mielestäni tuo uusi logo on ihan hieno, Finnair tekstistä en kyllä osaa sanoa.

 

Koneisiin olisi kyllä voinut lisätä vielä jotain värejä, sinisen ja hopean sävyjä ?? ??

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mun mielestä tuo valkoinen taas ei ole hyvä..erittäin kirkkaan vaalea musta ...olisi ollut hyvä....:)

 

Joskus pohdittiin tätä kun asemakaavassa piti olla tummia värisäyvjä, että miten sinne saisi valkoisen tehtyä.

 

----------------

 

Tuleeko kenellekään mielen keisarin uudet vaatteet tästä värityssuunnitelmasta ?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Ei kyllä paljoa voi tästä vajota alaspäin.

 

Kuten jossain laulussa laulettiin aikoinaan... "The only way is up."

 

Eli toivottavasti seuraavalla uudistuskierroksella tulee jotain parempaa. Omasta mielestä tämä viimeisin "vanha" maalauskuvio oli ihan hyvä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mun mielestä tuo valkoinen taas ei ole hyvä..erittäin kirkkaan vaalea musta olisi ollut hyvä....:)

 

Joskus pohdittiin tätä kun asemakaavassa piti olla tummia värisäyvjä, että miten sinne saisi valkoisen tehtyä.

 

Ei ole taida kuitenkaan olla sellainen kuin mistä jokaikinen pitäisi, aina löytyy jotain valitettavaa.... :-[ Kuten yleensä kaikesta nykypäivänä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voisivat maalata esim. moottoreihin jotain sinistä, saataisiin vähän muutakin kuin valkoista  :thmbdn:

 

Joo, tuo kävi myös mielessäni, saataisiin jotain kontrastia!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

https://www.finnair.com/gallery

 

Tuolta -> Finnair Staff ja ensimmäinen kuva.

 

Kiitti Jens!  :)

 

Ollaan maalauksesta sitten mitä mieltä tahansa, niin uniformut on mielestäni tosi onnistuneet, klassiset, hieman retrot, muistuttaa kovasti Finn Hostessien pukuja circa 1969!  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eipä niitä 757 kannata kai maalata, kun kohta kuitenkin lähtevät...

Eivät raaskineet laivaston kauneinta pilata tuollaisella rumalla värityksellä :thmbup:

 

Ja eikös ne vielä ainakin 3-4 vuotta täällä pyöri... onneksi. 8) Muistaakseni jossain oli, että sopparit olisi vuoteen 2014 näillä lopuilla?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eivät raaskineet laivaston kauneinta pilata tuollaisella rumalla värityksellä :thmbup:

 

Ja eikös ne vielä ainakin 3-4 vuotta täällä pyöri... onneksi. 8) Muistaakseni jossain oli, että sopparit olisi vuoteen 2014 näillä lopuilla?

No saa nähdä, eiköhän ne 757:kin sorki samanlaiseksi mitäänsanomattomaksi  :(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

OH-LQF, tänään Hinauksessa 6-Hallilta Liikelentoterminaalille esittelytilaisuuteen,

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneksi meillä on Suomessa yksi lentoyhtiö, jonka raikas ja dynaaminen (ja mitä niitä muita hienoja pr-termejä onkaan) brändiuudistus toteutettiin aidosti hyvällä maulla ja ennen kaikkea tyylikkäästi. Hienoa Blue1!  :thmbup: Kaikki pisteet kotiin.

 

Finnairin brändiuudistus sen sijaan meni mielestäni metsään ja pahasti. Maalaus on todella halvan näköinen. Ja uusi "sininen" on huono valinta. Mutta ehkä tässäkin on kuunneltu asiakkaiden toiveita, niin kuin niissä ruokaisissa delityyppisissä voileivissä ja ja muissa uudistuksissa...  ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneksi meillä on Suomessa yksi lentoyhtiö, jonka raikas ja dynaaminen (ja mitä niitä muita hienoja pr-termejä onkaan) brändiuudistus toteutettiin aidosti hyvällä maulla ja ennen kaikkea tyylikkäästi. Hienoa Blue1!  :thmbup: Kaikki pisteet kotiin.

 

Finnairin brändiuudistus sen sijaan meni mielestäni metsään ja pahasti. Maalaus on todella halvan näköinen. Ja uusi "sininen" on huono valinta. Mutta ehkä tässäkin on kuunneltu asiakkaiden toiveita, niin kuin niissä ruokaisissa delityyppisissä voileivissä ja ja muissa uudistuksissa...  ::)

 

Täysin samaa mieltä, ei voi muuta sanoa. Finskillä olisi varmasti ollut muitakin vaihtoehtoja (parempi) mutta silti meni mynkään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Finnairin brändiuudistus sen sijaan meni mielestäni metsään ja pahasti. Maalaus on todella halvan näköinen.

 

Jospa ei ole pätäkkää ostaa maaleja  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään