Juho Vastapuu

Ilmastonmuutos

1 076 viestiä aiheessa

EU on maailman kolmanneksi suurin "valtio", joten tämän mantereen päätöksillä on aika suuri vaikutus sekä itse päästöihin että asenteisiin muualla maailmassa.

Juujuu, niinhän minä olen koittanut sanoa koko ajan. Mutta ei täällä Euroopassa enää samoilla resursseilla pystytä päästöihin vaikuttamaan siinä mittakaavassa kuin painostamalla muita maita. Miksi siis hyväksymme Kiinan, Yhdysvaltojen, Venäjän ja muiden Aasian tekemättä mitään asialle? Parasta aikaa kiristämme Eurooppalaisia vaatimuksia sitä mukaa, että teollisuus karkaa juuri näihin saastuttaviin valtioihin ja sitten tyytyväisinä ostamme tuotteita niistä maista. Samalla sitten kehumme, kuinka Eurooppa on puhdas. Älyn riemuvoitto taas jälleen kerran.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

pahin epäkohta on, kun osta Joutsenmerkillä varustetun tuotteen joka on VALTAOSIN tehty muualla. >:(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Off topicia multakin, mutta Range Rover Sport vois olla kans varteenotettava vaihtoehto.. ellet sitten tilannut jo X5:sta. :)

En tilannut X5sta, vaan tuo Audi Q7 on nyt tilattu. Saapuu heinäkuussa. Oli mielestämme ylivoimaisin noista kokeilluista autoista (X5, XC90, Touareg, Q7). :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuten on jo aikaisemminkin todettu, USAn, Kiinan ja etenkin koko Aasian rinnalla on aivan se ja sama, vaikka koko EU lakkaisi olemasta. Päästöihin sillä ei juurikaan olisi merkitystä. En ole todellakaan sitä mieltä, etteikö mitään pitäisi tehdä. Päinvastoin. Minä vain en satu olemaan mikään idiootti, johon ilmastopropaganda uppoaa tuosta noin vain. Olen asian suhteen lähinnä realisti ja sitä mieltä, että päästöt pitää saada kuriin siellä, missä niillä todellakin on merkitystä. EU on jo nyt niin perkeleen puhdas "valtio". On kaikennäköistä suodatinta ja katalysaattorit autoissa ja kieltoa, rajoitusta, lakia ja asetusta jne.

Eikö nyt todellakin olisi jo aika kääntää katseet sinne oikeisiin suursaastuttajiin ja lopettaa ne räpellykset ja etenkin syyttelyt täällä kärpäsenpaskan kokoisessa Suomessa.

PS. En todellakaan usko 1/6mrd osuudellani olevan mitään merkitystä Aasian väkiluvun rinnalla. En myöskään koe millään tapaa huonoa omatuntoa lähtiessäni Vietnamiin kuukaudeksi ensi torstaina. Tuskin kokee Arttukaan uuden maasturinsa kanssa.

EDIT: Eletään täällä Suomessa kuten tähänkin asti. Eiköhän se ole riittävän puhtaasti maapallon kannalta.

:o Tämä jaksaa hämmästyttää kyllä. Miten on pääteltävissä, että Aasian ja USA:n kannalta on aivan sama, onko EU:ta olemassa?!? Vaikka EU on kenties merkittävimmin (maailman mittakaavassa) jo ajanut tätä asiaa eteenpäin, ja esim energiantuotannossa uusiutuvat ovat suuressa nousussa, ei se poista sitä tosiasiaa, että EU on juuri Aasian ja USA:nkin yksi merkittävimpiä markkina-alueita. Jos EU lakkaisi kokonaisuudessaan ostamasta esim Kiinasta, olisi sillä ihan varmasti merkitys juurikin Kiinassa tapahtuviin päästöihin. Ei kai tuota nyt ole niin vaikea ymmärtää. "Ei minun tekemisilläni ole vaikutusta" on juuri se syy, minkä takia tässä tilanteessa ollaan. Yksilöiden tekemillä päätöksillä tämä ilmastonmuutos on saatu aikaiseksi, niillä se myös korjataan. Joka kerta, kun ostat sen Kiinassa halvalla halvasta öljystä tehdyn lelun, joka on sen jlk halvalla kuljetettu myytäväksi paikallisesti tuotettua halvemmalla Suomeen, olet tehnyt henkkoht ratkaisun, jolla tuet nimenomaan sitä Kiinan saastuttamista.

Talojen lämmityksen tehokkuudesta on viime aikoina ollut puhetta. Suomessa näyttää ongelmana olevan rakentamisen huono laatu. (sorry vaan kaikki rakentajat...) Ei ole paljon hyötyä tiivistää seiniä paksuilla vällyillä, jos nurkat falskaa. Tämä on ihan nykypäivääkin Suomessa. Parempi suunnittelu ja rakentaminen tuovat helposti isojakin säästöjä lämmityskuluissa, ilman että tarvitsee edes vielä varsinaisesti tinkiä mistään.

Mutta kaiken kaikkiaan, yhteiskunnan puuttuminen asiaan lienee ainoa ratkaisu saada muutosta. Silloin ainakin kohtelu on poliittisesti päätetyn tasapuolista...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

:o Tämä jaksaa hämmästyttää kyllä. Miten on pääteltävissä, että Aasian ja USA:n kannalta on aivan sama, onko EU:ta olemassa?!? Vaikka EU on kenties merkittävimmin (maailman mittakaavassa) jo ajanut tätä asiaa eteenpäin, ja esim energiantuotannossa uusiutuvat ovat suuressa nousussa, ei se poista sitä tosiasiaa, että EU on juuri Aasian ja USA:nkin yksi merkittävimpiä markkina-alueita. Jos EU lakkaisi kokonaisuudessaan ostamasta esim Kiinasta, olisi sillä ihan varmasti merkitys juurikin Kiinassa tapahtuviin päästöihin. Ei kai tuota nyt ole niin vaikea ymmärtää. "Ei minun tekemisilläni ole vaikutusta" on juuri se syy, minkä takia tässä tilanteessa ollaan. Yksilöiden tekemillä päätöksillä tämä ilmastonmuutos on saatu aikaiseksi, niillä se myös korjataan. Joka kerta, kun ostat sen Kiinassa halvalla halvasta öljystä tehdyn lelun, joka on sen jlk halvalla kuljetettu myytäväksi paikallisesti tuotettua halvemmalla Suomeen, olet tehnyt henkkoht ratkaisun, jolla tuet nimenomaan sitä Kiinan saastuttamista.

Sä et nyt tainnut ihan sisäistää mun ideaa. Kyse ei ollut siitä mitä me ostamme. Kyse oli lähinnä siitä, että vaikka me rupeaisimme kaikki ajamaan polkupyörillä ja laskisimme kämpän lämpötilan +10 asteeseen, ostaisimme vähäkuluttavia kotistereoita jne niin ei sillä ole merkitystä samalla kun Aasia ja USA nostaa päästöjään. Totta kai sillä on merkitystä, ostammeko Kiinalaisia vai Eurooppalaisia tuotteita mutta ei se sitä ilmastonmuutosta estä. Pointti oli lähinnä se, että kun ilmastohihhulit kuvittelevat maailman pelastuvan nimenomaan sillä mitä me teemme täällä Suomessa ja EU:ssa. Vaikka EU lakkaisi olemasta kokonaan, ei sillä kokonaispäästöihin olisi juurikaan merkitystä. Kyllä Kiinassa sitä sähköä tuotetaan hiilivoimalla edelleen ja jenkit päästää paskaa ilmaan yhtä paljon. Kyllä kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta tärkeintä on silti päästöjen rajoittaminen siellä missä sillä on merkitystä. Sitten vasta voidaan alkaa panostaa yksilön tekemisiin. Vaikka me kaikki täällä Suomessa asuisimme luolassa ja eläisimme Sentinelese-kansan tyyliin, niin yksi perkeleen kivihiilivoimala kumoaa sen kaiken.

Tuli nyt vähän sekava viesti mutta ymmärrät varmaan idean.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta kukin pystyy parhaiten vaikuttamaan omaan toimintaansa, seuraavaksi parhaiten lähiseutujensa jne. On tyypillistä vastuun väistelyä sanoa, ettei meidän toimillamme ole muka väliä, kun ne kiinalaiset kumminkin on ilkeitä. Kyllä joka bensalitra vaan vaikuttaa juuri täsmälleen yhden bensalitran verran. Juuri tuolla "ei minun kannata, kunnei muutkaan kummiskaan" -asenteella tähän liemeen ollaan jouduttu. Totta kai USA:ssa asiat ovat vielä huonommin ja johdossa istuu idiootteja, jotka eivät tajua mistään mitään. Totta kai Kiinan talouskasvu on suuri uhka ympäristölle. Mutta jokaikisen omilla toimilla on juuri tasan niin paljon vaikutusta kuin kuuluukin olla. Eurooppalaiset ovat asioiden nykytilaan syyllisiä, koska eurooppalaiset juuri ovat levittäytyneet maailmalle sikailemaan, joten kohtuullista on, että täältäpäin näytetään esimerkkiä myös jälkien paikkaamisessa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta Joona, miksi kiinalaisten tarvitsee tuottaa esim niitä muovileluja, jos koko muu maailma, EU siinä sivussa, ei niitä osta? Kiinan tuotannosta niin suuri osa menee nimenomaan vientiin, että jos joku on vastuussa kiinan kasvihuonepäästöistä, se on länsimaailma. Muuhun Aasiaan pätee sama.

Vetämällä rajoja ja toteamalla aina, että tämän rajan sisällä meillä ei ole syytä huoleen/toimintaan, välttelet vain omaa vastuutasi. Tässäkin asiassa on helppo vetää rajat tarpeellisen suuriksi/pieniksi, ja todeta, että en voi tämän rajan sisällä vaikuttaa asiaan. Se, että ajattelee vain EU:n tai Suomen (tai minkä tahansa muun omassa harkinnassa olevan rajan) sisällä asiaa, on täysin keinotekoista. Kiinalainen, joka asuu jossain 200 asukkaan kylässä vuorilla, voi vetää oman "vaikutusrajansa" siihen kylään ja tuohtua moisista väitteistä, että ilmastonlämpeneminen on hänen syytään. Loppujen lopuksi, ainoa raja, jonka sisällä mitään muutosta tapahtuu, on oma itse tai maksimissaan oma perhe.

Me elämme muutenkin jo niin puhtaalla alueella, etten kykene näkemään mitään torjumista siinä, että poljen pyörällä töihin auton sijasta. Totta kai sillä on merkitystä päästöihin, jos ei osteta kiinalaisia tuotteita mutta täytyy muistaa myös se, että kiinalaiset tuotteet ovat paljon halvempia. Riippuu tietysti tuotteesta, että kannattaako ostaa kiinalaista vai eu:n alueella valmistettua. En minä ainakaan itse ole niin hyvätuloinen, että voin maksaa ylimääräistä kotimaisesta tuotteesta, jos saan vastaavan kiinassa lapsityövoimalla tuotetun tuotteen alle puoleen hintaan.

Kyllä Kiinan vienti on merkittava, mutta ei sillä vielä saavuteta tarpeeksi tuloksia. Pelkästään Kiinan oma energiantarve on järkyttävä ja kasvaa vuosi vuodelta, kun maa pikkuhiljaa modernisoituu. Kiinalaiset ostavat autoja koko ajan enemmän ja enemmän ja polttoaineen kulutus tulee monikymmenkertaistumaan. Sama toistuu koko Aasiassa. Maailman 6,6 miljardista ihmisestä yli 4 miljardia elää Aasiassa. Voimme siis vain yrittää kuvitella, kuinka paljon siellä ruvetaan maapalloa tuhoamaan seuraavien vaikkapa 30 vuoden aikana. Suurin osa Aasialaisista tuskin on ikinä edes kuullut koko ilmastonmuutoksesta.

Entäpä sitten USAssa. Samat tehtaat suoltaa paskaa taivaalle minkä ehtiää, öljy-yhtiöt tuntuvat hallitsevan maan poliittista johtoa, ketään ei tunnu kiinnostavan Al Goren lisäksi koko aihe. Eikä asiaan vaikuta juurikaan, vaikka emme jenkkien tavaroita ostaisi yhtään. Kyllä hekin sitä energiaa ja polttoainetta ja turhia hyödykkeitä sun muuta tarvitsevat itse.

Jo tässä on minulle tarpeeksi syitä olla kiinnostumatta koko ilmastonmuutoksesta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Me "länsimaissa" elävät olemme sikäli etuoikeutetussa asemassa, että juuri meillä on halutessamme varaa tehdä valintoja ja vaikuttaa asioihin. Pienessäkin mittakaavassa. Näin helppoa se ei ole kaikilla maailmassa.

Siksi itse yritän käyttää tätä mahdollisuutta välillä hyväkseni, vaikkei minua miksikään "viherpiipertäjäksi" voi mitenkään kutsua.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En tilannut X5sta, vaan tuo Audi Q7 on nyt tilattu. Saapuu heinäkuussa. Oli mielestämme ylivoimaisin noista kokeilluista autoista (X5, XC90, Touareg, Q7). :thmbup:

Ja minä tilasin eilen Toyotan hybridin. Saapuu heinäkuussa. Vie löpöä 4.2 l / 100 km. Ihan periaatteesta, vaikka tässäkin ketjussa on jo todistettu meille, jotka haluaisimme jotenkin vaikuttaa ilmastonmuutosta ehkäisevästi, että se on ihan turhaa touhua.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja minä tilasin eilen Toyotan hybridin. Saapuu heinäkuussa. Vie löpöä 4.2 l / 100 km. Ihan periaatteesta, vaikka tässäkin ketjussa on jo todistettu meille, jotka haluaisimme jotenkin vaikuttaa ilmastonmuutosta ehkäisevästi, että se on ihan turhaa touhua.

Hybridit on mielenkiintoinen juttu ilmastonmuutoksen vastustamisessa. Minä en vieläkään pysty ymmärtämään miten auto, joka on hemmetin raskas johtuen akustosta ja akkuja vielä ladataan bensamoottorilla, voi olla niin mahdottoman taloudellinen?

Esim Ford Focus Econeticin kulutusarvot on 5,5/3,6/4,3 ja Toyota Priuksen 5,0/4,2/4,3. Eli Hybridi häviää normaalille bensamoottorille matka-ajossa reilusti mutta kaupungissa on hiukan parempi johtuen varmaan siitä, että jarrutusenergialla ladataan akkuja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllähän siinä sinänsä ideaa on, että koitetaan sähköä käyttää. Nykyisissä hybrideissä vaan ei toteutus ole kovin optimaalinen. Sen polttomoottorinhan pitäisi olla pieni ja kevyt ja sen pitäisi pyörittää pelkästään generaattoria. Polttomoottoria ajetaan silloin aina optimaalisella kierrosluvulla, eikä sitä tarvitse ylimitoittaa tarpeeksi tehokkaaksi kiihdytyksiin ja ylämäkiin. Voima pyörille pitäisi ottaa aina sähkömoottoreista, joita on yksi kussakin pyörässä. Kun akkujenkaan ei tarvitse riittää kuin yhteen kiihdytykseen, niiden ei tarvitse olla hirveän painavat. Tuollaisen muuntaminen polttokennoille on myös helppoa.

Mitenkähän on, kummassahan on vähemmän häviöitä? Polttomoottori + vaihteisto + voimansiirto vai polttomoottori + generaattori + akkulaturit + akut + sähkömoottorit?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä akuista tulee iso häviö, mutta niitähän puretaan vain kiihdytyksissä. Tasaisessa ajossa generaattorin tuottama sähkö käytetään suoraan taajuusmuuttajan kautta moottoreissa, ja siinä häviö on pieni. Tuossa toteutuksessa järki on juuri siinä, että sen polttomoottorin ei tarvitse olla mikään satakiloinen puolitoistalitrainen, vaan joku 250-kuutioinen riittää mainiosti, minkä lisäksi vaihteisto jää kokonaan pois. Autojen ylikokoiset moottorit pyörivät melkein koko ajan huonolla hyötysuhteella, kun niistä otetaan irti vain murto-osa maksimitehosta. Tämä on se virhe, mikä oikein toteuteulla hybridillä voitaisiin korjata.

Autojen moottoreiden paras hyötysuhde ei tokikaan ole maksimitehon kohdalla vaan paljon alempana. Dieseleissä hyötysuhde ei hirveästi edes muutu kierrosten suhteessa.

Jos halutaan esim. dieselistä suurta hyötysuhdetta (niinkuin hybridissä tietenkin halutaan) pitäisi moottorin iskutilavuuden olla iso ja samalla iskunpituuden olla iso ja mieluusti dieselin pitäisi olla vielä hidaskäyntinen. mikään näistä ei oikein rimmaa 250 ccm kokoisen moottorin kanssa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uudessa Valituissa Paloissa oli juttu jostakin WAYNEstä joka oli herännyt taloudellisuusajoon....aika hauskaa luettavaa..kaveri ajaa kylmäliivit päällä välttääkseen ilmastoinnin käytön..ja manaa jos joutuu pysähtymään valoisssa etc.

Ei kai sillä ole mitään väliä ajaako Audi Q7 maasturilla vai Tojon priuksella..jos maasturi taloudellisuusajossa kuluttaa tuplat, mutta ajokilometrejä ei tule kuin puolet..tai jos autossa on aina esim 4 matkustajaa ja Priuksessa 2 niin kulut ja päästöt per capita säilyy samana vaikka ajaisi yhtä paljon.

Harvaa Ferrari kuskiakaan näkee ajavan ympärivuoden punaisella urheiluautollaan...silti en epäilisi ettenkö ostaisi nopeaa kallista urheiluautoa, jos siihen tulisi mahdollisuus..tuskin kuitenkaan päristelisin sillä aamusta iltaa kartsalla niinkuin joku kahjo Bling Bling.

Niin ja se uusi FIAT 500 kuluttaa kaupunkiajossa 3 L / 100 km....myynti menee melkein kokonaan Italiaan muutama ajoneuvo bongattu Suomessa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin ja se uusi FIAT 500 kuluttaa kaupunkiajossa 3 L / 100 km....myynti menee melkein kokonaan Italiaan muutama ajoneuvo bongattu Suomessa.

Mistäs tuon lukeman bongasit? Fiatin kotisivujen mukaan vähiten kaupungissa vie diesel ja senkin kulutus on 5,3 L / 100 km

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Autojen moottoreiden paras hyötysuhde ei tokikaan ole maksimitehon kohdalla vaan paljon alempana. Dieseleissä hyötysuhde ei hirveästi edes muutu kierrosten suhteessa.

Jos halutaan esim. dieselistä suurta hyötysuhdetta (niinkuin hybridissä tietenkin halutaan) pitäisi moottorin iskutilavuuden olla iso ja samalla iskunpituuden olla iso ja mieluusti dieselin pitäisi olla vielä hidaskäyntinen. mikään näistä ei oikein rimmaa 250 ccm kokoisen moottorin kanssa.

Parasta on, jos moottori pyörii maksimiväännöllä. Ja tietenkin vakiokierroksilla ajettava moottori voidaan suunnitella eri lähtökohdista kuin laajaa vääntöaluetta tarvitseva. Moottorin hyötysuhde ei mitenkään hirvittävästi romahda osateholla, mutta pienemmässä koneessa on pienemmät sisäiset häviöt kuin isossa. Kun moottori voidaan mitoittaa keskimääräisen tehontarpeen mukaan, eikä huipputehon, päästään pienempään kulutukseen. Lisäksi autossa paino on oleellisen tärkeä asia, ja jos pieni polttomoottori, akusto ja sähkömoottorit painavat vähemmän kuin iso polttomoottori ja vaihteisto, ollaan voiton puolella. Mutta silloin ei olla, kun tavalliseen polttomoottoriautoon lisätään lisäksi akusto ja sähkömoottori ottamatta mitään pois.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Mutta silloin ei olla, kun tavalliseen polttomoottoriautoon lisätään lisäksi akusto ja sähkömoottori ottamatta mitään pois.

Mikä ei olekaan Priuksen kohdalla asianlaita.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tapa se tämäkin tuoda mielipiteensä julki, tuntui olevan jotakin kaunaa palmuöljyä kohtaan:

[ attachment removed / expired ]

Kaverit olisivat saaneet aitiopaikan Helsinki City Runin katsomossa mutta poliisi kävi kantamassa ne pois vähän ennen lähtöä. :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mistäs tuon lukeman bongasit? Fiatin kotisivujen mukaan vähiten kaupungissa vie diesel ja senkin kulutus on 5,3 L / 100 km

Ilmeisesti sitten TM ja Hesari olivat saaneet väärää tietoa. Ihmettelenkin hieman...VW:n Lupo muuten oli 3 litran kuluttaja...maantieajossa. Sitä ei maahamme tuotukaan.

FIAT 500 http://blogs.manchestereveningnews.co.uk/that_petrol_emotion/2008/01/the_fabulous_fiat_500.html

Keskikulutus 4 litraa ja ilmeisesti sitten maantieajossa diesel on 3 litran luokassa tai alle ?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmeisesti sitten TM ja Hesari olivat saaneet väärää tietoa. Ihmettelenkin hieman...VW:n Lupo muuten oli 3 litran kuluttaja...maantieajossa. Sitä ei maahamme tuotukaan.

FIAT 500 http://blogs.manchestereveningnews.co.uk/that_petrol_emotion/2008/01/the_fabulous_fiat_500.html

Keskikulutus 4 litraa ja ilmeisesti sitten maantieajossa diesel on 3 litran luokassa tai alle ?

FIAT 500 maantie 3,6 L / 100 km ja keskikulutus 4,2 L / 100 km

Lupon seuraaja VW Fox vie maantiellä 4,2 kaupungissa 6,1 ja keskikulutus on 4,9

Lupolle en löytänyt luotettavia lukuja mistään.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nostetaanpa tätä aihetta taas...

http://www.yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2009/01/ilmastonmuutoksen_aiheuttamat_tuhot_peruuttamattomia_505630.html

Eli ihan rauhassa voidaan jatkaa tällä linjalla. Kuten aiemminkin olen epäillyt, ei ilmastonmuutosta voida enää pysäyttää pikku näpertelyllä, kuten kieltämällä citymaasturit ym. Nyt sen sijaan saadaan nauttia lämpimämmistä kesistä, eikä talvella tarvitse hytistä niin kovissa pakkasissa. :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään