Juho Vastapuu

Ilmastonmuutos


1 076 viestiä aiheessa

 

Todellisuudessahan tuo keskimääräinen 200€ tulee tuntumaan tavallisen keskiluokan pussissa vähintään kaksinkertaisena koska se lypsetään juuri niistä kohteista joita he kuluttavat ja joita ilman he eivät tule toimeen.

 

Mitäs sitten jos ei ole 200€:a ylimääräistä ja sielukin on niin sysimusta että se palaa helvetin tulessa vaikka kuinka ostaisi ilmastoaneita?

 

(tähän voisi laittaa hymiönkin, mutta eipä juuri naurata)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Halvalla te meinaatte selvitä tästä. Pelleily tulee johtamaan kaikenlaiseen yleiseen hintojen nousuun. Polttoaineet kallistuvat entisestään ja se vaikuttaa joka ainoan kaupasta ostettavan tuotteen hintaan. Lisänä nerokkaat päättäjämme keksivät varmuudella erilaisia lisäveroja, maksuja, syyllistämistä ynnä muuta ihanaa. Ruuhkamaksut tullevat menemään heittämällä läpi. Kohta meitä kytätään gps:llä päivät pääksytysten öistä puhumattakaan. Säälittävintä on, että asioista ovat päättämässä ihmiset, jotka eivät ymmärrä asiasta edes keskivertokansalaisen vertaa. Puhutaan erilaisista päästövähennysprosenteista ihan tuosta vaan. Me kyllä sitoudumme vähentämään tippaakaan ajattelematta a) miten b) miksi c) mitä siitä seuraa. Jenkkien lupaus oli sangen pieni, muut eivät lupaa mitään. EU ajaa itsensä totaaliseen ahdinkoon. Asia ei muutu miksikään, koska sama tuotanto siirretään halpatuotantomaihin, joissa asia ei kiinnosta vähääkään. Ja niin eespäin. Eräänä päivänä vielä huomataan sekin, kuinka maailmanlopunennusteet eivät pitäneekään paikkaansa, mutta tuli siinä sivussa ajettua Eurooppa periferiaksi.

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sitäpaitsi sietäisikin että nämä halvantyövoiman maat eli kehitysmaat ottaisivat vähän elintasoerossa Eurooppaa kiinni. Minun mielestäni on kohtuutonta, että lännen rikkaat maat ovat teollisuudenvallankumouksesta asti saastuttaneet maailmaa silmittömän rahan ja vallan halun ajamina, mutta nyt kun köyhät maat ovat vihdoin yrittämässä hieman vastata kilpailuun, niin länsi syyllistää heitä siitä, että he eivät halua sitoutua yhtä rankkoihin päästörajoihin. Minun mielestä meidän länsimaalaisten pitäisi säästää kaksi kertaa enemmän!

 

Nyt saadaan jo yhdistettyä ilmastoaneet ja länsimaisten ihmisten syyllistäminen kehitysmaiden ahdingosta. Mitäs seuraavaksi?

 

Säästötavoitekeskustelut ovat täysin järjettömiä ja naurettavia, ne kuvastavat lähinnä sitä kuinka pihalla keskustelijat ovat siitä miten ja miksi energiaa kulutetaan ja päästöjä syntyy. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään todellista mahdollisuutta muuttaa energian kulutustaan siten että syntyisi merkittäviä säästöjä vaikka hintoja nostettaisiin kuinka... hintojen nostot kääntyvät suoraan elintason laskuksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sitäpaitsi suurinosa ihmisistä VOI oikeasti vaikuttaa kulutustottumuksiinsa jos vain VIITSII.

 

Tätä voisi vielä tukea jollain naiivilla säästökohdelistalla, sellaisella mitä "ilmastoasiantuntijat" jakelevat kansalaisten iloksi ja hyödyksi?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vastaavasti köyhempien maiden elintaso saattaisi nousta suhteessa länsimaihin  :thmbup: Sitäpaitsi suurinosa ihmisistä VOI oikeasti vaikuttaa kulutustottumuksiinsa jos vain VIITSII.

 

Köyhempien maiden elintason nousu on suurin uhka mitä planeetallamme on koskaan ollutkaan.

 

Kehitysapu pitäisi kieltää laittomana.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Köyhempien maiden elintason nousu on suurin uhka mitä planeetallamme on koskaan ollutkaan.

 

Kehitysapu pitäisi kieltää laittomana.

 

 

Niin tai antaa sitten apuna kaikille taulu TV, Hummer auto ja de luxe keittiöt jne. Savimajassa on kivempi asua kun on luxusta ympärillä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mielestäni voitaisiin aloittaa vaikka asennekasvatuksella!  :) En edes itseasiassa tiedä mitä Jussi tarkoittaa noilla "asiantuntijasuosituksilla", koska en niin tarkasti seuraa tätä asiaa. Olen vain käyttänyt sitä maalaisjärkeä. Miten olisi jos vaikka säästäisi energiaa sammuttamalla valot kun lähtee kotoa, laittamalla tv:n ja muiden laitteiden virrat kokonaan pois(eli ei vireystilaan), käy saunassa kerran viikossa sen sijaan että kävisi 3 kertaa, käyttää julkisia kun pystyy ja on järkevää jne.

 

Tarkoitin niillä "asiantuntijaohjeilla" juurikin tuonsuuntaista soopaa mitä tuossa yllä luettelet... kyllähän nuo asiat nyt jumankekka idioottikin ymmärtää. Tuskin kukaan on niin tyhmä että ehdoin tahdoin haaskaisi energiaa, joka maksaa aina rahaa oli se sitten kuinka halpaa hyvänsä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllähän uusavuttomat saattaa erehtyä tosa hyvinkin.

 

Juu... ne on ne samat uusavuttomat jotka erehtyy myös tähän ilmastouskontoon.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja noinhan on tietenkin helppo sanoa sieltä omasta lämmitetystä kämpästä ruoan keskeltä... Et ilmeisesti ole koskaan käynyt kehitysmaassa ja nähnyt miten siellä vähempiosaiset elävät...

 

 

Olen käynyt, tiedän meiningin. Raaka fakta on että meitä on tällä pallolla liikaa, enkä ajatellut riskeerata omaa elintasoani "jakamalla hyvää" maihin, joissa ei järkeviä elinolosuhteita olekaan.

 

"Mielummin ne kuin minä", muun väittäminen on tekopyhää kuraa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisaalta Antti mitä jos ennusteet pitävät paikkansa? Mitä jos "me" ei tehtykään tarpeeksi estääksemme ilmastonmuutosta? Onko raha oikeasti tärkeämpää?

 

No paikkansa ne eivät pidä. Eivät ole pitäneet tähän saakka, joten eivät ne samoilla metodeilla tuotetut kauhukuvat ryhdy tosiksi muuttumaan vastaisuudessakaan. Muutosta tietysti tapahtuu kaiken aikaa. Ei kukaan tolkullinen ihminen ilmastonmuutosta kiellä. Ainoastaan syistä, seurauksista ja muutosten suunnista voidaan olla voimakkastikin eri mieltä. "Meidän" tekemiset ei tässä paljon paina. Ihminen ei ilmastoa hallitse. Mutta jos se ilmasto on lämmetäkseen, sitten se lämpenee. Niin tässä maailmassa on tapahtunut ennenkin. Hiilidioksipitoisuudetkin ovat olleen moninkertaiset nykyiseen nähden, vaikka niin kirkkain silmin muuta väitetään. Raha ei ole sinällään tärkeää, mutta toisin kuin energia, se on rajallista. Täytyy oikeasti vähän miettiä, mihin sitä työntää.

 

Sitäpaitsi ei siitä päästöjen vähentämisestä muutenkaan mitään haittaa ole (en laske rahaa mukaan)! Jo pelkästään hengitysilma paranee. Helsingissäkin se on monesti  vain tasolla "tyydyttävä".

 

Sitä en ole missään kiistänyt. Päinvastoin moneen kertaan näin maininnut. Siksi hämmästelenkin, miksi esimerkiksi nuo Samin postaamat linkit saavat joitakin vastustusreaktioita aikaan. Törkeää saastutusta ja ympäristötuhoja tehdään ympäri maailmaa siellä täällä. Ainut mistä ollaan huolissaan, on tuo elämälle välttämätön, myrkytön ja vaaraton hiilidioksidi, joka korreloi kyllä ilmaston lämpötilan kanssa - seuraamalla sitä muutaman vuosisadan viiveellä.

 

Yhdysvaltoja on aivan turha ottaa tähän keskusteluun mukaan, koska he tekevät mitä lystää. Näin on aina ollut ja tulee luultavasti olemaan. Siellä mennään ihan eri säännöillä kuin muissa maissa  8)

 

Sieltähän tämä nykyvouhkaus on pitkälti peräisin.

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Antaa kaikkien kukkien kukkia  :thmbup:

Tuossa sinun ajatusmallissasi vain on sellainen pieni kömmähdys, että nimenomaan avustamalla ja opettamalla näitä maita ja niiden kansoja voidaan välttää väestönkasvu.

 

Ja montakohan kymmentä vuotta tätä on jo yritetty. Seurauksena on ollut vain väestönkasvun kiihtyminen... ::) Eiköhän olisi jo aika lopettaa tuo kokeilu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Antaa kaikkien kukkien kukkia  :thmbup:

Tuossa sinun ajatusmallissasi vain on sellainen pieni kömmähdys, että nimenomaan avustamalla ja opettamalla näitä maita ja niiden kansoja voidaan välttää väestönkasvu. Nykyäänhän monissa kehitysmaissa aktiivisin länsimainen instituutio on Katolinen kirkko joka vastustaa ehkäisyä.  Ei kai sinne niitä sinun järkeviä elinolosuhteita pääse kehittymään jos niille ei anneta mahdollisuuksia/niitä ei avusteta.

 

Kannattaa muutenkin vaikka kokeilla avustustyötä/vapaaehtoistyötä kehitysmaiden hyväksi. Siitä saatta tulla itselle oikeasti hyvä mieli  :o

 

Ihan kaunis ajatus. Vielä kun se olisi toteutettavissa.

 

Kaikenmoisia teorioita siitä, miten "avustus ja opetus" jollain tavalla hillitsee väestönkasvua. Saisiko tästä nähdä muutakin kuin huhupuheita ja "tutkimuksia".

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miten olisi vaikka Suomen historian kertaaminen  ;D

Ei täällä luettu ja kirjoitettu kunnolla, saatikka opiskeltu vielä sanotaanko 70 vuotta sitten. Lapsia sen sijaan syntyi oikein kiitettävästi.

Nykyään kun taas ihmiset keskittyvät uran luomiseen maatilan hoitamisen sijaa, niin lapsia syntyy liian vähän.

 

Oulussa ja ympäristökunnissa on 18 -14 lapsisia perheitä paljon...lapset nukkuu vaatehuoneissakin...melkein veikkaan että apu olisi tarpeen kotimaassakin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oulussa ja ympäristökunnissa on 18 -14 lapsisia perheitä paljon...lapset nukkuu vaatehuoneissakin...melkein veikkaan että apu olisi tarpeen kotimaassakin.

 

Tuo taitaa korreloida vahvasti kyseisten perheiden uskonnollisen vakaumuksen kanssa? Lienevät kuitenkin vähemmistönä Suomen populaatiossa.

 

On siitä maailmalla ja historiasta vahvasti näyttöjä, että nimenomaan ns. elintason ja sivistystason nousu vähentää syntyvyyttä tehokkaasti. Vähentää myös todennäköisesti uskontojen valtaa  ;D .

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo taitaa korreloida vahvasti kyseisten perheiden uskonnollisen vakaumuksen kanssa? Lienevät kuitenkin vähemmistönä Suomen populaatiossa.

 

Ovat kuitenkin täälläpäin enemmistönä...enkä usko, että sitä valtaakaan puuttuu. Muuten mietippä kuinka moni pientalofirma ei ole ko uskontokunnan styyraama nykyään ? Ei taida montaa olla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ovat kuitenkin täälläpäin enemmistönä...enkä usko, että sitä valtaakaan puuttuu. Muuten mietippä kuinka moni pientalofirma ei ole ko uskontokunnan styyraama nykyään ? Ei taida montaa olla.

 

Maailman mitassa lestadiolaisuus on mariginaalinen asia - katolilaisuus ei ole.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään alkaa Ylen Teemalta kolmiosainen BBC:n dokumettisarja:

Tiededokumentti: Kiistely ilmastosta

 

Ennakkotiedoista:

 

Osa 1/3 To 3.12 kello 21.00 ja su 6.12 kello 13.40.

1960-luvulla pelättiin happosateita ja ylikansoittumista, ilmastonmuutoksen pahimpana uhkana pidettiin uutta jääkautta.

 

Osa 2/3. To 10.12 kello 21.00 ja su 13.12 kello 13.55

1990-luvulla allekirjoitetussa Rion sopimuksessa sovittiin toimista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mutta sitten nousi skeptikkojen kuoro julistamaan, ettei ilmasto lämpenekään.

 

Osa 3/3. To 17.12 kello 21.00 ja su 20.12 kello 13:55

Nykyään ilmaston lämpenemistä ei moni enää kiistä, mutta mitä seurausvaikutuksia sillä on ja mitä ongelmille pitäisi tehdä? Ilmastosysteemin mutkikkuus on yllättänyt tiedemiehet

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehkä tärkeämpi olisi huomata, että useimmat skeptikot ovat kiistäneet CO2:n ylipaisutellun osallisuuden lämpenemisessä. Ilmasto voi ja on kylmennyt ja lämmennyt, mutta syynä tuskin on ollut CO2, tälläkään kertaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmasto voi ja on kylmennyt ja lämmennyt, mutta syynä tuskin on ollut CO2, tälläkään kertaa.

 

Onko viitettä tälle asialle? Itse olen Vostokin jäämittauksiin [1] perustuen ollut vahvassa uskossa siihen, että CO2 on historiallisesti, 400 tuhannen vuoden ajan ollut tärkein lämpötilaa selittävä muuttuja. Osaatko antaa viitteen, jossa tämä olisi kumottu.

 

[1]: http://cdiac.esd.ornl.gov/ftp/trends/temp/vostok/vostok.1999.temp.dat

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään