Valtteri Vakli

Lentokenttä - Suomalainen TV-sarja JIM:llä syksyllä 2011!

190 viestiä aiheessa

Ohjelmalla ei ole toistaiseksi ollut mitään muuta annettavaa kun tullimiehen ja -koiran työstä kertominen ja kerran brankkarit kurvasivat siivoamaan valuneen kerosiinin. Mun mielestä Lentokenttä-nimisen ohjelman ei pitäisi kuvata muka hauskan ärrävikaisen Drag Queenin teennäisen ylimielistä käytöstä matkalla Vantaalta Arlandaan. En myöskään käsitä, miksi jurrissa ollut Jari oli oman tarinansa päähenkilönä. Tätä hommaa pitäisi kuvata lentokenttävirkailijan näkökulmasta sen sijaan, että kerrotaan kuinkan Jari, jonka lentokunto on hyvä, käy vielä ennen koneen lähtöä röökillä.

Ihmettelenpä myös, oliko ensimmäisen jakson Karibialle menevät naiset oikeasti menossa Karibialle. Heitä ei nimittäin tuntunut harmittavan yhtään se, että maksetut lennot, hotellit yms. meni sivusuun. Tai ehkäpä he olivat miljoonääriäitien Marian ja Ninan porukkaa, joille yhden Karibian matkan hinnan menetys ei aiheuta minkäänlaista harmia kun tilalle voi ostaa matkan Mauritiukselle.

Vilpittömästi toivon, että Lentokenttä alkaa kertomaan "lentokenttäläisten" työstä, eikä siitä kuinka matkustajat ovat liian päissään, unohtavat hankkia viisumin, myöhästyvät koneesta tai muuta sellaista.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Komppaan Tomia täysillä, juuri samat oli ajatukset tarkemmin eriteltynä tuollaisia. Antakaa nyt edes sellasia tavis -matkustajia näytille, tai olihan viimeksi se nuori perhe Hollantiin menossa, ennen niitä katsoo kuin jotain dragpelleä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihmettelenpä myös, oliko ensimmäisen jakson Karibialle menevät naiset oikeasti menossa Karibialle. Heitä ei nimittäin tuntunut harmittavan yhtään se, että maksetut lennot, hotellit yms. meni sivusuun. Tai ehkäpä he olivat miljoonääriäitien Marian ja Ninan porukkaa, joille yhden Karibian matkan hinnan menetys ei aiheuta minkäänlaista harmia kun tilalle voi ostaa matkan Mauritiukselle.

Haiskahti vähän näyttelijöille.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

JAKSO 2/ 13.9.11 ”Helsinki-Vantaa myrskyn kourissa”

Voittaako näyttelijä Christian Sandström lentopelkonsa? Drag queen Madame aiheuttaa hämminkiä matkallaan kohti Lontoota.

Ensimmäinen jakso jäi välistä, mutta olen katsonut toisen ja kolmannen. Toisessa jaksossa oli todella ärsyttävä se Drag queen Madame!!

Kolmas jakso oli hyvä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se Madame-hömppä oli harvinaisen huonoa makua myös ihan tuotantotiimiltä. Vaihtoehdot olisi ollut joko nauraa ko. hahmon huonoudelle tai saada aikaiseksi jokin fiksu setti mihin kuvausryhmä lähtee mukaan. Nyt saatiin "vakavasti" tehtynä katsoa alakouluikäisten tekemää "sketsiä".  :thmbdn: Tosin se Pulun lentotädin ilme oli aika priceless kun se tunki sinne henkariin sitä Madamen turkkia, taisi kuvastaa todellisia tuntoja aidoimmillaan. En toistaiseksi ole myöskään ollut tietoinen, että Pulun Premiumin skumppa olisi virallista shampanjaa, toisinkuin jaksossa kovin väitettiin ;)

Toisaalta jos on katsonut ko. genren muita virittelyjä niin ei niiden taso ole kovin kehuttava vaikka olisi tehty isommallekin yleisölle. Aussien "Airways" -sarjasta taisi jäädä ainoastaan mieleen lähtöselvityksen sulkeutumisen aiheuttama kiukuttelu, jaksosta toiseen. Sama oli tuossa Helppojetistä kertoneessa realityssä. Onneksi tältä varmaan suomiversiossa vältytään! Arlanda oli leikattu taas niin kuoleman tylsäksi, että se ei parantunut edes pikakelaamalla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen kyllä samaa mieltä, tuli vähän tuurimainen olo kun Jaria piti seurata koko ajan, ilman mitään juonen tai kiinnostavuuden häivää. Näissä on myös aina se vaara että menettää kunnioitusta ammattiryhmiä kohtaan. Arlandassa kun kapteenin pitää erikseen ilmoittaa että jännitä lentämistä kun siihen on tottunut antaa vähän epäpätevän vaikutelman, kuinkas tuore tämä jännityksen loppuminen olikaan? Sama huumekoira + tullimies, en usko että se koira lakkaa hyppimästä laukkua vasten jos sille kertoo että "olet oikeassa".

Toisaalta jos on katsonut ko. genren muita virittelyjä niin ei niiden taso ole kovin kehuttava vaikka olisi tehty isommallekin yleisölle. Aussien "Airways" -sarjasta taisi jäädä ainoastaan mieleen lähtöselvityksen sulkeutumisen aiheuttama kiukuttelu, jaksosta toiseen. Sama oli tuossa Helppojetistä kertoneessa realityssä. Onneksi tältä varmaan suomiversiossa vältytään! Arlanda oli leikattu taas niin kuoleman tylsäksi, että se ei parantunut edes pikakelaamalla.

Suosittelen youtubesta amerikkalaista Airlinea (http://www.youtube.com/watch?v=Gjw585ZnJwI), minusta ainakin suhteellisen kiinnostava sarja, jossa monipuoliset aiheet. Jokaisella jaksolla on selkeä teema.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja miksi pirussa se madame päivitettiin bisnekseen? :)

btw. sen ESTAn täyttämiseen kestää n. 10 sekuntia, ja ainakin omien kokemusteni perusteella päätös räpsähtää tassuun välittömästi (kuten käy aina jos et ole jollain nofly-listalla), eli huono argumentti etteikö sen takia koneeseen pääsisi.

ESTA pitaa muistaakseni tehda vahintaan joko 48 tai 72 tuntia ennen lahtoa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja miksi pirussa se madame päivitettiin bisnekseen? :)

Kannattaa meidän muidenkin kokeilla sillä turrelipulla ja korkokengillä, jos sit onnistuis (huom. miehet siis) :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kannattaa meidän muidenkin kokeilla sillä turrelipulla ja korkokengillä, jos sit onnistuis (huom. miehet siis) :)

Kosolti vain typerää käytöstä ja pilailupuodista sateenkaaren värinen peruukki, niillä pääsee paremmin businekseen kun minkään allianssin smarargdijalokivigraniittiplatinahiilikuitu-bonuskortilla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

ESTA pitaa muistaakseni tehda vahintaan joko 48 tai 72 tuntia ennen lahtoa.

Hakemuksen voi jättää koska tahansa ennen Yhdysvaltoihin matkustamista. Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuslaitos (DHS) suosittelee, että matkustuslupahakemukset jätetään vähintään 72 tuntia ennen matkustamista. Mikäli sitä ei peruuteta, matkustuslupa on voimassa kaksi vuotta myöntämispäivästä tai kunnes passisi vanhenee, mikäli näin tapahtuu ennen kahden vuoden määräaikaa.

https://esta.cbp.dhs.gov/esta/WebHelp/helpScreen_fi.htm#TA6

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mistä olette niin varmoja että transu on istunut paremmassa luokassa muun ajan kuin vaan sen mitä kamera kävi? Toki ruoka on voitu tuoda mielummin tälle kuvattavalle ilmaiseksi, kuin ylimääräisenä roskiin ja jätemaksuja kasvattamaan.. Jotenkin tuntui silloin kun sarja lanseerattiin suomeen, että sarja käsittelee vain pulun cabin crewta ja maapalveluhenkilökuntaa.. Nyt kuitenkin sarjassa näytetään muitakin koneita ja aurinkomatkoja ja kaikkea mitä ei pulun lentolipulle ja tulokseen saa yhdistettyä.. Jotenkin sarjasta tulee mielikuva saippuasarjasta joka tapahtuu oikealla lentokentällä mutta vähäisellä määrällä sitä Oikeaa lentokenttäelämää, mitä tulee sitten kun suomalaiset kanarianreissaajat ja phukettiin menijät menevät kentälle, kertovat henkilökunnalle maapalveluissa ja koneessa että kyllähän tässä TV-sarjassakin sai näin ja näintehdä ja myöhästellä boordauksesta, lennolta ja sitten vielä päästettiin pahvilapun toiselle puolelle väljemmille penkkiriveille ja juomaan sitä kuoharia, jota shamppanjaksi sanottiin. Toivottavasti ei mene tuo loukkaus ja väärinsanoma ranskaan asti ettei lopu pululle "shamppanjan" toimitukset tulevaisuudessa.. ;) A-klinikan asiakkaallakin tuntui olevan rahaa ja tavaraa mukana enemmän kuin ihan taviksella työssäkäyvällä veronmaksajalla.. Only my two cents, mutta silti jotenkin sarjaan on saatu otettua varmasti ne pahimmat/parhaimmat tapaukset mitä suomen lentokentiltä ja -matkustajista löytyy.. :D

Ainoa asia mitä tulevaisuuden jaksoilta odotan, on se mitä tapahtuu koneessa cabin crewn toimesta ja se, missä kohtaa Petteri tulee kuvioihin matkasuunnitelmineen ja reissuineen... Etenkin miten sarjaan on leikattu ja muokattu nyt jo lopetettu Blue1:n "tähdenlento"Tallinna-reitti. :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse en kiinnittänyt huomiota koko nai...eiku mieheen. Mielummin katselin, kun se mies siellä takana eka piteli kättä naaman päällä ja seuraavassa kuvassa sama mies nukkuu kuola valuen  :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mistä olette niin varmoja että transu on istunut paremmassa luokassa muun ajan kuin vaan sen mitä kamera kävi?

Se kuvausryhmä lienee istunut siellä samalla puolen "verhoa" mitä luultavammin, jo ihan logistisista syistä. Lisäksi kerran siirretty on jo kertaalleen menetetty, joten siitä nyt lisäharmia enää tule siellä istumisesta..

Edit: Verho heittoihin :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voi jestas kun selostajan pitää käyttää tuota "cabin crew" -ilmaisua ja vielä noin typerästi lausuttuna.

Ekan jakson kun katsoin, niin keskitytään aivan liikaa matkustajien seuraamiseen normipuolella, kun pitäisi kulkea koko ohjelma työntekijöiden näkökulmasta. Mutta ei tässä hotellissa maatessa muutakaan telkkarista keksi katsoa, eli jos tänään olisi jotain jännää. Vai onko suurin jännitys, että saadaanko viereiset istumapaikat.  :P

Aikalailla samaa mieltä. Varmaan turhan paljon kopioitu Ruotsin puolelta ideaa, missä näytettiin erittäin paljon juurikin matkustajia yms. Ideaa olisi voinut uudistaa enemmän työntekijän selän takaa kuvaavalta kantilta. Lisäksi silmään pistää, että ohjelma on leikattu äärimmäisen huonosti. Useasti näkyy äänittäjän mikrofonit ruudussa ja samojen tapahtumien toistamista (esim. Blue1:nin monitoimiehen sanominen toistettiin ennen ja jälkeen mainoskatkon). Muuten kaikinpuolin mukava ja katsottava ohjelma.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä viimeisin jakso oli kyllä paras näistä  :thmbup:

Samaa mieltä. Toistaiseksi paras jakso.  Jonkun verran huvitti perheen lämmim jälleennäkeminen viimeisessä kohtauksessa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aikalailla samaa mieltä. Varmaan turhan paljon kopioitu Ruotsin puolelta ideaa, missä näytettiin erittäin paljon juurikin matkustajia yms. Ideaa olisi voinut uudistaa enemmän työntekijän selän takaa kuvaavalta kantilta. Lisäksi silmään pistää, että ohjelma on leikattu äärimmäisen huonosti. Useasti näkyy äänittäjän mikrofonit ruudussa ja samojen tapahtumien toistamista (esim. Blue1:nin monitoimiehen sanominen toistettiin ennen ja jälkeen mainoskatkon). Muuten kaikinpuolin mukava ja katsottava ohjelma.

Tosiaan ja liikadramatisointi oli myös mielenkiintoista. Kolmeen kertaan tuli pätkä jossa tämä pulun ukko sanoi "Nyt kamerat pistetään pois päältä, tästä tulee selvitys." Kamerat olivat kuitenkin päällä kun selvitys tapahtui. Itse selvityshän oli tasoa "nämä lavetithan omistaa finnair tai siis northporttiko?". Yllättävää oli sekin, että Finnairin nimi ylipäätänsä kuului sensuroimattomana. Ja sitten se mies selitti taas, kuinka ajoi kolarin kolme vuotta sitten jossakin. Odotin itse sarjalta hieman enemmän.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Myös Nelonen on ne keksinyt ja videoita ei voi katella ilman adblockin disabloimista...

Kyllä kaikki pätkät ainakin meikäläisellä toimii ihan moitteettomasti ilman mainoksia. Joskus aikoinaan oli vaihe, jolloin videot eivät suostuneet avautumaan ilman Adblockin disabloimista, mutta nyt on taas toiminut varmaan lähes vuoden ihan ongelmitta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään