Mika Koski

Ilo takaisin harrasteilmailuun!

60 viestiä aiheessa

niinpä niin Tatu, mutta tulkinnanvaraa näissä tuntuu olevan yhtä paljon kuin tulkitsijoita!

 

Jari, kesällä on vaan mukavampi kökkiä siellä kentän laidalla, tiedän kyllä ettei talvi estä ilmailua, mutta näin talviallergikkona se on kesällä vaan niin paljon kivempaa :D

 

Ja Olli, olisihan tuossa kehittämistä...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nykyihmiselle pienet asiat eivät ole mitään, mutta niistä se lentämisenkin ihanuus löytyy. Kaksi ilmailukerhohistoriikkia laatineena voin todeta, että tyytyväisempi pitäisi olla siihen mitä nyt on kaikien ulottuvilla. Aikojen alussa kesän tiimat laskettiin minuuteissa ja hurja vimma oli silti jengillä päällä. Kuinka moni meistä harrastaisi lentämistä tänään, jos harrastusaika menisi männytaimia kitkiessä, hallia rakentaessa tai lentolaitetta rakentaessa. Nyt pääsee useimmiten lentämään, riittää kun saa itsensä kentälle. Ropelit pyörimään ja hinausköydet kireälle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämän juonteen otsikkoa jäin hieman pohdiskelemaan.

 

Itse olen koko ajan ollut harrasteilmailija, aloitin purjelennon vuonna 1957, sitä ennen olin rakennellut ja lennätellyt lennokkeja omin päin jo muutamien vuosien ajan ja osallistunut ilmailukerhon lentokoneiden huolto- ja rakennustoimiin jonkin verran. Sitten seurasi lenonopettajuus ja tarkastuslentotoiminta purje- ja moottoripurjelentokoneilla, myöhemmin lennonopetus myös moottorilentokoneilla. Erilaista lentotoimintaa on koko ajan tullut harrastettua kaikilla noilla koneluokilla lentokilpailut mukaan lukien.

Kaikenlaisiin huolto- ja rakennustoimintoihin on tullut osallistuttua koko ajan, niin lentokoneiden kuin kerhon ja lentopaikan fasiliteettienkin, unohtamatta erinäisten luottamustoimien hoitamista niin eri ilmailukerhoissa, konekimpoissa, ilmailuliitossa yms. yhteisöissä kuten lentokenttäsäätiössäkään, ja hommat senkun jatkuvat täysillä.

 

Ilo on ollut koko ajan mukana, joten hieman ihmettelen miten sellaisen voisi saada takaisin, joka on ollut ainakin minun harrasteilmailussani läsnä koko ajan.

 

Mahtaakohan tuo ilo sittenkin asua harrastajan omassa mielessä, jos ylipäätään on asuakseen. Tottakai ponnistelujakin tarvitaan, mutta nekin yleensä palkitsevat suoriutumisen antamalla tyydytyksellä tuloksiin johtaessaan , ainakin jälkikäteen.

 

Kyllä ilmailu on iloinen harrastelaji ihan sellaisenaan niille, joille se on juuri se oma oikea laji :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

no joo, onhan sitä toisinaan kaverin kyytiin mahdollisuus päästä, mutta saako siitä kaverille korvata? No ei saa jos halutaan tulkita tiukasti pykäliä ansiolentotoiminnasta.

 

Moi,

 

Tähän on pakko kommentoida. Ei tämä nimittäin ole mikään ongelma, sillä koneen kustannukset saa jakaa, kunhan lennon päällikkö maksaa siitä myös osansa. Silloin toimintaa ei katsota ansiolentämiseksi, ja kuten sanottua se on vielä vähemmän sitä jos lähdetään kaverin kanssa vaan pöristelemään ilman sen kummempaa määränpäätä tai ajatusta tienaamisesta.

 

Koulutus on sitten eri asia, joskin siinäkin on tulkinnan varaa. Tulkitsen pykäliä siten että voin antaa ohjaimet lupakirjattomalle kaverille kun ollaan ilmassa ja vaikka valvomattomassa, ja hän voi ottaa hieman tuntumaa lentämiseen peruskaartojen ja nousujen muodossa. Mutta näkemykseni mukaan kaveri ei saa kirjata tätä tiimaa mihinkään viralliseen lokiin eikä täten käyttää kyydissä ollutta tiimaa hyväkseen kokonaislentoaikaa ajatellen.

 

Mutta heitänkin tässä jatkokysymyksen. Minä ja kaverini, molemmat lupakirjapilotteja lähdetään pöristelemään mutta vain toinen on aktiivisesti lentämässä ja toinen katselee maisemia ja kyräilee kaverin lentämisen mahdollisia epätarkkuuksia ;D. Saako molemmat kirjata tämän tiiman omaan lokiinsa? Mielestäni saa, ja kulutkin voidaan laittaa puoliksi.

 

-tuomo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aikojen alussa kesän tiimat laskettiin minuuteissa ja hurja vimma oli silti jengillä päällä. Kuinka moni meistä harrastaisi lentämistä tänään, jos harrastusaika menisi männytaimia kitkiessä, hallia rakentaessa tai lentolaitetta rakentaessa. Nyt pääsee useimmiten lentämään, riittää kun saa itsensä kentälle. Ropelit pyörimään ja hinausköydet kireälle.

 

Ehkä tuo juuri nykyään onkin se ongelma? Kaikki on liian helppoa ja harrastukseen ei sillätavalla sitouduta. Toisaalta jollekin se kitkeminen tai lentolaitteen rakentaminen voi olla sitä "parasta" harrastamista. Rakennetaanhan nyt Experimentalejakin. Kuinkahan monelle experimentalille tulee enemmän lentotunteja kuin rakennustunteja?

 

Minä olen monta kertaa miettinyt, että kumpikohan lennokkiharrastuksessa on mukavampaa: Lennokin rakentaminen vai lennättäminen. Vielä en ole keksinyt mutta alan vakavasti kallistumaan sen rakentamisen puolelle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä ja kaverini, molemmat lupakirjapilotteja lähdetään pöristelemään mutta vain toinen on aktiivisesti lentämässä ja toinen katselee maisemia ja kyräilee kaverin lentämisen mahdollisia epätarkkuuksia ;D. Saako molemmat kirjata tämän tiiman omaan lokiinsa? Mielestäni saa, ja kulutkin voidaan laittaa puoliksi.

 

Mihin sarakkeeseen tämä maisemien katselija merkkaisi lentoaikansa? Tuskin PIC, tuskin oppilas, tuskin yölento, tuskin mittarilento.

 

Kannattanee hankkia hyvä pyyhekumi, ks. JAR-FCL 1.080.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tähän on pakko kommentoida. Ei tämä nimittäin ole mikään ongelma, sillä koneen kustannukset saa jakaa, kunhan lennon päällikkö maksaa siitä myös osansa. Silloin toimintaa ei katsota ansiolentämiseksi, ja kuten sanottua se on vielä vähemmän sitä jos lähdetään kaverin kanssa vaan pöristelemään ilman sen kummempaa määränpäätä tai ajatusta tienaamisesta.

 

Tähän täytyy joo hieman kommentoida. Sen verran monta asiaa saat tulkita uudelleen, jos mielit pykäliä noudattaa. Varsinaisesti sekään ei tee millään muota toiminnasta ansiolentämistä, vaikka kaveri maksaisi kaiken. Kyllä touhun kaupallisuudella on ihan muut lähtökohdat. Joskus muinoin oli se jakomääräys. Ei ole enää. Enkä muuten sitäkään ikinä osannut tulkita niin, että kulut olisi ollut pakko jakaa pennilleen tasan.

 

Koulutus on sitten eri asia, joskin siinäkin on tulkinnan varaa. Tulkitsen pykäliä siten että voin antaa ohjaimet lupakirjattomalle kaverille kun ollaan ilmassa ja vaikka valvomattomassa, ja hän voi ottaa hieman tuntumaa lentämiseen peruskaartojen ja nousujen muodossa. Mutta näkemykseni mukaan kaveri ei saa kirjata tätä tiimaa mihinkään viralliseen lokiin eikä täten käyttää kyydissä ollutta tiimaa hyväkseen kokonaislentoaikaa ajatellen.

 

Tulkitset väärin. Jos et ole lennonopettaja, et saa luovuttaa ohjaimia henkilölle, jolla ei ole lupakirjaa ja kelpuutusta kyseisen lentolaitteen lentämiseen.  Kaveri ei tosiaan ole oikeutettu kirjaamaan tällaista "tiimaa" mihinkään. Oikeastaan aika kovasti kiinnostaisi tietää, mitä pykäliä tuohon malliin kykenee tulkitsemaan, vai onko pohjalla kenties kiva ajatus, että eipä täsä mittää.

 

Mutta heitänkin tässä jatkokysymyksen. Minä ja kaverini, molemmat lupakirjapilotteja lähdetään pöristelemään mutta vain toinen on aktiivisesti lentämässä ja toinen katselee maisemia ja kyräilee kaverin lentämisen mahdollisia epätarkkuuksia ;D. Saako molemmat kirjata tämän tiiman omaan lokiinsa? Mielestäni saa, ja kulutkin voidaan laittaa puoliksi.

 

Eivät saa. Vain koneen päällikkö saa tiiman eikä päällikköä kesken lennon saa vaihtaa. Kulut voi toki laittaa puoliksi. Tällaista tiimankeruutahan on kyllä harrastettu harrastajapiireissä vuosien saatossa innosta soikeana. Monikin pilotti saisi kumittaa jopa satoja tunteja päiväkirjoistaan.

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kannattanee hankkia hyvä pyyhekumi, ks. JAR-FCL 1.080.

 

Tsot tsot, virhemerkinnät tulee yliviivata asianmukaisella tavalla niin, että niistä jälkikäteenkin on nähtävissä, mitä siinä aikoinaan on lukenut. Ei kumittaa. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Harrasteilmailu on mielestäni ajelu autolla Malmille jossa tapaan Maran tai Jaakon, ehkä lähettiläs Kaukon Ilkkakin saattaa olla tavattavissa.No nyt tuo kahvilakuppila on jumissa, ajelen Wilmanstrandiin jolloin Heikki ja Ilkka ainakin tavattavissa, Kaukokin sieltä Uralin takaa saapuu.Ilkan luonna ilmailuilta sujuu siivillä, Heikki polkupyörällä laskeutuu Ilkan grillimajalle, Kauko takavetoisella.Ollaan ennen sitä käyty katselemassa hiljaisia paikkoja itäkulmilla.Maailma on täynnä ilmailua jos vain haluaa.Itseminä ainakin nautin näistä tapaamisista, jutusteluista ja varsinkin Ilkan vanhoista lehdistä ja Heikin sekä Ilkan tuttavista jotka opastavat paikoille joista ei monikaan tiedä.Tieto tuppaa unohtumaan, olenkin laitellu näille kaveruksille pienen arvailujutun näiltä kulmin, tuo Heltsinski kun oli suurensoran aikaan vissiin ykköskohde ja täälläkin koneita tipahtanu.Eli ilmailu ja sen mukaan eläminen on oma elämänsä.Ja positiivisesti sanoi entinen positiivari, näillä kulmilla nimeltään passar bra.Oli aikanaan vanha ukkeli, jostain kaukaa, kulki laitteensa kera, jos tilasit soittokappaleen sanoi heti passar bra ja soitti ensimmäisen mikä koneesta tuli, tietty pientä korvausta vastaan. muutama valokuvakin tuosta kaverista löytyy.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuinkahan monelle experimentalille tulee enemmän lentotunteja kuin rakennustunteja?

 

Minä olen monta kertaa miettinyt, että kumpikohan lennokkiharrastuksessa on mukavampaa: Lennokin rakentaminen vai lennättäminen. Vielä en ole keksinyt mutta alan vakavasti kallistumaan sen rakentamisen puolelle.

 

Ostin experimentalin valmiina. Rakentaminenkin olisi varman ollut mukavaa, mutta oli kiire lentämään. Silti huolto- ym. rakentelutunteja tulee ihan mukavasti. Nytkin on kaksi muutoslupaa voimassa.  Kone on puun varjossa kesämökillä, joten huolto tapahtuu taivasalla. Minusta koneen rassaaminen ei ole taakka, vaan yksi osa mukavaa harrastusta. Koneen tuntemus on tietysti aivan toisella tasolla, kun itse huoltaa ja korjaa koneensa. Kyllä se rassaaminenkin osaa olla mukavaa....

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi kaikilla koneessa olijoilla pitäisi olla lupakirja?

Ilmailumaailma on täynnä mahdollisuuksia, myös lupakirjattomille. Porukka kassan ja kustannukset jakoon niin sille kuljettajan roolissa olevalle tulee lisää kokemuksen keräämismahdollisuuksia.

 

Laajentakaa reviiriänne, ystävät.

 

Osallistukaa kotimaisiin ilmailutapahtumiin, esimerkisi tulevan kevään aikana järjestettävät jäälentotapahtumat ovat olleet perinteisesti mukavia juttuja (ennen lähtöä kannattaa tietty tarkistaa se vakuutusehtojen pienellä kirjoitettu präntti/mahdollinen rajoitus). Kesällä taas tapahtumia on vaikka muille jakaa, Turun lentonäytös, Sunny Nights Fly in, Jämi ja monet muut edellä mainittuja pienemmät kekkerit joissa on tai jonne pystytään järkkäämään mukavaa oheistoimintaa. Tämä taas on tietty porukan aktiivisuudesta kiinni...roikkua netissä valittamassa vai tehdä itse jotakin konkreettista vai odottaa että se kuuluisa joku muu tekee?

 

Tehkää kimpassa retkiä myös naapurimaissa järjestettäviin pienimuotoisiin ilmailutapahtumiin, se avartaa maailmaa. Ei sen matkakohteen aina tarvitse olla iso lentonäytös...

Joskus jopa kannattaa lentää halpalentoyhtiöllä kohdemaahan ja vuokrata kone sieltä.

 

Jossakin tulevan talven ilmailutapahtumassa tullee eräskin vesilentäjä kertomaan kokemuksistaan Italiassa mutta tästä kertonee tapahtuman järjestäjä lisää. Kiinostaa varmaan myös ultralentäjiä, luulen.

 

Ei ilmailu välttämättä lopu medicaalin tai lupakirjan menetykseen, jatko on omasta päästä kiinni.

Jos olet jo menettänyt medicaalisi tai et halua/pysty konvertoimaan kansallista PPL lupakirjaa tulevaisuuden EASA läsyksi voit aina osallistua lentotoimintaan esim tähystäjänä tai tehtävänjohtajana SAR lentotoiminnassa.

 

Moottorilentopuolelle (class C koneet eli likimain kaikki ultrien ja yksimoottoristen PPL mäntäkoneiden väliltä pl AN-2) on FAI lanseerannut uuden tapahtumaformaatin nimeltä Air Navigation Race jossa saadaan päivän mittaan jopa 60 kahden hengen miehistöllä varustettua konetta kisautettua toisaan vastaan. Reaaliaikainen  seuranta netissä, tilanne sijoituksineen päivittyy 3 sekunnin välein. Tällaisen tapahtuman järjestämisorganisaatioon  tarvitaan vain kolme henkeä!

 

Jos siis kilpailuvietti on puraissut tai haluat muuten vaan ylläpitää tai kehittää suunnistustaitojasi (edelleen ilman medicaalia tai lupakirjaa) voit osallistua navigattorina ralliennon harjoitustapahtumiin tai kilpailutoimintaan aina MM tasolle  saakka.

Ja tämä ei rajoitu vain PPL lentotoimintaan vaan koskee myös tulevia LPL lupakirjoja ja nykyisiä ultria marraskuussa 2010  FAI:n tekemien  sääntömuutosten ansiosta (oli muuten suomalaisten tekemä esitys).   

 

Mahdollisuuksia on!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilo ja onni ovat tunnepuolen käsitteitä, jotka tällaiselle insinöörille ovat hyvin vieraita. Hirveen vaikeita laskea. Ei mahdu laskutikkuun.

 

Sen verran olen kuullut, että ilo ja onni ovat hyvin henkilökohtaisia juttuja. Ensinnäkin on ihmisiä, jotka ovat onnellisia, olis syytä tai ei, ja on ihmisiä, jotka ovat jatkuvasti naama norsun v... tai siis onnettomia. Selitäpä sitä sitten. Ja toisaalta eri ihmiset saavat ilonsa ja onnensa erilaisista asioista. Jos nyt vaikka muistellaan Tuntemattoman Mäkilää, jolle rätit ja lumput olivat kaikki kaikessa.

 

Erilaiset ilmailijat saavat ilonsa erilaisista asioista. Niin kuin nyt joku siitä että suunnittelee matkalennon EFHK-EFTU millilleen ja pystyy noudattamaan suunnitelmaansa kaikkien sääntöjen mukaan - allekirjoittaneelle aivan vieras ajatus. Mutta onhan se hyväksyttävä, ihmiset ovat erilaisia, erilaisuus on rikkaus, ja jotkut ovat rikkaampia kuin toiset... varsinkin ne jotka vapaaehtoisesti hyppii ulos koneista.

 

Viimeisimmässä Ilmailussa toiminnanjohtajan kirjaama haikailu ilon perään lähtee varmaan siitä kun harrastajamäärät vähenevät, ainakin lupakirjamäärät. Mutta onko kyse siitä, että ilmailussa ei enää olisi iloa, vai siitä, että (jotkut) ihmiset ovat löytäneet ilon muualta? Mikä ilo meille tulee isosta harrastajamäärästä? Pikkuisen enemmän kustannusten tasaajia?

 

 

Nykyajan onnellisin ilmailija on varmaan se, joka saa nautintonsa kaiken maailman kehittyvien määräysten ja sääntöjen tutkimisesta. Kyllä heitä on, onneksi!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

niinpä... tässä olis heti yks uus lupakirjan haltija mikäli saan ne medikaalit... Ja jos en saa, se ilo ilmailuun pitää löytää muista asioista, eikä se oikeesti oo ees kauheen vaikeaa. Ainakaan mulle!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi,

 

Mutta heitänkin tässä jatkokysymyksen. Minä ja kaverini, molemmat lupakirjapilotteja lähdetään pöristelemään mutta vain toinen on aktiivisesti lentämässä ja toinen katselee maisemia ja kyräilee kaverin lentämisen mahdollisia epätarkkuuksia ;D. Saako molemmat kirjata tämän tiiman omaan lokiinsa? Mielestäni saa, ja kulutkin voidaan laittaa puoliksi.

 

-tuomo

 

Meillä oli aikoinaan kerhossa jäsenenä kaveri, jolla oli omakin lupakirja voimassa (ainakin joskus ollut), mutta hän keräsi lentopäiväkirjaansa ahkerasti myös single-engine Co-pilot tiimaa ja muistaakseni niitä lentotuntimääriä joskus heitteli kuuluville yleisemminkin, unohtaen kuitenkin mainita, että olivat vieruspenkkitiimaa.  Että saahan sitä kirjata, mitä haluaa, mutta eipä siitä mitään iloa ole, kuin itselle korkeintaan. (Paitsi, jos kone on kahden pilotin ohjaamotyöskentelyä vaativa ja ja lupakirja sekä kelpparit kunnossa). Siannahkahansikkaat olivat hällä aina myös mukana. (Ne toki ovat erinomaiset lentohansikkaat) Se oli silloin, mutta nykyäänhän keräillään mitä mielenkiintoisempia asioita, että pääasia, että homma on hauskaa!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin. Tuumin tuota otsaketta. Ei kai se ilo ilmailusta ole mihinkään hävinnyt. Saattaapi olla, että se näin sydäntalvena tuppaa unohtumaan, jos edellisestä lennosta on kulunut aikaa.....

Meillä paikallinen hyppykerho puuhaa tapahtumaa Jyväsjärven jäälle maaliskuussa. Viime talvena oli vettä liikaa. Toivottavasti nyt onnistuu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt irrotan törkeästi asiayhteydestä, mutta

 

...  Että saahan sitä kirjata, mitä haluaa, mutta eipä siitä mitään iloa ole, kuin itselle korkeintaan. ...

 

näyttää, että ketjun otsikon toive on täysin mahdoton.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meillä oli aikoinaan kerhossa jäsenenä kaveri, jolla oli omakin lupakirja voimassa (ainakin joskus ollut), mutta hän keräsi lentopäiväkirjaansa ahkerasti myös single-engine Co-pilot tiimaa ja muistaakseni niitä lentotuntimääriä joskus heitteli kuuluville yleisemminkin, unohtaen kuitenkin mainita, että olivat vieruspenkkitiimaa.

 

Jep, näinhän se on ettei tiimaa sovi kerätä koska kyseessä on tosiaan single-pilot kone. Kun omalla nimella tänne kirjoittaa niin lienee syytä tehdä selväksi etten ole harrastanut aiemmin mainitsemiani säännönvastaisuuksia. Ja mitä tulee Pietun kommenttiin, niin lokikirjamerkinnät pitäisi tehdä kuulakärkikynällä tms. Ei siis lyikkärillä.

 

Jos hieman omia ajatuksia heittelen ilmoille ketjun varsinaisesta aiheesta, niin oman näkemykseni mukaan osittain iloa haalentaa juuri monimutkainen ja laaja pykäläviidakko sekä viranomaisten asenne harrasteilmailuun. Monimutkainen viidakko saattaa aiheuttaa monissa uusissa lupakirjan haltioissa pelkoa ja epätietoisuutta joka sitten ajaa pois itse lentämisestä. Toisaalta asetuksia ja pykäliä tarvitaan että homma pysyy jotenkuten turvallisena ja järjellisenä joten tilanteessa on hienoinen paradoksin maku.

 

-tuomo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Jos hieman omia ajatuksia heittelen ilmoille ketjun varsinaisesta aiheesta, niin oman näkemykseni mukaan osittain iloa haalentaa juuri monimutkainen ja laaja pykäläviidakko sekä viranomaisten asenne harrasteilmailuun. Monimutkainen viidakko saattaa aiheuttaa monissa uusissa lupakirjan haltioissa pelkoa ja epätietoisuutta joka sitten ajaa pois itse lentämisestä. Toisaalta asetuksia ja pykäliä tarvitaan että homma pysyy jotenkuten turvallisena ja järjellisenä joten tilanteessa on hienoinen paradoksin maku.

 

-tuomo

 

Minua jää hieman ihmetyttämään tämä viranomaisen osuus ilon tukahduttamisessa. Tiedän, että viranomaispuolella on ollut työpaikkakiusaajia, jotka ovat käyttäneet omaa virka-asemaansa alaisiin ja asiakkaisiin suunnatun koston välineenä, mutta nämä LM hoidatti pois työjärjestyksestä.

 

Mutta esimerkiksi harrateilmailussa on kansallisella viranomaisella yksikkö, jota ei oikein voi syyttää huonosta asenteesta. Aiemmin kansallisen määräysten parissa elettiin hyvinkin liberaalissa maailmassa eurooppalaisittain katsoen ja nykyisellään pyritään luovimaan, siltä osin kun ollaan EASA-maailmassa, hyvinkin joustavasti, ilman että turvallisuustaso muuttuu. Suurimpia kalabaliikin aiheita ovat melkein olleet rekisteritunnusten koko UL-koneissa, jos näin karkeasti yleistän. No jaa... on siellä eräs detalji, mutta en sitä tässä mainitse.

 

EASA-maailma tuo myös helpotuksia eräisiin asioihin ja yhdenmukaistaa eurooppalaiset käytännöt, jolloin päästään sekalaisista kansallisesti sorvatuista JAR-vaatimuksista eroon.

 

Mikä niissä viranomaisen asenteissa noin tapauskohtaisella tasolla on pielessä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta esimerkiksi harrateilmailussa on kansallisella viranomaisella yksikkö, jota ei oikein voi syyttää huonosta asenteesta.

 

AAMEN! Olen viitisen vuotta asioinut harrasteilmailun virkamiesten kanssa ja voin sanoa, että olen saanut ystävällistä ja todella asiantuntevaa palvelua. Neuvoja, vaikka en ole aina osannut edes pyytää.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

AAMEN! Olen viitisen vuotta asioinut harrasteilmailun virkamiesten kanssa ja voin sanoa, että olen saanut ystävällistä ja todella asiantuntevaa palvelua. Neuvoja, vaikka en ole aina osannut edes pyytää.

 

 

Juuri näin. Olen työni ja harrastukseni vuoksi ollut tuon yksikön kanssa tekemisissä aika paljon ja en voi kyllä toimintaa moittia ilmailua vaikeuttavaksi.   :thmbup:

Jotenkin me harrastajat itse katsomme asioita hankalasti.

 

Olli L

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaveri ei tosiaan ole oikeutettu kirjaamaan tällaista "tiimaa" mihinkään.

 

Threadin otsikkoon sopinee hyvin todeta että Otterilla on ollut lentopäiväkirja (FAA sellainen) jo alle kolmen kuukauden ikäisestä saakka. Eivät ole vielä Oklahomasta yhteyttä ottaneet näinä kahdeksana vuotena vaikka monimoottoriturbiinitiimaakin on kirjattu. PIC tiimaa hänellä ei ole kertynyt (vielä).

 

Hyppylentokauden iloisessa odotuksessa.

 

Blue skies!

 

Rodney ja Otter

 

P.S. Mikko, voisit moderaattorina roudata tännekin Otter-hymiön.  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

P.S. Mikko, voisit moderaattorina roudata tännekin Otter-hymiön.  ;D

 

Miten niin roudata? Sellainenhan on jo! [ attachment removed ]  Yhdennäköisyys keltaiseen vastineeseensa on selvä ---> ;D

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miten niin roudata? Sellainenhan on jo! [ attachment removed ]  Yhdennäköisyys on selvä ---> ;D

 

Mainittu herra Otter itse.

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään