Pelottavia/vaarallisia/opettavaisia omia lentokokemuksia

[Timo Hyvönen 208]

Ihmiset käsittelevät erilailla riski- ja vaaratilanteita. Muiden kokemuksista voisi jokainen tietenkin saada hyvää oppia sekä riskitason arviointiin mutta myös vaaratilanteiden välttämiseen. Kertokaapas muutkin kokemuksianne OMISTA lennoistanne - ei siis matkustajakoneiden vessan täyttymisistä tai kaljan loppumisista.

 

Tässä muutama alkuun

 

- lekohinaus Kebnekaisen huipun taakse tuntui hurjalta, kun Piper Cub lensi huipun taakse. Vaaraa ei sinänsä ollut mutta kävi kyllä mielessä että nyt en varmasti irrota hinauksesta

 

- korkeuden hiipuminen matkalennon alkuvaiheessa ja maastolasku pellolle n. 4 km kentästä. Tässäkään ei sen kummempaa vaaratilannetta mutta syke olisi ollut jännä mitata kun ensimmäistä kertaa pääsi maastolaskeutumaan

 

- ehkä nyt jokin moottorilentokokemuskin - viime keväänä matka Pirkkalasta Hyvinkäälle hujahti Grobilla kolmessa vartissa myötätuulessa. Myötätuuliosalla havahduin seuraamaan ilmanopeutta kun maa vilisi silmissä ja olin just lukenut hyvän artikkelin kuinka joku sakkasi perusosakaarrossa piipperinsä alinopeudella. Laskeutuminen oli helppoa suoraan vastatuuleen, rullausmatka hallille jäi vain aika pitkäksi.

 

En nyt tuon pelottavampia keksinyt, latausrele hajosi kerran kesken lennon ja sähköt katosivat mutta siitä kirjoittelinkin jo joskus.

 

t. Timo

[Vesa Laine 0]

Olin kerran tulossa Hallista Poriin 206:lla. Kone oli siellä huollossa ja ihan siirtolentolento tyhjänä. Ei siis pitänyt olla mitään murheita. Porin torni selvitti lähestymään 30:llaa ja kertoi että alkupäässä on vain toinen puoli kiitotietä käytössä. Voin siis laskea joko sinne alkupäähän puolikkaalle tai ylittää korjausalue ja laskea vasta sitten. Sanoi rehvakkaasti että puolikas rataa riittää mulle ihan mainiosti. Oli kohtalainen sivutuuli ja puuskiakin ihan riittävästi. Aloin sorvaamaan laskua ja juuri ennen kosketusta tuli vähän reilumpi puuska jolloin tietysti kallistin konetta tuuleen mutta tyhjä 206 ei ollut ihan samaa mieltä kanssani ja jatkoi sortumistaan sinne korjausalueelle päin. Olisi pitänyt vetää ylös ylös mutta jatkoin siinä pinnoissa taistelua tuulta vastaaja ja sainkin koneen alas yhdelle päätelineelle ja sitten sain sen molemmille pyörille. Tuo 206 oli OH-CWW, joka tunnetusti oli hiukan hankala loppuvedettävä sen ison nokkapyörän takia joten nokkapyörän ottaessa maahan se tietenkin päräytti niin pirusti kintuille että nilkoissa tuntui. Siitä sitten jatkoin loppukiitoa ja tornissa eräs mukava lennonjohtaja totesi että kun olen päättänyt millä telineellä jatkan rullausta voin jatkaa bravosta platalle.

Mulla oli muuten hiukan jälkihikeä se jutun jälkeen ja päätin että täst edes tehdään aina ylösveto jos tuntuu että alkaa taitoluistelu kuivalla asfaltilla.

Tällainen juttu. Olisi muuten kiva kuulla onko jollain muulla ollut vaikeuksia sen tuplawiskin kanssa sen ison nokkapyörän takia.

[Markku Valkama 3]

Ihmiset käsittelevät erilailla riski- ja vaaratilanteita.

 

Tämä on täyttä totta. Totta on myös että sitä oppii....

Pienenä poikana osuin mopolla keskelle vastaantulevan auton keulaa. Siinä ensimmäistä, joskin lyhyttä, yksinlentoa suorittaessani ehdin pelätä riittävästi.  :'(

Sen koommin ei ole tarvinnut panikoida.

 

 

- lekohinaus Kebnekaisen huipun taakse tuntui hurjalta, kun P.....

 

 

Itse en ole vielä onnistunut hinauksessa pelkäämään mutta hetikohta irroituksesta heikossa kelissä puolensadan muun kanssa samassa nostossa rimpuillessa kyllä ehti tulla mieleen kaikenlaista koneiden viuhuessa joka suunnasta.

 

 

- korkeuden hiipuminen matkalennon alkuvaiheessa ja maastolasku pellolle n. 4 km kentästä. Tässäkään ei sen kummempaa vaaratilannetta mutta syke olisi ollut jännä mitata kun ensimmäistä kertaa pääsi maastolaskeutumaan

 

Joo eka oli jännä. Sitten niistä menee maku. Jo se että rouva-avustaja rauhallisesti kysyy että mitenkäs kauas tällä kertaa, saa sen vähänkin fiiliksen lamautettua.

 

- ehkä nyt jokin moottorilentokokemuskin - viime kevään

 

 

Joo moottorit. Yhden kerran säikähdin ihan isosti kun olin tulossa OH-U220:lla purjelentorupeaman päätteeksi laskuun ja tietenkin lapa seis. pienellä vauhdinlisäyksellä liukukulmaa säätäessäni ytä äkkiä takaa kuului äänekäs "ktöks"

Pieni kylmä rinki hiipi pakoaukon ympärille nootta mikä hajos, katkesko toinen pyrtstöpuomi vai mikä ihme... No, ohjaimet totteli ja kone jatkoi muutoin kuin ei mitään niin ehdin jo rauhoittua kunnes yhtä äkkiä jälleen "ktöks","ktöks" Mutta silloin jo oivalsin, vauhdin lisäys sai potkurin pyörähtämään puristustahdin yli ja koska vehkeessä työntöpotkuri se ei ollut näkösällä mutta ääni kuului "kivasti" seläntakaa

 

En nyt tuon pelottavampia keksinyt,

t. Timo

 

Se on tuo pelottavuus niin suhteellista yleensä on helppo olla pelkäämättä kun ei ymmärrä miten vaikeasta/vaarallisesta asiasta on kyse!

 

M Arkku

[Timo Hyvönen 208]

Se on tuo pelottavuus niin suhteellista yleensä on helppo olla pelkäämättä kun ei ymmärrä miten vaikeasta/vaarallisesta asiasta on kyse!

Juuri näin, kyllä on elämä helppoa kun ei tiedä liikaa.

 

Tuli noista mieleen vielä yksi: olin tyhjällä (vedettömällä) LS-8:lla loppuliukumassa Riksusta kohti Hyvinkäätä. Nopeutta oli jotain 250 km/h kun yhtäkkiä perästä kuului n. sekunnin mittainen VÄRINÄ. Mieleen tulivat tietenkin heti kaikki flutter-jutut mutta ääni häipyi ja vauhtikin hidastui. Kyselin kavereilta mutta kukaan muu ei ollut kokenut vastaavaa, en myöskään ko. koneen osalta löytänyt vastaavia mainintoja netistä. Liekö ollut jokin turbulenssi tms. mutta kyllähän se säikäytti.

 

Olenkin tuon jälkeen lentänyt vain hiljaa ja matalalla.

 

t. Timo

[Ari Simonen 28]

Oli huhtikuun alkupäiviä, jäiltä oli lumet lähteneet ja pienet yöpakkaset kovettaneet järvet hyviksi lentokentiksi. Läksin kauniina sunnuntaiaamuna ultralla mökkijärvelle. Mökiltä käsin lensin aamun aikana muutamia lentoja. Sitten veljentytölle kyytiä antaessani SE tapahtui. Laskuun tullessa loppuosalla noin viidessä metrissä juuri ennen loivennusta jotain häilähti oikean siiven alta..auto meni lujaa mahan alitse. Sekunnin murto-osan tuntui että nyt PAMAHTI. Vaistomaisesti vedin sauvasta..ja tein ylösvedon. Pasmat meni sekaisin siihen laskuun. Uusi kierros ja laskuun mökkirantaan kiroamaan automiesten torveloita...Tarinan opetus lienee että vaikka etusektori on tyhjä niin lujaa kiitävä auto voi yllättää. Tästäkään ei raportteja kirjoiteltu.

[Janne Karjanlahti 1]

Tästäkään ei raportteja kirjoiteltu.

 

Mulla (ja monella muullakin varmaan...) on jo kello käymässä että kuinka kauan kestää ennen kuin joku palstapoliiseista iskee silmänsä tuohon virkkeeseen..   

 

Mutta asiaan:

Muutamia vuosia purjelentoa harrastaneena lensin GPL -> UPL -koulutuksen Porissa. Itse ilma oli tietysti elementtinä tuttu, ainut mikä "pelotti" oli se erikoinen suriseva ja pärisevä laite siinä nokalla. Ja vielä se lievä polttoaineen tuoksu joka joskus tuntui.. purjekoneen jälkeen aika pelottavaa

No kesä meni ihan hyvin ja luotto laitteeseen alkoi muodostua. Ilma vaihtui syksyksi ja yhtenä kuulaana syyspäivänä päätin lähteä lentämään. Keskityin tietysti täysillä fraseologiaan (oli pari kertaa tullut pieniä mokia kesän mittaan, ei onneksi mitään suurempaa), ja lentoonlähtöselvityksen saatuani työnsin kaasun hitaasti auki ja ohjasin tarkasti kiitotien keskilinjaa. Osapuilleen rotate -vaiheessa ohjaamoon tulvahti oikein kunnon annos lämmintä ilmaa, höystettynä lievällä palaneen hajulla. Tulipalo moottoritilassa!!?? Sain osapuolleen p*skahalvauksen, jonka aikana kone jatkoi kiipeämistään kuin ei mitään. Muutaman sekunnin harkitsin että ilmoitan tornille ongelmista ja lasken eteen, mutta moottorin ääni kuullosti normaalilta ja palaneen haju ei ainakaan lisääntynyt, oikeastaan väheni.

 

No, tässä vaiheessa iso osa lukijoista on varmaan jo kärryillä... Toinen kerhon huoltotoiminnasta vastaavista oli edellisellä lennollaan kytkenyt kabiinin lämmitysjärjestelmän haitariputken paikoilleen. Kyseisen lämmitysjärjestelmän venttiili vuotaa hiukan niin että kesällä on melkoinen sauna jos haitariputki annetaan olla paikoillaan. Koska olin ensimäistä kesääni lentämässä ko. koneella niin tietysti koko kabiininlämmitys oli vielä ihan uusi asia noin niinkuin käytännössä.

 

Tämän jälkeen pelottavat tilanteet on liittynyt lähinnä siihen että nousun aikana on tullut mieleen että tulikohan lähdettyä liian kovaan keliin. Aina on kuitenkin päästy ehjänä alas, ja se kova laskukin antaa vielä odottaa itseään. Toisaalta onnistunut lento/lasku kovassa kelissä antaa mukavasti itseluottamusta että kyllähän se sieltä oikeinpäin alas tulee kunhan vain näyttää koneelle kuka on isäntä.

 

-Janne

[Guest Sakari Pyörre]

Tuli noista mieleen vielä yksi: olin tyhjällä (vedettömällä) LS-8:lla loppuliukumassa Riksusta kohti Hyvinkäätä. Nopeutta oli jotain 250 km/h kun yhtäkkiä perästä kuului n. sekunnin mittainen VÄRINÄ. Mieleen tulivat tietenkin heti kaikki flutter-jutut mutta ääni häipyi ja vauhtikin hidastui. Kyselin kavereilta mutta kukaan muu ei ollut kokenut vastaavaa, en myöskään ko. koneen osalta löytänyt vastaavia mainintoja netistä. Liekö ollut jokin turbulenssi tms. mutta kyllähän se säikäytti.

 

Teippi löystyi ja pärähti.

[Kristian Roine 0]

Pari kertaa on purjekoneella pilvilennolla koettu pilvisalama on sellainen kokemus josta menee äkkiä kalsarit vaihtoon. Pilvestä poistuminen kestää tuossa tilanteessa suurin piirtein ikuisuuden, ja aina on pilvi myös sylkenyt kaikki mahdolliset hydrometeorit silmille mitä oppikirja tuntee.

[Jorma Laine 3]

Vanhaan hyvään Neuvostoaikaan olin Latviassa lentämässä paikallisissa purjelentokilpailuissa. Koneena oli paikallinen Lak 12. Keli oli heikkoa, pilviraja noin 900m, ja lähdin reitille viimeisenä. Ensimmäistä käännepistettä lähestyessäni otin koneen sivutaskusta käännepistekuvan varmistaakseni että edessä oleva kylä oli juuri oikea. Silloin ei vielä suunnistettu GPS:llä. Kun katsoin taas eteeni, toisen Lakin siipi oli suoraan edessäni. Siinä ei juuri ehtinyt väistämissääntöjä miettiä, ainoa mitä ehti tehdä oli vetää sauva taakse ja sain nokan niin ylös, että siipi meni oman koneen alle aja osui runkoon. Isku oli melkoinen ja hapuilin jo laskuvarjon kahvaa, mutta totesin kuitenkin ohjainten toimivan eikä mitään ylimääräisiä ääniä rungosta kuulunut. Kaarsin takaisinpäin ja näin toisen osapuolen kaartavan hieman taaempana. Palasin kentälle ja vastapuoli tuli hieman myöhemmin. Omassa koneessani ei ollut vaurioita mutta toisesta koneesta oli siivenkärjestä noin 10 cm tohjona. Kyselin kilpailun johtajalta että täytyykö tästä jotakin raporttia tehdä ja vastaus oli että miksi pitäisi, eihän tässä mitään tapahtunut

[Erkki Pulkkinen 0]

Kun lensin aikanaan tiisseli kesnalla .... 

[Jouni Olavi Rautio 66]

Jokunen sattuma muistuu mieleen. Tähän ei nyt ruveta kirjailemaan niitä jolloin oikeasti on arveluttanut jonkun toisen kyydissä...  

 

Kaksi kertaa haettu kone (C-150) muualta kuin lentokentältä. Ensimmäinen kerta oli lantakenttänäkin toimineelta soratieltä tapahtunut koneen haku. Mentiin 172:lla laskuun sinne, aika niukasti oli tilaa sekä siiville että pyörille ja ojat molemmilla puolilla. Puikoissa ollut ukko hoiteli homman himaan ilman ongelmia.

Haettavan koneen korjauksen jälkeen oli sitten meikäläisen homma ajaa lintu kotiin. Aika kapealta tie vaikutti, ja sitä olikin. Hieman jännitti ennenkuin siivet jaksoivat kantaa.

 

Toinen keikka oli sitten pellolta joka oli syksyn jäljltä helkutin muhkurainen. Leveyttä kyllä piisasi mutta pituutta ei ollut liikaa, eikä etusektorissa ollut vaarakaan lisännyt varmuudentunnetta. Koneella oli kuitenkin lennetty ko. pellolta joten olihan sen noustava. Nousikin vaikka kiihdytys oli mallia perunapelto, ja ennen rotaatiohetkeä oli myös notkelma jota ennen ei päässyt ilmaan mutta sen yli mentiin ikäänkuin hyppäämällä.

 

Varsinainen oho-tilanne sattui Lappeenrannassa jossa tuli monena kesänä käytyä kesäretkellä koneella. Melkoinen ukkosrintama oli menossa kentän ohi/yli, keli oli kuitenkin poutahaukalle luvallinen kaikinpuolin. Mitä nyt puuskainen tuuli vähän ajatutti, varsinkin kun se oli sivusta. Lähestyminen olikin melkoista rytyytystä, joka rauhoittui ennen kynnystä. Olin kuitenkin hieman varpaillani kun rupesin sorvaamaan laskua, eikös julmettu puuska iskenyt juuri loppuvetoa aloitellessa. Osuminen radalle huomattiin välittömästi mahdottomaksi joten kaikki valtavat O-235:n voimat valloilleen, tässä kuluivatkin todella pitkät sekunnit kun mentiin nousukykyä odotellen jo nurmikon päälle. Opit olivat kuitenkin tallessa ja tilanteesta selvittiin hikoilulla. Uusi kierros ja lasku onnistuikin paremmin vaikka tuuli oli edelleen kova ja puuskainen. 

 

Varsinaisia vaaratilanteita ei onneksi ikinä ollut.

[Anders Åman 0]

Kävin Eurassa tekemässä läpilaskun 152:lla ja se ei sitten mennyt alkuunkaan niin kuin piti. Rata 11 ja pientä sivutuulta arviolta 7kt. Kaikki meni hyvin vähän ennen kosketusta ja noin metrin korkeudessa pilli soi ja koneen olisi pitänyt istua siihen kauniisti. Kuitenkin kävi niin että jostain tuli hirmuinen noste ja korkeutta hetkessä noin 10m. Pilli huutaa edelleen ja tässä vaiheessa totean että parempi vetää ylös. Täysillä laipoilla ja nopeus noin 40kt. No eihän se nouse eikä kiihdy ja puut lähestyy. Laipat 20 ja pieni työntö. Selvisin siitä kuitenkin loppujen lopuksi hyvällä ?? turvamarginaalilla ja pienellä säikähdyksellä mutta en ole ennen kokenut tuollaista että kone nousee pikahissin tavoin lähes maasta ylös. Onko kellään selitystä tähän? Oliko kyseessä "updraft" vai jokin tunnettu paikallinen ilmiö? Myös ainoa pomppulasku moneen moneen vuoteen on tapahtunut Eurassa. Se kenttä ei selvästi pidä minusta. 

 

Toinen tapaus samaalla koneella tapahtui Turussa kiitotiellä 08 talvella ja pakkasta -24 ja QNH 1030. Lentoonlähtötilanne ja noin 40kt ja kone alkaa tärisemään niin että mittareista ei saa selvää. Olin aivan varma että nyt toinen potkurinlapa hävinnyt tai ainakin yksi sylinteri haljennut. No keskeytetty lentoonlähtö ja korjaamolle. Rullatessa takaisin tosin kone toimi ihan nätisti mutta mielestäni ei ottanut kierroksia tarpeeksi. No selvisi sitten myöhemmin korjaamossa että vika oli etupyörän flutteria. Vähän nolo juttu koska itse olin sata varma että pannu levisi. Ja ilmeisesti kovan pakkasen ja korkean ilmanpaineen takia kierroksia oli hieman vähemmän kun olisi pitänyt olla. 

 

[Raine Haikarainen 4]

Olin kerran tulossa Hallista Poriin 206:lla. ... Oli kohtalainen sivutuuli ja puuskiakin ihan riittävästi. Aloin sorvaamaan laskua ja juuri ennen kosketusta tuli vähän reilumpi puuska jolloin tietysti kallistin konetta tuuleen mutta tyhjä 206 ei ollut ihan samaa mieltä kanssani ja jatkoi sortumistaan sinne korjausalueelle päin.

 

Itsellänikin hankalimmat kokemukset liittyvät sivutuulilaskuihin 206:lla (OH-MAF). Lensin aikoinaan jonkun verran yleisökeikkoja ja kone oli yleensä maksimipainoissa. Kovemmissa sivutuulissa 206 vaati kyllä päättäväistä otetta ja tarkkaa nopeuskontrollia. Pari kertaa  tapahtui, että nokka pääsi putoamaan, josta seuraksena oli nopea pomppu. Sen haltuunotto ei ole ihan helppoa. Paras keino oli tehdä ylösveto ja lähestyä uudelleen. Kevyillä painoilla 206 saattoi olla myös yllättävä, kun painopiste oli varsin edessä. Muistan joskus lukeneeni, että juuri ensimmäisen sukupolven 206:n siipiprofiilissa virtaus irtosi alinopeuksilla äkkinäisesti. Jos ei ollut tarkka, kone teki herkästi temput flare-vaiheessa. Näin taisi käydä OH-MAF:kin viimeiseksi jääneessä laskussa Brommassa, kun puuskaisessa sivutuulessa kone meni lievästi kärsälleen ja toiselle siivelleen.

 

PS. Onko tuossa CWW:ssa jotenkin poikkeuksellisen iso nokkayörä? Kuvissa näyttää ihan normaalilta.

[Vesa Laine 0]

Itsellänikin hankalimmat kokemukset liittyvät sivutuulilaskuihin 206:lla (OH-MAF). Lensin aikoinaan jonkun verran yleisökeikkoja ja kone oli yleensä maksimipainoissa. Kovemmissa sivutuulissa 206 vaati kyllä päättäväistä otetta ja tarkkaa nopeuskontrollia. Pari kertaa itselleni tapahtui, että nokka pääsi putoamaan, josta seuraksena oli nopea pomppu, jonka haltuunotto ei ole ihan helppoa. Paras keino oli tehdä ylösveto ja lähestyä uudelleen. Kevyillä painoilla 206 saattoi olla myös yllättävä, kun painopiste oli varsin edessä. Muistan joskus lukeneeni, että juuri ensimmäisen sukupolven 206:n siipiprofiilissa virtaus irtosi alinopeuksilla äkkinäisesti. Jos ei ollut tarkka, kone teki herkästi temput flare-vaiheessa. Näin taisi käydä OH-MAF:kin viimeiseksi jääneessä laskussa Brommassa, kun puuskaisessa sivutuulessa kone meni lievästi kärsälleen ja toiselle siivelleen.

 

PS. Onko tuossa CWW:ssa jotenkin poikkeuksellisen iso nokkayörä? Kuvissa näyttää ihan normaalilta.

Ei se poikkeuksellisen iso ollut. Muistaakseni samankokoinen kuin päätelineen renkaat. Muissa o6:ssa olen nähnyt pienempiä renkaita nokkatelineessä. Tosin CWW:n saksinivelessäkin oli jotain häikkää. Värinänvaimennin ei riittänyt ja se alkoi herkästi tärräämään nousukiidossakin jos ei kevittänyt ajoissa.

[Ari Simonen 28]

Lensin yksin Ikaruksella läpillaskuharjoittelua. Yhden läpilaskun jälkeisessä nousussa rämähti matkustajanpuoleinen ovi auki. Säikähdin aika lailla sillä pelkäsin että ovi repeytyy irti ja rikkoo koneen mennessään lentokelvottomaksi. Jatkoin nousua laskukierrokseen ja myötätuulessa yritin sulkea ovea mutten aluksi ylettynyt vöiden ollessa kiinni. Avasin vyöt jolloin yletyin sulkemaan oven ja tulin laskuun, rullasin platalle ja tarkastelin oliko ovessa jotain vikaa. Mitään vikaa ei löytynyt ja jatkoin lentämistä. Varsinaista vaaratilannetta tuossa ei syntynyt vaikka säikäyttikin. Ikaruksessa pitää erityistä huomiota kiinnittää ovien kunnolliseen sulkemiseen.

[Juha Lampi 275]

Joo, mulla on Ikaruksen tsekkilistassa pari kohtaa, johon haluan kyytiläiseltä kuittauksen ääneen. Yksi on tuo ovi: ranteella kokeillaan, että se on kiinni edestä ja olkavarrella, että myös takasalpa kiinni.

 

OIkein vaarallisia lentokokemuksia ei onneksi ole ollut, pelottavia - tai ainakin jännittäviä - jokunen ja opettavaisia toivottavasti ovat kaikki

 

Jänskiä:

 

• kolmas koululentoni Malmin kierroksessa, jolloin pomppukeli koveni sellaiseksi, että sitsi "putosi pari kertaa alta". Vastoin tuhon aavistuksiani selvisimme ehjänä kurimuksesta (kymmenen keikkaa myöhemmin samanlainen keli jo nauratti)
  
• ensimmäinen läpäri mikroskooppiselle peltokentälle, johon en uskonut osuttavan lainkaan (myöhemmin opin, että Mäntsälän baanalla on tuplasti "liikaa" leveyttä ja pituutta)
  
• ensimmäistä kertaa yksin Malmin paluuruuhkassa kauniina kesäiltana, kun lj:ltakin menivät kutsut vähän sekaisin.
  
• helteinen matkalento metsien yllä lämpöjen huidellessa ylärajoilla. Hyvin siinäkin pärjäiltiin, mutta kyllä peltomaisemat sitten näyttivät kauniilta, kun niiden ylle kerettiin
  

[Jari J Sivula 1]

Selvisin siitä kuitenkin loppujen lopuksi hyvällä ?? turvamarginaalilla ja pienellä säikähdyksellä mutta en ole ennen kokenut tuollaista että kone nousee pikahissin tavoin lähes maasta ylös. Onko kellään selitystä tähän? Oliko kyseessä "updraft" vai jokin tunnettu paikallinen ilmiö?

 

Tuo ilmiö on tullut tutuksi Kitfoxin kanssa. Ei tarvita muuta, kuin reilu tuulenpuuska laskussa loppuvedossa ja suurehkolla kohtauskulmalla (kannuskone) ilmanopeuden lisäys lisää myös nostovoimaa.

[Matti Huoviala 84]

Ikaruksessa pitää erityistä huomiota kiinnittää ovien kunnolliseen sulkemiseen.

 

Omalla polvella on melko helppo töniä oven lukituskahvaa. Kannattaa varoa ja jos ovi kuitenkin aukeaa, niin muistakaa ihmeessä lentää konetta ja välittää vähemmän siitä ovesta. Koneen voi tuoda laskuun ihan hyvin vaikka ovi olisi auki.

 

-M-

[Erkki Pulkkinen 0]

Lensin yksin Ikaruksella läpillaskuharjoittelua. Yhden läpilaskun jälkeisessä nousussa rämähti matkustajanpuoleinen ovi auki. Säikähdin aika lailla sillä pelkäsin että ovi repeytyy irti ja rikkoo koneen mennessään lentokelvottomaksi. Jatkoin nousua laskukierrokseen ja myötätuulessa yritin sulkea ovea mutten aluksi ylettynyt vöiden ollessa kiinni. Avasin vyöt jolloin yletyin sulkemaan oven ja tulin laskuun, rullasin platalle ja tarkastelin oliko ovessa jotain vikaa. Mitään vikaa ei löytynyt ja jatkoin lentämistä. Varsinaista vaaratilannetta tuossa ei syntynyt vaikka säikäyttikin. Ikaruksessa pitää erityistä huomiota kiinnittää ovien kunnolliseen sulkemiseen.

 

Toivottavasti tämä on paha provo, ainakin tähän astisista jutuistä järjettömin.

Jos kone lentää vaikka mikä rämähtelee ja ollaan laskukirroksessa, niin ehdottomasti lennetään kone turvallisesti laskuun ja korjataan tilanne sen jälkeen. Turvavöiden avaamisesta voi seurata vaikka koneesta putoaminen, joka on sekin nähty kotimaisessa ultrailussa.

En voi uskoa että tämä tarina on edes totta, mutta älä leikilläänkään opeta foorumilla muille ultrailijoille että näinkin voi toimia, koska se porukka on sitä kohta innolla kokeilemassa.  

[Kimmo Huoviala 1]

Tuli mieleen keikka kun roikutin kolleegaa vartin verran Cessnan laskutelineessä. Määräysten vaatima puukko oli mukana mutta olisi tarvinut machetea että vasemmalta penkiltä olisi ulottunut leikkaamaan haalarin rikki. Olkavyön löysääminen ei auttanut ja lantiovyön löysääminen kävi mielessä, mutta samalla välähti mieleen klassikko ompahan tutkijalautakunnalle miettimistä: Cessan järvessä, ei ketään sisällä mutta hemmo haalarista takertuneena oikean laskutelineen astinlautaan.

 

No joo, kun kerran tuli maininneeksi niin hieman enemmän, vaikka minua ei oma turvallisuus pelottanut: Piti pudottaa hyppäämistä harrastava kolleega yllärivieraana työporukan virkistäytymisreissun mökin pihalle. Kaikki ok, kone C172 on hyväksytty hyppykoneeksi ja sellaisella saa lentää ovi irroitettuna. Kaveri on hyppymestari ja antaa tarvittavan koulutuksen hyppylentämisen saloihin. Määräkorkeudessa kaveri ulos ja jää astinlaudan ja streevan varaan hetkeksi ja näyttää että ei se paljoa vaikuta lentämiseen, ja sitten heipparallaa. Kone huojahtaa, katson ovesta ulos että kuinka putoa. Ei pudonnut, jäi haalarin jalkaterässä olevasta kantapään aukosta roikkumaan astinlautaan. Kaikenlaista kokeiltiin, siinä sivussa takaisin kentänpäälle. Kaverilla oli leikkuuväline ja sai sillä leikattua haalarin lahkeen puoliksi poikki, kunnes leikkuuväline hajosi. Minä en ulottunut puukon kanssa leikkaamaan. Koukkauksia ja lisää g-vitamiinia; haalarin lahje vain venyy. Tilanne ratkesi siihen että kaveri päätti avata varjon, varavarjo jäisi vielä jäljelle jos ei toimi ja kyyti maahan asti ei houkutellut. Kone huojahti ja kaveri irtosi, ei vaurioita. Maassa muutamat mitvit ja totesimme tapahtuneen. Kaverilla oli aika kylmä, vartti ohuessa haalarissa 1000m+ ja nopeutta 80KT+. Sauna kelpasi. Ja viranomainenkin kuuli asiasta.

[Ari Simonen 28]

Toivottavasti tämä on paha provo, ainakin tähän astisista jutuistä järjettömin.

Jos kone lentää vaikka mikä rämähtelee ja ollaan laskukirroksessa, niin ehdottomasti lennetään kone turvallisesti laskuun ja korjataan tilanne sen jälkeen. Turvavöiden avaamisesta voi seurata vaikka koneesta putoaminen, joka on sekin nähty kotimaisessa ultrailussa.

En voi uskoa että tämä tarina on edes totta, mutta älä leikilläänkään opeta foorumilla muille ultrailijoille että näinkin voi toimia, koska se porukka on sitä kohta innolla kokeilemassa.  

Usko tai älä mutta tarina on totta. Näin on tullut mokailtua. Tämä on kerrottu opetukseksi: älä tee niinkuin minä tein. Juuri tämänkaltainen arvostelu ja toisten tarinaan puuttuminen saa aikaan että tästä ketjusta ei muodostu kovin pitkää.

[Hanna Räihä 6]

nuorena tyttönä lensin lupakirjaa 90-luvun alkupuolella. Kiersin Porin kierroksessa läpäreitä yhdessä parin muun pikkukoneen kanssa ja finskikin oli vielä tulossa paikalle, kun tajusin yhtäkkiä etten kuule mitään muiden lähetyksistä, tornista, mistään... Radio täysin mykkänä. Onneksi olin kierroksessa ykkösenä, tuijottelin aikani torniin, lähetin vielä kerran etten kuule mitään, mutta tulen laskuun nyt ja rullaan välittömästi pois kiitotieltä platalle. Tornista annettiin valoa ja kone kentälle. He olivat kuulleet kyllä lähetykseni, mutta minä en kuullut vastausta ollenkaan. Joku ihme häiriö siinä oli, koska radio toimi taas maassa moitteetta, mutta pulssi oli kertaallinen... Onneksi näin kävi vain yhden kerran ja ikinä ei selvinnyt mikä radiossa oli.

 

Tänäkään päivänä en tiedä mitä tapahtui, pakkasta oli pikkuisen, joten olisko ollut joku sähkövika, mutta se päättyi kaikkien kannalta hyvin.

[Mikko Maliniemi 5]

Tänäkään päivänä en tiedä mitä tapahtui

 

Siitä tangentista kuuluu päästää irti silloin, kun haluaa kuunnella... Eikä ku...

[Hanna Räihä 6]

eeeeikä ku mites se taas menikään? Ja pian tarvittaneen taas ratsuväkeä apuun...? 

[Markku Korsumäki 6]

Opettavainen kokemus:

Oheisen videon ensimmäinen läpilasku Parkanoon. Kosketus tapahtuu soralle ennen asvaltin alkua. Jälkeenpäin (videolta laskua kerrattuani) olen miettinyt mitä olisi käynyt jos asvaltti olisi ollut 10 cm korkeammalla kuin sora… Kuvittelisin kiinnittäväni asiaan paremmin huomiota nykyään.

 

Toinen tapaus (mihinköhän kategoriaan tämä kuuluisi, kuitenkin aika jännittävä tällaiselle harrastelijalle silloin kun tilanne oli päällä):

Lensin Hämeenkyröstä Pirkkalaan. Oli tarkoitus tehdä plaani radiolla ilmasta, mutta ATIS tiedotusta ei kuulunut radiosta vaikka kuinka löysäsi kohinasalpaa. Eikä tornikaan vastannut mitään. Kello oli jo paljon ja aloin olla lähellä SIUROa, niin en lähtenyt takaisin Hämeenkyröön, joten lopulta soitin kännykällä (hyi hyi) torniin ja sain luvan jatkaa Pirkkalaa kohti. Sitten valomerkeillä laskuun.

Tämä olisi ollut täydellinen esimerkkitapaus, jos plaani olisi ollut valmiina ja olisi voinut lentää loppulennon oikeaoppisesti 7600 koodilla ja valomerkeillä (ilman kännykkää).

Antenninjohto oli irronnut radiosta ilmeisestikin tärinässä.

 

-Markku