Guest puovo

Laskutelineiden alasotto

8 viestiä aiheessa

Mietiskelin täänään kun asun noin 20 kilometrin päässä EFHK:lta ja välillä lentokoneilla on laskutelineet alhaalla jo silloin kun lentävät taloni yli mutta usein ei ole. Joten mikä tähän vaikuttaa?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Useilla koneilla askelmerkit osuvat luontevasti siten, että tavanomaisessa lähestymisessä teline otetaan alas kun aloitetaan finaali ja kolmen asteen liuku esim. 2000 jalasta ILS-liukupolun mukaan. Tällöin ollaan kuutisen mailia kentältä.

Jos ollaan jääty hieman korkealle ja/tai (yleensä ja) nopeus on turhan suuri, niin teline voidaan valita huomattavastikin aikaisemmin, jotta saadaan lisää vastusta, vauhti pois ja laitos alas.

Hieman asiaan vaikuttaa myös ko. kuskin oma käsiala eli miten kukin tykkää "askelmerkkinsä" sovittaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikö peräti ole niin, että hätä- ja erikoistilanteissa telineet voidaan ottaa ulos jopa korkeilla pinnoilla "jarruiksi" ? Olen kuullut, että MD-80:ssa ollaan tehty näin kun on ollut tarve päästä nopeasti alas matkanopeudesta ja -korkeudelta. On kuulemma kuitenkin melko meluinen ratkaisu.

Erkki

Kyllä muissakin koneissa emergency descent -checklistissä on kohta GEAR DOWN. Toimii kivasti jarruna kun tullaan se "yli" -6000 ft/min...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi

Kaikilla lentoyhtiöillä on hyväksyttynä profiili, jonka mukaan lentäjät koulutetaan simulaattorissa. Esim. perusosalla laipat 5, nopeus minimi niille laipoille (170-180 solmua), " glideslope alive" gear down flaps 20, 1 dot flaps 25, "glideslope capture" flaps 30. Näin siis pyritään lentämään varsinkin jos ollaan mittariolosuhteissa. Sitä profiilia voidaan joutua muuttamaan eri tilanteiden mukaan kuten esim. jos liikenteen takia ollaan jääty liian korkealle (mainittiin aikaisemmin) tai jos lennonjohto pyytää hidastamaan aikaisemmin tai pitämään tietyn nopeuden esim. 5 mailin finaaliin.

Ja tarkennetaan että varmaan 757:sta tässä puhuit...ainakin noin nopeasti pääteltynä ja usernamesikin tukee teoriaa. :)

Ja tuosta telineen ulos ottamisesta...jostain syystä täällä Oulussa ottavat ainakin bussissa aika aikasin ulos, monesti saattaa olla niinkin että ottavat telineet samaan aikaan kuin flap 1 ja sitten ihan loppuosalla vasta kaikki laipat pihalle. Ei mitään hajua miksi näin tekevät mutta tekevät kuitenkin. MD-tyypit tuntuvat taas tekevän niin että sileänä melko loppuun asti ja sitten hirmuisen nopeaan tahtiin rekaat ja laipat pihalle(tuntuu muuten matkustamossa ihan kivalle ;) )... :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mietiskelin täänään kun asun noin 20 kilometrin päässä EFHK:lta ja välillä lentokoneilla on laskutelineet alhaalla jo silloin kun lentävät taloni yli mutta usein ei ole. Joten mikä tähän vaikuttaa?

Tuosa naapurin kanssa juttelin ko asiasta, niin totes, että toivottavasti ajoisa laskevat kurrat alas. Se on tuota peltiseppä erään koht suuren lentoyhtiön leivisä :D

HS

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään