Guest AD

EU jäsennyys


70 viestiä aiheessa

Olen yrittänyt ihmisiltä kysyä, varsinkin hyvin myönteisesti EU-jäsennyyteen suhtautuvilta, mitä konkreettista hyvää EU on Suomalaisille tuonut. En ole saanut vastausta enkä ole itse vielä keksinyt mitään positiivista.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Et ole saanut, vai et ole halunnut kuulla positiivisia vastauksia?

 

Miten olisi vaikkapa työvoiman vapaa liikkuvuus?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Liikkumisen vapaus ja yhteinen valuutta tulevat ensin mieleeni. Eivätkä alkoholi- ja tupakkatuotteiden sekä käytettyjen autojen tuonnin helpottuminenkaan ole olleet mitään pikkujuttuja, ei ainakaan verottajan mielestä. Ovatko nämä vapautukset tuoneet mitään konkreettista hyvää riippuu tietysti omista henkilökohtaisista tarpeista. Itse pitäisin perimetsäsuomalaisen sisäsiittoisuuden hiljaista katoamista, tai ainakin sen koteloitumista entistä tiukemmin "pohjanmaan lakeuksille ja kainuun korpiin," jäsenyyden yhtenä tärkeimmistä seurannaisuuksista.

 

topi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vientiriippuvaiselle maalle n. tuhat kertaa suuremmat sisämarkkinat.

EU on suomen elinehto.

 

 

Lisaisin viela vapaan kilpailun lisaantymisen. Muistaako joku aikaa, jolloin Suomessa pelattiin ulkomaista kilpailua jopa niin paljon, etta esimerkiksi Ikea ei saanut Espoossa omistamalleen tontilleen rakennuslupaa suomalaisten huonekalufirmojen painostuksesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Et ole saanut, vai et ole halunnut kuulla positiivisia vastauksia?

 

Miten olisi vaikkapa työvoiman vapaa liikkuvuus?

 

En ole saanut, eikä tämäkään ole sellainen.

 

Ei ole pelkästään EU'n asia, eikä tullut EU'n mukana EFTA takasi saman. Minulla ei ollut ongelmia työlupien saamisessa ennen EU-jäsennyyttä eikä nytkään ole ollut ongelmia EU'n ulkopuolisissa maissa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikähän olisi meidän korkotasomme, jos emme olisi EU:ssa?

 

Voi olla, en tiedä. Otan selvää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vientiriippuvaiselle maalle n. tuhat kertaa suuremmat sisämarkkinat.

EU on suomen elinehto.

 

 

Uusia markkinoita löytyy jos perinteiset eivät toimi. Kun NL romahti jouduttiin etsimään uusi vaihtoehto, EU oli sellainen. Kun EU ei vedä etsitään uudet markkinat. Suomi on joka tapauksessa nopeasti kustannustasollaan kilpaillut itsensä ulos näiltä markkinoilta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Kysymys: Kannatatko EU-jäsennyyttä vaiko muuta vaihtoehtoa

Ei EU'lle

Kyllä EU'lle

 

Ehkä tuo yksinkertaistaa liikaa, pitäisi kai kysyä:

Kyllä/Ei ETA'lle

Kyllä/Ei EU'lle

Kyllä/Ei Euro'lle

Kyllä/Ei Schengen'ille

 

Ihan vapaastihan noita ei voi tietenkään poimia, mutta aika pitkälle kuitenkin.

 

Hyvä lista maista Tullin sivulla: http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/tulli_tutuksi/termit_selviksi/EU_Eta_Efta_Schengen/index.jsp

 

 

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehkä tuo yksinkertaistaa liikaa, pitäisi kai kysyä:

Kyllä/Ei ETA'lle

Kyllä/Ei EU'lle

Kyllä/Ei Euro'lle

Kyllä/Ei Schengen'ille

 

Kas kun ei vielä Euroopan neuvosto, Itämeri-työryhmä ja Nato-kortti  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä siitä EU:sta on ollut ihan käytännön hyötyä, vaikkei sitä aina tule muistaneeksi

 

 

Vaikka tietysti voidaan väitellä loputtomiin siitä, olisiko yksi jos toinenkin myönteinen asia voitu saavuttaa muutakin kautta. Ja sitten on tietysti niintä, jotka kiistävät kaikki EU:n tuomat hyödyt ihan riippumatta todisteista.

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehkä tuo yksinkertaistaa liikaa, pitäisi kai kysyä:

Kyllä/Ei ETA'lle

Kyllä/Ei EU'lle

Kyllä/Ei Euro'lle

Kyllä/Ei Schengen'ille

 

Ihan vapaastihan noita ei voi tietenkään poimia, mutta aika pitkälle kuitenkin.

 

Hyvä lista maista Tullin sivulla: http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/tulli_tutuksi/termit_selviksi/EU_Eta_Efta_Schengen/index.jsp

 

 

 

 

Mietin että olisin tehnyt tuosta listasta juuri vastaavan. Mutta päätin sitten pitää asian vain EU-jäsennyydessä. Esim Norja ei ole EU-maa mutta kuitenkin kuuluu Schengeniin samoin kuin Sveitsi.

Lisäksi mietin Pohjoismaiden unionia eli Gröönlanti, Islanti, Fär-saaret, Norja, Tanska, Ruotsi ja Suomi yhdessä mitä -80 luvulla puuhailtiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä hieman mietittävää. Katsoin kaikki äijän puheet. Ei jätä paljoa kysyttävää. Esim minä en tiennyt että Barroso oli Maoistisen kommunistisen puolueen johtajia. Pistää hieman miettimään millaiset tyypit tätä Unionia johtavat.

 

http://www.youtube.com/watch?v=WkEY7_gDCTc

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mietin että olisin tehnyt tuosta listasta juuri vastaavan. Mutta päätin sitten pitää asian vain EU-jäsennyydessä. Esim Norja ei ole EU-maa mutta kuitenkin kuuluu Schengeniin samoin kuin Sveitsi.

Lisäksi mietin Pohjoismaiden unionia eli Gröönlanti, Islanti, Fär-saaret, Norja, Tanska, Ruotsi ja Suomi yhdessä mitä -80 luvulla puuhailtiin.

 

Niinköhän Suomi kelpaisi Schengeniin sun muihin ilman EU-jäsenyyttä, tällä toki voi spekuloida. Mä veikkaisin että ei. Sveitsi/Norja ovat "hieman" kiinnostavampia maita kuin Suomi.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Islanti on myös Schenhgeniin kuuluva vaikka ei EU-maa ole. Schengen ei ole EU'n alainen järjestelmä eikä sillä ole varsinaiseti tekemistä Eu'n kanssa. Mikäli minä saisin päättää loppuisi Suomen Schengen jäsennyys heti tai mieluiten viime viikolla. Rajat vuotavat kuin seula ja ainoat ketkä tosissaan tästä hyötyvät ovat rikolliset. Nimin Romanialaiset 2 kertaa vanhempien talossa "Etsimässä nukkumapaikkaa" viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitenköhän syvällä Venäjän vaikutusvalta lähiulkomaa-Suomen politiikassa olisi ilman EU-jäsenyyden antamaa heikkoa turvaa? Professori Esko Salmisen kirja: Suomettumisen haasteelliset naapurisuhteet 1990-2010 tarkastelee uus-suomettumisen aikaa neuvostoliiton jälkeen. Ota opus mukaan matkalle Janne, niin voit saada laajemman näkökulman maamme romaani- / rikollisongelmaan.

 

topi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Mikäli osaat lukea, taida olla sinä jonka olisi syytä ottaa kirja käteen, tai tutustua asiaan muustakin kuin kotikutoisesta kaikki on EU'ssa jees näkökulmasta. Suosittelen kirjaa Länsimaiden tuho ja tutkielmaa The end of Democracy in Europe. Näitä riittää.

 

Nimin 107 maata ja 575 kaupunkia ja 15 vuotta ulkomailla ja valitettavasti viimeiset 8 kk Euroopan viimeisessä todellisessa kommunistimaassa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Taitaa veroilmoitusten jättöpäivien läheisyys saada vanteen kiristymään EU:iin kielteisesti suhtautuvan kansanosan pään ympärillä kun tätä valitusta tuntuu riittävän muillakin foorumeilla.

 

Olkaa kuitenkin huoleti... kyllä persut huolehtivat että teidän rahanne tungetaan sudenpyllyyn ihan täällä kotimaassa jos saavat estettyä niiden tunkemisen portugalilaisen suden pyllyyn.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olet tainut Janne olla liian kauan pois Suomesta. Olot täällä ovat nykyisin ihan siedettävät, verrattuna vaikkapa 1970 ja -80 lukujen ahdasmielisyyden aikakauteen. Suomessa vallitsi silloin sekatalousjärjestelmä, jossa koko kaupankäyntisektori oli umpikartellisoitunutta, ja usein lisäksi valtiovallan sorvaamien erityissuojalakien sementoimia. Kyllä silloin oli hyvä olla vaikkapa Valio, muu kansa taas kärsi valtavista voivuorista huolimatta kroonista rasvapulaa. Muutos parempaan alkoi Neuvostoliiton romahduksesta, eikä nykyistä kehitystä voi kuin ihmetellä. Minun mielestä meillä menee nyt paremmin kuin koskaan, ainut kuka kelloa pystyy kääntämään taaksepäin on Venäjä -tätä vastaan ei EU:lla ole laittaa mitään- jos se niin haluaa.

 

topi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikäli osaat lukea, taida olla sinä jonka olisi syytä ottaa kirja käteen, tai tutustua asiaan muustakin kuin kotikutoisesta kaikki on EU'ssa jees näkökulmasta. Suosittelen kirjaa Länsimaiden tuho ja tutkielmaa The end of Democracy in Europe. Näitä riittää.

 

Nimin 107 maata ja 575 kaupunkia ja 15 vuotta ulkomailla ja valitettavasti viimeiset 8 kk Euroopan viimeisessä todellisessa kommunistimaassa.

 

 

Jaa? Mikäs maa on kyseessä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneks tämä EU paletti kaatuu 2 vuoden sisään samalla Suomi että jes!  ;)

Ei sun fantasiat Venäjään liittymisestä käy toteen, koska ei kaadu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneks tämä EU paletti kaatuu 2 vuoden sisään samalla Suomi että jes!  ;)

Onko fakta tietoa missään vai esson baarin kuulopuheita.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään