Johanna Amnelin

Valvontakamera järjestelmää

6 viestiä aiheessa

Päätin kääntyä teidän puoleenne, kun ajattelin, että miesvoittoisella foorumilla joku varmaankin tietäis jotakin.

Kyse siis vanhempieni kodista maalla, siellä on näitä Puolalaisia "opiskelijoita" käynyt myymässä taidetta, saman tien varrella on tunkeuduttu koteihin ja vanhempienikin pihalla on käyty penkomassa ja tänään oli laitettu tavaroita silleen oven eteen että voidaan myöhemmin käydä tarkistamassa että oliko asukkaat lomalla vai hetkisesti vaan poissa.

 

Ajattelin, että valvontakamera ois varmaan nyt paikallaan, sellanen joka näkee myös pimeessä.

 

mistä tällasia kannattaa lähteä kattomaan, mitään kiinankamaa ei sinne kyl huolita vaikka muutoin sais olla edullinen. Tarttisko sen sitten olla sellanen joka nauhottaa kun huomaa liikettä vai koko ajan, ajatus oli mulla että laittais sisältä talosta kattomaan ikkunasta sinne portille päin, sinne kyl suht pitkä matka..

Pitäiskö sen kameran sit myös lähettää sitä kuvaa jonnekin muualla esimj netin kautta tms? Onkops sen voron helppo napata kamera ja vaikka muistikortti tms mukaan jollon ei jäis mitään todisteita sitten jos murto tapahtuis..?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hinnat riippuvat tietysti siitä mitä haluat.

Jos haluat seurata reaaliaikaisesti mitä missäkin tapahtuu, maksaa se varmasti enemmin, mutta halvimmillaan selviät hyvällä riistakameralla.

Riistakameroita käytetään varsin yleisesti juuri vastaavissa paikoissa ja ne ottavat kuvia nimenomaan liiketunnistimella.

 

Paras teho on kuitenkin läheltä ja riittävässä valossa, mikäli haluat tunnistuskelpoisia kuvia.

 

(Muuten totean tuohon kertomaasi stooriin, että ei kannata antaa mielikuvitukselle valtaa)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

(Muuten totean tuohon kertomaasi stooriin, että ei kannata antaa mielikuvitukselle valtaa)

 

 

Kyllä tuo tarina kuulostaa ainakin järkeenkäyvältä kun miettii sitä että mitä tälläkin seudulla on tapahtunut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään