Esa Sulanko

Magneto juttua!

2 viestiä aiheessa

No niin!

Kerronpa tässä, mitä pikkuserkkuni Heikki Tommola meille pikkuveljelleni Ollille ja itselleni Esa:lle kertoi ja näytti.

Hän kaivoi esille vanhan puimakoneen moorttorissa käytetyn magneton ja kertoi, että se toimi aikoinaan Ford auton moottorista kyhätyn puimakoneen moottorin magnetona.

Me Olliveljeni kanssa muistamme, kuinka sitä ijän ikuista puimakonetta käytettiin tällä Fordin moottorilla, jolla Kauko Tommola pui viljaa joka syksy 40 ja 50 luvulla.

Sen moottorin käynnistys oli oma niksinsä sekin, että ajoitti sen sytytyxen niin, että se moottori lähti käyntiin ja kun se sitten alkoi käydä, niin sitä sytytystä sitten käsin säädettiin niin että kierroxet tulivat sopivixi.

 

No. Tämä Heikkipoika kertoi, että minun setäni, majuri Lauri Sulanko oli fixannut tämän magneton, ilmeisisti jostakin romutetusta lentokoneen moottorista.

Tämä ei ole varmaa, sillä setäni on ollut jo siellä "enkeleiden" laivueessa monet vuodet ja kun hän eläessäänkin oli hyvin vaitelias, niin ei hän kenellekään sanonut, että kuulkaas, tämän minä olen tähän hankkkinut.

Hän oli kahdesti joutunut turvautumaan laskuvarjoon ja kun häneltä kerran kysyi, että miltäs se tuntuu, kun joutuu hyppäämään koneesta varjon avulla, hän lakoonisesti totesikin vain:

Kuules Esa! Ei niitä koneita hyppimistä varten ole rakennettu.

Keskustelu loppui siitä asiasta siihen.

 

Kysyisinkin teiltä asiantuntjoilta, että olisiko tämä magneto jostakin ilmavoimien vanhasta koneesta, vakkapa hänen omasta ajokistaan Hansa Brandenburg:istaan?

Siinä on texti:

BOSCH

Type CV4

Nro 1980521

 

Mutta nythän tulikin problem.

Mitenkäs saisin ne kuvat tähän mukaan, kun ei kopioimani kuva tule ollenkaan tähän mukaan?

Tämä on laptop ja tässä ei ole sitä mappia, jolle kuvia yleensä talletellaan.

Se on mulla siinä simukoneessani joka on kotona Norrköpingissä.

Nyt olen veljeni asunnossa täällä Tampereella ja otin tänne tämän laptoppini mukaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei!

 

Hansasta se ei ainakaan voi olla, koska tuo CV4 kertoo sen olevan nelisylinterisen moottorin magneetto.

Se voiko tuo olla jostain lentokoneen rivineloskoneesta, en osaa varmaksi sanoa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään