Peter Lord

95-autobensiinin sekoittaminen 100LL-polttoaineeseen

109 viestiä aiheessa

Erkki, näin on. Tavallisen autonmoottoreihin tarkoitetun bensan höyrynpaineen vaihteluväli on aika laaja. Erityisesti täällä meidän ilmasto-oloissamme kesä ja talvilämpötilojen vaihtelun ollessa jopa 70 astetta käytetään eri laatuja eri vuodenaikoina. Autojen käynnistyvyys talvella on parempi höyrystymisen ollessa herkempi. Puhtaan kemialliselta kannalta etanolin lisäys bensiiniin ei lisää sen höyrynpainetta vaan päinvastoin, mutta koska autobensan formulointi tapahtuu toisista lähtökohdista kuin lentobensan sen höyrynpaine on korkeampi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos tästä - vaikkei ihan menty asian ytimeen, niin mukava lukea tietoa em. asiasta. Senverran korostan, että pointtini on tässä asiassa nimenomaan juridisella puolella. Tälle kesälle on lennetty noin 35h. Tosiasiassa sillä ei ainakaan minun tapauksessa ole mitään merkitystä olisinko käyttänyt Lällyä tai V-poweria koko kauden. Kyse on enemmänkin saatavuudesta ja siitä aiheutuvasta vaivasta ja ylimääräisistä kustannuksista. Ja sitten on myös tuo aiemmin esille tullut asia, jossa polttoainetta ei kuulemma saa kuljettaa tavarasäilössä yhtä kannua enempää. No mitenkähän arvon virkamiehet luulee sen polttoaineen ( Lällyn ) päätyvän sinne hallille, kun ei saa edes autolla kuljettaa??? Pitäsikö pyytää pyhää henkeä taikomaan ne kanisterit sinne hallin nurkalle? Vai onko syytä alkaa etsiä tankkiautoa, jotta voin tyydyttää ilma-aluksen polttoainetarpeen lain kirjaimen täyttäen ?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja sitten on myös tuo aiemmin esille tullut asia, jossa polttoainetta ei kuulemma saa kuljettaa tavarasäilössä yhtä kannua enempää. No mitenkähän arvon virkamiehet luulee sen polttoaineen ( Lällyn ) päätyvän sinne hallille, kun ei saa edes autolla kuljettaa??? Pitäsikö pyytää pyhää henkeä taikomaan ne kanisterit sinne hallin nurkalle? Vai onko syytä alkaa etsiä tankkiautoa, jotta voin tyydyttää ilma-aluksen polttoainetarpeen lain kirjaimen täyttäen ?

 

"Kuulemma yhtä kannua". Joo'o. Vähän tuntuu käsittämättömältä avautumiselta, kun faktaa ei avautumisen perustaksi ole lainkaan. On vaan "pertsan" sana siitä, että se on se yksi kanisteri... eikä "pertsa" tälläkään kertaa tiennyt, mistä puhuu. Onneksi on tälläisiä säädöksiä rakastavia kusipäitä, joilla ei ole kuulemma edes elämää, kun tälläiseen ovat viitsineet tutustua. No, mennäänpä kuitenkin asiaan, kun siitä nyt jotain ehkä kuitenkin satutaan tietämään (vaikka bensaa säiliökuljetuksena en liki vuoteen olekaan ajanut...):

 

 

Ensin knoppitermistöä, ettei mene jyvät ja akanat sekaisin.

Ajoneuvo = yksittäinen ajoneuvo kuljetusyksiköstä, esimerkiksi auto tai perävaunu.

Kuljetusyksikkö = yhdestä tai useammasta ajoneuvosta muodostettu yksikkö, jolla kuljetus suoritetaan, eli esimerkiksi vetoauton ja perävaunun yhdistelmä, tai pelkkä auto.

 

VAK-asetuksen liitteen A kohdan 1.1.3.3 (a) mukaisesti, VAK-säännösten ulkopuolella "Polttoainetta saa kuljettaa kiinteässä polttoainesäiliössä, joka on suorassa yhteydessä ajoneuvon moottoriin ja/tai apulaitteeseen, joka täyttää niitä koskevat säännökset, taikka irtonaisissa polttoaineastioissa (kuten kanistereissa). Kiinteiden polttoainesäiliöiden kokonaistilavuus saa olla enintään 1500 l kuljetusyksikköä kohti ja perävaunuun kiinnitetyn polttoainesäiliön kokonaistilavuus enintään 500 l. Irtonaisissa polttoaineastioissa saa kuljettaa enintään 60 l kuljetusyksikköä kohti." Tämän kohdan perusteella voidaan siis kuljettaa 3 jerrykannua bensaa kuljetusyksikössä.

 

Kuitenkin, mikäli toiminta täyttää saman liitteen kohdan 1.1.3.1 kohdan määritelmän, ainetta voi olla enemmän:

 

1.1.3.1 Kuljetustapahtuman luonteeseen liittyvät vapautukset

Näitä säännöksiä ei sovelleta:

(a) Yksityisten ihmisten suorittamiin vaarallisten aineiden kuljetuksiin, kun vaaralliset

aineet on pakattu vähittäismyyntiä varten ja tarkoitettu henkilökohtaiseen tai

kotitalouden käyttöön tai vapaa-ajan tai urheiluharrastuksiin edellyttäen, että sisällön

vuotaminen tavanomaisissa kuljetusolosuhteissa on estetty. Jos nämä vaaralliset

aineet ovat palavia nesteitä, ja niitä kuljetetaan yksityishenkilön täyttämissä tai häntä

varten täytetyissä uudelleentäytettävissä astioissa, kokonaismäärä ei saa ylittää

60 litraa yksittäisessä astiassa ja 240 litraa kuljetusyksikössä. Vaarallisten aineiden

IBC-pakkauksia, suurpäällyksiä tai säiliöitä ei pidetä vähittäismyyntiin tarkoitettuina

pakkauksina.

 

Siis käytännössä voit ottaa 240 litraa bensaa kuljetettavaksi. Turvallisin tapa olisi sijoittaa koko 240 litran erä perävaunuun ja jättää vetoauto tyhjäksi.

 

Jos haluat enemmän bensaa...?

60 tai 240 litran määrän ylittäminen kuljetusyksikköä kohden onnistuu seuraaasti:

 

...333 litraan asti (dieselillä 1000 litraan asti):

- kuljetus suoritetaan ADR-kuljetuksena, alle vapaarajan.

- ei tarvitse ADR-korttia tai muita lupia

- kuljetusyksikköä ei tarvitse (eikä saa!) merkitä

- kuljetuspakkaukset on merkittävä

- kuljetusyksikössä täytyy olla tietyt varusteet, mm. yksi vaatimustenmukainen sammutin

- matkustajia ei saa kuljettaa

- kuljetuspakkaukset pitää olla hyväksyttyjä (uusissa jerryissä yleensä on leima) kuljetettavalle aineelle ja hyväksynnän on oltava voimassa

- rahtikirja on oltava ja siinä on oltava säädösten edellyttämät tiedot määrämuotoisesti ilmoitettuna.

 

...yli 333 litran (dieselillä yli 1000 litran), pakattuna astioihin / pakkauksiin (esim. 1000 litran IBC:t):

- kuljetus suoritetaan ADR-kuljetuksena, vapaaraja ylittyy

- ADR-kortti (kappaletavara) on oltava

- kuljetusyksikkö on merkittävä oranssikilvin

- kuljetuspakkaukset on merkittävä

- kuljetusyksikössä täytyy olla adr-perusvarusteet (vaatimusten mukaiset sammuttimet, ja muut erikseen määrätyt varusteet)

- kuljetuspakkaukset pitää olla hyväksyttyjä

- matkustajia ei saa kuljettaa

- rahtikirja on oltava

- turvaohjekortti (kirjalliset turvallisuusohjeet kuljetettavalle aineelle) on oltava

 

... säiliökuljetuksena:

- kaikki edellisen kohdan vaatimukset soveltuvin osin

- ADR-kortti (säiliö) on oltava

- oranssikilvissä aineen ja vaaran numerot

- säiliökuljetuksen lisävarusteet

- ajoneuvon hyväksymistodistus fl-luokkaan ("vak-katsastus"), voimassaoleva

 

(listat eivät ole täydellisiä, vaan suuntaa-antavia, selventämään vaatimuksia...)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Kuulemma yhtä kannua". Joo'o. Vähän tuntuu käsittämättömältä avautumiselta, kun faktaa ei avautumisen perustaksi ole lainkaan. On vaan "pertsan" sana siitä, että se on se yksi kanisteri... eikä "pertsa" tälläkään kertaa tiennyt, mistä puhuu. Onneksi on tälläisiä säädöksiä rakastavia kusipäitä, joilla ei ole kuulemma edes elämää, kun tälläiseen ovat viitsineet tutustua. No, mennäänpä kuitenkin asiaan, kun siitä nyt jotain ehkä kuitenkin satutaan tietämään (vaikka bensaa säiliökuljetuksena en liki vuoteen olekaan ajanut...):

 

Tää oli paras pitkään aikaan  :thmbup: Eikait siinä mitään pahaa ole, vaikka säädöksiä rakastaa ja osaa tulkita. Mutta se, että alkaa elämään orjallisesti pykälien mukaan saattaa tehdä laiffista aika raskaan.

 

Kiitos oikaisusta, tuo tieto tuli hyvään tarpeeseen. Ei siis tarvitse sijoittaa tankkiautoon  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo, yleensä nuo tulkinnat elämästä ja elämäntavoista ovat syntyneet pelkän tiedon kertomisen perusteella (miten asia on), ottamatta kantaa siihen, toiminko itse niin kuin kerron lain vaativan... ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

...333 litraan asti (dieselillä 1000 litraan asti):

- kuljetus suoritetaan ADR-kuljetuksena, alle vapaarajan.

- ei tarvitse ADR-korttia tai muita lupia

- kuljetusyksikköä ei tarvitse (eikä saa!) merkitä

- kuljetuspakkaukset on merkittävä

- kuljetusyksikössä täytyy olla tietyt varusteet, mm. yksi vaatimustenmukainen sammutin

- matkustajia ei saa kuljettaa

- kuljetuspakkaukset pitää olla hyväksyttyjä (uusissa jerryissä yleensä on leima) kuljetettavalle aineelle ja hyväksynnän on oltava voimassa

- rahtikirja on oltava ja siinä on oltava säädösten edellyttämät tiedot määrämuotoisesti ilmoitettuna.

 

(listat eivät ole täydellisiä, vaan suuntaa-antavia, selventämään vaatimuksia...)

 

Katselin tuossa tynnyriä, jossa on ollut öljyä. Siinä näkyi olevan leimassa tiedot pakkauksen tyypistä, valmistusmateriaalista ynnä muusta. Sellaisen siis jos pulttaa peräkärryyn, niin on laillista kuskata (kiinnitettyhän tarkoittaa sellaista tapaa, jota ei voida irrottaa ilman työkaluja).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Katselin tuossa tynnyriä, jossa on ollut öljyä. Siinä näkyi olevan leimassa tiedot pakkauksen tyypistä, valmistusmateriaalista ynnä muusta. Sellaisen siis jos pulttaa peräkärryyn, niin on laillista kuskata (kiinnitettyhän tarkoittaa sellaista tapaa, jota ei voida irrottaa ilman työkaluja).

 

Kuten Tatu lainauksessa toteaa

- kuljetuspakkaukset pitää olla hyväksyttyjä (uusissa jerryissä yleensä on leima) kuljetettavalle aineelle ja hyväksynnän on oltava voimassa

pakkauksen on oltava hyväksytty kuljetettavalle aineelle.

 

Vain öljyn kuljettamiseen hyväksytyssä pakkauksessa ei saa kuljettaa bensiiniä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään