Jaakko Rissanen

Perämies huitaisi Boeing 737:n vahingossa syöksyyn

12 viestiä aiheessa

www.iltasanomat.fi

 

Japanilaisen lentoyhtiön Boeing 737 -matkustajakone oli vähällä tuhoutua, kun perämies huitaisi vahingossa peräsimen säätimiä.

 

 

Perämies kääntyi istuimellaan ja yritti avata ohjaamon ovea kapteenille, joka oli käymässä wc:ssä. Perämiehen käsi osui kuitenkin vahingossa koneen peräsimen säätimiin, kertoo uutistoimisto AP.

 

ANA-lentoyhtiön Boeing lähti jyrkkään syöksyyn ja kääntyi samalla lähes ylösalaisin. Miehistö sai kuitenkin koneen oikaistua ennen kuin se syöksyi Tyyneen valtamereen.

 

Koneessa oli 117 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Kaksi lentoemäntää sai lieviä vammoja ja neljä matkustajaa tuli pahoinvoivaksi.

 

Boeing oli matkalla Japanin eteläosasta Tokioon. Läheltä piti -tilanne sattui 6. syyskuuta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aviation Heraldin mukaan kyseessä oli All Nippon Airwaysin Boeing 737-700, JA16AN lennolla NH140 Okinawasta Tokion Hanedaan. Perämies oli vahingossa kääntänyt sivuperäsintrimmiä oven lukituksen avaamisen sijaan. Etäisyyttä näillä kytkimillä on ~10 cm. Kone putosi 6000 jalkaa lentopinnalta 350 ennen kuin perämies sai koneen hallintaansa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lainaan toisaalta erään B777-kipparin kommenttia, joka kuvastaa tilannetta varsin osuvasti:

 

Aika uskomaton osasuoritus Jaappaninpojalta. Meinaan kun nuo nappulat nyt sattuvat olemaan hieman eri muotoisia ja etenkin eri KOKOISIA.

 

width=300 height=225http://blogs.seattleweekly.com/dailyweekly/cockpit%20knobs01.jpg[/img]

 

Kuvassa näkyvä isompi pyöreä "nappula" on B737-koneen sivuperäsimen trimmi (jota perämies siis vahingossa räpelsi) ja sen oikealla puolella näkyvä, selvästi pienempi ja kulmikkaalla hantaakilla varustettu vipu on oven avaamista varten...

 

:roll:

 

ps. korjauksena vielä tuohon iltiksen juttuun, kuvassa näkyviä säädinpyöriä ei suinkaan paineta, vaan kumpikin tottelee vääntämistä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Airliners.netin keskustelussa havaittavissa jälleen pientä Airbus vs. Boeing vääntöä. Airbushan ei olisi edes "kallistunut" noin paljoa, kun koneen systeemit estävät ohjaajaa kallistamasta konetta liikaa.

 

Ja bussissa ovi avataan eteen-taakse- liikkeellä, trimmi liikkuu oikea-vasen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lainaan toisaalta erään B777-kipparin kommenttia, joka kuvastaa tilannetta varsin osuvasti:

 

Kun lainaat jotain, kerro myös lähde.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä tulee taas mieleen miten hyviä ilmaisuja lehtimiehet käyttävät... ym. peräsimen säädin, jossakin jutussa jokin aika sitten kone oli ruvennut sakkaroimaan jne. Näistä pitäisi koostaa sellainen Lehtimies-ilmailutermi-Lehtimies sanakirja.  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

      Väkisinkin tulee mieleen taannoinen tapaus Air France  Riosta Pariisiin. Jos synkin skenaario tässäkin olisi päässyt tapahtumaan,olisiko mahdollisesti flight recorder paljastanut tapahtumien kulun ja entäs jos laatikko olis jäänyt kokonaan löytymättä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta vasta 31.8.2012

http://www.hs.fi/ulkomaat/Lent%C3%A4j%C3%A4+yritti+avata+oven+k%C3%A4%C3%A4nsi+matkustajakoneen+sy%C3%B6ksyyn+Japanissa/a1305596464326

Onko tutkinta valmistunut vai mistä vanha juttu nostetaan esiin?

 

Uutisoitiin tuosta viime syksynäkin (tosin silloinkin melkein kuukauden päästä tapahtuneesta): http://www.hs.fi/ulkomaat/Per%C3%A4mies+v%C3%A4%C3%A4nsi+v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4%C3%A4+nuppia+matkustajakone+oli+sy%C3%B6ksy%C3%A4+maahan/a1305546218233.

Anyway, kai siitä jotain on tiedotettu kun tuossa raporttia lainataan, joskaan ainakaan JTSB:n sivuilta ei kyllä löydy vielä mitään...: http://www.mlit.go.jp/jtsb/airrep.html.

 

Edit: Jaaei hetkinen, japaninkielisiltä JTSB:n sivuilta löytyi Google Translaten avustuksella tänään julkaistu PDF: http://jtsb.mlit.go.jp/jtsb/aircraft/download/pdf/keika120831-JA16AN.pdf. Englanninkielinen seurannee myöhemmin(?).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään