Kirjoitettu Joulukuu 4, 2011 Ulkoministeriö varjeli tapahtuman aikaan Neuvostoliiton suhteita kuin silmäteräänsä. http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,51409.msg799481.html#msg799481 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 4, 2011 Tanskan televisiosta Rustin haastattelu v. 2007. Puhuu myös lennosta. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 4, 2011 Noissa kartoissa vähän sekoittaa tuo aikavyöhyke. Matka-ajasta ja muusta lentoon liittyvästä on ollut monenlaisia spekulaatioita. Lentoaikaa Moskovaan on sanottu liian pitkäksi, tuulet ja kelit huomioiden. Minusta Rust on voinut käyttää aikaa Suomen rannikon tuntumassa (empien ja harkiten lentoaan Moskovaan ja hakeutumalla sopivalle radiaalille lentoa varten). Haastatteluissa Rust on kertonut, ettei hän muista kovin tarkkaan lopullista päätöstään lentää Moskovaan. Suomi, Viro, Latvia ja Liettua mm. kuuluvat samaan aikavyöhykkeeseen. UTC +2 EET (Eastern European Time) on käytössä mm. Helsingissä, Tallinnassa, Kiovassa (sekä Vilnassa, Riiassa, Sofiassa). Tämä aikavyöhyke menee lähelle Moskovaa. Mutta Venäjällä on kuitenkin UTC +3 aika käytössä, eli tunnin ero. Lisäksi kesäaika on tietojen mukaan otettu käyttöön vuonna 1981 sekä Venäjällä että Suomessa. Alla olevassa lentopäiväkirjan sivun kopiossa näkyy tuo lento OH-CBD 28.5 1987 klo 13:25 - 14:20 sivun ylimmällä rivillä. Nämä merkinnät on silloista Suomen paikallista aikaa. Uskoisin että merkintä on jotakuinkin kohdalla. Tornilla tietysti on virallinen ja tarkka lähtö ja lasku aika. Kyse onkin siitä, lähtikö Rust sitten Sipoonlahdelta Karhusaaren lähistöltä vasta n. klo 13:30 Suomen paikallista aikaa kohti Moskovaa, jolloin mahdollisesti olisin voinut nähdä Rustin Cessnan siellä. Laskelman mukaan Rust olisi siten voinut olla n. 14:48 Outovan lähistöllä (Gdov) jossa Mig hävittäjät tunnistivat hänet. Reitin pituus laskettuna Sipoonlahdelta Karhusaarelta Moskovaan on n. 940 km. Lentoaika punaiselle torille vie siten n. 4,5 tuntia, riippuen mm. tuulista yms. Koska Rust lähti lentoon Malmilta jo n. 12:21 hänen olisi täytynyt lentää yli tunti Suomenlahden lähistöllä ollakseen vielä n. 13:30 paikallista Suomen aikaa Sipoonlahdella, Karhusaaren lähistöllä. Kertoman mukaan hän lensi ensin Nummelaan josta sitten merelle (Upinniemeen) ja sieltä Sipoonlahtea kohti, rajoitus ja kieltoalueita rikkoen. Tarkka reitti lienee kuitenkin arvoitus. EDIT: Karhusaari (Björnsö) on Sipoonlahdella lähellä nykyistä DEGER ilmoittautumispaikkaa Itäsalmessa (Östersundom), Majvikin ja siis Porvoon lentoväylän lähellä. Mitattu matka Karhusaarelta Viroon Sillanmäelle on n. 165 km. Legi Sillanmäe-Gdov (jossa oli tunnistus Mig-23 hävittäjillä) on n. 72 km, jolloin Karhusaari-Gdov reitin osuudeksi tulee n. 237 km (aikaa kuluu Cessna 172 lentonopeudella kai reilut 1 h 10 min). Kartan legit: Karhusaari-Sillanmäe 165km Sillamäe - Gdov (Oudova) 72km Gdov- Pskov 90km Pskov - Staraya Russa 156km Staraya Russa - Lake Seliger 130km Lake Seliger- Helicopter mislead 120km Helicopter mislead - Red Square 205km Yhteensä 938km [ attachment removed ] [ attachment removed ] Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Keskityn muihin projekteihin. Venäläiset ovat viime kuussa ottaneet korealaisen KE007 tapauksen uudelleen käsittelyyn. Siellä on asiantuntijoita, monenlaisia uusia ajatuksia ja kuvia. Pekka sotki tuohon turhaan miltei kaikki Euroopan ajat. Tällainen tapaus pelaa 100% Moskovan ilmapuolustuksen sinä päivänä käyttämällä ajalla = MSD eli nk Moskovan kesäaika, ei edes UTC kuulu niihin kuvioihin, Suomen kesäajasta puhumattakaan. Moskovan ilmapuolustuksen tutkakuvat löytyvät miltei koko Rustin reitin varrelta. Alla pari huonolaatuista kuvaa malliksi. [ attachment removed / expired ] Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Tuossa venäläisessä kartassa tuo aika 16:50 (Rust's plane is mistaken for a search helicopter) ja aika 19:10 (Landing at Moskvoretsky bridge) on liian pitkä, 2 h 20 min. Matka ei ole kuin rapiat 200km, joten menee tunnissa C-172:lla. On kuitenkin kartassa ilmoitettu MSD Moskovan kesäaikana?. Tässä on ristiriita. Mitä se MSD aika sitten Malmilla mahtoi olla? Miten juoksee ja meni se aika jonka Rust kurvaili ensin kohti Ruotsia ja sitten kohti Sipoonlahtea Moskovan MSD aikana? Miten se sopii sitten noihin Tallinnan lähellä olleisiin MSD aikoihin? EDIT: (siis Sillamäen, Oudovan yms. reittiin liittyneet paikat ja niiden läpilentoajat) Toisaalta muut lähteet on tunnistusajaksi Oudovan kaupungin (Gdov) lähellä antaneet 14:48 (Wiki, Air & Space Magazine). EDIT: Mikä kumman aika tämä sitten on? Tunnistus lienee se kun hävittäjälentäjät tavaavat Rustin koneen tunnuksen rinnalla lentäessään... Lisäksi kun Suomessa käytetään kuitenkin Suomen paikallista aikaa (ja UTC aikaa), niin kyllä se Rustin lento minua Suomen vinkkelistä katsoen kiinnostaa nimenomaan Suomen paikallisina aikoina tai vielä parempi jos on UTC aikana. Ei sitten ainakaan ajat sekoitu . Lentopäiväkirjani ajat ovat kuitenkin "silloista kansalaisen käyttämää käypää aikaa Suomessa" oli se sitten tornin UTC aikana tai Moskovan MSD kesäaikana mitä tahansa. Paljonko se Moskovan MSD aika sitten poikkesi Suomen käyttämästä paikallisesta ajasta tai oli UTC aikana, Malmilla, Tallinnassa tai Moskovassa? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Luovutan ! Tutkin mieluummin harkitusti oikeita dokumentteja, onhan minullakin lentopäiväkirja muttei sillä ole Rustin kanssa mitään tekemistä. Laskuaika 1910 tuossa kartassa ei välttämättä ole edes tarkka oikea mutta kyllä siinä tunti vierähti laskupaikan etsimisessä, ylösvedoissa ym. Menee hyvää tilaa foorumilla ihan hukkaan. Olen monta omaa kirjoitustanikin tuolta deletoinut, kun olen katsonut turhiksi tilan viejiksi. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 : Hyvää itsenäisyyspäivää Waiskille Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 ..... Laskuaika 1910 tuossa kartassa ei välttämättä ole edes tarkka oikea mutta kyllä siinä tunti vierähti laskupaikan etsimisessä, ylösvedoissa ym. Menee hyvää tilaa foorumilla ihan hukkaan. Olen monta omaa kirjoitustanikin tuolta deletoinut, kun olen katsonut turhiksi tilan viejiksi. Kässä ketjussa on ollut PUUTETTA kommenteista jaa tiedoista. Ja antamasi informaatio on juuri ollut erittäin antoisaa... Ja kyllä virtuaalimaailman bittiviidakkoon bytejä mahtuu... joten antaa palaa vaan... tietysti muidenkin... Älä nyt ainakaan luovuta, teetpä sitten mitä tahansa omavalintaista ja Sinua kiinnostavaa.... Ps. Tossa Rustin tapauksessa voi kyllä seurata noita C-172 lentoaikoja sen käyttämän normaalin matkalentonopeuden ja ihan sen Cessna 172 suoritusarvojenkin pohjalta... Täytyyhan niiden aikojen noudattaa fysiikan lakeja ja niin poispäin... käsijarrua ei ilmassa voi vetää päälle ja jäädä seisomaan, ja toisaalta lähellekään Machia ei sillä koneella päästä... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Kässä ketjussa on ollut PUUTETTA kommenteista jaa tiedoista. Ja antamasi informaatio on juuri ollut erittäin antoisaa... Ja kyllä virtuaalimaailman bittiviidakkoon bytejä mahtuu... joten antaa palaa vaan... tietysti muidenkin... Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin Pekka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Hyvää Itsenäisyyspäivää Jaakko, vanha ystävä ! Taidan siirtyä pysyvästi Moskovan kesäaikaan... Pekalle tietysti myös ! Katson Rustin koneen lentoajat ruskien tutkakuvista, ei niitä tarvitse arvioida, tapauksesta on yli 24 vuotta. Niin se aika menee... ******* Tilaa säästääkseni laitan tähän jatkoa - ei ylim. otsikoita ja käsite aika liittyy aiheeseen. Lainaan omasta kirjoituksestani lehdessä SRHS-julkaisu 2/2001, s 8, otsikolla "Suomalaisen aikamerkin historiaa" : ”Vuonna 1981 Suomessa siirryttiin vahingossa tuntia liian aikaisin kesäaikaan. Esim HS 22.3.1981 kirjoittaa "siirtyminen tapahtuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. 29. päivän puolella, aamuyöllä kello kaksi" (po kello kolme). Mittayksikkösekoilun huippumaassa USA:ssa on kolme osavaltiota, joissa kesäaikaa ei tunneta. Kesäaikaa ei myöskaan ole Japanissa, osassa Kanadaa ja Australiaa. Intiassa, ei suurimmassa osassa Afrikkaa, Etelä ja Väli-Amerikkaa. kaakkois-Aasiaa jne.” Lisäselitys : toimin noihin aikoihin oto kesäajasta ja karkaussekunneista (leap-second) tiedottajana, mikä oli helv**** epäkiitollista hommaa. Seuraavana vuonna työkaverini oli kuulemma - vahingossa - soittanut Valtioneuvoston kanslian hallitusneuvos Hakavuorelle, että : "teillä on taas väärä tunti asetuksessa". Hallitusneuvos oli kuulemma saanut nk hepulit...mutta oli kuulemma soittanut Ruotsiin ao ministerille ja kysynyt miten teillä? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin Pekka Ja lentokapteenihan itse on ollut itsenäinen jo pitkään... Mutta tietysti toivotan Hyvää Itsenäisyyspäivää myös Sinulle, Jaakko. Ja Waiskille, joka antaumuksella on selvitellyt vaikeatkin tekniikan kiemurat ja muut abskissat... Kun Venäjälläkin vielä taitaa olla joku juhja juuri 6.12, niin kylläpä sitten onkin juhlimista.... EDIT: minäkin sitten lisään tähän.... Kauan sitten olimme silloisessa Leningradin kaupungissa opiskelukollegoiden kanssa eräässä kuuluisassa ravintolassa, ja sattui olemaan 6.12 päivä... Kun siellä oli juhlat menossa ja kaikki taputtivat niille juhlallisuuksille, niin meidän pöytäseuruekin sitten päätti osallistua omalta osaltaan juhliin: ...nousimme seisomaan (ja vodkan ja muiden virvokkeiden antamalla itsetunnolla) ja vetäisimme sitten oikein kuuluvasti joukolla sen värssyn: " Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa: Sinuun koskea ei väkivalta saa.... ...ja kaikki siellä taputtivat meidänkin esitykselle. Kun kysyimme mitä he siellä sitten itse oikein juhlivat, niin he vastasivat että myös itsenäisyyttä hekin... ...päästiin sitten vielä aivan erikoisiin juhliin "hienoon, isoon ja kuuluisaan (yksityiseen) teatteriinkin", keittiön oven kautta... Ei sinne turistit tavallisesti pääse lainkaan... on ollut kuviakin tästä (muttei kyllä enää)... Sitten vielä tuo Espanja juhlii 6.12 "Perustuslain päivää, vuoden 1978 perustuslain päivä”, Dia de la Constitucion... Että onhan niitä juhlia muuallakin 6.12 kuin ainoastaan Suomessa... 8) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Ei siinä pitäisi olla huolen aihetta, jos joku sakemanni haluu Suomesta pois, itsenäisyys säilyy pienemmälläkin joukolla juhlittavaksi. Iso käsi SOTAVETERAANEILLE , ilman teidän uhraustanne, saattaisi meillä olla erilainen näppiskin täällä ja myös täällä " Flirth Fortumissakin" ihan eri kielioppikin jk. huomannette, että aloittamani kieliopintoni sujuvat hyvin Loungessa Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Tuossa venäläisessä kartassa tuo aika 16:50 (Rust's plane is mistaken for a search helicopter) ja aika 19:10 (Landing at Moskvoretsky bridge) on liian pitkä, 2 h 20 min. Matka ei ole kuin rapiat 200km, joten menee tunnissa C-172:lla. On kuitenkin kartassa ilmoitettu MSD Moskovan kesäaikana?. Tässä on ristiriita. (...) Haastattelussa Rust kertoi (ulkomuistista) että oli vaikea löytää punaisen torin, ja oli tehnyt ympyröitä 'varmasti noin 30min' (tai jotain vastaava). EDIT: Väinö ehtii jo kertoa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Haastattelussa Rust kertoi (ulkomuistista) että oli vaikea löytää punaisen torin, ja oli tehnyt ympyröitä 'varmasti noin 30min' (tai jotain vastaava). EDIT: Väinö ehtii jo kertoa. Joo, varmaan näin… Minua ihmetyttää, että se Rust ylipäätään löysi sen torin ja vielä laskeutumispaikankin ja vielä sujuvasti monen tunnin lennon jälkeen n. 50 tunnin lentokokemuksella… … on ollut hyvin valmisteltu lento… Yritäpä vaikka tehdä vastaava Helsingin keskustaan (no pienempi maa ja pienemmät toleranssit ja puitteet, mutta kuitenkin…) …. Vaikka on sinne Helsingin keskustaan kuulemma tullut ”pimeä helikopteri Ruotsista” Kop pankin nurkille aikoinaan… Mutta takaisin asiaan: Tämä Rustin lento on mielenkiintoinen lähdön osalta: - jos ja kun lähtöaika Malmilta 12:21 (Suomen paikallista aikaa) eli 9:21 UTC pitää paikkansa, niin Moskovan MSD aikana se olisi ilmeisesti ilmoitettu 13:21 MSD, tai ainakin tuon Venäläisen kartan mukaan kai näin... - Silloin se Rustin Cessna EI voi olla ilmoitettuna 14:21 MSD aikana Viron rannikolla lähellä Kohtla-Järveä tai tutkassa lähellä Oudovan kaupunkia (Gdov) kello 14:31 MSD (Moskovan kesäaikaa)…. - Se Cessna ei ehdi sinne näin nopeasti kun on lentänyt ensin kohti Ruåtsia Nummelaan, sitten matalalla Upinniemen yllä (jossa myös oli silloin ammunnat ja se Cessna nähtiin, kts Juutilainen edellä) ja siitä edelleen lentänyt P2 lentokieltoalueelta ja R26 aluetta sivuten (jossa myös oli ammunnat, bulletilla ilmoitettu) edelleen Sipoonlahdelle, missä tutkan ”plippi” katosi Ilmailulehden jutun mukaan… Ei ehdi tämän jälkeen sen Cessnan nopeudella Viroon niin nopesti että olisi Gdov lähellä 14:31 MSD. Mutta ehtii, jos laitetaan tunti lisää… ja vaihdetaan Tallinnan (ja Suomen) aikaan se Gdov. Siis 14:31 mutta Tallinnan ja Suomen aikaa… eikä siis sitä Moskovan MSD aikaa kuten kuvissa tuossa venäläisessä kartassa. Wiki ja Air & Space Magazine sanoo, että kone tunnistettiin Oudovan (Gdov) kaupungin lähellä kello 14:48…. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Nyt Pekka mieti kenen ilmapuolustusta tuossa on voitu testata, oliko itäpuolen vai Suomen, ehkä testattiin länsipuolen Suomessa olevaa tiedustelua?Mistä nuo kellonajat ovat tuohon tulleet jne.Monta mutkaa matkassa kuten Tapiskan keskuslämmityksessä aikanaan Pakilassa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Nyt Pekka mieti kenen ilmapuolustusta tuossa on voitu testata, oliko itäpuolen vai Suomen, ehkä testattiin länsipuolen Suomessa olevaa tiedustelua?Mistä nuo kellonajat ovat tuohon tulleet jne.Monta mutkaa matkassa kuten Tapiskan keskuslämmityksessä aikanaan Pakilassa. Joo, varmaan näin... Mutta kyllä meillä tiedustelu pelaa, ja jos ei pelaa niin kysytään muilta... naapurilta... Tässä kyllä ihmetyttää nämä Suomen puolen faktat.... Se on kyllä niin, ettei esimerkiksi tuommonen "puhelinkeskus softa" anna armoa ainoallekaan epämääräisyydelle.... Jos on pienikin mahdollisuus, että joku asia VOI tapahtua, vaikka kuinka pienellä 1/100000000 todennäköisyydellä, niin se tapahtuu VARMASTI.... tapahtumia kun voi olla miljoonia sekunnissa.... ja sitten koneet seisoo... jokapäiväisessä katuelämässä tämä ei vaan tule näin selvästi esille. Eikä varsinkaan poliitikkojen puheissa se epämääräisyys ja sen seuraamukset tule esille selkeästi (mutta siksihän asiat ei pelitäkkään. Pentium prosessori kaatuisi kuitenkin varmasti moisessa ristiriita viidakossa, kone kun on...) Suomen täytyisi kyllä olla tässä asiassa ihan rehellinen itse ja itselleenkin, ihan itsekkäistä syistäkin, oli ne asiat sitten mitä tahansa (vanhojakin vielä).... "Kansakunta joka ei voi katsoa menneisyyttään, tuskin omaa mitään tulevaisuuttakaan..." ??? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Minä muistan Rustin lennon siitä, että se tapahtui syntymäpäivänäni. Ehkä se oli Rustilta harkittu veto, ikäänkuin synttärilahja... Vakavasti puhuen arvostan sinua Pekka siitä, että jaksat penkoa vanhoja asiakirjoja, laskeskella lentoaikoja, miettiä lentokorkeuksia ja nopeuksia ym. ym. Minua kiinnostaisi tietää motiivisi juuri tätä Rustin lentoa kohtaan, eli mikä on se syy miksi haluat selvittää asian niin perin pohjin? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 5, 2011 Minä muistan Rustin lennon siitä, että se tapahtui syntymäpäivänäni. Ehkä se oli Rustilta harkittu veto, ikäänkuin synttärilahja... Vakavasti puhuen arvostan sinua Pekka siitä, että jaksat penkoa vanhoja asiakirjoja, laskeskella lentoaikoja, miettiä lentokorkeuksia ja nopeuksia ym. ym. Minua kiinnostaisi tietää motiivisi juuri tätä Rustin lentoa kohtaan, eli mikä on se syy miksi haluat selvittää asian niin perin pohjin? Tähän on helppo vastata: Minua kiinnostaa näinkö sen Rustin Cessnan silloin siellä Majvikin lähellä Sipoonlahdella n. klo 13:30, 28 päivänä toukokuuta vuonna 1987 vai en? Sen lisäksi oliko se myöhemmin näkemäni kaakkoon menevä "pikaveneeksi" silloin tulkitsemani laite sittenkin se matalalla meren pinnassa lentävä Rust Cessna 172 :lla? Lisäksi tunnen vähän velvollisuudekseni ottaa asian esille, kun olin tuolta Wikipediasta myöhemmin, ihan hiljattain keväällä, saanut selville tuon silloisen N-liiton antaman ajan sen Rustin koneen tunnistukselle noin 14:48 Oudovassa (Gdov). Olin aiemmin luullut, että se Rust oli lentänyt jo ajat sitten sinne Moskovaan, siis ennen sitä minun lentoani Sipoonlahdelle.... Kun sitten joku vielä siellä Malmilla ravintola "Hopeasiivessä" minulta kysyi siitä Sipoonlahdesta... ajattelin silloin kyllä että kyllä ulkopuolinen ja henkilö jolle en mm. voisi kertoa siitä koneen radiosta kuulemastani keskustelustakaan... tai muutoin sen laajemmin silloin kommentoida asiaa ulkopuoliselle... niin kun on sitten myöhemmin herännyt epäilys kuitenkin jos se henkilö kuitenkin olikin Malmin tornista kun en silloin oikein tunnistanut (kauhean huono ihmismuisti kasvoista, muistan kyllä henkilöt tapahtumista)...ja siten tietysti sellainen henkilö jota pitäisi auttaa kaikin keinoin sen lentoni osalta Sipoonlahdelle... niin on sekin asia alkanut jälkeenpäin arveluttamaan ja olen nyt ottanut asian esille ja kertonut siitä lähes kaiken jonka tiedän... minua ei kyllä ole tipan tippaa mietityttänyt tämä asia aiemmin, ennen sen Wikipedian antamaa tietoa siitä ajasta sen Rustin koneen tunnistamiseksi... enkä edes ollut lukenut sitä Ilmailulehden juttua tästä lennosta aiemmin... .... Lyhyesti kysymykseesi: Et usko kuinka voi pistää hiekkaa rattaisiin sellaiset asiat jotka eivät ole selkeitä, loogisia, ja jossa on jotain kummallista... niin kuin se jos "pikavene vetää saaren yli Sipoonlahdella"... olen nämä kuitenkin pistänyt suuren etäisyyden tiliin, jolloin ei voi kovin tarkasti nähdä että miten sitten oli todella asiat... eikä asia ole minua häirinnyt jälkeenpäin... Mutta yleensä: "If it does not make sense, there is perhaps no sense..." ja silloin asia on selvitettävä "että siinä on järkeä".... Mutta oikeastaan olen nyt kantanut "olkeni kekoon" tässä Sipoonlahden ja Rustin lennon asiassa... jos se sitten olisi ollut vaikka velvollisuuteni... asiasta jotain tietävänä ja vähän siten asianosaisenakin.... Lisäksi kyllä toi kähmintä ja politikointi kismittää, ja se pieni epäily, jos asiaan kuitenkin liittyy suurempia poliittisia tai taloudellisia motiiveja (minä EN ole politiikasta tai talousasioistakaan lainkaan kiinnostunut, mutta epäoikeudenmukaisuus saa kyllä 'sappeni kiehumaan' ja 'vereni tunnen kuumemmaksi'): Tiedän tuosta "itäkaupasta" aikaisemman työni puolesta jotain, vaikkakin olin siis teknisellä puolella. On ollut tiettyjä kummallisuuksia Suomelle tulleisssa tilityksissä N-liitosta aikoinaan 'Clearing kaupan' aikoina... sehän kulkee keskuspankin kautta... ...tätä aihetta voit halutessasi lähestyä vaikka tuolla Wikin "Venäjän rautatiet", "SFAT" (SovFinAmTrans) sivuilla (ja "rakennuskunta Haka" sekä Nokian idänkauppa, CoCom taloussaarto...., myös näihin artikkeleihin liittyvillä wikin 'keskustelut' palstalla on juttua..)... siellä on jopa maininta USA:n SEAL joukkojen invaasiosta jokiöljytankkeriinkin... ja muuta mielenkiintoista... Se peruskysymys on oliko Suomen valtio ja Suomen pankki epärehellinen aikoinaan idänkaupassaan... ja siis yhdessä Venäjän kumouksellisten voimien kanssa, tai muiden asiaan liittyvien tahojen kanssa, ja tyhjensi sen N-liiton vähiä ja muutoinkin uupuvia kassavarantoja omaan taskuunsa... ja muiden "hämärien Oligarkki -mafiatahojen" taskuun... ... ja sitten odotti "velkojen" ja "epäselvyyksien" katoamista kun N-liittoon on saatu aikaiseksi uusi hallinto sen vanhan ja jo uudistusta kaipaavan tilalle... kunhan vähän "auttaa" ja "osallistuu" näihin järjestelyihin... Ja tämä siis ihan mielenkiinnosta, ei siis tässä oteta kantaa "että eikö olisi pitänytkin näin sitten toimia tai vs. silloinkaan ei olisi pitänyt näin toimia".... mutta "todellinen valtio" tietysti kertoisi jälkeen päinkin miten asiat todella oli silloin outoina aikoina, kun Mathias Rustkin pelkäsi ydinsotaa... EDIT: On väitetty, että silloinen Nokia yhtiö olisi ”savustanut” Suomen hallitusta (Sorsan hallitus vuonna 1986) ja lisenssiviraston virkamiehiä idänkaupan osalta, saadakseen itselleen idänkaupan optiot ja ’laittomana ja CoCom sopimuksien vastaisena’ pidetyn DX – keskuslaitteistojen viennin itään… … kertoman mukaan Kalevi Sorsa pyysi keväällä 1986 eroa hallitukselleen, mutta presidentti Mauno Koivisto ei myöntänyt eroa… (sitten mahdollisten muiden suurten asioiden takia, kuten Tshernobyl onnettomuus, Hanasaaren voimalaitos palo, ja Urho Kekkosen kuolema…Sorsan hallitus istui täysimääräisen ajan, aina seuraavaan Holkerin hallitukseen asti…)… … idänkauppa oli sitten ajautunut ”retuperälle” tämän Nokian sinne toimittamien CoCom vastaisten DX-laitteiden pohjalta… ja Suomi joutui Rauma Repolan ”minisukellusveneiden” takia sanaharkkaan USA:n kanssa… …tultaessa 1987 vuoden puolelle oli sitten tämä ”tapaus Rust” lisäksi…. asioita pelastamassa tai sotkemassa... OT: Kuka muistaa sellaisen ”Alma Median varasto tai toimitila palon”? Oli syttynyt pikikatto työvaiheessa tuleen… Oliko se mahdollisesti samana päivänä kuin se Rustin lento 28.5 1987? Vai milloin, joskus ihan eri vuonnakin vai miten? Oli kyllä (ainakin myöhemmin) uutisissakin jotain siitä Alma Median talon palosta. Eikö siinä kehä ykkösen lähellä ole/ollut sellainen Alma Media rakennus? EDIT: Tässä linkkejä Wikipediaan (Suomen wikin sivuille ainoastaan): http://fi.wikipedia.org/wiki/Rauma-Repola_Oceanics // Rauma Repolan MIR-1 ja MIR-2 luokan sukellusveneet ((http://fi.wikipedia.org/wiki/Mir_(sukellusalus) // Rauma Repolan MIR-1 ja MIR-2 luokan sukellusveneet )) http://fi.wikipedia.org/wiki/Taloussaarto // taloussaarto ja CoCom http://fi.wikipedia.org/wiki/SFAT // SovFinAmTrans http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskustelu:SFAT // keskustelu SFAT http://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_rautatieministeri%C3%B6 // Neuvostoliiton rautatieministeriö http://fi.wikipedia.org/wiki/Rakennuskunta_Haka // Rakennuskunta Haka http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskustelu:Haka_(rakennusliike) // Keskustelut Rakennuskunta Haka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 6, 2011 Selittelyn sijasta pari harvinaisempaa kuvaa ja yksi karttakuva. Alimmasta kuvasta näkee minkälaista olisi laskea Museon seinää päin. Tuollakin kartalla on mainittu, että Loksan UHF tutka (P-15, Flat-Face) oli nähnyt Cessnan jo klo 1410 MSD kulkemassa itää kohden korkeudella 600 m. Sillamäen kohdalla sen näki sitten Kohtla-Järven tutka, ilm. 1447. Vihreä kolmio tuossa ei kyllä ole Loksan kohdalla -- eikä koneen reitti varsinaisten tutkadatojen perusteella ole kulkenut ollenkaan tuon kartan vihreän viivan mukaista reittiä. Lisäys: - vaikka selittelyksi tämäkin meni ... Loksan tutka oli nähnyt koneen todennäköisesti klo 1429 eikä 1410. В 14.29 28.5.87 г. дежурная РЛС П-15 922-й орлр (Локса) 4-й ртбр (Таллин) 14-й д ПВО (Таллин) обнаружила воздушную цель на высоте 600 м в территориальных водах СССР, идущую курсом на береговую черту. Цель следовала по международной трассе в направлении коридора №1, информация о цели была выдана на КП ртб (Тапа), 4-й ртбр и РИЦ 14-й д ПВО. Фактически информация о цели была отображена на экранах АРМ дежурного сокращенного боевого расчета КП 14-й д ПВО с 14.31. [ attachment removed / expired ] [ attachment removed / expired ] [ attachment removed / expired ] Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 6, 2011 Tässä on ote 1:500 000 - kartasta Rustin lennon ajoilta sekä kuvia Väiskin mainitsemasta Vasilevskij-luiskasta Punaiselle Torille päin sekä näkymä Punaiselta Torilta luiskan suuntaan. Oheiseen kuvaan on ”karkea hahmoteltu” Rustin käyttämä lentoreitti havaintojen ja Rustin haastattelujen pohjalta (Lähteet: The Notorious Flight of Mathias Rust, Air & Space Magazine 01 heinäkuu 2004 http://www.airspacemag.com/history-of-flight/rust.html?c=y&page=2 Ilmailu-lehti 1987 /6-7) Tälle suoraviivaiselle lentoreitti approksimaatiolle tulee pituutta yli 130km. Todellinen lentoreitti on ollut enemmän. Cessnan nopeuksilla se tekee n. 45 min, mikä sopii hyvin Malmilta lentoonlähdön klo 12:21 ja tutka plippin katoamiseen kalkkirannan tuntumassa klo 13:09. Tästä on kerrottu tuossa mainitussa Ilmailulehden jutussa seuraavaa: ”Klo 13:02 lähestymislennonjohto havaitsee selvän tuntemattoman maalin lentävän Helsingin eteläpuolitse lentorajoitus- ja kieltoalueiden R25 ja P2 yli koilliseen, jatkavan käytävää pitkin pohjoiseen ja kaartavan jälleen koilliseen sivuten R 26-aluetta”. ”Tuntematon kaikumerkki näkee heikosti ja liikkuu tutkan mukaan 90 solmun vauhdilla arktisten muuttolintujen käyttämällä reitillä.” ”klo 13:09 plippi katoaa tutkalta Sipoon kalkkirannan edustalla.” Nummelan waypoint pisteestä Rust kertoo tuossa edellämainitussa Air & Space Magazinen jutussa. Olisiko sinulla Juha tai jollain muulla vielä laittaa kopio tuosta lentokartan osasta jossa näkyisi myös tuo Upinniemen seutu rajoitus ja kieltoalueineen (R 25 P2)? (Siis siitä edelläkin olleesta vanhasta kartasta Rustin lennon ajoilta Upinniemen ja Helsingin edustan paikkoja, missä olisi siis nämä rajoitus ja kieltoalueet niin kuin olivat silloin lennon aikana 28.5 1987.) EDIT: Air & Space magazine: He continued toward Stockholm for several minutes; then, as he closed in on his first waypoint, near the Finnish town of Nummela, he chose. “All of a sudden, I just turned the airplane to the left [toward Moscow],” he says. “It wasn’t really even a decision…. I wasn’t nervous. I wasn’t excited. It was almost like the airplane was on autopilot. I just turned and headed straight across [the Gulf of Finland] to the border.” Lisäksi Air & Space magazinessä Rust sanoo saapumisesta Moskovaan kun hän oli pysäyttänyt Cessnan moottorin laskeuduttuaan: ” He looked at the Kremlin clock tower. It was 6:43 p.m., almost five and a half hours since he’d left Helsinki." EDIT2: Jukka Juutilainen kertoo aikaisemmin tässä ketjussa Upinniemen ammunnoissa näkemästään Cessnasta: Vastaus #7, Vastaus #14, Vastaus #15 [ attachment removed / expired ] EDIT: kuva palautettu Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 6, 2011 Ylempänä siteeratussa (#67 & #72) 5-Tv ohjelmassa (8.3.2010) hyvin vilkkaasti puhunut haastateltava Volfgang Akunov oli ehkä "virkansa puolesta" kirjoittanut selostuksen Rust'in oikeudenkäynnistä. Tässä ehkä voinee sitä lyhyesti siteerata: -- Kun syyttäjä kysyi: ”Ettekö pelännyt, nähdessänne NL sotilaskoneita, että ne ampuvat teidät alas?”, Rust vastasi: ”Nein. Ich hatte ja meinen Schutzhelm auf”. -- Syyttäjä sanoi Rustin ohittaneen kansainvälisen Sheremetevo lentokentän ("Шереметьево-2") hetkellä, jolloin 16 eri konetta joutui hänen läheisyyteensä laskua tai lähtöä tehdessään. Rust totesi, että varmasti hän aiheutti esim törmäysvaaran mutta kansainvälisen rauhan mission onnistuessa sellaiset menetykset eivät ehkä ole ratkaisevia. -- Kysyttyessä miksi lento tapahtui tietynlaisena pyhäpäivänä (День Пограничника), Rust sanoi tienneensä ainoastaan, että jonkinlainen pyhäpäivä silloin oli. -- Kysyttäessä miksi hän laskeutui Vasilevsky luiskalle (на Васильевском спуске) (!), jos hän kerran halusi tavata Gorbatsovin – joka oleili vartioidussa Kremlissä, Rust sanoi alunperin halunneensa laskeutua Kremlin muurien sisäpuolelle (на Соборной площади) mutta se oli näyttänyt mahdottomalta. -- Raportoivaa Akunovia kiinnosti (lentäjänä) kysymys siitä, laskeutuiko Rust lopulta niinkuin laskeutui, koska omasi melko vähän lentokokemusta. Rustin oma näkemys näytti olevan, että ”tietoisuus suuresta missiosta vei hänet vääjäämättömästi kohti ”maalia”. Rust oli Aeroklub Hamburg’issa lentänyt 50 h mutta ei kertonut paljonko oli toisessa hampurilaisessa kerhossa lentänyt. -- Akunovia (joka ilmeisesti osaa hyvin saksaa) kiinnosti Rustin väite, että ei ymmärrä sanaakaan venäjää. Akunov oli tullut vakuuttuneeksi, että Rust ymmärsi venäjää varsin hyvin. -- Tehdessään ylösvetoja Punaisen torin ylitse siellä arvioitiin kaikkiaan 8 henkilön ottaneen video- tai valokuvia koneesta. Rustin sanotaan kolmeen otteeseen laskeutuneen torin ja ihmisjoukon yllä arviolta 4-6 metrin korkeuteen – 50 tunnin (?) lentokokemuksen turvin. -- Laskeuduttuaan ja antaessaan lausuntoja koneen ympäröineelle väkijoukolle, Rust oli ollut silmiinpistävän raflaaviin asusteisiin pukeutunut. Eräälle englantia puhuvalle kyselijälle hän oli vastannut englanniksi: ”I wish to show their power". Oikeudessa Rust kiisti tämän ja sanoi tulleensa rauhan merkeissä. Kun erästä koneen vartijaa luultiin oikeudessa, hän totesi: ”17h 25min taivaalla, sitten kuulin lentokoneen äänen ja kun käänsin pääni, näin koneen tulevan ja tiesin heti kyseessä olevan luvattoman maahan tunkeutujan”. Kaikki olivat nauraneet, myös syyttäjä. -- Syyttäjä kysyi koneen sivuperäsimessä olevan atomipommi ”embleeman” tarkoitusta, jos Rust kerran on pasifisti. Rust selvitteli taustoja ja kertoi itse koristelleensa koneen mutta sanoi välttävänsä pasifisteja heidän harrastamansa politikoimisen takia. -- Syyttäjä kysyi Rustin mielenkiinnosta Islantia kohtaan. Vastaus oli, että ”Mikhail Gorbachev ja Ronald Reagan tapasivat siellä lopettaakseen kylmän sodan". Kun syyttäjän mielestä siitä oli jo kulunut aikaa, vastaus saksaksi: ”Ja, aber der Geist ist geblieben”. -- Loppulausunnossaan oikeudessa Rust oli ironisesti hymyillen sanonut hiljaa: ”Ich werde es garantiert nie wieder tun”. Selostus oikeudenkäynnistä täällä : http://www.proza.ru/2008/11/25/486 [ attachment removed / expired ] Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 6, 2011 Youtube videossa on pätkä oikeudenistunnosta. Esillä on Art. 84, kansainvälisen lentoliikenteen vaarantaminen. Rust sai syytteen ”huliganismista”, mihin hän mielestään ei ollut syyllistynyt. Haastatteluissa hänen mukaansa hän ei ole ”rikkonut” mitään, joten syyte huliganismista ärsyttää häntä eikä häntä sellaisesta pitäisi syyttäää… Yllä vastausessa #95: Schutzhelmen = moottoripyöräkypärä (päässä). Lisähsi hän sanoo, että Mikhail Gorbachev ja Ronald Reagan loivat "hengen" tapaamisellaan Islannissa joka on jäljellä (toivo). Hän myös vakuuttaa ettei tule tekemään tätä uudestaan. Mathias Rust 1987 NPL (kesto 6:46) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 7, 2011 ”Vuonna 1981 Suomessa siirryttiin vahingossa tuntia liian aikaisin kesäaikaan. Esim HS 22.3.1981 kirjoittaa "siirtyminen tapahtuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. 29. päivän puolella, aamuyöllä kello kaksi" (po kello kolme). Mittayksikkösekoilun huippumaassa USA:ssa on kolme osavaltiota, joissa kesäaikaa ei tunneta. Kesäaikaa ei myöskaan ole Japanissa, osassa Kanadaa ja Australiaa. Intiassa, ei suurimmassa osassa Afrikkaa, Etelä ja Väli-Amerikkaa. kaakkois-Aasiaa jne.” Täsmennyksenä, kun tuo ei tuosta lainauksesta ihan heti selviä, että tuo vuoden 1981 kesäaikaan siirtyminen oli siis ensimmäinen Suomen kesäaika-jakso (paitsi joku pätkä vuonna 1942). Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 10, 2011 Tässä on ote 1:500 000 - kartasta Rustin lennon ajoilta sekä ... Liittyy vastaus#73 karttaan. Olisko jollain laittaa tähän kartaan vähän jatkoa tonne vasemmalle päin? Että näkyisi nuo Hesan edustan rajoitus ja kieltoalueet siten kuin ne on olleet 1987 vuonna (tai lähellä 1987 vuotta). Se Upinniemi ja muut. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 10, 2011 Tässä toivottua karttaa. [ attachment removed / expired ] Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla