Rolf Niemi

Lisää tehoa koneeseen - pientä apua tarvittaisiin

67 viestiä aiheessa

BIOSin päivitys muistitikulta. Ja päivitys menetelmästä en halua jauhaa, kyllä tein kaiken asuksen ohjeiden mukaan

Pahin mahdollinen riesa -Asus live update. Osaa vaan valittaa ja valittaa?. Ccleanerkaan ei saa pois aina ajettavista ohjelmista.

Nämä asiat antaa vaan sellaisen kuvan, että voisin jopa laittaa käyttäjän aiheuttamiksi enkä ohjelmisto ongelmiksi.

Miten sinä sen asian selität minulle, kun olen laidastaan vuodesta 2005 käyttänyt kokoonpanoissani Asuksen emolevyjä ja jokaisella olen biosin päivityksen onnistunut tekemään eikä ole ollut mainitsemiasi ongelmia?

Viimeiksi eilen päivitin omalle lätylle 1104 version biosista ihan Asuksen omalla Live updatella, eikä mitään ongelmia ole ollut kuten ei niillä aiemmillakaan joilla olen biosin päivittänyt joko disketiltä tai Live Updatella.

Tuot vaan julki sen ettet ole osannut vaan tehdä mitään, itselleni ei noista mokailuista vaan tule muuta vaihtoehtoa mieleen.

EDIT: Sen verran olen itsekkin mokannut päivitellessä biosia, mutta kyseessä oli näytönohjain. PNY Verto Geforce 4200Ti biosin päivityksen olin oikean olevinaan ladannut, päivityksen tein disketiltä, ei ollut mitn live hässäköitä.

No päivityksen jälkeen kone boottasi ja näkyviin tuli vain punainen ruutu. Eipä se siinä, en postitellut minnekkään takuuvaihtoon laitetta, originelli backupin ohjelma teki automaattisesti edellisestä bios versiosta. Sokkona aloin sitten palauttamaan alkuperäistä biosia kortille, sen tunnistin vaan että jotain tapahtuu kun diskettiasemassa valo vilkahteli ja kirjoitin komentolinjalla A: osiolla saman rivin mutta korjasin vaan biosversio tiedoston nimen ja aikansa disketti asema raksutti, räpyttelin Enteriä siinä kun tiesin että siitä se päivityksen jälkeen hyväksyy päivityksen asennuksen ja boottaa koneen. Ruutuun palasi kuva ja voin sanoa että perhana kun yllätti tilanne

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Puhtaasti omakohtaisia kokemuksia ei valitettavasti ole, mutta eräältä ystävältä löytyy jopa niin vanha kuin s939-pohjainen-kone, jossa on asrockin lankku ja hyvinhän tuo on pelittänyt jo useamman vuoden, pienillä kelloillakin. Vieläkin päivittäisessä käytössä. Ja kyllä, olen päässyt räpläämään  ;)

Käyttäjäkokemukset positiivisia, erittäin suosittu, mitä vielä? Hyvä peruslankku. En näe mitään syytä, miksei ehdotettu emo olisi riittävän hyvä. Nyt ei kuitenkaan haeta kuuden gigan kelloja tai muuta vastaavaa...

Kyllä Asuksenkin voi leimata ihan yhtä lailla laaduttomaksi, esim. ihan oikeasti harvinaisten huonojen, eräiden melkeinpä haittaohjelmiksi luokiteltavien oheisohjelmien takia.

Nyt rajaa merkkiuskollisuuteen ja silmät auki, jookos  :)

No onneksi ollaan sentään rehellisiä asioissa. S754 lättyjä hajoili samaa mallisarjaa silloin edellisessä työpaikassa. Ne oltiin toimitettu samaan aikaan ja ne oli päivitetty edellisten alta. Jokaisella oli oma epäonni, eli konkat poksahteli, syy siihen oli varmasti oleellisin, että kun halpoja ratkaisuja mietitään ja säästetään budjetissa, niin ei sitä aina mitään hyvää seuraa.

Ihmettelen vaan noita Matiaksen selityksiä ylihintaisuudesta, voi vaan ajatella että ihmisellä jos ei ole varaa noihin mitä esim itse ostan niin varmaan heti vetää asian että laitteet on ylihinnoiteltuja ja siksi ei niitä osta. Huoh.

Jos on sen verran ylimääräistä rahaa päivittää konetta, niin voi sen muutaman euron enemmän sijoittaa, itse ainakin teen niin. Jokainen tablaa tavallaan ja ostaa oman maksukykynsä mukaan, mielestäni siinä ei ole mitn ihmeellistä.

Kyllä se hintapoltiikka on varmasti pitkälti se Asuksellakin, että turhia ilmoja ei hintoihin jää vaan ne hinnat syntyy vaan laitteiston ominaisuuksista yms. Sittenhän maailmassa olisi kaikki parempi ylihinnoiteltua jos tuolla Matiaksen tavalla aletaan asioita ajattelemaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No niin - olisiko tämä mielestänne huono vaihtoehto eli tavallaan kysessä on tarjottujen vaihtoehtojen summa:

[ attachment removed ]

ATIn 4890-kortin ajattelin säilyttää ja mennä sillä niin kauan kuin se toimii.

EDIT

Käyhän tuo emo siis myös tavalliseen ATX-koteloon?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käyhän tuo emo siis myös tavalliseen ATX-koteloon?

Käy ongelmitta, se vaan on vähemmän tilaa vievä tuosta ATX kopasta.

Tuossa on hyvä, että on mukana 3kpl PCI-e väyliä, saat sitten aikanaan päiviteltyä joko CF tai Sli järjestelmän.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käy ongelmitta, se vaan on vähemmän tilaa vievä tuosta ATX kopasta.

Tuossa on hyvä, että on mukana 3kpl PCI-e väyliä, saat sitten aikanaan päiviteltyä joko CF tai Sli järjestelmän.

Asia selvä tältä osin, mutta vielä pari kysymystä asiaan liittyen.

Ensinnäkin tuo ATIn kortti on melkoinen järkäle, mutta se kaiketi käy tuohon emoon ongelmitta?

Toinen juttu koskee osien vaihdon jälkeisiä toimia. Käytössä on WIN7 64 bittinen versio. Kun käynnistän koneen niin minunhan on formatoitava kiintolevy ensin ja asennettava käyttis uusiksi. Onko tuossa mitään, mitä pitäisi ottaa huomioon? Kaikki koneella olevat ohjelmat ovat varmuuskopioitu ulkoisille kiintolevyille lähes varmaan talteen eikä tarvitse huolehtia siitä, että jotain tärkeää katoaa.

Kolmas juttu koskee tuota muistien määrää. Onko 16:sta gigasta mitään varsinaista hyötyä simuilun kannalta verrattuna 8 gigaan?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yleensä on jopa erittäin suositeltavaa asentaa windows uusiksi kun vaihdetaan eri alustalle, eli AMD-Inteliin.

Itse toimin yleensä niin, ei tule sitten mitään komplikaatioita jälkeenpäin. Parempi se on puhtaalta aloittaa uuden koneen kanssa toiminta.

Tuosta 16gb määrästä ei FS ole mitn hyötyä kun se on 32bit sovellus joka ei osaa hyödyntää muistia max. n 4GB.

Jeps - tuo käyttiksen uudelleen asennus pakollisena toimena oli sinänsä itsestään selvyys. Funtsin vain, ettei ole olemassa mitään erityistä joka pitäisi ottaa huomioon. Kaikki on hyvä olla tiedossa aina etukäteen ja siksi tämä on mainio paikka, josta saa apua, kun sitä oikein tarvitsee.

Muistin määrää on siis turha kasvattaa noin suureksi, joten pitäydyn sitten tuossa alkuperäisessä 8 gigan suunnitelmassa.

Sen verran haluan perustella "lankku"-valintaani, että olen kaiketi kaavoihini kangistunut, epäilen hieman kaikkea uutta ja ASUS on kestänyt hyvin kovasssakin käytössä. Kaikki vanhat myllyni olen antanut eteenpäin lastenlapsille ja niissä on on ASUSuksen emo ja koneet toimivat vieläkin vuosien päästä. Aika ajoin niissä on hajonnut jokin muu kuin emo.

Nyt tämän pitäisi olla suhteellisen selvä asia, joten kiitos kaikille  tasapuolisesti. Ehkäpä loppuviikosta pääsen nauttimaan ORBX-maisemista ilman epämääräisiä nykimisiä, voin lentää Vancouverin yllä ilman diaesitystä tai poiketa UT Alaskan Anchoracessa yli 7 FPS lukemilla...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

ORBX sen verran, onko sulla kaatunut simu Seattlen alueella, mulla yleensä siellä heittää simusta pois jos on esim lennon aloittanut Portlandista ja lentää Seattleen.

Jos lennon aloittaa Seattlessa, tätä ei tapahdu.

Mulla on alueelle asennettu PNW+Fall City jne maisemat jotka Seattlen alueella löytyy.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Kyllä se hintapoltiikka on varmasti pitkälti se Asuksellakin, että turhia ilmoja ei hintoihin jää vaan ne hinnat syntyy vaan laitteiston ominaisuuksista yms. Sittenhän maailmassa olisi kaikki parempi ylihinnoiteltua jos tuolla Matiaksen tavalla aletaan asioita ajattelemaan.

Huoh sinun kanssa. Joo saatat saada mielestäsi laadukkaamman merkin(josta maksat extraa) Toiseksi Asrockiltakin löytyy niitä kalliita malleja herra määttäselle ;) Kolmanneksi kukaan peruskäyttäjä ei tarvitse noita 150e emon ominaisuuksia. Kyllä ne asuksen halpismallit tehdään ihan samoista osista kun Asrockit ;) Ja vaikka voittaisin lotossa, käyttäisin koneeseen max. 1500e Sillä saa kaiken tarpeellisen.

Ehkä olen vaan tottunut liian hyvään, syy voi piillä siinä miten rahani tietokone laitteisiin käytän.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä ne asuksen halpismallit tehdään ihan samoista osista kun Asrockit ;)

Ei muuten pidä paikkaansa, Asus suunnittelee itse omat konkkansa emoihin ja Asrock omansa.

Integroidut laitteet saattaa pitkälti olla samoja, mutta PCB mallin suunnitteleevat konkkineen ihan itse firmat, eikä käytä samoja ratkaisuissaan ja mitä olen aiemmin Murolta lukenut.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä ainakin p8p67-malleissa ja Z68 pro3:ssa käytetään molemmissa melko pitkälti samanlaisia virransyötön komponentteja, molemmissa mm. Japanissa valmistettuja polymeerikondensaattoreita. Asuksella tosin on digitaalinen virransyöttö, joka on teoriassa analogista pitkäikäisempi, mutta kyseessä taitaa olla lähinnä mainoskikka.

Pro 3:n hintaa on hilattu alas pääasiassa karsimalla ominaisuuksista, ei laadusta.

Joo ja kyllä PRO3 kellottaa kevyesti 4,5 GHZ. Kuis paljon toni on muuten kellotellut :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

ORBX sen verran, onko sulla kaatunut simu Seattlen alueella, mulla yleensä siellä heittää simusta pois jos on esim lennon aloittanut Portlandista ja lentää Seattleen.

Jos lennon aloittaa Seattlessa, tätä ei tapahdu.

Mulla on alueelle asennettu PNW+Fall City jne maisemat jotka Seattlen alueella löytyy.

Seatlen eikä missään muuallakaan ole kaatumisa tapahtunut. Tein jossain vaiheessa kuvankaappaus-setin "Puska-pilotteihin" lentäessäni PNW:n eteläisimmästä osasta kohti pohjoista Piperilla. Tuolloin FSX pyöri erittäin sulavasti lukuunottamatta Portlandin keskustaa, jossa ruudunpäivitys oli melkoisen hidasta - ei releet jaksaneet pyörittää. Seatlen alueellakin oli pientä viivettä ja yleensä vältän nykyisin isoja keskuksia em. syystä. Juuri tällä hetkellä minulla ei ole kuin Australia asennettuna enkä muuta aio yllä olevista syistä vielä asentaakkaan.

Tässä kun nyt puhutaan vaihteeksi ORBX-laatutuotteista, niin kysyisin puolestani, että kun Australia kaikkineen on asennettu (sehän kaiketi yleensä asennetaan ensin jos sellaisen on hankkinut) ja aloittaa NA-alueen asentamisen, niin pitääkö FTX Central-valikosta laittaa Default area päälle vai voiko asentamista jatkaa suoraan vaikka alueena onkin Australia päällä?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuis paljon toni on muuten kellotellut :P

Empä oikeastaan ollenkaan, se mitä Turbo jaksaa antaa eli sinne 3,8ghz on riittänyt. Itse en silleen tuota kellottelua harrasta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Vieras
Tämä aihe on nyt suljettu uusilta viesteiltä.