Purjelentokurssille mutta pelottaa :/

[Laura Pulkkinen 0]

Nonih, kohta on vuodenvaihde taas. Purjelentoteoria alkanee pian sen jälkeen, toivottavasti. Lupauduin jo vuosi takaperin menemään purjelentokurssille. Se olisi ihan valtavan upeaa minustakin, ei mua sinne mitenkään pakoteta tietenkään!

Mä olen enemmän ja vähemmän omasta tahdosta viettänyt paljon aikaa kentän laidalla viimeiset pari vuotta. lmailusta on tullut minullekkin tärkeä osa elämää, vaikken mitään lupakirjaa omaa. Siis vielä.

Mutta sitten iskee kauhu: entäs jos en opi? Pelkään korkeuksia sellaisissa paikoissa joissa en ole tilanteen hallinnassa. En sinänsä ole lentopelkoinen, ehkä vähän pomppukammoinen, ja minulle on kerrottu että siihen tottuu. Entäs jos iskee pakokauhu?

Mä en sitten tiedä mikäs siinä on kun aina välillä tulee sellanen oli että tartte olla kolme kertaa parempi kun kaksilahkeiset ettei kateltas säälivästi et antaahan tytön yrittää... tämä siis enemmänkin muualla elämässä kohtaamani asenne eikä sinänsä ilmailuun liittyvä. Mutta lisää paineita aina kaikessa mitä lähtee tekemään.

Sanokaa nyt ettei se ole mitään rakettitiedettä, eikö niin? 

Aika junnuna tuo purjelento aloitetaan,  silti tuskin olen liian vanhakaan...?

 

[Juha Haapajärvi 0]

Moro!

 

Jos ei yritä niin ei voi voittaa Ei lentäminen vaikeeta ole ...

Vaatii vaan aikaa, mutta sen tiesit.

 

 

 

-Juha , lupakirja elokuu 2009, 45v

[Jouni Laukkanen 55]

Et missään tapauksessa ole liian vanha, vaika oppiminen on helpompaa junnuna. Voihan sitä harjoitella vaikka etukäteen simulaattorilla.

[Sami V J Hämäläinen 0]

Hei,

 

Jos olet jo notkunut kentän laidalla pari vuotta, niin olet jo oppinut varmasti monta tärkeää asiaa ja olet edellä monia muita. Kyllä naisia mielestäni kannustetaan paremminkin ilmailussa. Kyllä sitten kurssin aikana selviää sopiiko laji vai ei. Ei vaan pidä vetää johtopäätöksiä ihan heti. Asiat opetellaan rauhalliseen tahtiin ja ei tässä mitään superhenkilöitä olla. Extremeä tässä ei haeta.

 

Itselläni oppiminen menee joissain asioissa niin, että harjoitus menee ihan läskiksi, mutta seuraavan kerran kokeillessa eri päivänä menee jo paljon paremmin. Teoriani mukaan oppi tulee tyynystä. Tai olen vaan hidas Hämäläinen.

 

Mukaan vaan!

Sami

[Tommi Kaukonen 5]

Voi oppia, lentäminen oli viidenkympin villitys, minulla.  Pohjalla ei ollut minkäänlaista koulutusta, paitsi pikkupoikana rakennetut lennokit. Lentokone on kuin polkupyörä, se pysyy ilmassa, jos sillä on liikettä eteenpäin. Ohjaimet, niiden vaikutukset, syyt miksi konee pysyy ilmassa  kannattaa opiskella, käytäntö loksauttaa asiat paikalleen.

 

Kaikki muu tulee jälkeenpäin, eikä opiskelula ilmailun saralla ole loppua.

 

 

 

[Mika Jääskeläinen 19]

Itse lentäminen on helppoa. Siihen lentämiseen liittyvä seuratoiminta on sitten todella vaikeaa välillä...

[Laura Pulkkinen 0]

Lohdullista kuulla teiltä että tuosta voi selvitä   ja ehkä oppia ajan kanssa lentämäänkin. Totta että aikani kuunneltua lentäjien höpöttelyjä perus lainalaisuudet ovat tulleet tutuksi.

 

Jo aikanaan ajokorttiakin ajaessani vaan piti mennä inssi toistamiseen koska ensimmäisellä kerralla olin vain niin käsittämättömän kipsissä. Siitähän sitten sai kuulla niin etten uskaltautunut auton rattiin puoleen vuosikymmeneen  . Nykyään pidän ajamisesta paljon!

Ehkä tässä on iän myötä rohkaistunut sen verran ettei "kipsaannu" niin paljoa kun nuormepana, niin tuo uuden opetteleminen sujuisi kivuttomammin.

[Laura Pulkkinen 0]

Itse lentäminen on helppoa. Siihen lentämiseen liittyvä seuratoiminta on sitten todella vaikeaa välillä...

 

tiiän

[Hannu Örn 7]

Minua pelotti ihan tosissaan purjelentokursilla aluksi muutaman lennon ajan. Alkukauhun laannuttua oppiminen sujui hyvin, kunnes tuli välitarkkari, jonka reputin jännittämisen vuoksi kolme kertaa ennen kuin pääsin ensimmäiselle yksinlennolle... Kurssin jälkeen lentäminen on kuitenkin tuntunut helpolta ja ennen kaikkea mielettömän hienolta.

 

Jännitys ja pelko kuuluu alkuvaiheessa asiaan; niiden sietäminen on pieni hinta lentämisen riemusta. 8)

[Laura Pulkkinen 0]

En sitten ole ainoa joka menee kipsiin. Mä oon krooninen jännittäjä, hyvä kun uskalsin tännekkään kirjoittaa  .

 

[Kari Kangasluoma 0]

Kuule, jos tietäisit minun lentourani alusta, niin nauraisit  Mää kuule pelkäsin a i v a n sikana, mutta nyttemmin jo naurattaa ja tykkään jopa semmosista perustaitolentoliikkeistä  Oon kirjoittanut aika paljon silloisista tunteista / tapahtumista pulinajaksolle    Itseasiassa edelleenkin jännittää, mutta se unohtuu kun päästään ilmaan.

[Mika Koski 0]

Mutta sitten iskee kauhu: entäs jos en opi?

 

Kaikki oppivat, mutta toisilla se vie enemmän aikaa kuin toisilla. Purjelennon aloittamisessa ei ole vaikeaa itse lentäminen, koska koulu- ja harjoituskoneet ovat hyvätapaisia lentolaitteita, vaan oppia ajattelutapa, jossa huomioidaan kolmiulotteisesti se missä olet nyt, mihin sinun pitäis olla menossa, paljonko sinulla on korkeutta, mistä tuulee jne... Ja kaikki edellinen plus muutama muu tekijä ja niiden muutokset pitää pystyä arvioimaan seuuravien 15-30 min aikajaksolla. Näiden lisäksi ensimmäiset vuodet menee termiikkilennon opetteluun, mutta juuri em. tekijät ovat eräitä lajin hienouksia... Mikään ei ole niin hienoa kuin saada moottoriton lentokone pysymään ilmassa luomuenergiaa käyttäen. Sitten jatkossa taito-, pilvi-, matka- ja kisalento tuovat uusia ulottuvuuksia lajiin.

 

Pieni jännittäminen kuuluu asiaan ja siihen tottuu. Olen viime vuosina lennättänyt Nummelassa ainakin useita kymmeniä, jos ei yli sataa, esittelykurssilaista ja useimpia on jännittänyt ennen kurssin ensimmäistä lentoa, mutta jo toinen lento on lennetty huojentuneeessa ilmapiirissä.

 

 

T. Mika, lennonopettaja

[Sakari K Pyörre 0]

Sukupuolten välillä on pieniä eroja. Koululennolla yksi pieni ero minkä olen huomannut on se, että naiset nostavat aikaisemmin kädet pystyyn. Konkreettisesti! Siinä missä miehet ylikehittyneellä itsetunnollaan yrittävät ja yrittävät mahdottomassakin tilanteessa, naiset helpommin toteavat, että eivät enää osaa; luovuttavat.

 

Sen takana istuvan opettajan tehtävä on antaa sinun harjoitella rauhassa, ja sitten kun tilanne alkaa mennä mahdottomaksi, hän varmasti puuttuu siihen. Hän ei päästä sinua sellaiseen tilanteeseen, jossa olisi riski, esim yksinlennolle ennen kuin olet valmis.

 

Neuvoni: yritä viimeiseen asti, jokaisella koululennolla. Lennon jälkeen on debriefing. Se on koulutuksen tärkein hetki. Silloin saat kuulla, mikä meni oikein ja mikä väärin, ja mihin seuraavaksi kiinnitetään huomiota.

 

Kurssi voi olla henkisesti raskas, jos asettaa itselleen jotain pärjäämispaineita. Ei kannata. Lunkisti vaan.

 

(Mies/nais - otokseni on äärimmäisen pieni. Voi olla, että onkin vain henkilökohtaisia eroja. Jaska tietää paremmin!)

[Peter Lord 191]

Asuin v 1982 kesällä eräässä itäsuomalaisessa kaupungissa ja taskussa oli silloinen B1, kai joku 500 h tiimaa ja sillai.  Ajattelin että nytpä olisi oiva hetki hankkia purjelentolupakirja, koska lisäkoulutusvaatimus oli varsin pieni kun pohjalla oli jo tuo moottoripuolen lupakirja.  Liityin kerhoon ja menin kentälle.  Kukaan ei ollut kertonut, että vaikka kurssilla ei olekaan runsaasti lentoja, niin kaikkea muuta sitten onkin runsaasti.  Se "kaikki muu" koostui koneiden ottamisesta hallista, työntämisestä kiitotielle, tuomisesta kiitotieltä, pölyjen pyyhkimisestä, vahaamisesta jne.  Ja toki ihan ilmaiseksi sai katsoa kun Vanhat Kokeneet Lentäjät pääsivät niillä lentämään.

 

Kesän 1982 aikana pääsin tasan yhdelle (1) koululennolle, joka on edelleenkin kaikki purjelentokokemus, jota minulla on.  Totesin, että minulla ei yksinkertaisesti ole niin paljon vapaa-aikaa että ehtisin pursilupakirjaa sinä kesänä saamaan. Ja saamatta jäi.

 

Ja kyllä, kyllä se pelottikin. Se lento ilman moottoria.

 

Millainen lienee nokkimisjärjestys nykypäivän pursiyhteisöissä? Vieläkö on 2 kerroksen väkeä kuten ennen? Tai vieläkö eri yhteisöt ovat napit vastakkain "isoissa" keskuksissa?  Vai joko ollaan kuin karavaanareita. Karavaanarihan on kaikkien ...

 

 

Peter

[Jari Ahonen 0]

 

Millainen lienee nokkimisjärjestys nykypäivän pursiyhteisöissä?

 

Nykypäivästä en juurikaan tiedä, mutta 70-luvulla kun itse lensin pursipahvin eräällä hämäläisellä kentällä (jota myös Vesivehmaaksi kutsutaan) henki oli hyvä, eikä haissut...

 

Riippuu varmaan aika paljon paikasta ja kerhosta miten asiat on hoidettu. Lähes kaikissa kerhoissa on varmaan se kohtuu pieni sisäpiiri, joka todellisuudessa pitää pyörät pyörimässä ja koneet ilmassa. Lentämään on kaikilla kova hinku, mutta kun tammikuussa pitäisi mennä talkootöihin kerhon pajalle niin löytyykin paljon muuta tärkeämpää tekemistä.

 

Se koneiden työntely kuuluu asiaan, koska niissä ei tosiaan ole sitä moottoria...

[Juha Haapajärvi 0]

Jos kentälle tulee ajatuksena että kello 14-15 pitää päästä lentään, niin voi jäädä maihin. Näitä ihmisiä on liian paljon.

Mutta jos aamulla tulee sovittun aikaan aamubriefiin jossa sovitaan kuka lentää ja milloin, on yhessä auttamassa koneet kentälle ja pois, niin varmasti pääsee lentämään oman osuutensa.

Purjelento on paljon muutakin kun lentämistä... ja oikeastaan lentotuntien laskeminen on tyhmää vaan pitäs laskea kentälläolopäiviä.

 

Mutta näin pohjosessa...

 

-Juha, jolla ei vielä ole edes 200h lennettynä

 

 

 

 

 

[Ismo Nurmi 2]

Saatoin olla Peter auttamassa sinua sille ainoalle koululennolle, mutta tuota en muista että olisi ollut kahden kerroksen väkeä. Itse asiassa eteläisen Suomen kerhoissa lentäneenä voin todeta tuon 1980-luvun itäsuomalaisen kerhohengen olleen maailman parasta. Purjelento nyt vain on sellaista.

[Roope Olli 0]

Meikäläistä pelottaa lähinnä vatsani. Kävin kesällä tutustumis kurssilla, tykkäsin kovasti! Ainoa haittapuoli oli pahoinvointi, vaikka turbulenssia ei hirveästi ollut eikä taitolentoliikkeitäkään vedelty. Kiinnostaisi kovasti aloittaa purjelento, mutta entä jos en totu, ja laatta lentää joka lennolla?

[Jari Ahonen 0]

Meikäläistä pelottaa lähinnä vatsani. Kävin kesällä tutustumis kurssilla, tykkäsin kovasti! Ainoa haittapuoli oli pahoinvointi, vaikka turbulenssia ei hirveästi ollut eikä taitolentoliikkeitäkään vedelty. Kiinnostaisi kovasti aloittaa purjelento, mutta entä jos en totu, ja laatta lentää joka lennolla?

 

Kaikille saattaa iskeä pahoinvointi jossain vaiheessa, varsinkin jos vähän jännittää. Kyydissä ollessa huono olo tulee helpommin, kuin jos itse ohjaa. Tottumisesta voi varmaan joku asiaa paremmin tunteva kertoa enemmän.

[Jouko Holopainen 1]

Mutta sitten iskee kauhu: entäs jos en opi? Pelkään korkeuksia sellaisissa paikoissa joissa en ole tilanteen hallinnassa.

 

Minäkin opin, ja veikkaisin että mun korkeanpaikan kammo on dekadia pahempi kuin sinun. Eli kyllä opit sinäkin.

 

En sinänsä ole lentopelkoinen, ehkä vähän pomppukammoinen, ja minulle on kerrottu että siihen tottuu. Entäs jos iskee pakokauhu?

...

Aika junnuna tuo purjelento aloitetaan,  silti tuskin olen liian vanhakaan...?

Pakokauhu tuskin iskee yksinlennolla - siihen kun ei ole "varaa", eli sillä mielellä liikkeellä.

 

Toivon, että lennät eka yksinlentosi nuorempana kuin minä.

 

[Mika Jääskeläinen 19]

Tuoreena moottorilentäjänä kommentoin, että minullakin on reilu korkeanpaikankammo, mutta se ei nosta päätään lentäessä. Nautin vain yläilmoissa olemisesta. Kun et ole kytköksissä suoraan maahan, niin tavallaan koko korkeuden käsitys muuttuu erillaiseksi ja ei miellä enää korkeutta niin että paljonko olisi matkaa putoamiseen, kuten itse yleensä ajattelen kun olen vaikka tornissa tai kerrostalon parvekkeella yms ja korkeanpaikankammo kuristaa mahaa.

 

Mahanpohjasta toki välillä ottaa reilut liikehdinnät konella ja voi olla vähän lievästi pahoinvoinnin tunnetta laskun jälkeen maahan tullessa. Mutta se kuuluu toimenkuvaan ja todeta että tämähän tuntuu jopa jossakin

 

Lämpimästi suosittelen sinun hakeutuvan ensikeväänä sinne  purkkarikurssille ja aloittavan yhden maailman hienoimmista harrastuksista, josta saat kokonaisvalitaista nautintoa ja hyvänolontunnetta elämääsi jopa koko loppuelämäsi ajan...

 

 

[Taneli Haapaniemi 1]

Esittelylennolla tulleesta pahoinvoinnista ei kannata tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.

 

Tulen joka ikinen kerta veneessä merellä merisairaaksi, sekä helposti lennollakin JOS en ole itse puikoissa. Heti kun saa ohjaimet käsiinsä, helpottaa kummasti.

 

T:Taneli H

[Alpo Tamminen 0]

Lentämisen oppimisessakin voi ottaa työvoiton. Eräskin jo edesmennyt lentäjätoveri lensi aikoinaan A2:sta 100 tuntia 3:ssa eri lentokoulussa.

[Jari Ahonen 0]

minullakin on reilu korkeanpaikankammo, mutta se ei nosta päätään lentäessä. Nautin vain yläilmoissa olemisesta.

 

 

Tuo on niin totta! Uskallan tuskin kiivetä keittiöjakkaralle ja käynti Näsinneulassa on melkoinen koettelemus, mutta lentokoneessa sitä tunnetta ei tule.

[Antti Asikainen 1]

Tottumisesta voi varmaan joku asiaa paremmin tunteva kertoa enemmän.

 

Näköhavainto on ihmisestä, joka oksensi aluksi kerta toisensa perään. Lopulta hän taisi kuitenkin hankkia opettajan paperitkin eli todistetusti pahoinvoinnista voi päästä eroon.

 

Joku asiaa tunteva voisi kertoa, mistä pahoinvointi aiheutuu. Sillä lienee osaksi psyykkinen perusta, minkä vuoksi tottuminen helpottaa tilannetta.

 

http://tinyurl.com/c8u2nhc

 

"Ilmavoimien alkeislentokoulutuksessa vuosittain osa lento-oppilaista kärsii merkittävästä lentopahoinvoinnista lentokoulutuksen alussa. Asteittainen ja säännöllinen altistumisen lisääminen lentoympäristöön ja tottumus lennettäessä kohdattavaan asentotajun aistiristiriitaan ovat parasta siedätyshoitoa lento-oppilaille. Iso-Britannian ilmavoimat järjestävät lento-oppilailleen jopa desensitisaatiokursseja toleranssin kehittämiseksi. Astronauteista jopa 50 % kärsii lentopahoinvoinnista avaruudessa neljän ensimmäisen vuorokauden aikana."