Hyviä armeijatarinoita

[Tarmo Kallio 240]

Oli normipäivä vartiokopissa. Tai oikeammin talossa. Taisi olla viikonloppuyö. Katselin valvontakameroiden kuvaa  ajan kuluksi . Vuosi taisi olla 1983 - 1984 .

Minun esimies herra S. tuli myös katselemaan, kun huomattiin jotain epätavallista.  Joku yrittää avata, tai rikkoa erään portin lukkoa.  Me katellaan monitoreja varmaan n.15. minuuttia ja

joku hahmo räplää edelleen lukkoa.

 

Äkkiä hahmo saa lukon auki ja juoksee noin 20-30 metriä ja yrittää avata "salaisen" tornin ovea. Ovi aukeaa heti ja menee kiinni.

Esimieheni sanoo, että nyt on toimittava  .  Me otetaan molemmat rynnäkkökiväärit täysillä lippailla ja muistaakseni vielä täydet varalippaat taskuun. Taskulamput myös.

 

Lähdetään juoksemaan  ja kiipeämään todella jyrkkää ylämäkeä. Ylhäällä huomataan portin olevan auki ja tornin oven kiinni. Mietitään hetken, miten toimitaan.

Avataan omilla avaimilla tornin ovi. Tornin aulaosa on pimeä ja valtavan korkea. Ketään ei näy.

 

Esimieheni S. sanoo että hän lähtee kiipeämään kierreportaita edellä ja minä varmistan n. 50 metriä takana. Otettiin muistaakseni rynkyt kertatulelle.

S. lähtee kiipeämään.  Lähden ylös hetken päästä taskulampun valossa  ja huudan "missä olet" , "onko kaikki o.k." . Valtavan kokoinen tila vain kaikuu, eikä kukaan vastaa.

Kiipeän ylöspäin ja vastaan tulee betonitasanne jossa on ovi. Avaan oven ja katson ylöspäin. Siellä näkyy taas 30 metriä kierreportaikkoa. Eikä ketään näy.

 

Tarina jatkuu ... 8)

 

[Ilkka Kangastalo 8]

Heikki Savelainen: SA INT.

[Tarmo Kallio 240]

Heikki Savelainen: SA INT.

 

Väärin .    Jos T.S. luet tätä, niin kommentoi.

[Ville Lindgren 0]

Ehkei hyvä armeijatarina, mutta omalla tavallaan naurettava: 

 

MTV3 19.4.2012

Pohjois-Karjalan Prikaatin ampumaharjoituksessa Sotinpurolla tapahtui tänään läheltä piti- tilanne.

 

Maavoimien mukaan kovapanosammuntaan osallistunut varusmies oli kääntynyt ja ampunut tuntemattomasta syystä takanaan ollutta maalilaitetta kohti. Maalilaitteen suunnassa oli odottavaa varusmiesjoukkoa.

 

Vaaratilanne sattui iltapäivällä kello 16.30.

 

Maavoimien mukaan tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Pohjois-Karjalan prikaati tutkii tapahtunutta.

 

Läheltä piti -tilanne oli jo toinen peräkkäinen. Eilen Karjalan prikaatin harjoituksissa henkilökuntaan kuuluva kouluttaja ampui rynnäkkökiväärillä prikaatin kenttähuoltoharjoituksessa paukkupatruunoita, joiden sekaan oli eksynyt todennäköisesti yksi kova patruuna.

 

Ajatuksia? Miten tyyppi voi olla niin tyhmä että ampuu takaolevia maaleja, tajuamatta että siellä on joukko muita varusmiehiä odottamassa. Toivottavasti tyyppi passitetaan kotiin syytteiden kera. Tässä on kuitenkin tahallisesti vaarannettu useita varusmiehiä. Tahallinen teko siksi ettei se ase itsestään käänny. Tyyppihän on vaarallinen.   Eikös siellä pitäisi olla joku joka pakottaa henkilön maahan ja aseen pois jos alkaa muita sohimaan. 

[Matias Hurtta 0]

Tarina jatkuu ... 8)

 

 

Mites se jatko? Alku oli ainakin kiinnostava.

[Mikko Tuomi 416]

Niin tässä sitä voi itse kukin miettiä pakollisen asevelvollisuuden järkevyyttä. Itse olin 2/11 saapumiserässä ja sinä aikana Karjalan Prikaatissa kaksi ikätoveriani päätti päivänsä varuskunnassa. Voi tietenkin spekuloida olisivatko tehneet saman siviilissä, mutta aseisiin eivät ainakaan olisi päässeet käsiksi.

Voin myöntää että itse en ampumaradalle koskaan lähtenyt kovin mielelläni, sillä joku olisi voinut/voisi ihan hyvin "kilahtaa" ja lahdata parikymmentä ennen kuin kukaan kerkeisi mitään tekemään.

 

Valvojina meillä oli yleensä luutnantti/yliluutnantti (joskus molemmat) ja heidän apunaan <10 alikersanttia/kokelasta. Ampujia n.30-60 joten milläs vahdit jos joku päättää ruveta ampumaan?

 

Okei, näitä jotka eivät sovellu asepalvelukseen pyritään karsimaan jo terveystarkastuksessa ennen armeijaa, mutta kun katsoi kuinka moni jätti leikin kesken, niin eipä ollut kauhean hyvät tarkastukset. 

 

 

Mä suoritin oman inttini nopeutetussa aikataulussa KarPr I/11 saapumiserässä. Komennus kesti maanantaista maanantaihin (eipä 28-vuotiaana enää jaksa sotaa leikkiä).

 

Totesin silloin sieltä pois tullessani, että siellä vielä joku tappaa ittensä. Valitettavasti niitä olikin sitten kaksi vuoden sisällä. Syypää on se puolimielipuoli veksin päällikkölääkäri, joka sai nautintoa pienempiensä kyykyttämisestä, ja joka esimerkiksi komensi yhden jantterin takaisin yksikköön. Sällillä oli jonkinasteinen diagnoosi skitsofreniasta, mutta päällikkölääkärin syvällinen tulkinta oli, että "ei tää oo mikään armeijan erikoislääkärin lausunto".

 

Jouduin itsekin käyttämään about puolet puhelahjoistani että sieltä pääsi poies, valitettavasti ne 10 vuotta mua nuoremmat eivät osanneet pitää puoliaan ihan yhtä hyvin, ja yksikköön lähetettiin takaisin sellaisia tyyppejä, jotka selvästi sinne eivät kuulu.

 

Surullinen juttu.

 

[Mikko Tuomi 416]

Muutenhan nautin armeija-ajastani kovasti. Pelätty ensimmäinen inttiaamukin alkoi sillä, kun nätti hoitsu tuli kysymään, haluanko aamupalan huoneeseen?

Lisäksi paljon kehuttu hattukulma oli ihan kohdallaan. Aika ei riittänyt kotiuttamiseen perjantaina, niin viikonloppu olisi pitänyt viettää kasarmilla.

 

Tämähän ei käynyt päinsä, joten hetken keskustelun jälkeen päädyttiin sellaiseen tulokseen, että oikeastaan ihan hyvin voin lähteä viikonloppulomallekin ja tulla sitten su-illaksi takaisin.

Sitten ongelmaksi muodostui hiukset ja parta. Ne kun olisi pitänyt siistiä. Lomallehan ei epäsotilaallisena saa lähteä.

 

No, hetken tässäkin turinoimme ja päädyimme siihen tulokseen, että oikeastaan parransänkeni pukee mua ihan hyvin, ja hiuksetkin ovat oikeastaan ihan asialliset.

 

Ensimmäinen aamuni tuvassa olikin kotiutusaamu. On sanottava, että inttikavereitani kävi vähän sääliksi. Pojilla oli sinä päivänä ohjelmassa maastossa ampumaharjoitukset ja yöpymisharjoitus. Eli ilmeisesti ohjelmana oli jokunen kilometri reipasta ulkoliikuntaa, jonka jälkeen edessä oli valvottu yö telttaa siirrellessä parempiin maisemiin.

 

Pakkasta taisi olla luokkaa -25C.

 

Aika velikultia

 

[Juha Lampi 274]

Minähän en palvellut nurmiporana, vaan valitsin mieluummin puolisotilaallisen harrastajayhteisön: Ilmavoimat!

 

Tosin allergia ja taittovirheongelmat aiheuttivat pientä hitautta hyväksymisprosessissa, mutta soitellessani Tikkakoskelle minulta kysyttiin:

 

"Mites, onkos teillä rytmitajua, soitattekos jotain instrumenttia?"

"Mä steppaan."

"Me otamme teidät!"

 

RAukin aikana sain eräänä iltana noin kahden ja puolen minuutin erityiskomennuksen upseerikerholle. Tullessani paikalle noteerasin kaksi valkoista (Väinämöisen sinisellä ristillä varustettua) karvahattua narikassa. Tehtäväni tultua suoritetuksi palasin kasarmille, jossa kuorsaavat tupatoverit havahtuivat:

 

"Hmhäh...misää prrkleessä s'oot ollu??"

 

Vastasin tietysti totuudenmukaisesti olleeni tanssimassa upseerikerholla Ilmavoimain komentajan ja Sisä-Suomen sotilasläänin komentajan seurassa.

[Jaakko Rissanen 53]

Vaihdoin intin repun RUK:n puolelle siirryttyäni. Uutta reppua ensimmäistä kertaa pakatessani osui silmiini siihen mustalla tussilla kirjoitettu RISSANEN JO, SAVPR. Isäni, Rissanen J.O., palveli aikanaan juurikin Savon Prikaatissa. Ehkäpä siellä oli joku toinenkin samat nimikirjaimet omaava, mutta luulenpahan menettäneeni mahdollisuudet lottovoittoon tämän tapauksen jälkeen. Sen verran uskomattomalta tuo tuntui. Eli jos jollekin osuu palveluksen aikana käsiin reppu, jossa nyt lukee myös RISSANEN JTO, ILMASK, niin kohdelkaa sitä hyvin

[Orvo Välilä 3]

RISSANEN JO, SAVPR. Isäni, Rissanen J.O., palveli aikanaan juurikin Savon Prikaatissa.

 

Syvin osanottoni. Puolikin kurssia Aliupseerikurssi 124 merkeissä riitti minulle oikein hyvin. Onneksi pelastuin Karkialammelta Asekouluun Kokkolaan ja sitä kautta takaisin Kuoreveden Halliin IlmavTK:n asesepäksi loppuajaksi

 

Tumin kommentteja odotellessa....... 8)

[Joona Väisänen 537]

Totesin silloin sieltä pois tullessani, että siellä vielä joku tappaa ittensä. Valitettavasti niitä olikin sitten kaksi vuoden sisällä. Syypää on se puolimielipuoli veksin päällikkölääkäri, joka sai nautintoa pienempiensä kyykyttämisestä, ja joka esimerkiksi komensi yhden jantterin takaisin yksikköön. Sällillä oli jonkinasteinen diagnoosi skitsofreniasta, mutta päällikkölääkärin syvällinen tulkinta oli, että "ei tää oo mikään armeijan erikoislääkärin lausunto".

 

Jouduin itsekin käyttämään about puolet puhelahjoistani että sieltä pääsi poies, valitettavasti ne 10 vuotta mua nuoremmat eivät osanneet pitää puoliaan ihan yhtä hyvin, ja yksikköön lähetettiin takaisin sellaisia tyyppejä, jotka selvästi sinne eivät kuulu.

 

Vieläkö siellä on se sama ylipainoinen viiksekäs puoskari, joka 2006 yritti muakin kyykyttää. Sen äijän kanssa otettiin yhteen monta kertaa monista asioista ja lopulta äijä puhui paskaa minkä ehti ja istuin jonkin majurin ja kapteenin edessä kuuntelemassa, että kaikki asiat on oikeasti hyvin eikä sun tartte päästä mihinkään ja tämä ylipainoinen viiksekäs puoskari myhäili tyytyväisenä vieressä. Yksityiseltä hankittua lääkitystä ja todistusta se naureskeli ettei niillä tee varuskunnassa mitään ja yritti viedä lääkkeet pois.

 

[Ville Lindgren 0]

Vieläkö siellä on se sama ylipainoinen viiksekäs puoskari, joka 2006 yritti muakin kyykyttää. Sen äijän kanssa otettiin yhteen monta kertaa monista asioista ja lopulta äijä puhui paskaa minkä ehti ja istuin jonkin majurin ja kapteenin edessä kuuntelemassa, että kaikki asiat on oikeasti hyvin eikä sun tartte päästä mihinkään ja tämä ylipainoinen viiksekäs puoskari myhäili tyytyväisenä vieressä. Yksityiseltä hankittua lääkitystä ja todistusta se naureskeli ettei niillä tee varuskunnassa mitään ja yritti viedä lääkkeet pois.

 

 

Nyttemmin siellä ainakin oli täys juoppo päällikkölääkäri, joka kuulema oli jo saanut potkut mutta ketään ei oltu saatu tilalle... Valkoiseksi homehtunut rusina pään paikalla.  En viitsi tässä kertoa mitä tämä "lääkäri" oikein teki tai oikeammin jätti tekemättä, mutta mm. yhdeltä oli lähteä henki koska hän ei saanut sydänongemiinsa mitään apua, ei päässyt edes vikalla viikolla paikalle enää  Hän oli kantahenkilönkunnan käskystä siellä käynyt puhumassa sydänongelmistaan.

[Tarmo Kallio 240]

Mites se jatko? Alku oli ainakin kiinnostava.

 

Kerron kyllä.

[Mikko Tuomi 416]

Nyttemmin siellä ainakin oli täys juoppo päällikkölääkäri, joka kuulema oli jo saanut potkut mutta ketään ei oltu saatu tilalle... Valkoiseksi homehtunut rusina pään paikalla.  En viitsi tässä kertoa mitä tämä "lääkäri" oikein teki tai oikeammin jätti tekemättä, mutta mm. yhdeltä oli lähteä henki koska hän ei saanut sydänongemiinsa mitään apua, ei päässyt edes vikalla viikolla paikalle enää  Hän oli kantahenkilönkunnan käskystä siellä käynyt puhumassa sydänongelmistaan.

 

Nais- vai miespuolinen sun aikanas?

 

[Ville Lindgren 0]

Nais- vai miespuolinen sun aikanas?

 

 

Naispuolinen.

[Mikko Tuomi 416]

Naispuolinen.

 

Sama tapaus siis. Hullu ämmä.

 

[Mikko Palosvirta 0]

Mä suoritin oman inttini nopeutetussa aikataulussa KarPr I/11 saapumiserässä. Komennus kesti maanantaista maanantaihin (eipä 28-vuotiaana enää jaksa sotaa leikkiä).

..........

TEnsimmäinen aamuni tuvassa olikin kotiutusaamu. On sanottava, että inttikavereitani kävi vähän sääliksi. Pojilla oli sinä päivänä ohjelmassa maastossa ampumaharjoitukset ja yöpymisharjoitus. Eli ilmeisesti ohjelmana oli jokunen kilometri reipasta ulkoliikuntaa, jonka jälkeen edessä oli valvottu yö telttaa siirrellessä parempiin maisemiin.

 

Noin nopeastiko nykyisin on testit tehty ja torrakat jaettu alokkaille? Niin se aika muuttuu - nuijasodan aikaan kun itse palvelin SavPr: ssä meni muistaakseni huomattavasti pitempään ennen ensimmäistä metsäyötä.. eikä rynkkyjäkään heti kasarmille tultaessa annettu kouraan.

[Tarmo Kallio 240]

Kerron kyllä.

Jatkossa ei ole paljon kerrottavaa. Esimieheni kävelee alas ja sanoo, että posti ja lennätinlaitoksen mies oli korjaamassa punaisia varoitusvaloja. Mies oli ehkä vähän säikähtänyt,

kun katsoo kiväärin piippuun. Ja huudetaan "Mikä mies".

 

Minua jäi harmittamaan silloin, kun en päässyt ylös. En edes alimmille tasanteille. No pääsin myöhemmin aivan ylös ja ilman lupaa  salaa  Tai esimieheni sanoi,  mennään torniin, päivystävä upseeri nukkuu !  Tämä oli sitten hengenvaarallinen nousu  ???

 

jatkuu 

 

[Mikko Tuomi 416]

Sama pelottava nainen siellä on vieläkin...

 

Joo, se on aivan tutkalla koko akka. Ei mulla sen kummemmin ongelmia ollut, mä olen aika hyvä puhumaan. Mutta siellä oli oikeasti aika surullisia tapauksia joitain ja sanoin tosiaan kun sieltä tulin pois, että joku vielä ampuu tuolla itsensä. Surullista että näin kävi, mutta ko. "lääkäri" on kyllä osittain vastuussa tapahtumista.

 

Surullista oli katsoa kun 18-kesäistä selvästi vielä kotiin kasvamaan kuuluvaa poikaa itketetään julkisesti ihan vain silkasta ilosta, ja sen jälkeen passitetaan itkien takaisin yksikköön koska "ei täällä itkut auta".

 

[Mikko Tuomi 416]

Hyvä esimerkki tuon "lääkärin" toiminnasta oli oma tapaukseni. Olin toki jo etukäteen selvittänyt, miten sieltä puhutaan tiensä pois.

 

No, käväisin intin konsultaatiopoliklinikalla kertomassa tilanteeni ihan kuten se on, ja ko. psykiatri suositteli C-luokkaan siirtoa. (Ei mulla siis mitään vikaa ole missään, mutta olimme molemmat samaa mieltä, ettei mulla ole paljoa annettavaa intille eikä intillä mulle).

 

Sain sitten paperit sieltä jossa näin suositetaan, ja sitten prikaatin komentajan juttusille, ko. päällikkölääkäri on toki tässä jutustelussa mukana.

Hän aloittaa keskustelun sanomalla, että näitä huijareita täällä on joka vuosi ja että mun selityksiä on turha kuunnella koska ne jutut on kuultu moneen kertaan.

 

Idioottien kanssa on onneksi helppo väitellä, heidän usko omiin juttuihinsa sumentaa faktat. Lopputulemana saan lääkärin paljastamaan, että hän ei ole edes lukenut ko. konsultaatiopolin lausuntoa, vaikka hän itse sitä oli vaatinut. Lopputulemana hän poistuu huoneesta "muihin tehtäviin" naama punaisena, koska olin nöyryyttänyt häntä kohtuullisen mojovasti koko prikaatin komentajan nenän edessä.

 

Lopputulos, E papereilla kotiin (Ei suostunut kirjoittamaan "huijarille" C papereita..) ja viikon päästä postissa pääesikunnasta C paperit, ohi on 7.

 

Sinne jäi monta tyyppiä, jotka kuka tahansa asiansa osaava lääkäri olisi lähettänyt kotiin kasvamaan.

 

[Tarmo Kallio 240]

Jatkossa ei ole paljon kerrottavaa. Esimieheni kävelee alas ja sanoo, että posti ja lennätinlaitoksen mies oli korjaamassa punaisia varoitusvaloja. Mies oli ehkä vähän säikähtänyt,

kun katsoo kiväärin piippuun. Ja huudetaan "Mikä mies".

 

Minua jäi harmittamaan silloin, kun en päässyt ylös. En edes alimmille tasanteille. No pääsin myöhemmin aivan ylös ja ilman lupaa  salaa  Tai esimieheni Herra  D.  sanoi,  mennään torniin, päivystävä upseeri nukkuu !  Tämä oli sitten hengenvaarallinen nousu  ???

 

jatkuu   

 

 

Mentiin esimieheni Herra D:n kanssa torniin. Esimiestäni  alkoi jänistää jo puolessa välissä. Hän jäi sinne. Jatkoin kiipeämistä. Välitasantella piti aina avata lukko. Avain ei sopinut viimeiseen oveen.

 

Keskellä tornia  oli noin 3x3  metrinen kuilu.  Ei pystynyt kiertämään mistään. Alaspäin näki noin 200 metriä. Kuilussa keskellä menivät aaltoputket ja kaapelit. Päätin, että nyt on jatkettava vaan, kun on mahdollisuus.Toista tilaisuutta ei ehkä tule koskaan .

 

Olin silloin nuorena aika timmissä kunnossa  . Hyppäsin vaivatta kuilun yli.  Siten pääsi jo ulos. Ja mitkä maisemat   . Torni on siis tämä: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/87/P%C3%A4%C3%A4skyvuoren_linkkitorni%2C_2007_b.jpg/761px-P%C3%A4%C3%A4skyvuoren_linkkitorni%2C_2007_b.jpg.  Tornin alaosasta jatkuu syvä kuilu alas pääskyvuoreen loputtomiin !

[Jari Ahonen 0]

ohi on 7.

 

 

Ensinnäkin sanon että en halua loukata ketään kirjoituksellani. Suoritin varusmiespalveluksen -76-77, eikä siihen aikaan palvelus ollut "vapaaehtoista" niinkuin nykyisin tuntuu olevan. Muistan kun kavereiden kanssa lukiossa juteltiin siitä missä joukko-osastossa intti on tarkoitus käydä, eikä todellakaan siitä aikooko sen suorittaa vai ei.

 

Isäni, sodan käynyt veteraani, olisi varmaan kuollut häpeästä jos olisin pyrkinyt sivariksi tai jotain vastaavaa. Isäni ja muiden veteraanien ansiosta kirjoitamme nyt suomeksi eikä venäjäksi... Isä haavoittui sodassa kun hyökätessä vihulainen osui häntä jalkaan. Isä tunsi kipua ja vilkaisi jalkaansa. Saappaassa oli luodinreikä, mutta luoti oli pysähtynyt saappaanvarressa olleeseen varalippaaseen. Se lipas on minulla vieläkin...

 

Työkaveri tuli pari vuotta sitten iloisena lääkäriltä, ja sanoi että: "JESS, tuli vapautus kun sanoin lekurille että en tykkää jos mua komennetaan!" Tunsin häpeää hänen puolestaan. Poikani suoritti palveluksen Alikessuna Vekaranjärvellä. On jäänyt mieleen kun hän kerran soitti minulle, ja valitti ettei nykyisin saa edes ääntään korottaa alokkaille, ettei vaan tule mitään traumoja... Ei jessus!

 

Mainittakoon vielä, että palvelukseni aikana ei kukaan tehnyt itsaria tai seonnut...

 

 

[Jari Ahonen 0]

Ajat ovat muuttuneet.

 

 

Niin ovat, ja siksi sanoinkin aluksi etten halua loukata ketään. Olen usein seissyt pimeässä metsässä vahtimassa niitä puunrunkoja, sekä palvelusaikana, että kolmessa kertausharjoituksessa joissa olen ollut. En toki ole fasisti, mutta kirjoitin tarkoituksella vähän provosoivasti maanpuolustuksesta.

 

Ymmärrän kyllä lääketieteellisest syyt palvelusta vapauttamiseen. Jos toinen jalka on puoli metriä lyhyempi kuin toinen, tai jos pää puuttuu niin ei siinä mitään... Mutta jos syy on se, ettei se ole oikein mun juttu niin ei kyllä saa minulta sympatiaa...

 

Mitä sitten tulee tämänpäivän sodankäyntiin, niin tuskinpa kumpikaan meistä ehtisi reagoida mitenkään, jos se "iso välähdys" tulisi. Kyse on siis periaatteesta...

 

 

[Niko Leppänen 0]

Surullista oli katsoa kun 18-kesäistä selvästi vielä kotiin kasvamaan kuuluvaa poikaa itketetään julkisesti ihan vain silkasta ilosta, ja sen jälkeen passitetaan itkien takaisin yksikköön koska "ei täällä itkut auta".

Mieshän ei saa itkeä muutenkaan, sillä se on heikkoutta. Pitää aina vaan mennä hammasta purren. 

[Jari Ahonen 0]

Mieshän ei saa itkeä muutenkaan, sillä se on heikkoutta. Pitää aina vaan mennä hammasta purren. 

 

Minä itken useinkin, enkä häpeä sitä. Mutta jos syy vapautukseen on se että on ikävä äitiä ja isiä niin silloin mennään kyllä pahasti metsään...