Topi Falkenberg

Finnair on jättänyt maksamatta lakisääteisiä myöhästymiskorvauksia

32 viestiä aiheessa

No nyt se riemu repesi. Komennetaan kaikki Suomen työttömät matkustelemaan ympäri maailmaa ja parhaansa mukaan valitsemaan sellaisia reittejä, joilla myöhästyminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Esimerkiksi kun jossain Etelä-Amerikassa tai Afrikassa Lufthansa, Air France tai British Airways joutuu odottamaan tunti-pari paikallisia solttupoikia tekemään lakisääteisen rahdin ja matkalaukkujen huumetarkastuksen, on myöhästyminen taattu. Sitten nämä matkustajat palkkaavat yhdessä parhaan mahdollisen hyeenalauman, mieluimmin amerikkalaisen, puolustamaan intressejään oikeudessa. Käsitykseni on, että saattaisivat tällaisten nyt nähtyjen oikeuden päätösten siivittämänä viettää oikein mukavaa ja lokoisaa elämää maailman turuilla lentoyhtiöiden kustannuksella. 8)

Vakavasti puhuen, olisi mukavaa tietää mitä lentoyhtiö oli tarjonnut ko. matkustajalle myöhästymiskompensaationa ennen asian riitautumista. Jos kyse on Suomalaisesta ja paikallisella päätöksentekijällä on pelimiehen otteet hallussa, hän olisi tarjonnut hyvät sapuskat sekä konjakit päälle ja kaikki olisivat olleet tyytyväisiä. Oletan Finnairin kyllä tuntevan harjoittamansa liiketoiminnan säädöstön ja siksi minulla on tunne, että tässä ovat lillukanvarret nousseet pääasiaan, kun ensin on läpikäyty tyypillinen eipäs-juupas keskustelu. Toinen asia mitä pelkään on se, että kentällä vastuunkantaja ja päätöksentekijä on puuttunut ja se parikymppinen nuori virkailija ei sitten ole osannut tai uskaltanut tehdä minkäänlaista "johtajan ratkaisua".

Seppo        

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

:thmbup:

Ihan oikein.

Mietitäänpä tilannetta toisin päin,jos asiakas(finnairin tai jonkun muun) tekee virheen lippuja varatessaan,haluaa vaihtaa päivää tai jotain muuta vastaavaa niin aikamoisen rahastuksen kohteeksi joutuu. Vaikka olisit ostanut "kohtuullisen" normaalihintaisen piletin ja haluat siihen vaikkapa matkustuspäivää muuttaa,niin takuulla et sitä ilmaiseksi saa tehtyä.

Lentoyhtiöt rokottavat finnair mukaan lukien ihan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin ihan vain siitä syystä,että pystyvät.

Joten itse ainakin olen tyytyväinen jos joku saa joskus jotain takaisin päin lentoyhtiön virheestä :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

MTV3 uutiset kertoi juuri,että oikeudenkäyntikuluja kertyi vaivaiset 85.000€. Suosittelen kaikille uusille abeille ja vähän varttuneemmillekin:oikikseen nyt vaan opiskelemaan!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siis miten Finnair voi väittää (IL:n mukaan) "Asetuksen sanamuodon mukaan vakiokorvaus koskee tiettyjä peruutustilanteita ja lennolle pääsyn eväämistä, mutta ei viivästyksiä."; eikö vakiokorvaus ole juuri korvaus lennon viivästymisestä, joka on sidottu viivästymisen määrään? Ihme venkoilua taas Finnairilta, O'Learykin on jo kateellinen ;D

ko. asetus siis sanoo, etta 4hr viivastys rinnastetaan peruutukseen kompensaation suhteen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kokeilikohan Finnair kepillä jäätä, josko laki olisi kirjoitettu sen verran huolimattomasti, että tuosta kohtaa olisi syntynyt lentoyhtiön mentävä porsaanreikä. Mutta ei ollut. Ehkä kannatti kokeilla, vaikka mahdollisuudet olivat heikotkin, koska jo yksi > 4 h myöhässä olevan kaukolennon korvausmäärä olisi  n. 150 000 €, jos kaikki matkustajat vaatisivat sen 600 € korvauksen. Ja korvaukset saattaisivat ylittää ao. lennon bruttotuotot? Moraalisesti kyllä hyvin ikävää toimintaa asiakkaita ja säännöksiä kohtaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On tässä kyse vakavammastakin asiasta. Esimerkiksi Finnair on moniin muihin lentoyhtiöihin verrattuna tunnettu siitä, että lähtökohtaisesti lennetään mahdollisimman turvallisilla ja kunnossa olevilla lentokoneilla. Lähtökohtaisesti myös viat korjataan Helsingissä, vaikka se aiheuttaisi myöhästymistä. On satsattu siihen, että mainostetulla turvallisuusajattelulla on myös katetta.

Laki sallii sen, että koneessa saa olla tietty määrä tietynlaisia vikoja päällä kaupallisella lennolla. Rajanvetoa käydään ensinnäkin siitä, milloin vika on operatiivisesti järkevä korjata toiseksi siitä, kuinka kauan laki sallii lennettävän viallisella koneella. Tässä asiassa on eri yhtiöiden välillä pankkitermein sanottu suuri volaliteetti eli vaihteluväli. Eli on yhtiöitä, joilta puuttuu kokonaan oma lentokonekorjaamo, he yrittävät pitää vanhat koneet taivaalla pelkän linjahuollon avulla. Heiltä puuttuvat testausmahdollisuudet, nosturit ja oikeat työkalut. Jokainen ammattilainen tietää, ettei siitä seuraa muuta kuin operointia harmaalla alueella ja joskus mustallakin. On myös mahdollista, että mekaanikkoja painostetaan kirjaamaan viat todellisuutta pienemmiksi, uusimaan kirjoihin perusteetta päivämääriä ja jopa "unohtamaan" kirjata lentäjien ilmoittamia vikoja periaatteella "testatessa ok, pyydetään lisähavaintoja". Sama tekninen vika, mikä esimerkiski Finnairilla aiheuttaa korjauksen myötä myöhästymisen, ei näitä yhtiöitä hetkauta tipan vertaa, usvaa putkeen ja baanalle.

Tästä lakiasetuksesta seuraa aivan varmasti johtopäätöksenä se, että viallisilla koneilla lentäminen yleistyy. Seuraa se, että hyvässä turvallisuusmaineessa olevat yhtiöt laskevat tasoaan, koska teknisen syyn takia tapahtuva myöhästyminen on liiketaloudellisesti kallliimpaa kuin viallisella koneella lentäminen. Venytetään lakia äärimmilleen ja jopa yli siksi, että kvartaalitalous ja optiopykälät sanelevat asetuksen mukaisen operointikulttuurin. Nykyaikana ihmiset on totutettu vaatimaan melkein kuuta taivaalta. Harva on jäänyt miettimään sitä, että lentokone on äärimmilleen viety tekninen kapistus ja sillä operoidaan ympäri vuoden säässä kuin säässä.

Seppo     

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

EU261 yksi perimmaisista tarkoituksista on se, etta lentoyhtiolla kylla olisi mahdollisuus saada matkustajat siina neljassa tunnissa perille, mutta useimmiten lentoyhtio valitsee ettei se nain tee. Tama direktiivi yrittaa saada sita operatiivista kikkailua kuriin.

Eli enaa yhtio ei voi ilman rangaistusta kikkailla esim. siten, etta lennetaan kannattavimmat lennot ensin (Easyjet harrasti tata joskus, esimerkiksi. Olen kerran pre-EU261 ollut CDG:lla 8 tuntia jumissa siksi, etta kone oli ilmeisesti liian tyhja ja kannatti lentaa toinen lento sita ennen samalla kalustolla).

Samoin esimerkiksi jollain tiheasti liikennoidyilla valeilla, JFK-LHR vaikkapa, jos teknikaalin takia kone myohastyy, niin reitilla kylla olisi kapasiteettia, mutta ilman tata saannosta yhtiolla ei olisi mitaan intoa reitittaa matkustajia jarkevammin perille.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On tässä kyse vakavammastakin asiasta. Esimerkiksi Finnair on moniin muihin lentoyhtiöihin verrattuna tunnettu siitä, että lähtökohtaisesti lennetään mahdollisimman turvallisilla ja kunnossa olevilla lentokoneilla. Lähtökohtaisesti myös viat korjataan Helsingissä, vaikka se aiheuttaisi myöhästymistä. On satsattu siihen, että mainostetulla turvallisuusajattelulla on myös katetta.

Laki sallii sen, että koneessa saa olla tietty määrä tietynlaisia vikoja päällä kaupallisella lennolla. Rajanvetoa käydään ensinnäkin siitä, milloin vika on operatiivisesti järkevä korjata toiseksi siitä, kuinka kauan laki sallii lennettävän viallisella koneella. Tässä asiassa on eri yhtiöiden välillä pankkitermein sanottu suuri volaliteetti eli vaihteluväli. Eli on yhtiöitä, joilta puuttuu kokonaan oma lentokonekorjaamo, he yrittävät pitää vanhat koneet taivaalla pelkän linjahuollon avulla. Heiltä puuttuvat testausmahdollisuudet, nosturit ja oikeat työkalut. Jokainen ammattilainen tietää, ettei siitä seuraa muuta kuin operointia harmaalla alueella ja joskus mustallakin. On myös mahdollista, että mekaanikkoja painostetaan kirjaamaan viat todellisuutta pienemmiksi, uusimaan kirjoihin perusteetta päivämääriä ja jopa "unohtamaan" kirjata lentäjien ilmoittamia vikoja periaatteella "testatessa ok, pyydetään lisähavaintoja". Sama tekninen vika, mikä esimerkiski Finnairilla aiheuttaa korjauksen myötä myöhästymisen, ei näitä yhtiöitä hetkauta tipan vertaa, usvaa putkeen ja baanalle.

Tästä lakiasetuksesta seuraa aivan varmasti johtopäätöksenä se, että viallisilla koneilla lentäminen yleistyy. Seuraa se, että hyvässä turvallisuusmaineessa olevat yhtiöt laskevat tasoaan, koska teknisen syyn takia tapahtuva myöhästyminen on liiketaloudellisesti kallliimpaa kuin viallisella koneella lentäminen. Venytetään lakia äärimmilleen ja jopa yli siksi, että kvartaalitalous ja optiopykälät sanelevat asetuksen mukaisen operointikulttuurin. Nykyaikana ihmiset on totutettu vaatimaan melkein kuuta taivaalta. Harva on jäänyt miettimään sitä, että lentokone on äärimmilleen viety tekninen kapistus ja sillä operoidaan ympäri vuoden säässä kuin säässä.

Seppo     

Olen samaa mieltä Sepon kanssa. Kehityksen suunta on epäterve. Maailmassa täytyy näköjään kaikki olla muutettavissa rahaksi, ja nimenomaan minun lompakkooni, ainoa joka kiinnostaa. Tällainen meno ei voi olla vaikuttamatta turvallisuuteen.

Lentoyhtiot ovat sen itse saaneet aikaan. Kyseessahan on toki aarimmaisen pro-consumer direktiivi, mutta ilman tuollaista, yhtiot tekisivat samaa kuin jenkeissa, jossa joka ikinen delay on aina saasta johtuvaa, jolloin matkustajalle ei tarvitse kuin tarjota teeta ja sympatiaa (tee maksullinen).

Kyllähän tästäkin puheena olevan asian oikeuskäsittelystä näkee, kuinka fiksu idea on. Kaksi oikeusastetta ovat täysin vastakkaista mieltä asiasta. Ja lakimiehet panevat rahat taskuunsa. Näin se menee.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Venytetään lakia äärimmilleen ja jopa yli siksi, että kvartaalitalous ja optiopykälät sanelevat asetuksen mukaisen operointikulttuurin. Nykyaikana ihmiset on totutettu vaatimaan melkein kuuta taivaalta.

Kyllä Finnair venytti lakia ihan omien taloudellisten etujensa ajamiseksi ennen tätä päätöstäkin, ja maksajaksi joutui asiakas.

Omasta kokemuksesta voin heittää muutamia esimerkkejä:

- HKG "mustapekka" kun joku 330/340 hajoaa tai myöhästyy iltapäivästä, kärsijäksi joutuu aina HKG asiakas, koska kääntö on pisin honkkarissa ja viiveen voi helpoiten kuroa kiinni tällä linjalla. Se että BKK rungosta tulee NRT, NRT rungosta tulee ICN, ICN rungosta tulee PVG jne. ja lopussa rungot loppuu ja HKG menee aamuun. Aamulla sanotaan, että HKG myöhästyi "extraordinary" syyn vuoksi on ihan sontaa.

- Jos iltapäivästä loppuu push back traktorit ja lähtö myöhästyy reilun tunnin ja missaat jatkot JFK:lla, niin jokuhan sen traktori-allokaation on suunnitellut, eikä varmasti tule yllätyksenä Finnairille, että traktoria tarvitaan joka koneelle. Ei korvauksia, kun taas oli odottamaton tilanne.

- Jos lastaajat ei ehdi lastata konetta ajallaan ja myöhästyt jatkolta LHR:llä, ei kertakaikkiaan voi olla ennaltaodottamaton tilanne, paitsi Finnairin mielestä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On tässä kyse vakavammastakin asiasta. Esimerkiksi Finnair on moniin muihin lentoyhtiöihin verrattuna tunnettu siitä, että lähtökohtaisesti lennetään mahdollisimman turvallisilla ja kunnossa olevilla lentokoneilla. Lähtökohtaisesti myös viat korjataan Helsingissä, vaikka se aiheuttaisi myöhästymistä. On satsattu siihen, että mainostetulla turvallisuusajattelulla on myös katetta.

Laki sallii sen, että koneessa saa olla tietty määrä tietynlaisia vikoja päällä kaupallisella lennolla. Rajanvetoa käydään ensinnäkin siitä, milloin vika on operatiivisesti järkevä korjata toiseksi siitä, kuinka kauan laki sallii lennettävän viallisella koneella. Tässä asiassa on eri yhtiöiden välillä pankkitermein sanottu suuri volaliteetti eli vaihteluväli. Eli on yhtiöitä, joilta puuttuu kokonaan oma lentokonekorjaamo, he yrittävät pitää vanhat koneet taivaalla pelkän linjahuollon avulla. Heiltä puuttuvat testausmahdollisuudet, nosturit ja oikeat työkalut. Jokainen ammattilainen tietää, ettei siitä seuraa muuta kuin operointia harmaalla alueella ja joskus mustallakin. On myös mahdollista, että mekaanikkoja painostetaan kirjaamaan viat todellisuutta pienemmiksi, uusimaan kirjoihin perusteetta päivämääriä ja jopa "unohtamaan" kirjata lentäjien ilmoittamia vikoja periaatteella "testatessa ok, pyydetään lisähavaintoja". Sama tekninen vika, mikä esimerkiski Finnairilla aiheuttaa korjauksen myötä myöhästymisen, ei näitä yhtiöitä hetkauta tipan vertaa, usvaa putkeen ja baanalle.

Tästä lakiasetuksesta seuraa aivan varmasti johtopäätöksenä se, että viallisilla koneilla lentäminen yleistyy. Seuraa se, että hyvässä turvallisuusmaineessa olevat yhtiöt laskevat tasoaan, koska teknisen syyn takia tapahtuva myöhästyminen on liiketaloudellisesti kallliimpaa kuin viallisella koneella lentäminen. Venytetään lakia äärimmilleen ja jopa yli siksi, että kvartaalitalous ja optiopykälät sanelevat asetuksen mukaisen operointikulttuurin. Nykyaikana ihmiset on totutettu vaatimaan melkein kuuta taivaalta. Harva on jäänyt miettimään sitä, että lentokone on äärimmilleen viety tekninen kapistus ja sillä operoidaan ympäri vuoden säässä kuin säässä.

Seppo     

Duoda noin, omia esimerkkejä yhtiöistä joilla on omat korjaamot ja jotka kuitenkin korvaavat / reitittävät notkeasti muille yhteyksille löytyy. Lufthansan. LOT:n ja SAS:n kanssa on käynyt useammin kuin pari kertaa, että lento on myöhästynyt tai peruttu syyn eli toisen takia. Joka kerta on joko saanut korvauksen in cash tai tehty todella notkeasti uudelleenreititys.

Ei nyt ainakaan omasta mielestäni kannata hirveästi nostaa Finnairia muiden yläpuolelle. Siinä olet luultavasti oikeassa, että Finnair on turvallinen yhtiö. Mutta en myöskjään pidä noita kolmea mainitsemaani turvattomina yhtiöinä. Ja kuitenkin niillä tulee vuosittain kohtalainen määrä työreissuja tehtyä.

Omasta mielestäni on oikeus ja kohtuus, että matkustajalla on jotkut oikeudet, vai? Mehän itseasiassa se lentoyhtiöiden touhu maksetaan. Näin ainakin olen ymmärtänyt, että kyse on ihan puhtaasti liketoiminnasta puolin ja toisin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen samaa mieltä Sepon kanssa. Kehityksen suunta on epäterve. Maailmassa täytyy näköjään kaikki olla muutettavissa rahaksi, ja nimenomaan minun lompakkooni, ainoa joka kiinnostaa. Tällainen meno ei voi olla vaikuttamatta turvallisuuteen.

Täysin samaa mieltä. Kaipa lentomatkustuksesta on tullut niin arkipäiväistä, että on helppoa unohtaa kuinka moniulotteisesta bingosta on siinä on kyse kaikkine komponentteineen. Mittavia, odottamattomia poikkeamia saattaa tulla milloin sairaustapausten tai häiriköiden, milloin kelien tai näennäisesti vähäisten teknikaalien vuoksi. On aika käsittämätöntä kuinka pienellä rahalla tänä päivänä pääsee toiselle puolelle palloa huomioiden millainen tekninen suoritus se edelleenkin.

Porukka matkustaa tosi tiukoilla aikataululla ja kun ne pettävät, on homma reisillään. Allekirjoittaneen on turha olla farisealainen tässä suhteessa, veetä on tullut hoettua vuosien varrella kadehtien stoalaisempia kanssamatkaajia, jotka jo alkuunsa ymmärtävät, että perille pääsee sitten kun pääsee.

Eli nyt siis mitä, ryhmäkanteita kehiin ja hyöty irti pykälistä? Muutaman tunnin delaylla saavutetun taloudellisen edun voi käyttää vaikkapa tulevien turvallisten matkojen osamaksuun?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Odottelen sitä, että lentoyhtiöt alkavatkin julkaisemaan tavoitteellisia aikatauluja. Kertovat pyrkivänsä lentämään niiden mukaisesti, vaan eivät takaa mitään. Sanotaan että lähtöaika on joskus klo 10-13 välillä, ja lentoaika 3 tuntia, kunhan on matkaan päästy.

Lentoliikenteessä puhutaan nyt muutamien tuntien myöhästymiskorvauksista. Jos siirrytään hetkeksi "tavallisen" elämän puolelle, niin terveydenhoidossa voi joutua odottamaan tunneista kuukausiin. Nuohooja tulee milloin tulee, tai kodinkonekorjaaja. Autokorjaamolta saa autonsa milloin saa. Puhelinpalveluihin joutuu jonottamaan ties kuinka monta tuntia tai vuorokautta. Tähän on ollut tyytyminen. Mutta lentomatka, tai kaukojunamatka, sitä pitää päästä rokottamaan. Mihin maailma on menossa?

Kokeilepa lentaa 50 reissua vuodessa ja yrittaa saada mitaan aikaiseksi, jos tuohon mentaisiin.

"Talla vuorolla saatat ehtia tuohon jatkoon, mutta voi olla etta et ehdi - sitten voit miettia missa ylibuukatussa sikahintaisessa lentokenttahotellissa olet - meitahan se ei kiinnosta".

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos siirrytään hetkeksi "tavallisen" elämän puolelle, niin terveydenhoidossa voi joutua odottamaan tunneista kuukausiin. Nuohooja tulee milloin tulee, tai kodinkonekorjaaja. Autokorjaamolta saa autonsa milloin saa. Puhelinpalveluihin joutuu jonottamaan ties kuinka monta tuntia tai vuorokautta. Tähän on ollut tyytyminen.

Tähän on ollut tyytyminen, valitettavasti. Silti se ei ole yhtään hyväksyttävää vaan harmittaa minua ihan yhtä paljon kuin myöhästymiset lentoliikenteessä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Omasta mielestäni on oikeus ja kohtuus, että matkustajalla on jotkut oikeudet, vai?

Yksi tämänkin forumkeskustelun vaikeus on se, että kirjoittaa sitten kuinka tahansa, aina joku ymmärtää kirjoituksen kuitenkin siten, että kyse on joko siitä, että korvauksia maksetaan tai ei makseta. Ei tämä asia ole mustavalkoinen. Tietenkin matkustustuotteella on takuu siinä missä muillakin tuotteilla ja kohtuullinen korvaus viallisesta tuotteesta on oikeutettu.                                                                                                                                                                                                                         

Pointtini on se, että hyvin suuriksi hinnoitelluilla korvauksilla esim. reilun 400 paikkaisen laajarunkokoneen myöhästyminen maksaa korvauksien myötä jo neljännesmiljoonan eli niin paljon, että vaihtoehtona oleva lentoturvallisuuden vaarantaminen tai jopa lievä lain rikkominen tehdään liian houkuttelevaksi. Kiinnijäämisriski on kokolailla pieni, kun samalla tavalla ajattelevia on koko hierarkiaketju. Kukaan ei käräytä toistaan kun ovat samassa veneessä. En maalaa piruja seinille, mutta epäilen tällaista operointia tapahtuvan jo nyt.

Seppo   

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joskus kauan sitten olin matkalla New Yorkista Miamiin erään amerikkalaisen lentoyhtiön 757:lla. Istuimme koneessa odottelemassa lähtöä, joka tuntui viivästyvän. Kuulutuksen mukaan yhdessä koneen kolmesta navigointijärjestelmästä oli ongelmia. Kohta kerrottiinkin, että ko. järjestelmä ”kuitataan” pois käytöstä, kunhan saadaan mekaanikko paikalle. Samoin todettiin, että alkuperäinen lentosuunnitelma oli tehty pääosin meren yllä lennettäväksi, mutta kahdella jäljellä olevalla järjestelmällä jouduttaisiin reittiä muuttamaan mantereen yllä lennettäväksi. Se toisi noin 15 minuuttia lisää lentoaikaa, mikä puolestaan toi lisätankkauksen tarpeen. Niinpä istuimme ja odottelimme mekaanikon käyntiä ja lisätankkausta. Lento toki myöhästyi, mutta kaikki tehtiin ilmeisesti ”by-the-book”.  Yhtiössä tuntui vallitsevan oikea turvallisuuskulttuuri, ei taloudellisten paineiden tuoma, ylilyövä säästölinja. Asiakkaana olin tyytyväinen, myöhästymisestä huolimatta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään