Lorentzin Blenheim-vaijeripommi

[Jukka Nisula 2 275]

Lueskelin Heikki Nikusen eversti Richard Lorentzista kirjoittamaa kirjaa "Suomen hävittäjäilmailun isä". Kirjassa kerrotaan, että "Lorentz kehitti vuonna 1938 vaijeripommin, josta tehtiin valmistussarja. Kyseinen laite voitiin pudottaa Blenheimin siipiripustimesta, jolloin se asettui noin kolmekymmentä metriä pitkäksi esteeksi vinosti koneen taakse ja alle. Vaijerin yläpäähän kiinnitetyn varjon tarkoituksena oli vetää alapäähän sidottu parin kilogramman pommi kiinni viholliskoneeseen, ellei tämän onnistunut väistää sivulle."

 

Kirja jatkaa edelleen, että "Hankintaosaston päällikkö eversti Yrjö Opas oli kokeilujen jälkeen hyväksynyt laitteen, ja vuonna 1941 niitä oli jo käytössä. Kuitenkin vasta 1942 everstiluutnantti Harju-Jeantyn tullessa Lentorykmentti 4:n komentajaksi itse laite otettiin käyttöön, mutta vika niiden varmistinlaitteissa esti jatkokäytön. Vika olisi voitu helposti korjata yksinkertaisella potkurivarmistimella. Sopivasti porrastetussa pommikoneosastossa laite olisi ollut tehokas häirintäväline ainakin I-16, I-153 ja I-15 -koneille."

 

Onko kellään lisätietoja tai kuvia noista vaijeripommeista tai muusta asiaan liittyvästä? En löytänyt googlaamalla kotimaisista sivustoista mitään. Myöskään Lentäjän näkökulma IV- kirjassa, jossa käydään sota-ajan pommikoneet ja niiden varustus läpi, ei ollut mainintaa tällaisesta vaijeripommikokeilusta. Muutenkaan näistä vaijeripommeista ei ole tullut vastaan kirjallisuudessa mitään.

 

Jukka

 

[Jukka Nisula 2 275]

Nostetaanpa tämä vaijerikranaattikysymys taas esille, kun ilmenee erittäin mielenkiintoista informaatiota ja spekulaatioita koskien Nikusen kirjassa mainittua asiaa ”Lorentzin vaijerikranaatista”. Laitoin sanat lainausmerkkeihin, koska jokainen voi seuraavasta päätellä miksi.

 

Nimittäin asiaan perehtynyt ilmailuhistorioitsija Pentti Manninen otti minuun yhteyttä ja kertoi seuraavia yksityiskohtia ja tietoja. Mannisen mukaan missään muussa lähteessä (=so arkistodokumentti) ei löydy mainintaa, että Richard Lorentzilla olisi ollut jotain tekemistä tämän projektin kanssa. Asepuolen kalustoluettelossa ja pommien, ammusten jne kulutustilastoissa ei tätä laitetta myöskään löydy. Myöskään Opaksen hyväksymistä ei ole näkynyt arkistotiedoissa, eikä käyttötietoja.

 

Ilmavoimilla  oli suunnitelma kylläkin ns. ”laskuvarjokranaatista”, joka on mahdollisesti kirjassa esitetyn vaijerikranaatin taustalla:

 

Perustiedot suunnitelmasta:

Laite oli "Laskuvarjokranaatti", n. 1 kg painoinen, 90 gr räjähdyspanos iskusytyttimellä kiinnitettynä 200 m teräspunosvaijeriin, jonka toisessa päässä oli 1,9 m2 laskuvarjo.

Laite suunniteltiin (Nymanin konepaja kranaatin osalta) pudotettavaksi koneesta, mutta ongelmana oli laskuvarjon irtautuminen (teoriassa tarkasteltu ja laskettu vain) ja laitteen mahdollinen tehottomuus - teoriassahan kranaatin olisi pitänyt hinautua viholliskoneeseen vaijerin ja koneen siiven voimien avulla ja siiven metallipintaa pitkin. Monimutkaiset diferentiaalitarkastelu (nopeus, asento, liikkumisuunta...) olivat loppuvuodesta 1939 kesken ja niistä luovuttiin, kun ongelma ei ratkennut. Samoin NL:n lentokoneiden puu- ja kangasverhoilu estivät tehokkaasti laitteen käytön - olisi toiminut vain metallirakenteisia koneita vastaan.

 

Pentti Mannisen mukaan näistä keskeneräisistä projekteista ole juuri kirjoitettu. Tietoakin on todella vähän. Puisesta maketistakaan, jos sellainen on tehty, hän ei ole nähnyt kuvaa. Harkittiin 300/500 kpl valmistamista, jos saadaan suunniteltua ja valmistettua käyttökelpoinen laite. Laitetta ei otettu käyttöön, koska sitä varten niitä olisi pitänyt valmistaakin. Ei ollut koskaan kyse varmistimesta tai sen toimimattomuudesta. Laite itsessään ei toiminut. Myöskään evl Harju-Jeanty ei ole koskaan ollut LeR 4 komentaja. (LeR 4:n komentajia olivat 1938-44 Somerto-Sarko-Gabrielsson). Harju-Jeanty oli LeLv 48:n komentaja 1? vuotta kesäkuuhun 1943, jolloin joutui sivuun.

 

Pentti Manninen jatkaa. Mikä hyöty tästä aseesta olisi sitten ollut? Saa vaikutelman, että se olisi ollut jotenkin kiinni koneessa ja estäisi siten hävittäjää? Asettumiseen koneeseen kiinnitetyn vaijerin päähän ja sitten vielä vinosti sivuun edellyttäisi jonkinlaista ohjainmekanismia. Ja jos tämä osuisi johonkin hävittäjään, kuinka siitä pääsisi irti ja kuinka olla saamatta räjähdyksestä omaa osaansa? Tämänhän piti olla sivulla - miksi vihollishävittäjä väistäisi sivulle. Jos se vain olisi jäänyt koneen taakse ei tällaisesta "puolustusvälineestä" ollut mitään hyötyä. Varsinkin kirjassa mainittuja I-153, I-16 ja I-15 -koneita vastaan laite EI tutkimusten (VL:n Vainio jne) mukaan soveltunut alkuunkaan. Kangasverhoillut ja puurakenteiset koneet eivät olleet moksiskaan pommista: vaijeri leikkautui kankaaseen ja puuhun, ja sitten se napsahti liike-energian takia poikki. Kranaatti putosi alaspäin vahingoittamatta konetta.

 

Kiitokset Pentti Manniselle.

 

Jukka