Petri Lehtovirta

SASin lentäjä kärähti puhallusratsiassa Arlandassa

9 viestiä aiheessa

Aftonbladet-lehden verkkouutisten mukaan lentoperämies puhalsi rajavartioiden alkometriin yhden promillen lukeman. Ruotsissa lentoliikenteessä raja on 0,2 promillea, mutta esimerkiksi SAS vaatii, että yhtiön lentäjät ovat olleet selvin päin jo kahdeksan tuntia ennen lentoa.

 

Ruotsissa on saanut tehdä puolentoista vuoden ajan alkoholitestejä lentokoneiden miehistöille sattumanvaraisesti ilman erityistä epäilyä tai vihjettä. Tiistain tapaus oli tiettävästi rutiinitestien ensimmäinen käry.

 

HS.fi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoyhtiö SAS:n ruotsalaislentäjä tuomittiin ehdonalaiseen vankeuteen hänen saavuttua juovuksissa töihin, kertoo Aftonbladet. Viskiä ja olutta jääkiekkoillan aikana juonut lentäjä puhalsi poliisin alkometriin 0,96 promillen lukemat.

 

Tuomion antoi hovioikeus. Alioikeus oli vapauttanut miehen syytteistä sillä perusteella, että hän ei olisi ehtinyt nousta koneeseen ennen puhallutusta.

 

Hovioikeuden mukaan mies kävi kuitenkin koneessa kunnes palasi koneen ulkopuolelle tekemään turvatarkastusta.

 

http://www.hs.fi/ulkomaat/Viski%C3%A4+naukkaillut+ruotsalaislent%C3%A4j%C3%A4+nousi+koneeseen+humalassa/a1364960078164

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hesari, kuten useimmat ruotsalaisetkaan lehdet, ei mainitse että kyseessä olisi ollut yhden (1) kuukauden tuomio - joka siis nyt tuli ehdollisena, ilman sakkojakaan. Kyse oli lähinnä periaatteesta.

 

Straffvärdet uppgår enligt domstolen till en månads fängelse men 46-åringen - som är tidigare ostraffad - döms istället till villkorlig dom.

 

http://www.dagensjuridik.se/2013/04/tidigare-friad-sas-pilot-falls-av-hovratten-flygfylleri-pa-arlanda

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

  Toivottavasti ukko kouluttautuu uuteen ammattiin,koska nämä tapaukset yleensä kielivät ongelmasta.Tuo kiinnijääminen saattaa olla vain jäävuoren huippu hänen kohdallaan,nyt sattui huono tuuri! Jos promillen kännissä valmistelee konetta ja itseään lennolle,joutaa kyllä entiseksi lentäjäksi ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

  Toivottavasti ukko kouluttautuu uuteen ammattiin,koska nämä tapaukset yleensä kielivät ongelmasta.Tuo kiinnijääminen saattaa olla vain jäävuoren huippu hänen kohdallaan,nyt sattui huono tuuri! Jos promillen kännissä valmistelee konetta ja itseään lennolle,joutaa kyllä entiseksi lentäjäksi ???

 

Samaa mieltä, kukapa tahtoisi tuollaisen juopon kyytiin mennä ja uskoa henkensä tuollaiselle? huh... >:(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noh kyllähän näitä lentäjäjuoppoja löytyy myös Finnairilta eikä tarvi mennä kuin vuoteen 2004 ja muistaakseni Elokuulle kun Finnair oli vuokrannut 757 koneen miehistöineen ja kone oli lennätetty Manchesteriin yöpymään tarkoituksena lentää lomalento seuraavana aamuna sieltä muistaakseni Turkkiin. Ja eikös kippari ollu intoutunut illalla ottamaan lasillisen ja kymmenenkin ja aamulla pirteänä töihin ja tavoitettiin ohjaamosta promilleissa ja pidätettiin. Muistaakseni miehistön kuljettanut autokuski oli käräyttänyt.

 

On tainnut monelta tämä jo unohtua kun nyt kilvan arvostellaan skandinaavinen yhtiön ja herkullisesti vieläpä hurri- lentäjän uskomattoman vastuuntunnotonta käytöstä ilmaantuessaan töihin promilleissa. Vanha suomalainen sananlasku sopii hyvin tähän: "Pata kattilaa soimaa musta kylki kummallakin".

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

On tainnut monelta tämä jo unohtua kun nyt kilvan arvostellaan skandinaavinen yhtiön ja herkullisesti vieläpä hurri- lentäjän uskomattoman vastuuntunnotonta käytöstä ilmaantuessaan töihin promilleissa. Vanha suomalainen sananlasku sopii hyvin tähän: "Pata kattilaa soimaa musta kylki kummallakin".

 

Jukka

Ei kyllä käynyt pienessä mielessäkään ketään hurrilentäjää arvostella.Kunhan vaan tässä todetaan ja tuomitaan ihan yleisellä tasolla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

SAS:n lentäjä on kärähtänyt rutiinitarkastuksessa 0,64 promillen humalatilasta viime keväänä, tosin ei Arlandassa vaan Gardermoenin kentän portilla Oslossa. Sallitun pitoisuuden raja on 0,2 promillea. Puhalluskokeen tulos varmistettiin verikokeella ja raportin mukaan lentäjän palveluksen alkamisaikana promillemäärä oli vähintään 0,92 promillea. Lentäjä sai vastikään käräjäoikeudessa viiden kuukauden mittaisen ehdottoman vankeustuomion, joskaan tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Lentäjä on irtisanoutunut toimestaan SAS:llä saatuaan valita irtisanoutumisen tai erottamisen välillä.

Norjankielisessä uutisessa on tarkemmat yksityiskohdat kuin ruotsinkielisessä:

https://www.rb.no/nyheter/gardermoen/nettavisen/sas-pilot-domt-til-fem-maneder-fengsel/s/5-43-582946

http://www.7ha.se/tt-inrikes/full-pilot-domd-till-fangelse/

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään