Jan Fredriksson

Sekalaisten ilmailukuvien ketju

2 544 viestiä aiheessa

Tuolla kentällä ei paljoa kameraa näytellä, koska on sotilaskenttä, eipä kuvauksen mahdollistavia paikkojakaan olisi ollutkaan, sen verran hyvin on kenttä mallia hyshys.  ;)

 

Tuli Hanian kentällä potkittua kiviä eilen kolmisen tuntia teknikaalin tiimelleksyssä ja täytyy kyllä sanoa että se olis bongareiden paratiisi tällä hetkellä. Oli erilaisia ja erikokoisia vihanpitovälineitä nyt ilmassa siihen malliin, että alta pois. Eikä ollu harjoitusohjuksia siipien alla vaan ihan sitä itteensä. Toisaalta oli mielenkiintoista kun samalla oli kohtuu mukavaa ukkosta ilmassa ja E-3 Sentry rullaili asematasolta odotukseen ja ilmoittikin yllättäen halunsa rullata takaisin asematasolle. Lennonjohtaja siinä ihmetteli syytä niin sanoivat, että eipä voi ukkosella lähteä. Eli ilmeisesti tutkahärpäkkeet vois ottaa kipinää. Eli ukkosella sotiminen on hankalampaa.  ;D

 

Teknikaalin selvittäminen puhelimella oli myös aika haastavaa kun liioittelematta joka toinen minuutti lähti joku härpäke täydellä poltolla ilmaan.

 

-Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnairin uusi nelimoottori-Emppu  8)

 

Siinä on viety ulkoistus ihan kunnolla konkretian tasolle kun Blue1 toimittaa liike-energiat ;)

 

//T

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli Hanian kentällä potkittua kiviä eilen kolmisen tuntia teknikaalin tiimelleksyssä ja täytyy kyllä sanoa että se olis bongareiden paratiisi tällä hetkellä.

Aivan, viime viikolla kun siellä olin, niin Mirageita lähti useaan otteeseen ilmaan ja illalla tuli E-3 laskuun, niitä oli myös parkissakin jo ennestään. Kaiken vielä kruunasi Qatar Airwaysin C-17.  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

EHEHE, KEUKEU :P

 

Virkkulan väitettä en kiistä, mutta en ymmärrä, mitä sillä on tekemistä tässä aiheessa? Noissa moottoreissa kun ei oikeasti lue Blue1, vaan pelkkä Blue  ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Virkkulan väitettä en kiistä, mutta en ymmärrä, mitä sillä on tekemistä tässä aiheessa? Noissa moottoreissa kun ei oikeasti lue Blue1, vaan pelkkä Blue  ::)

 

No se on vaan yks hailee lukeeko siinä Blue1 tai vaikka Blå. Siellä Kuopiossa vaan taitaa olla liian vähän koneita että pitää tuollaiseen takertua. Muissakin ketjuissa vaikuttaa olevan pilkunviilaus viikot menossa vai onko Kuopiossa vappu peruttu? :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No se on vaan yks hailee lukeeko siinä Blue1 tai vaikka Blå. Siellä Kuopiossa vaan taitaa olla liian vähän koneita että pitää tuollaiseen takertua. Muissakin ketjuissa vaikuttaa olevan pilkunviilaus viikot menossa vai onko Kuopiossa vappu peruttu? :P

 

Öh? Suotta savolaisia mollaat. Joku saamarin lappalainen se oli, joka asiasta rupesi nysväämään :P Ja kun kysyit, mitäs siinä sitten lukee, postasin kuvan, mistä näet, mitä siinä lukee...  ::)

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Öh? Suotta savolaisia mollaat. Joku saamarin lappalainen se oli, joka asiasta rupesi nysväämään :P Ja kun kysyit, mitäs siinä sitten lukee, postasin kuvan, mistä näet, mitä siinä lukee...  ::)

 

Vaikka joku aloitti niin itse löit löylyä pesään

 

Meinaatko etten tietäis mikä teksti siinä on? ;)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No täällähän syttyi melkonen sota yhen pienen keskisuomalaisen kommentista.  :D

 

Sanoinko mä muka että moottorissa lukee yleensäkään jotain?  ???

 

Et toki sanonut mutta mainitsit vaan moottoreiden (tai itse asiassa liike-energioiden) olevan Blue1:ltä johon mainitsin että jos niitä katsoo ne ovat jostain Bluelta eivätkä Blue1:ltä. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tällä foorumillahan on aina ja iankaikkisesti pilkunviilausviikot meneillään, mitä uutta nyt muka?  ;D

 

Tuo pulun moottorin teksti on tarkoitettu vahvistamaan ihmisen käsitystä väristä. Finnairin koneessa nykymaalauksen aikaan em. kohtaa lukisi "Black".

 

Hauskaa Wappua vaan tasapuolizesti kaikille pilkunnysvääjille.  :thmbup:  ;)  ;D  :laugh:  :) 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jenny Lind livery

[ attachment removed / expired ]

 

OH-LTP

[ attachment removed / expired ]

 

G-OOBE

[ attachment removed / expired ]

 

D-ABXR

[ attachment removed / expired ]

 

TF-FIA

[ attachment removed / expired ]

 

EC-LEB

[ attachment removed / expired ]

 

Mitenköhän mä sain ne väärään ketjuunkin? No olkoon...

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Apua! Mikä ton nokkaa vaivaa ;D Aivan järkyttävä.. Miksi siihen tollanen on pakko piirtää...>:(

Eikait tohon mitään ole piirretty, vaan tuo osa on vain vaihdettu eikä sitä ole vielä maalattu. Näin minä ainakin luulisin  ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla