Taneli Äikäs

Lentäjien Juhannus 2012

49 viestiä aiheessa

Hmmm, tuolle paluulennolle AY7344 KAU-HEL pitänee myös tehdä lähtöselvitys? Menolennolle se on tehty, mutta paluussa lukee vain, että aukeaa 36 tuntia ennen lähtöä. Ja laskujeni mukaan aikaa paluulentoon on 29 tuntia tällä hetkellä :D

 

Ehkäpä sen saa sitten Kauhava Internationalin taivasalla-terminaalin lähtöselvitysautomaateista :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No siis tarkoitin lähinnä sitä, että cropattu piloille :thmbdn:

 

No kyllä tuon kanssa vielä elää, ei tarvii ruveta ranteita raapimaan auki....  8)

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä sitä autojonossa ollaan. Miksihän noita portteja ei voi avata hiukan aiemmin? Portit aukee klo 15 ja eka näytös alkaa jo 15.25 ei monikaan ehdi kattelemaan sitä. No ei auta valittaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Iltalehti: Lentäjien juhannus käynnistyi ruuhkassa

 

Vuodesta 1945 saakka järjestetyn tapahtuman viimeinen näytös on saanut väen liikkeelle aurinkoisessa säässä. Lentosotakoulun läheiset tiet ruuhkautuivat pahoin ja pahimmillaan kolmen kilometrin matkaan kului aikaa 45 minuuttia.

 

Iltalehti: Midnight Hawksit sydämellisinä

 

Lentäjien juhannuksessa on jo nähty sydämellistä menoa, kun Ilmavoimien taitolento-osasto Midnight Hawks piirsi savupodien avulla taivaalle suuren sydämen.

-Se on meiltä kaikilta Suomen ihanille naisille. Rakastamme teitä! Juhlikaa juhannusta ja nauttikaa mahtavasta säästä, hehkuttavat Midnight Hawksien pilotit.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiwaa oli, Portilla löytyikin Foorumilaisia iso liuta ;)

 

Kas kun Iltapulu ei Sweitsiläisistä mitään maininnut... Ehkä niitten "sydän" oli hiukan esteettisempi ...  :-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://areena.yle.fi/tv/1553609

 

Tossa on linkki juhannusjunan jaksoon jossa ajalla 12.15-15.00 näkyy Midnight Hawks ja hornet vetämässä puljaa Seinäjoen taivaalla.  Jotenkin toi Tango ja ilmavoimien koneet sopivat yhteen, varsinkin näin haikeissa tunnelmissa  :(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No hyvinhän päivä ja ilta sitten meni. Ehdittiin juuri ja juuri ekaan näytökseen. Pois lähdettiin yhden jälkeen, kun sotapoliisit johdattivat autoletkan pois juhla-alueen läpi.

Olikohan siellä poistumistiellä joku onnettomuus, kun jono ei vetänyt yhtään siihen suuntaan, mistä alueelle tultiin.

Parannusehdotuksia ja kommentteja on kaiketi turha antaa, enään.

Mutta kaikenkaikkiaan upea näytös jälleen kerran. Kiitokset kaikille järjestäville tahoille, hienoa työtä teitte.  :thmbup: :thmbup: :thmbup:

Tomppa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En tiedä onnettomuudesta, mutta väkeä oli aika paljon enemmän kuin odotettiin. Jostain kuulin huhua että luokkaa 20 000 ihmistä oli tuonne tullut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näemmä mun skannerilleni tapahtui jotakin käsittämätöntä siviiliplatalle yöllä kävelyn ja Turkuun saapumisen välillä, sitä kun ei näy missään oletetussa paikassa. Muistikuvat sanovat että kyseinen laite oli mulla kädessä vielä siviiliplatalle lukitun portin takaa pääsyä ihmetellessä, mutta Turussa en sitä mistään löytänyt. Lienenkö sitten jättänyt hienosti koneen päälle pakatessa tai jotain, ellei löydy vielä jostakin tavaratilan takanurkasta..

 

Anyway, jos joku paikallinen bongaa siviiliplatalta tai sen välittömästä läheisyydestä skannerin, niin laitappa viestiä. Kyseessä Unidenin sininen pikkuskanneri, taisi olla Bearcat UBC-30XLT jos oikein muistan. Sitä kaivattaisiin kotia. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Heh, minäkin huomaan olevani yksiä Randolph:ejja köyhempi. Hukassa ovat siis aurinkolasit, ruskeassa nahkakuorisessa "tuubissa".

Olen saattanut pudottaa ne näyttelyalueelle tai sitten niiden avuliaiden nuorten miesten pakuun, jolla saimme kyydin illan päätteeksi siviiliplatalle. Herrat sanoivat huoltaneensa myyntipisteille muonaa koko päivän ja olleensa  Valkeakoskelle menossa (jos joku tunnistaa, niin laittakaa yhteystietoja please).

Vaihtoehtoisesti, jos jossakin on olemassa keskitetty löytötavarakonttori niin please kertokaapa niitäkin yhteystietoja.

 

Peter

 

PS  Uuden sukupolven perehdytys ilmailuun alkoi nyt lupaavasti.  Neiti Elena 4v ja mr Lukas 2v ovat nyt eka kertaa käyneet mm MLU-Hawkin ohjaamossa. Altistus on hyvä aloittaa varhain.  (Siitähän on jo näyttöä edellisestä sukupolvesta.  Eiväthän nämä tenavat kai muuten olisi sinne Hawkiin päässetkään :) )

Peter

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No hyvinhän päivä ja ilta sitten meni. Ehdittiin juuri ja juuri ekaan näytökseen. Pois lähdettiin yhden jälkeen, kun sotapoliisit johdattivat autoletkan pois juhla-alueen läpi.

Olikohan siellä poistumistiellä joku onnettomuus, kun jono ei vetänyt yhtään siihen suuntaan, mistä alueelle tultiin.

Parannusehdotuksia ja kommentteja on kaiketi turha antaa, enään.

Mutta kaikenkaikkiaan upea näytös jälleen kerran. Kiitokset kaikille järjestäville tahoille, hienoa työtä teitte.  :thmbup: :thmbup: :thmbup:

Tomppa

 

Jep, porttien avautuminen näytösalueelle ei mennyt ihan putkeen varmaan. Seisottiin nimittäin autoletkassa Sotakouluntiellä ja katsoin, että oli jo 14.15 aikaan sellainen ryysis siinä, että käytännössä kulkutie oli jo motissa. Liikenne ei kulkenut suuntaan eikä toiseen. Muutama hemmo siinä jo kysyikin, eikö parkkikselle voisi päästä aiemmin. Tyly vastaus oli, että ehdottomasti klo 15.

 

Ja Juhannuskokon sytyttämisen jälkeen parkkikselta ei myöskään päässyt kunnolla pois. Tiedä siitä mahdollisesta onnettomuudesta, mutta itse seisoin siinäkin puolitoista tuntia liikkumatta. Eikä muuten liikkunut mikään muukaan auto juuri senttimetriäkään. Yhtään järjestysmiestä (varusmiestä) ei KOKO parkkiksella näkynyt! Vasta puolentoista tunnin odottelun jälkeen 1 varusmies ajeli fillarilla portille päin. Onneksi sotilaspoliisi oli noheva tämän jälkeen ja avasi kokonaan uuden reitin platan läpi. Tätä kautta parkkis varmaan tyhjeni kokonaan?

 

Muuten tapahtuma oli säineen päivineen aivan huippuluokkaa... Toivon itsekin, että jatkossa perinne säilyisi ennallaan, vaikka Lentosotakoulu lakkautetaan ja siirretään toiminnot Tikkakoskelle. Tapahtuma on ehdoton vetonaula Suomen lentonäytöseliitissä.

 

Juhannusterkuin Jykä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Peter, Valitettavasti ei löytynyt meidän autosta. Kävin auton läpi yön pääteeksi eikä siellä löytynyt kyllä tuommoista tuubia :D

 

Toivottavasti löytyy jostain!

 

Terv.

Se kuljettajan penkillä istunut

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä sitä autojonossa ollaan. Miksihän noita portteja ei voi avata hiukan aiemmin? Portit aukee klo 15 ja eka näytös alkaa jo 15.25 ei monikaan ehdi kattelemaan sitä. No ei auta valittaa.

 

Tulin kauhavalle normaalin tapaan Lapuan suunnalta opasteiden mukaan, olin kylillä n. 14.55. Ensimmäisissä, ruuhkaisissa, valoissa aloin haistaa "palaneen käryä" ja tein pikaisen reittimuutoksen: käännyin Kauppatielle josta ajoin Fransuntien kautta Kehätielle josta taas käännyin oikealle Läntiselle yhdystielle kohti Sotakouluntietä. Sieltä pääsi melko lyhyellä jonottamisella peltoparkkiin. Ensimmäisestä näytöksestä jäi näkemättä vain ensimmäinen esitys. Kun katsoi sitä vastaantulevaa autojonoa, en ihmettele yhtään että siellä on ollut pinna kireällä. Pois lähdin n. 23.45 ja silloin ulos pääsi noin 20 minuutin jonottamisella.

 

Itse tapahtuma oli oikein hieno ja viimeisen Lentäjien Juhannuksen arvoinen. Juttelin juhla-alueella erään paikallisen (jos satut lukemaan, minä olen se 340 km:n mies) kanssa, ja hän sanoi että ei ole ikinä nähnyt paikalla noin paljon porukkaa.

 

Lopuksi kiitokset kaikille jotka ovat vuosien varrella tätä upeaa tapahtumaa järjestäneet. Hienoja muistoja on jäänyt roppakaupalla, kuin myös tuhansia ajettuja kilometrejä. Kiitos myös Pohjanmaa ja Kauhava vieraanvaraisuudesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensimmäistä kertaa itse pääsin paikalle ja ilmeisesti viimeistä :( Ei siinä, hyvä tapahtuma oli ja ei meillä ainakaan ruuhkia hirmuisesti ollut kun joskus kolmen jälkeen rantauduttiin teltan kanssa 8) Non-stop bussit olivat erittäin toimivia  :thmbup: Leirialue oli hieman hukassa kun ei tullut lähtiessä kurkattua missäpäin se on, mutta löytyi sekin kun tarpeeksi monelta kyseli että mihin suntaan. Opasteet leirintäalueelle siis olivat hieman heppoiset noin itse paikan päällä, mutta sivuiltahan nuo ois näppärästi nähnyt.. Paatunut karavaanihan nuo 10cm x 10cm pahviläpyskät varmasti huomasivat, mutta me emme kuin vasta lähtiessä  ;D

 

Sää kun oli lämmin ja selkeä, joten mikään ei oikeastaan voinut tapahtumaa pilata! :P Hienoa, että vielä tänäkin vuonna tämä tapahtuma jaksettiin järjestää. Kiitokset vaan jos täältä foorumilta talkoolaisia löytyy, jotka tapahtuman meille järjestivät  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Tuota tuota. Oliskohan kellään tietoa siitä moottoripyörällä tehdystä ajosta, jonka piti olla mm-yritys? Yritin olla tarkkana kummulla radioni ja videokamerani kanssa, mutta ohi meni. Kuuluttaja sanoi, että 5- minuutin kuluttua alkaa mm-yritys. Sitten hän alkoi matkia toisia ihmisiä äänellään. Kesken kaiken huomasimme yht`äkkiä kiitotiellä ajavan moottoripyörän. Ajattelimme, että se vain harjoitteli. Mutta ei. Se oli se mm-yritys. Oli muuten muutama vihainen liivi-mies vierellä, jotka olivat tulleet katsomaan juuri tätä tapahtumaa. Ei mitään selostusta ei mitään ennakko-ilmoitusta radalletulosta. Eikä mitään tietoa siitä, että tuliko se uusi mm vai ei ??????????????????

Tomppa :thmbdn:

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tommi, niillä oli varikko siinä yleisölennätyksen vieressä. Ennätys oli kuulemma 330 palavalla pyörällä, eli ei tainnut mennä ihan putkeen.  Kameraryhmää ja muuta siinä pyöri, tän siis kuulin toisella korvalla ohi. Teknisiä ongelmia riitti, harjoituskeikan jälkeen ne purki sen pyörän atomeiksi, ilmeisesti just syttymisen takia. Joka sit toistui varsinaisessa yrityksessä. Näin mä siinä ymmärsin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuota tuota. Oliskohan kellään tietoa siitä moottoripyörällä tehdystä ajosta, jonka piti olla mm-yritys? Yritin olla tarkkana kummulla radioni ja videokamerani kanssa, mutta ohi meni. Kuuluttaja sanoi, että 5- minuutin kuluttua alkaa mm-yritys. Sitten hän alkoi matkia toisia ihmisiä äänellään. Kesken kaiken huomasimme yht`äkkiä kiitotiellä ajavan moottoripyörän. Ajattelimme, että se vain harjoitteli. Mutta ei. Se oli se mm-yritys. Oli muuten muutama vihainen liivi-mies vierellä, jotka olivat tulleet katsomaan juuri tätä tapahtumaa. Ei mitään selostusta ei mitään ennakko-ilmoitusta radalletulosta. Eikä mitään tietoa siitä, että tuliko se uusi mm vai ei ??????????????????

Tomppa :thmbdn:

 

Jep, siellä tuli itsekin seisoskeltua odottelemassa. Tiedä mistä se idiootti mikrofonin varteen oli löydetty, mutta ilmeisesti minkäänlaista aikataulua ei kukaan ollut jaksanut hänelle kertoa. Siellä kun seisoi 80% yleisöstä harjun päällä Riikan aiempien kuulutusten innoittamina odottamassa sitä MM-yritystä (ennen tapahtumaa webbisivuilla taisi olla myös maininta kiihdytyskisasta Hornet vs moottoripyörä, nyt ei osunut silmiin) ja tämä sankari esittää huonoa imitaatiota ja kuuluttelee myöhemmin porukan seisottua puoli tuntia siellä harjun päällä Suvi Teräsniskan keikan alkamisesta.. Harjoitteluksi kaikki taisivat niitä paria pyörän edestakaisin ajelua luulla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä pätkä blogia Juhannusjuhlien lennätyksistä sinivalkoisin siivin: http://dc-9-kauhava.blogspot.fi/2017/06/juhannusjuhlille-pitaa-paasta.html

Lainaa

Allakuvatut tapahtumat ajoittuvat pääosin 1990-luvulle ja kertomus koskee sitä, miten Finnairin koneiden vierailut yleisölennätyksineen Kauhavan Juhannusjuhlilla polkaistiin käyntiin ja millainen jatkumo niistä tulikaan. Näistä vierailuista tuli vuosittainen tapa aina viimeisiin juhliin saakka, ja lennätyksiä on vuosien varrella tehty eri konetyypeillä 72-paikkaisesta  ATR:sta aina 220-paikkaiseen Boeing 757:ään saakka.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään