Kirjoitettu Syyskuu 13, 2012 Aivan. Ja samalla logiikalla miksi jonkun pitäisi ostaa uusinta uutta, kun kerran vanhempikin riittää? Tämä sinun "opettaja" alkaa vahvasti tuntua keksityltä taruhahmolta tai mielikuvituskaverilta. Hän voi olla kova auktoriteetti sinulle mutta tuskin hänen tekemisensä täällä ketään kiinnostaa. Muistan kertomuksesi rikkoutuneesta iPhonesta. Miksi et ottanut omalla erinomaisella kamerallasi tilanteesta valokuvaa? Kyllä se Xperian muistista löytyy, ei vaan ole jaksanut siirtää sitä koneelle, koska ei kiinnosta. Ja nyt kyseessä eri opettajat, toim. huom. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 13, 2012 Nyt kun kaikki hehkuttaa tästä langattomasta latauksesta niin mistä se sähkö tulee siihen "latauslevylle"? Eikös jokainen ympäristöä kunniottava käyttäjä ota laturin pois seinästä jos sitä ei käytetä? Oma E7 jaksaa muistuttaa tästä asiasta joka kerta Se perustuu sähkömagneettiseen induktioon, jota hyödynnetään myös sähköhammasharjan latauksessa. Ensiökäämi indusoi sähkövirran toisiokäämiin, joka on kytketty akkuun. Töpseliin jätettynä laite muuntaa sähköenergiaa lämmöksi, koska ensiökääämillä on resistanssia eli kyseessä ei ole ns. ideaalinen muuntaja. Tuossa ei siis sinällään ole mitään ennennäkemätöntä ja minusta perinteinen langallinen laturi on käytännöllisempi. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 13, 2012 Elisa ja DNA näky Euroopan kartalla Suomen kohdalla kun 4g-saatavuuskarttaa näytettiin. Lisäksi Teliasonera luki Ruotsin päällä eli toiminee myös Soneran verkossa Suomessa? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 13, 2012 Soneran ja iPhonen LTE-tuki on vaan eri, joten ei futaa. DCnä toimii. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 13, 2012 Soneran ja iPhonen LTE-tuki on vaan eri, joten ei futaa. Miksi/miten? (Tai siis miten on vieläkin päädytty siihen ettei ole samanlaisia data-standardeja?) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 13, 2012 Soneran ja iPhonen LTE-tuki on vaan eri, joten ei futaa. DCnä toimii. Eihän se LTE:nä toimi Euroopassa kuin Deutsche Telefonilla ja jollain brittiläisellä EE:llä, elisa ja dnakin ovat iipponilla vain dual carrier. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 14, 2012 Miksi/miten? (Tai siis miten on vieläkin päädytty siihen ettei ole samanlaisia data-standardeja?) Hyvä kysymys. Otetaan seuraava kysymys. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 14, 2012 Miksi/miten? (Tai siis miten on vieläkin päädytty siihen ettei ole samanlaisia data-standardeja?) DT ja EE ovat ilmeisesti rakentaneet tukiasemiin myös jenkkitaajuudet ja muut operaattorit euroopassa käytettää vain EU-standardeja. Apple, Samsung jne. ovat nähneet ettei puhelimiin ole järkevä laittaa isompaa ja kalliimpaa piiriä joka kattaisi myös EU-standardi taajuudet. Itselle LTE:stä tai DC:stä ei ole niin paljon hyötyä että olisin valmis maksamaan nyky dataliittymästä 20eur/kk extraa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 14, 2012 http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=104914 haha.. (vai onko feikki .. who knows, hjuumöör silti) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 14, 2012 http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=104914 haha.. (vai onko feikki .. who knows, hjuumöör silti) Onneksi Nokialla on niin erilaiset luurit kuten N9, Lumia 800 ja 920 Eikös mikkisofta tehnyt vastaavan joskus visvan aikoihin? Tässäkö nyt on tämä maailmaa mullistava Nokian "langaton" latauslaite? Tuolla 300mA:lla joutuu lataamaan Lumia 920:stä melkein 7h, ai kun kätevää Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 14, 2012 On se herkkää, on se herkkää.. Tuolla 300mA:lla joutuu lataamaan Lumia 920:stä melkein 7h, ai kun kätevää Mielestäni tuolla linkittämissäsi spekseissä puhuttiin tulojännitteestä, vähän oudosti sanottu - eli onkohan edes oikein... Mutta varmaan mr. inssi kertoo sitten, että onko langattomasti edes mahdollista saada isompaa virtaa/tehoa liikkumaan. (mulla ei mitään tietoa asiasta) USB 2.0:lla maksimi näköjään 500 mA, as-per-google.. Verkkovirtalaturit on jollain "pikalatureiden" nimellä aika usein, teho 1000 mA näköjään omassa. (minkähän takia uudessa omenaluurissa ei ole NFC:tä? Kuitenkin tuosta voisi olettaa tulevan aika ison jutun tulevaisuudessa, mutta vie vähän aikaa varmasti.. Tai toisaalta, saadaan sitten myytyä versio 5s jossa se on) (ja toinen juttu muuten mitä en hiffaa, miksi Applen piti vaihtaa laturiliitin? Ja eivät vieläkään edes ole standardeissa mukana tuossa, eli uusitaan liitin ja silti ei noudateta standardia ..öö, en keksi logiikkaa?) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 14, 2012 Mielestäni tuolla linkittämissäsi spekseissä puhuttiin tulojännitteestä, vähän oudosti sanottu - eli onkohan edes oikein... Mutta varmaan mr. inssi kertoo sitten, että onko langattomasti edes mahdollista saada isompaa virtaa/tehoa liikkumaan. (mulla ei mitään tietoa asiasta) On. Induktioliesi taitaa olla pari kilovattia. En suosittele lumian lataamista induktioliedellä (vaikken itse kuulu k.o. puhelimen kohdeyleisöön) USB 2.0:lla maksimi näköjään 500 mA, as-per-google.. Wikipedia sanoo maksimiksi 1.5 A tai 5 A pelkkä lataus. YMMV. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 14, 2012 Wikipedia sanoo maksimiksi 1.5 A tai 5 A pelkkä lataus. YMMV. Ymmärtääkseni näin: USB 1.0/2.0 max 0,5A USB 3.0 max 0,9A ns. powered USB max 6,0A Eli tavallisesta usbista ei saa 1,5A ulos. Mielestäni tuolla linkittämissäsi spekseissä puhuttiin tulojännitteestä, vähän oudosti sanottu - eli onkohan edes oikein... Mutta varmaan mr. inssi kertoo sitten, että onko langattomasti edes mahdollista saada isompaa virtaa/tehoa liikkumaan. (mulla ei mitään tietoa asiasta) Jos 300mA on tulojännite, niin pitäisi sen antaa vähän enemmän ulos ts. latausvirta olla suurempi. Vertailun vuoksi oma Samsungin laturini lataa 0,7A:n virralla ja sillä 1650 mAh:n akku latautuu melko nopeasti eli pitäisi olla täysin ladannut suunnilleen ajassa 2h 21min. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 14, 2012 (ja toinen juttu muuten mitä en hiffaa, miksi Applen piti vaihtaa laturiliitin? Ja eivät vieläkään edes ole standardeissa mukana tuossa, eli uusitaan liitin ja silti ei noudateta standardia ..öö, en keksi logiikkaa?) No on se ainakin parempi kuin standardi koska tuo menee molemminpäin. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 14, 2012 ...minkähän takia uudessa omenaluurissa ei ole NFC:tä? ...ja toinen juttu muuten mitä en hiffaa, miksi Applen piti vaihtaa laturiliitin? Vastaavasti miksi NFC on nyt joissakin laitteissa? Mitä kaikkea sillä jo tehdään? Muuta, kuin demoilloissa paritellaan demolaitteita keskenään. Joko on saatu sovittua yhteiset sävelet joilla eri valmistajien laitteet ja järjestelmät ymmärtävät toisiaan vai onko jokaisella oma NFC? Uutisten mukaan Applekin kokeili tätä aikaisissa prototyypeissään mutta valmiissa tuotteissa sitä ei ole. Applella on tapana lisätä uusi ominaisuus mukaan, kun se on valmis ja oikeasti toimii. Ehkä sitten 5S:ssä mutta ei välttämättä. Apple Passbook. Applen liitin on todellakin standardi ja väylää käytetään paljon muuhunkin, kuin vain laitteiden lataamiseen (kysy vaikka Samsungilta joka kopio senkin). Jos ei nyt tuhansissa niin ainakin useissa sadoissa kelloradiossa, poppikoneissa, aktiivikaiuttimissa yms hilavitkuttimissa Applen telakkaliitin on ollut vakiovaruste. Jo vuodesta 2003? Uusi pienikokoisempi liitin oli keksittävä jotta uusien laitteiden suunnittelu olisi jatkossa helpompaa. Vanhassa versiossa on 30 pinniä, uudessa digiversiossa 8. Moni signaali kulkee nykyään langattomasti joten vanhentuneista väylistä voidaan luopua. Uusi liitin on myös helppokäyttöisempi. Sen kytkeminen onnistuu "heikkosormiseltakin", kun liitin käy kumminpäin vaan. Monella vanhuksella tuntuu olevan aika paljon vaikeuksia jopa USB-liittimien kanssa, kun ne toimivat vain yhdellä tavalla. Vanhat nokialaisten laturiliittimetkin olivat helpompia, kun pelkän pyöreän plugin tökkääminen riitti… Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 14, 2012 (ja toinen juttu muuten mitä en hiffaa, miksi Applen piti vaihtaa laturiliitin? Ja eivät vieläkään edes ole standardeissa mukana tuossa, eli uusitaan liitin ja silti ei noudateta standardia ..öö, en keksi logiikkaa?) Onhan se vähän hassua että nykypäivänä puhelimen persiissä on yli 2cm leveä reikä. Tämä reikä veisi myös puolet puhelimen paksuudesta ja koko liitin on puhelimen paksuinen. Eli eiköhän se koko ole yksi syy miksi tuota on lähdetty vaihtamaan. Itse luulen että taustalla on myös jotain muutakin esim. tulevaisuudessa usb vaihtuu thunderboltiin ja siirtonopeus kasvaa hurjasti. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 15, 2012 ..Eli eiköhän se koko ole yksi syy miksi tuota on lähdetty vaihtamaan. Vähän sama ajatus, kuin jatkuvasti pienentyvien SIM-korttien kanssa. Laitteet pienentyvät mutta akuille pitää saada yhä enemmän tilaa. Android-leirissä sattuu ja tapahtuu. Google potkii Aceria munille vai oliko se toisinpäin - Acer cancels phone launch with Alibaba, allegedly in response to threats from Google / Google explains why it stopped Acer's Aliyun smartphone launch [* The Verge]. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 15, 2012 http://fileperms.org/whatsapp-is-broken-really-broken/ WhatsApp näkyy olevan melkoinen tietoturvapainajainen. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 16, 2012 Sarjassamme "Minäkö tyhmä, nyt en ymmärrä" Eli vuosien Nokia-käytön jälkeen vaihtui puhelinmerkki. Uudeksi kapulaksi työnantaja arpoi Samsung Galaxy S3:n joka tuntuu varsin monipuoliselta tietokoneelta vanhan perusmallin noksun jälkeen. Mutta miten hemmetissä tuohon saa vastaavaa järjestelmää käyttöön kuin Nokian profiilit? Eli esim. nukkumiselle voi määritellä oman profiilin, jolloin vain tietyistä numeroista tulevat puhelut hälyttävät ja muut ovat äänettömiä. Varmaan tuohon on yksinkertaisempikin tapa kuin käydä aina jokainen soittajaryhmä säätämässä erikseen? Näin vuorotyöläisenä kun tuo uniaika on usein kaikkea muuta kuin valtaväestöllä, niin olisi oikeus ja kohtuus saada sorvattua puheluita mihin herää. Toisaalta taas olisi hyvä olla tavoitettavissa tietyille henkilöille 24/7, joten täysin äänettömälläkään ei viitsisi pitää. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 16, 2012 http://www.tekniikkatalous.fi/ict/nokia+petkutti+lumiamainonnassa+mutta+katsokaapa+applea/a838362#.UFVeZ6oIfQw.facebook Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 16, 2012 Sarjassamme "Minäkö tyhmä, nyt en ymmärrä" Eli vuosien Nokia-käytön jälkeen vaihtui puhelinmerkki. Uudeksi kapulaksi työnantaja arpoi Samsung Galaxy S3:n joka tuntuu varsin monipuoliselta tietokoneelta vanhan perusmallin noksun jälkeen. Mutta miten hemmetissä tuohon saa vastaavaa järjestelmää käyttöön kuin Nokian profiilit? Eli esim. nukkumiselle voi määritellä oman profiilin, jolloin vain tietyistä numeroista tulevat puhelut hälyttävät ja muut ovat äänettömiä. Varmaan tuohon on yksinkertaisempikin tapa kuin käydä aina jokainen soittajaryhmä säätämässä erikseen? Näin vuorotyöläisenä kun tuo uniaika on usein kaikkea muuta kuin valtaväestöllä, niin olisi oikeus ja kohtuus saada sorvattua puheluita mihin herää. Toisaalta taas olisi hyvä olla tavoitettavissa tietyille henkilöille 24/7, joten täysin äänettömälläkään ei viitsisi pitää. Timeriffic Edit: Artikkeli miksi Lightining eikä micro-usb http://www.macgasm.net/2012/09/14/lightning-micro-us/ Micro USB has five pins: a power pin, a ground pin, two pins for data, and a sense pin. It just doesn’t support all of the features that Apple wanted to implement in their connector technology. Also worth noting is that current Micro USB connectors can’t push through enough juice to power the iPad at full speed. It does make sense that Apple needed to make their own connector if they wanted to push the envelope as they always do. Lightning has the ability to do what Micro USB can’t. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 16, 2012 Mikähän älyluuri sitä kannattaisi ostaa, jos sillä haluaisi muutaman vuoden pärjätä? Galaxy S3:sta lukenut arvostelua ja vaikuttaisi ihan käyvältä peliltä, mutta onko sille haastajaa? Android vaikuttaa sopivimmalta omaan käyttöön, joten ainakin iLuurit ja Lumiat voinee viivata yli.. One X HTC:lta kilpailee tuon GS3 kanssa, mutta älä osta sitä GS3 on niin paljon mukavampi luuri. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 16, 2012 One X HTC:lta kilpailee tuon GS3 kanssa, mutta älä osta sitä GS3 on niin paljon mukavampi luuri. Noista kahdesta tuo HTC, mutta ei sitäkään kun on kokemusta HTC:n takuuhuollosta, odota ja katso Samsung Note 2 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 16, 2012 Lujaa laatua Lada eiku Samsung Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 16, 2012 Toinen näkökulma: http://gigaom.com/apple/design-money-control-why-apple-went-with-lightning-over-micro-usb/ Tuossa mietittiin yhden sähkärin kanssa tuota iPad juttua. USBhan siellä on lighting letkun toisessakin päässä. Eli se letku ei ole se rajoittava tekijä vaan se virran syöttäjä. Sama johtohan siellä on letkun sisällä jos ajatellaan vaikka USB<->micro-USB kaapelia. Ei se ohene loppua kohden tai se liitin ole ongelma. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla