Ilkka Mannikainen

Ensimmäinen MD-11 poistuu KLM:n laivastosta ja lähtee teuraaksi

37 viestiä aiheessa

Vanhan, jo tuotannosta poistuneen lentokoneen hinta on monisäikeinen juttu.

 

MD11 on ollut haluttu rahtikone. Koneita ei ole poistunut uudelleen kierrätettäväksi. Varaosien valmistus on loppunut. Koneissa osista osa on sellaisia, joilla on selkeä maksimi käyttökertojen tai käyttöajan määrä.

 

Oletetaan että matkustajaliikenteestä poistuva kone on samalla perushuoltojakson lopussa. Konversion lisäksi koneeseen pitää tehdä myös huolto. Samalla määritellään myös aika- ja käyttökertavalvottujen osien vaihtotarve. Jos kone tarvitsee vaikkapa peruskunnostetut moottorit, konversion kokonaiskustannukset nousevat. Koneessa saattaa olla myös loppuun ajetut laskutelineet (ovat koneen kalleimpia yksittäisiä komponentteja moottoreiden ohella...). Kun on tehty arvio huollon kokonaishinnasta, voidaan laskea kannattaako kone muuttaa rahtariksi, vai käyttää sen kaikki irtoavat osat muun vielä lentävän kaluston ylläpitoon.

 

KLM kone on ilmeisesti ollut jo siinä vaiheessa että sen lentokelpoisena pito olisi tullut liian kalliiksi, ja sen myynti palasina tuottaa suuremman tulon kuin myynti rahtikonversiota varten.

 

Ilmailuhan ei ole nostalgiaa ja mageita lentsikoita vaan liiketoimintaa, jonka tulee olla kannattavaa, jotta se voi jatkua.

 

jk

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kotiohjaamoksi paljon järkeämpi ja edullisempi ratkaisu olisi rakentaa itse mittojen mukaan rungon kehikko ja ostaa alkuperäiset verhoilut, muoviosat ja muita saatavilla olevia ohjaamon purkuosia. Simulaattorikäytössä se ulkokuori on kuitenkin toisarvoinen juttu.

 

Yksi vaihtoehto olisi metsästää koulutuskäytössä toimineita MD-11 proseduuri trainereita eli ohjaamoja ilman visuaalia, mittareita, yms. Esim. Västerasin DC-10 simu on tehty tälläisen pohjalta. Vastaava laite löytyy myös ilmailumuseolta, Vantaalta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vanhan, jo tuotannosta poistuneen lentokoneen hinta on monisäikeinen juttu.

 

Ilmailuhan ei ole nostalgiaa ja mageita lentsikoita vaan liiketoimintaa, jonka tulee olla kannattavaa, jotta se voi jatkua.

 

jk

 

 

 

Tuohon Jarmon kommenttiin sen verran lisayksena, etta Allegiant ilmoitti eilen lisaavansa MD-80-kalustonsa rinnalle A319-koneita. Tama siita syysta, etta A319-koneiden jalleenmyyntiarvo on pudonnut nyt sellaiselle tasolle, kun MD-80 oli Allegiantin aloittaessa. Airliners.netin keskustelussa tuli esille myos, etta Gecas-leasingyhtio on romuttanut jopa vain alle kymmenen vuoden aikaisia A319-koneita, jotta niiden arvo lahtisi jalleen nousuun. Erityisesti kapearunkokoneiden kohdalla nakee sen, etta vahiten suosituimmat versiot saattavat joutua romutetuiksi/varaosiksi jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Nain on kaynyt mm. Frontierin A318-koneille seka nyt viimeksi Austrianin (Laudan) Boeing 737-700 -koneille.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo 10v romutusikä on aika luonnollinen. Silloin tulee vastaan ensimmäinen raskashuolto, jossa löytyy korjausta vaativia rakennevaurioita. Ensimmäinen raskashuolto on pitkälti kasa tarkastuksia ilman korjattavaa. (Rakenne)korjauksia ei tehdä halvalla edes halpiskorjaamoilla. Tuollaiset korjaukset eivät ole ihan perusjuttuja vaan ne on suunniteltava erikseen sen mukaan minkälaisista vaurioista on kyse ja missä koneen komponentissa ne ovat (metallin väsyminen, korrosio, komposiittien eroosio...).

 

Monet nykykorjaamot ovat trimmanneet toimintansa rutiinitarkastuksia varten ja poikkeamat tuosta rutiinityöstä sotkevat toimitusaikataulut.

 

Toisen raskashuollon hintaa ja riittävää katetta ei leasing yhtiö välttämättä saa takaisin ennen seuraavan jakson täyttymistä -> kone kannattaa purkaa osiksi ja liisata tai myydä varaosia niitä tarvitseville. Esimerkiksi lainamoottorit ovat aika hinnakkaita.

 

jk

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viime maanantaina (10.9.2012) näin Schipholin kentällä pysäköitynä kaksi KLM:n MD-11:a. Ei ollut tilaisuutta nähdä rekkareita eikä kuvata. Olivat kuitenkin siellä täysissä väreissä Jumbojen seassa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viela loytyy lokakuun lopussa tilaa Montrealista Amsterdamiin MD-11:lla. Pitaisi paasta New Yorkista Lontooseen, joten pieni side trip Montrealin ja Amsterdamin kautta voisi olla mahdollinen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viela loytyy lokakuun lopussa tilaa Montrealista Amsterdamiin MD-11:lla. Pitaisi paasta New Yorkista Lontooseen, joten pieni side trip Montrealin ja Amsterdamin kautta voisi olla mahdollinen.

 

Toronto-Amsterdam löytyy myös tilaa lokakuun lopulle. Jopa sille vihonviimeiselle 25.10. (KL692 YYZ1735 – 0645+1AMS M11 D). Seuraavana päivänä lento on jo B747, muutoksia voi tietysti aina tulla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään