Olli Keijonen

"Helsinkiläisaktivisti rajoittaisi Räyskälän kentän toimintaa"

24 viestiä aiheessa

Tämänpäiväisessä Aamupostissa (1.12.) on Kare Aspin kirjoittama juttu uudesta Lopella käynnistyneestä kansalaiskeskustelusta. Keskustelun on käynnistänyt aktiivinen helsinkiläinen kaupunginosa-aktivistina kunnostautunut Ritva Hartzell. Hartzell toivoo "Ripeitä toimia Räyskälän lento- ja muun melun rajoittamiseksi, Myllyjärven kunnostamiseksi ja avohakkuiden lopettamiseksi koko Suomen maassa". Puolitoista vuotta sitten kesämökkitontin Lopelta hankkinut Hartzell on alkanut osallistua vilkkaasti Lopen kunnallisiin asioihin, mikä artikkelin kirjoittajan mukaan ihmetyttää suuresti sekä Vojakkalan että Räyskälän kylätoimikuntia. Tämän jälkeen artikkelissa puhutaan järvistä ja avohakkuista, mikä ei ilmailupalstalle kuulu.

 

Ritva Hartzellin koolle kutsumassa keskustelufoorumissa oli mukana myös asiantuntijoita, kuten Räyskälä-säätiön toiminnanjohtaja Jorma Laine, joka selitti miten Räyskälän kentällä pyritään vähentämään lentomelua esimerkiksi asentamalla hinaus- ja hyppykoneisiin äänenvaimentimia ja hiljaisempia potkureita. Hartzellin mielestä Lopen pitäisi harkita ylipäänsä lentotoiminnan kannattavuutta suhteessa sen haittoihin: "Räyskälän lentokeskuksen työllistävä vaikutus on niin vähäinen, että muut arvot pitää nostaa edelle." Hartzell nosti esiin myös puolustuslaitoksen aiheuttaman metelin ja ympäristövaikutukset, johon Laine vastasi että se ei stressaa niin kauan kuin kyseessä on oma armeijamme.

 

Tämä keskustelu tuskin aiheuttaa mitään muutoksia Räyskälän kentän tulevaisuudelle, mutta vaikuttaa vähän siltä mielestäni että tämä Hartzell on aika ammattivalittaja. Onneksi jutun kirjoittaja Kare Aspkin tämän huomasi ja purki myös omaa mielipidettään jopa kahden palstan verran lehteen. Olipa hän myös googlettanut ja huomannut että tämä sama Ritva Hartzell teki vuonna 2000 aloitteen Leninin patsaan hankkimisesta Alppilaan. Siitä voi jokainen sitten tehdä omat johtopäätöksensä..

 

En tiedä oliko tämä juttu tällaisen kirjoituksen arvoinen, mutta aika huvittava se oli ja tulipa harjoitusta referaatin kirjoittamisesta. :) Kaikenlaisia iihmisiä sitä täältä Suomestakin löytyy...

 

edit: aktivist

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kävis nyt joku sanomassa tuollekin naiselle, että hänen sukunimensä on yksi kuuluisimmista potkurimerkeistä. Vaikuttaa sen verran kajahtaneelta henkilöltä, että tiedä vaikka tuolla saisi hänet käännytettyä puolustamaan lentokenttiä ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, tietysti kun MINÄ muutan uudelle kesämökilleni lentoaseman ja avohakkuuaukean viereen niin ne MUUT pitää saada pois, jotta MINÄ voin istua täysin rauhassa mökilläni.. ?! No, ainahan saa mielipiteensä tuoda julki, mutta jotenkin tuntuu että monet tämäntyylisten aloitteiden tekijöistä miettivät usein vain sitä omaa napaansa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

avohakkuiden lopettamiseksi koko Suomen maassa

...

Kaikenlaisia iihmisiä sitä täältä Suomestakin löytyy...

 

Avohakkuuiden lopettamiseksi, LOL, nyt ollaan luonnon asialla! :)

 

Mutta joo, toi on jännä ihmisryhmä tuo tollainen joka kerää mahdollisimman ison poppoon kuulemaan omia tärkeitä ajatuksiaan ja sitten muut on huuli pyöreenä että mitäs tuo jamppa selittää :) Yleensä ko. ihmisiltä puuttuu riittävä tietous asiasta mistä ne vouhkaa (vrt avohakkuut).

 

Pari vuotta sitten oli Räyskälässä pidettyjen laskuvarjoilun SM-kisojen yhteydessä suunnitteilla että pitäis mennä Lopen kyläkaupalle kovaan ääneen puhumaan että "nyt on meillä hyvä uus hyppykone, tässä riittää peliä vuosiksi!".

Kisojen ajaksi oli vuokrattu An-28. Laitteesta lähtee uskomaton meteli. Kun se käynnisteli, luulin ettei kovempaa ääntä saa mistään. Sitten se käynnisti toisenkin moottorin.

 

blue skies,

-- Olli

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

tulipa harjoitusta referaatin kirjoittamisesta.

 

Oli muuten hyvä referaatti, äidinkielenopettajasi on varmaan ylpeä :D Olisiko muuten mahdollista saada alkuperäistä tekstiä tänne ihan näin mielenkiinnosta?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pitäisiköhän tehdä Ritvalle mökistä tarjous... ;)

 

Olin tässä parisen vuotta sitten tilaisuudessa, jossa tarkoituksena oli kaupitella siirtolapuutarha-tyylistä mökkiasumista Laakasalon liepeillä, Kaartjärven rannalla. Taka-ajatuksena oli, josko Räyskälän asuntovaunuelämästä voisi siirtyä miellyttävämpiin olosuhteisiin.

 

Tilaisuudessa eräs vanhempi rouvahenkilö huomasi nokkelana kartassa olevan lentokentän ja kysäisi: "Tässä vieressä näyttäisi olevan tällainen lentokenttä. Eihän se vain häiritse aamuista linnunlaulua?". Olimme vaimon kanssa jo keksimässä hyviä puolusteluja lentokentän puolesta, kun tilaisuuden vetäjä vastasi ylimielisen oloisesti: "Siellä lennetään purjelentokoneilla, ja niissä ei ole edes moottoria.". Emme vaivautuneet korjaamaan ostajaehdokkaille jäänyttä mielikuvaa, vaan poistuimme paikalta ja päätimme jäädä odottelemaan pettyneiden mökkiläisten myynti-ilmoituksia... :)

 

Kun talvella ostaa mökkinsä Räyskälän liepeiltä yo. kaltaisen markkinointipuheen saattelemana, niin saattaa kevät tuoda yllätyksen tullessaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä keskustelu tuskin aiheuttaa mitään muutoksia Räyskälän kentän tulevaisuudelle, mutta vaikuttaa vähän siltä mielestäni että tämä Hartzell on aika ammattivalittaja.

 

Olkaa huoletta, ei nuo käytännössä koskaan mitään saa aikaan ;) Tietty asioita saatetaan puida kunnanvaltuustossa sun muualla, mutta esimerkiksi täällä Teiskossa vain vahvistettiin kirjoittamattomat lentoaikasäännöt sen seurauksena. Eli meilläkin on tuommoinen oma kulta, joka kirjoittelee paikkakunnan lehtiin, kuinka kovasti hänen traktorilla ajelua meidän purtsikat häiritsee... Pitää varmaan piirtää karttaan P-alue sen talon kohdalle ;)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olkaa huoletta, ei nuo käytännössä koskaan mitään saa aikaan ;)

 

No tuo ehkä olikin vain lievempi ilmaus siitä minkä Håkan jo sanoikin. ;) Yritin pitää loppuun asti samanlaisen tyylin.

 

Lauri: No voisinhan helposti sen skannata ja tänne pistää mutta en tiedä miten sanomalehtiä saa laittaa silleen jakoon?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun talvella ostaa mökkinsä Räyskälän liepeiltä yo. kaltaisen markkinointipuheen saattelemana, niin saattaa kevät tuoda yllätyksen tullessaan.

 

Onhan näitä juttuja ollut ennenkin, talvisin ei kauheasti maata kannata ostella.. "järvi" jonka rannalta tontin hankit voikin hyvin olla pelto.. tai lentokenttä..

 

//Tuomas

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noista hakkuista tuli muuten mieleen... Mahtaakohan tällä rouvalla olla puumökki siellä Räyskälässä..? On se törkeää luonnonvarojen haaskausta... ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kävis nyt joku sanomassa tuollekin naiselle, että hänen sukunimensä on yksi kuuluisimmista potkurimerkeistä. Vaikuttaa sen verran kajahtaneelta henkilöltä, että tiedä vaikka tuolla saisi hänet käännytettyä puolustamaan lentokenttiä ;D

 

Ei kellään olisi lahjoittaa tädille

käytöstä poistettua propellia? :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensi kesänä tädillä taitaa paine nousta niin paljon, että otsasuoni on vaarassa räjähtää ;D Räyskälässä kun pidetään kolmen viikon mittaiset purjelennon EM-kisat, niin kuin varmaan tiedätte.

Niin ja eiköhän sieltä hallista löydy joku vanha potkuri.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, tietysti kun MINÄ muutan uudelle kesämökilleni lentoaseman ja avohakkuuaukean viereen niin ne MUUT pitää saada pois, jotta MINÄ voin istua täysin rauhassa mökilläni.. ?! No, ainahan saa mielipiteensä tuoda julki, mutta jotenkin tuntuu että monet tämäntyylisten aloitteiden tekijöistä miettivät usein vain sitä omaa napaansa.

Tuo pitää kyllä harvinaisen hyvin paikkansa....ikävä kyllä. >:(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei, kertokaa sille tädille, että rakentaa mökkinsä tänne Lappiin. Riittää lääniä eikä varmasti ole liikaa lentokoneita ilmassa...

 

Mitä nyt tietenki porojen jäkälänrouskutus saattaa alkaa harmittamaan, mutta eikös sekin elinkeino jo kohta lopu niin ihan rauhassa voi mökissään oleilla... :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä laittaisin kyllä mökkini ihan vapaaehtoisesti vaikka lemminkäisen kalliolle jos vaan saisin. Sauna päällä, kori kylmää keppanaa ja kesäillan lentoliikenne... aaah.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä laittaisin kyllä mökkini ihan vapaaehtoisesti vaikka lemminkäisen kalliolle jos vaan saisin. Sauna päällä, kori kylmää keppanaa ja kesäillan lentoliikenne... aaah.

 

Parempi sitten hankkia jatkuvalämmitteinen kiuas ja muista, että jääkaapissa on aina tarpeeksi bisseä, saunakavereita meinaan riittää jatkuvalla syötöllä ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Parempi sitten hankkia jatkuvalämmitteinen kiuas ja muista, että jääkaapissa on aina tarpeeksi bisseä, saunakavereita meinaan riittää jatkuvalla syötöllä ;)

Tällaisella mökillä meikäläinen viihtyisi useasti, kun en tuota vettä niin kauheasti kaipaa, edes juomaksi. Olisi muuten itsellä mahdollisuus vapaaseen mökin käyttöön Tammelan puolella, mutta vain noin 7km Räyskälään tietä pitkin. Eipä ole paljon tullu vaan siellä oltua, kun menen sitten mieluummin kentälle katseleen toimintaa kun kykkiin mökille, jos tän 85km täältä Oripään kyljestä lähden ajeleen, tai sit oon kotona ja seuraan EFOP liikennettä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kesämökeistä ja ilmailusta puheenollen, jo kerran kerrottu helsinkiläis"aktivistia" koskeva, varsin varma tieto: Aktivisti Kalevi Sorsa (sd) halusi nopeammin kesämökilleen ja niinpä Savonlinnan kenttä modernisoitiin nykyiseen kuntoonsa, valtion/kunnan rahoituksella tottakai. Ja kyydit myös valtion piikkiin. Sillälailla silloin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei kellään olisi lahjoittaa tädille

käytöstä poistettua propellia?

 

Pahkasian lukijoille oli taannoin tarjolla ns. viipperähattu, jossa lippalakkiin oli liitetty veikeä propelli. Harmittaa kun en sitä silloin ymmärtänyt tilata. Vaan saisiko näitä kuitenkin jostakin?

 

Oikean propellin sijasta tämä sopisi mielestäni oivallisesti mainitun aktivistitädin garderobiin. Kaikki ymmärtäisivät ensivilkaisulla, että henkilöllä on jotain painavaa sanottavaa ilmailusta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneksi kyseessä lienee yksi aktiivinen henkilö joka toivon mukaan ei saa taaksensa kovin suurta massaa. Lentomelu on varmasti yleisen mielipiteen mielestä melusaastetta jota se varmasti pahimmillaan onkin. On tietysti tämän henkilön kohdalta todettava että jos sitä mökkiä ostaa talvella, kannattaa tutustua lähimaastoon, saattaa löytyä joskus jotain mielenkiintoistakin. Lentotoiminta kun ei Räyskälässä talvella ole kovin tiheää...

Räyskälän kentästä vielä, on tietääkseni yksi skandinavian suurimpia purjelentokeskuksia ja sen lakkauttaminen käytännössä aiheuttaisi korvaamatonta tuhoa harrasteilmailulle. On täysin typerää ottaa sama lähestymistapa kuin Malmin lentoasemalla ja vertailla Räyskälän työllistämis vaikutusta. Ymmärrettävästi se ei ole kovin merkittävä johtuen ilmailutoiminnan luonteesta kyseisellä lentokentällä. En tiedä miten keskustelu vintturin hankkimisesta Räyskälään etenee mutta tämä saattaisi osaltaan vähentää lentomelua ko. alueella.

Tähän lisäten, ihmettelen hieman Nummelassa toimivan kentän melusaastetta, onko niin ettei siellä ole sitä lainkaan vai sattuuvatko Nummelalaiset olemaan suvaitsevampia sitä kohtaan...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oli muuten hyvä referaatti, äidinkielenopettajasi on varmaan ylpeä :D Olisiko muuten mahdollista saada alkuperäistä tekstiä tänne ihan näin mielenkiinnosta?

Googletin tossa hiukan numeronettiä ja löysin vain yhden R.Hartzell nimisen henkilön Helsingistä (ja koko Suomesta) ja arvatkaas mikä oli ammatti: OPETTAJA ( äidinkieli ja kirjallisuus) ::) LOL Hyvin meni tuo arvaus, Lauri.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä laittaisin kyllä mökkini ihan vapaaehtoisesti vaikka lemminkäisen kalliolle jos vaan saisin. Sauna päällä, kori kylmää keppanaa ja kesäillan lentoliikenne... aaah.

 

Muista sitten ostaa koko kallio kerralla, että voit ajaa ne mitä ne olikaan...spotterit pois sieltä ;D

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään