Erkki Mikola

Onko Malmin lähtölaskenta alkanut?

693 viestiä aiheessa

 

Tulikohan ILL:n taholta viimeinen niitti Malmin kenttäasiassa, ei todella hyvältä näytä.

 

En nyt sanoisi noinkaan. ILL on kanssamme täysin samaa mieltä Malmin kentän säilyttämistarpeesta. Se haluaa sinne vain lisää maksumiehiä. Nyt ei riidellä enää asiasta, (eli rakennetaanko kentälle asuntoja) vaan pelkästään rahasta (eli kuka lentokenttää hoitaa ja ylläpitää). Näin minä sen luin. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve,

 

Erkki on oikeassa. Kannattaa muistaa kuka ja mikä ko. "uutisen" on kirjoittanut. Teksti on vahvasti Hesarin Pohjanpalon värittämää ja selkeän tarkoitushakuista.

 

ILL:n osalta ei jutussa (kun osaa lukea asiat rivienvälistä niinkuin ne on) ollut oikeastaan mitään uutta. Jo paljon aiemmin on ILL sanonut, että oikeastaan tuollaisen kentän ylläpitäminen kuuluisi jollekin muulle taholle...hehän liikelaitoksena joutuvat väkisin asian näin ajattelemaan, koska Malmi tuottaa "tappiota". On HS:n uutisoinnin ansiota, että asia on saatu väännettyä siihen muottiin, että "ILL haluaa luopua Malmista".

 

Älkää siis kohdistako kritiikkiänne turhaan ILL:n puoleen, vaan sinne mihin se kuuluu: Helsingin kaupungin suuntaan. Haluankin hieman puolustaa tässä Ilmailulaitosta, joka varmasti on asiassa hieman hankalassa välikädessä...koittakaa aina muistaa, että heillä on liikelaitoksen taakka harteillaan ja siitä syystä tietyissä asioissa on yksinkertaisesti pakko olla jotain tiettyä mieltä. Jokatapauksessa tiedän, että ILL haluaa Malmin säilyvän, siinä missä mekin kaikki.

 

Näistä edellämainituista syistä päätöstä Malmin suhteen ei tule tekemään Ilmailulaitos, vaan valtio (LVM yhdessä muiden oleellisten ministeriöiden kanssa). ILL:ltä on pyydetty selvitystä Malmin mahdollisista korvaajista, johon he ovat nyt vastanneet...ei sieltäkään niitä korvaavia kenttiä löytynyt. Pullat ovat siis siltäosin hyvin uunissa.

 

Edelleen siis positiivisin mielin....mutta taistelua ei auta luovuttaa, vaan jatketaan täysillä!

 

t. tero

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve,

 

Erkki on oikeassa. Kannattaa muistaa kuka ja mikä ko. "uutisen" on kirjoittanut. Teksti on vahvasti Hesarin Pohjanpalon värittämää ja selkeän tarkoitushakuista.

 

ILL:n osalta ei jutussa (kun osaa lukea asiat rivienvälistä niinkuin ne on) ollut oikeastaan mitään uutta. Jo paljon aiemmin on ILL sanonut, että oikeastaan tuollaisen kentän ylläpitäminen kuuluisi jollekin muulle taholle...hehän liikelaitoksena joutuvat väkisin asian näin ajattelemaan, koska Malmi tuottaa "tappiota". On HS:n uutisoinnin ansiota, että asia on saatu väännettyä siihen muottiin, että "ILL haluaa luopua Malmista".

 

Älkää siis kohdistako kritiikkiänne turhaan ILL:n puoleen, vaan sinne mihin se kuuluu: Helsingin kaupungin suuntaan. Haluankin hieman puolustaa tässä Ilmailulaitosta, joka varmasti on asiassa hieman hankalassa välikädessä...koittakaa aina muistaa, että heillä on liikelaitoksen taakka harteillaan ja siitä syystä tietyissä asioissa on yksinkertaisesti pakko olla jotain tiettyä mieltä. Jokatapauksessa tiedän, että ILL haluaa Malmin säilyvän, siinä missä mekin kaikki.

 

Näistä edellämainituista syistä päätöstä Malmin suhteen ei tule tekemään Ilmailulaitos, vaan valtio (LVM yhdessä muiden oleellisten ministeriöiden kanssa). ILL:ltä on pyydetty selvitystä Malmin mahdollisista korvaajista, johon he ovat nyt vastanneet...ei sieltäkään niitä korvaavia kenttiä löytynyt. Pullat ovat siis siltäosin hyvin uunissa.

 

Edelleen siis positiivisin mielin....mutta taistelua ei auta luovuttaa, vaan jatketaan täysillä!

 

t. tero

 

 

 

Eikä luovutetakaan, varmaan asia on niinkuin kirjoitit. Äkkiä lehdestä luettuna uutinen voi todella näyttää huonolta jota se ei sitten välttämättä ole.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Toinen positiiviseksi tulkittava juttu oli se, että Rajavartiolaitokselle ei korvaavaa paikkaa ole löytynyt. Mikään Helsingin ehdottamista ja nyt tutkituista paikoista ei kelpaa. Eli Raja pysyy Malmilla.

 

Ihmeellinen kommentti oli asuntorakentamisesta Malmille, vaikka siellä olisi rajan tukikohta. Miten kaavamääräyksillä voitaisiin meluisat kopterit sijoittaa keskelle asuntoaluetta - ei mitenkään. Ei kaavamääräykset sitä melua mihinkään poista, siinähän sitten asuisivat ihmiset keskellä lentomelua. Rajan miehet ei paljon kelloa tai melumääräyksiä katso, kun ne tehtävälle lähtevät.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suora lainaus Hesarin jutusta: "Ilmailulaitos voi edelleen tarjota Malmin kentällä lentoasemapalveluja ja myydä niitä halukkaille tilaajille kuten esimerkiksi Rajavartiolaitoksen helikopteritukikohdalle. Ilmailulaitos ei kuitenkaan enää olisi Malmin ylläpitäjä."

 

Olenkohan nyt ihan ruohikolla kun tulkitsen että ei ILL ole Malmin lentotoiminnasta luopumisen kannalla vaan haluaisi eroon esim. kentän kunnossapidosta ja vastaavista asioista? Järjestely kenties edellyttäisi yhtiön (?) perustamista joka vastaisi tuosta ylläpidosta?

 

Henkka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Olenkohan nyt ihan ruohikolla kun tulkitsen että ei ILL ole Malmin lentotoiminnasta luopumisen kannalla vaan haluaisi eroon esim. kentän kunnossapidosta ja vastaavista asioista? Järjestely kenties edellyttäisi yhtiön (?) perustamista joka vastaisi tuosta ylläpidosta?

 

Henkka

 

Hienoa! Itse satuin ajattelemaan samaa lukiessani hesarin jutun tänään töissä (kotiini en sitä pravdaa päästä >:(). Olisikohan joku Hjallis tai Lillbacka halukas saneeraamaan Malmin toiminnot ja kentän uuteen uskoon? Ostaisi pois koko maapalstan kaupungilta ;D.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Päivän Hesarin yleisönosastolla arkkitehti Timo Niini ehdottaa Malmin toimintojen siirtämistä Granön saareen Sipooseen Vuosaaren tulevan sataman viereen koska Helsinki-Vantaan liikenne rajoittaa liikaa Malmin toimintaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onkohan arkkitehti Niini tutustunut vaadittavien kiitoteiden pituuksiin.? ??? Ei taida kiitoradat edes mahtua ko. saareen, varsinkin jos pitää jättää suojavyöhykkeet saaren rannoille. Arkkitehtien perusvika taittaa olla se, etteivät he ymmärrä mittakaavoista tuon taivaallista. Ensin suunnittelevat ja sitten vasta tutkivat. Kyllä maanmittarit ovat tämän jo vuosikymmenten(satojen) ajan tietäneet ja varsinkin kokeneet.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Positiivista tuossa arkkitehti Niinin kirjoituksessa mielestäni on, että hän on vaivautunut miettimään asiaa. Samaan hengenvetoon arvaan, että arkkitehti Niinin kiinnostuksen kohteisiin ei kuulu ilmailu...

 

Henkka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Positiivista tuossa arkkitehti Niinin kirjoituksessa mielestäni on, että hän on vaivautunut miettimään asiaa.

 

Olihan siinä jutussa paljon positiivistakin. Mm. kohdat:

 

1. "Kymmenet eurooppalaiset esimerkit kuitenkin osoittavat, että aivan pääkaupungin kupeessa on myös pienkoneiden kentällä suuri merkitys palveluiden ja työpaikkojen tuottajana"

 

2. "Itä-Helsingistä puuttuu työpaikkoja ja Vuosaaren uuden sataman toivotaan luovan ja houkuttelevan uusia. Siellä kohtaavat pian Kehä I, Kehä III, rautatie ja metrokin.

Uusi pienlentoasema täydentäisi palveluita ylivertaisella tavalla, synergia olisi saumatonta. Merelle päin suunnattuna kaikki lentotoiminta osallistuisi merivalvontaan"

 

3. "Kuitenkin Malmin nykyisen kentän pääosin positiiviset ympäristövaikutukset ovat esimerkki siitä, että..."

 

Valitettavasti hän kuitenkin levittää harhaoppeja, joihin taitaa itsekin uskoa, että

 

1. "Näinä päivinä Malmin kenttä on jäänyt pahasti Helsinki-Vantaan kentän katveeseen"

 

2. "Malmin lentotoiminta joudutaan keskeyttämään aina, kun Helsinki-Vantaan poikittaiskiitotie on käytössä"

 

3. "Malmin kentän työpaikat sen sijaan näivettyvät toimintarajoitusten vuoksi."

 

4. Malmin kenttä ei voi muka jatkaa toimintaansa, vaan sille tarvitaan korvaava kenttä.

Malmilla ei muka ole yhdistettävissä sekä hyvät palvelu- ja liikenneyhteydet että tullin, rajavartioinnin, merivalvonnan ja pelastustoimen edut.

 

Mielestäni olisikin hyvä, jos joku todellinen ilmailuasiantuntija näkyvästi kumoaisi (=pääsisi Hesarissa kumoamaan) nuo Malmiin kohdistuvat harhaluulot.

 

Ja toisekseen: Ei kai Vuosaaren kyljessä Granössä ole EFHK:sta johtuvia rajoituksia juuri sen vähempää kuin Malmilla. Ja kiitoteiden päissäkin olisi vain vettä, mikä vähentäisi kentän turvallisuutta moottorihäiriötilanteissa? Ja lisäisi taloudellisia menetyksiä pakkolaskutilanteissa :-\

(eikä se siltakaan Vuosaaresta Granöseen kovin halvaksi tulisi) ::)

 

Edit: Eikä korkean kalliosaaren louhinta lättänäksi lentokentäksikään liene halpaa eikä populaaria. Kiitoteitä kun ei voi sijoittaa yhtä kapeiisiin kallioleikkauksiin kuin maanteitä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajatushan ei ole sinänsä huono. Ainoa vika lienee nyt vain se, että saari on liian pieni. Mutta voisihan sitä laajentaa. Eikös Japanissakin rakennettu kokonainen saari paljon Malmia isommalle kentälle? ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajatushan ei ole sinänsä huono. Ainoa vika lienee nyt vain se, että saari on liian pieni.

 

Ajatus rakentaa Helsingin lähelle lisää lentokenttiä ei varmaan ole huono. Ainakaan tämän foorumin lukijoiden mielestä. ;)

 

Mutta tässä nimenomaisessa ehdotuksessa onkin huonoa, että siinä puhutaan Malmin kentän korvaamisesta. >:(

Eli että Malmin kenttä kävisi ilmailijoiden ja helsinkiläisten kannalta tarpeettomaksi, jos rakennetaan uusi kenttä. >:(

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"siellä [Emäsalo] saa vain rauhaa kun valtion omistama lentoyhtiö malttaa pitää taukoa koululennoilta" ....?

 

Mutta totta - jotain tuollekin asialle voisi yrittää tehdä, koska käytännössä tuo alue on ainoa järkevän etäisyyden päässä oleva alue, jossa Hki-Vantaan ilmatila ei rajoita (voidaan nousta tarpeeksi ylös) ja siirtyminen Malmilta ei kestä yli 10 minuuttia (= voidaan sen tunnin koululennon aikana harjoitella muutakin kuin harjoitusalueelle siirtymistä ja sieltä palaamista....) - ja varmasti siis pääosa harjoitusalueella tehtävistä koululennoista suuntautuu juuri tuonnepäin. Vastaavasti esim. Pirkkalassahan käytettävissä olevia harjoitusalueita on joka suuntaan kentästä, vaikka siellä melutasokin on sotilaskoneiden takia vähän toista luokkaa..

 

Eli joko kehitellään uutta harjoitustilaa jostain, tai panostetaan koneiden hiljaisuuteen. Eipä tosin ainakaan ILL:llä mitään ideoita tuntunut olevan heidän haastattelun perusteella.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hesari kirjoittelee taas Malmin tulevaisuudesta. Aiheina Rajavartiolaitoksen sekä Ilmailulaitoksen kannanotot.

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/artikkeli/1101979664773

 

Tulikohan ILL:n taholta viimeinen niitti Malmin kenttäasiassa, ei todella hyvältä näytä.

 

ILL:n viimeisin niitti (toistaiseksi) tässä asiassa on tänään Hesarin sivulla A12 julkaistu oikaisu:

----------------------

Toisin kuin sivulla C1 torstaina 26. toukokuuta kirjoitettiin, Ilmailulaitos ei pyri vapautumaan Malmin lentokentän ylläpitämisestä. Ilmailulaitos ylläpitää Malmin toimintaa vuoteen 2034, ellei valtio toisin määrää.

-----------------------

:) :) :) :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

ILL:n viimeisin niitti (toistaiseksi) tässä asiassa on tänään Hesarin sivulla A12 julkaistu oikaisu:

----------------------

Toisin kuin sivulla C1 torstaina 26. toukokuuta kirjoitettiin, Ilmailulaitos ei pyri vapautumaan Malmin lentokentän ylläpitämisestä. Ilmailulaitos ylläpitää Malmin toimintaa vuoteen 2034, ellei valtio toisin määrää.

-----------------------

:) :) :) :)

 

Huoh :), näinhän se pitikin olla. Kyllä asia on näin ettei Hesarin kirjoitteluun ole juurikaan uskomista suoralta kädeltä. Tilannehan on tuossa valossa todellakin positiivinen. Jalat kuitenkin on vielä syytä pitää maassa siihen saakka kunnes saadaan vakuuttavaa factaa asiaan. :D Toivottavasti Valtio sitten Määrää että Malmi säilyy vielä 2034 jälkeenkin ja seuraavat 1000 vuotta ettei heti tarvii jälkipolvien tapella asiasta.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tervehdys Unkarista ja pallolennon EM-kisoista. Tapasin täällä Masashi Kakudan, joka oli viime kesäisen zeppeliiniprojektin Saksa-Suomi-legin koordinaattori. Hän vietti itsekin kolme viikkoa Helsingissä ja Malmin maisemat tulivat hänelle tutuiksi.

 

Muisti vielä hyvin Malmin ja kyseli kovasti, onko tilanteessa tapahtunut muutoksia. Tuntui nauttineen paljon lentokentän ilmapiiristä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lehdistötiedote 30.5.2005

Malmin lentoaseman ystävät ry

Julkaisuvapaa: heti

 

MALMIN LENTOASEMAN YSTÄVÄT RY VALITTAA HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖKSESTÄ

 

Helsingin hallinto-oikeus on 30.5. antamassaan päätöksessä hylännyt Malmin lentoaseman ystävät ry:n valituksen Helsingin yleiskaavaan Malmin lentoasema-alueen osalta. Yhdistys katsoo kuitenkin, että sillä on vahvat perustelut alkuperäisessä valituksessaan. Lisäksi käsittelyn aikana yhdistyksen tietoon on tullut uusia argumentteja, joiden johdosta yhdistys aikoo valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

 

Lisäksi yhdistys haluaa kiinnittää huomiota siihen, että hallinto-oikeuden päätökseen on kirjattu asian esittelijän eriävä mielipide. Esittelijän mukaan Helsingin yleiskaava on Malmin lentoasemaa koskevalta osaltaan sekä ristiriidassa, että vastoin maankäyttö- ja rakennuslakia. Näinollen yleiskaava on näiltä osin laiton.

 

Edellämainitun lisäksi yhdistys katsoo, ettei Helsingin hallinto-oikeus ole käsitellyt yhdistyksen valitusta kaikilta osin riittävästi.

 

Malmin lentoaseman ystävät ry on vuonna 2002 perustettu yhdistys, jonka päätarkoituksena on Helsinki-Malmin lentoaseman toimintaedellytysten tukeminen ja kehittäminen. Yhdistyksen internet-addressin Malmin lentoaseman säilyttämisen puolesta on allekirjoittanut jo n. 36 000 ihmistä.

 

Tero Auranen

puheenjohtaja

Malmin lentoaseman ystävät ry

040-5729765

 

Raine Haikarainen

varapuheenjohtaja

Malmin lentoaseman ystävät ry

040-5539464

 

Lisätietoja:

www.pelastamalmi.org

info@pelastamalmi.org

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pajusen ensimmäinen päivä kalifina kalifin paikalla ja heti mies onnistui puhumaan itsensä pussiin ;D

 

Ja lehden painetussa versiossa kaupunkisivuilla:

--------------

Pajusen mielestä Helsingin korkeisiin asumiskustannuksiin löytyy lääke tonttivarannon radikaalista lisäämisestä.

Hän viittaa Helsingin 2002 yleiskaavaan, johon merkityistä uusien asuinalueiden maista peräti 75 prosenttia on Helsingin omistuksessa, 15 prosenttia valtion ja loput yksityisten.

"Tämä tekee Helsingistä merkittävästi erilaisen muuhun pääkaupunkiseutuun ja kehyskuntiin verrattuna. Meillä on ratkaisun avaimet omissa käsissämme."

-----------------

Eli Helsinki kykenee tarjoamaan tontteja niin paljon kuin haluaa (=kaupunkilaiset haluavat) ilman, että tarvitsee irtisanoa maanvuokrasopimuksia valtion kanssa. Tai asuttaa kaupungin ainoaa lentokenttää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja yleisönosastolla tänään Sipilän Sepon erinomainen vastine arkkitehti Timo Niinin viime viikon kirjoitukseen. Ei ole Granön saaresta lentokentäksi

 

joo, tulee taas välillä propagandalehti kotiin... :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaupunginjohtaja Jussi "piippumies" Pajunen kertoi ykköseltä tulleessa A-studio: kesävieras ohjelmassa, että malmille suunnitellaan omakotitaloja. Toimittaja tenttasi kyllä aika mukavasti, että liittyikö hänen kantaansa jollakin tapaa se, että hänen sukunsa omistaa malmilla kauppakeskuksen. Pajunen sanoi, että nämä jääviysväitökset on kentän puolustajien "propagandaa"

 

Lopulta omasta mielestä Pajunen meni todella hiljaiseksi toimittajan tentatessa kovemmin vastaan.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaupunginjohtaja Jussi "piippumies" Pajunen kertoi ykköseltä tulleessa A-studio: kesävieras ohjelmassa

 

Jäi itseltänikin näkemättä, eikä ole vielä edes internetissä näkyvissä. ???

 

Mutta Ylen Ohjelmaopas kertoo, että se tulee YLE24-digikanavalta uusintana huomenna 2.6. klo 23.30 ja sunnuntaina 5.6. klo 21.30

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Koilis-Helsingin lähisanomat(1.6) :D

"Malmin lentoasemaa mainostettava matkailukohteena

Kaupunginvaltuutettu Kauko Koskinen (kok) haluaa yhdessä aloitteensa allekirjoittaneiden kanssa, että Helsingin kaupunki tuo Malmin lentoasemaa arvoineen esille nykyistä selvästi voimakkaammin tutustumiskohteena esitteissä ja Helsingin markkinoinnissa samoin kuin mahdollisena tapahtumien järjestelypaikkana."

Lisäksi Koskinen kertoo artikkelissaan taustatietoa EFHF:n historiasta mm. olympialaisten v. 1940( ei toteutunut) ja 1952 funkkisrakentaminen, alkuperäinen 30-luvun suurlentoasema, WMF:n lista, arkkitehtien DoCoMoMo -lista sekä Museoviraston halu liittää Malmin lentokentän rakenteita Suomen valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin( VAT) liittyvään rakennetun alueiden luetteloon.

 

Vaikka kyseessä onkin vain paikallislehti, sen vaikutus paikallisväestöön on suuri. Asiasta täytyy kirjoittaa jatkuvasti, ettei asukkaille tule mielikuvaa, että Malmin lentokenttä on jo rakennusliikkeille menetetty.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pajusen haastattelu löytyy myös Helsingin kokoomuksen uusimmasta nettilehdestä http://www.helsinginkokoomus.fi/c4_elavahesa/0105.html missä hän sanoo:

-------------------

”Työhaasteeni 2000-luvulle tultaessa kohdistuivat entistä enemmän Malmin kauppakiinteistömme kehittämiseen. Kiinteistö Oy Malmin Novan vanhin osa oli rakennettu jo 1980-luvun loppupuolella. Seuraavan vuosikymmenen lama oli kuitenkin halvaannuttanut kaiken kehityksen. Vuosituhannen vaihteessa uskalsimme lähteä laajentamamaan kauppakeskusta. Vuonna 2000 valmistui Ala-Malmintorin osittainen kattaminen. Lokakuussa 2003 Kauppakeskus Malmin Nova saavutti nykyisen mittansa”. Suurimman osan perheyrittäjyysaikaa Pajunen olen ollut yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja.

-----------------------

Herää kysymys, oliko Pajusella jotain salattua sisäpiiritietoa Malmin tulevasta kehityksestä, jonka varassa hän sukulaisineen uskalsi lähteä laajentamaan halvaantunutta kauppakeskustaan? :-X :-\

 

Samasta nettilehdestä kannattaa lukea myös Sirpa Asko-Seljavaaran kirjoitus, jossa hän kysyy: "Jos 80 % pohjois-helsinkiläisistä haluaa, että Malmin lentokenttä säilytetään, miksi kenttä hävitetään?"

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään