Erkki Mikola

Onko Malmin lähtölaskenta alkanut?

693 viestiä aiheessa

"siellä [Emäsalo] saa vain rauhaa kun valtion omistama lentoyhtiö malttaa pitää taukoa koululennoilta" ....?

 

Mutta totta - jotain tuollekin asialle voisi yrittää tehdä, koska käytännössä tuo alue on ainoa järkevän etäisyyden päässä oleva alue, jossa Hki-Vantaan ilmatila ei rajoita (voidaan nousta tarpeeksi ylös) ja siirtyminen Malmilta ei kestä yli 10 minuuttia (= voidaan sen tunnin koululennon aikana harjoitella muutakin kuin harjoitusalueelle siirtymistä ja sieltä palaamista....) - ja varmasti siis pääosa harjoitusalueella tehtävistä koululennoista suuntautuu juuri tuonnepäin. Vastaavasti esim. Pirkkalassahan käytettävissä olevia harjoitusalueita on joka suuntaan kentästä, vaikka siellä melutasokin on sotilaskoneiden takia vähän toista luokkaa..

 

Eli joko kehitellään uutta harjoitustilaa jostain, tai panostetaan koneiden hiljaisuuteen. Eipä tosin ainakaan ILL:llä mitään ideoita tuntunut olevan heidän haastattelun perusteella.

 

Kyllä on sokeasti sanottu, " ainut järkevän matkan päässä oleva harjoitusalue"

Kyllä tuon ison koulunkin muutamat opettajat osaavat suunnata lentonsa ihan muualle.

Ei tarvitse muuta, kuin ottaa kartta käteen ja katso > temmellysvapaata ilmatilaa löytyy.

 

Ei tarvitse mennä Emäsalon päälle, varsinkaan sen eteläkärkeen.

 

Ei Ilmailulaitoskaan ihan joka lentoa ohjeista.

Päälliköllä on mahdollisuus valita alue, jossa mahdollisimman vähän häiritsee kanssaihmisiä, puhumattakaan luonnosta.

 

Kyllä tuon ns. siirtolennon aikana voi kouluttaa kaikenlaista mukavaa ja tarpeellista.

 

Aika ahdaskatseista tuo Samin sanoma, tuollaisten asenteiden takia ollaan jo suututettu Emäsalon luontoaktivistitkin.

 

Ikävä tosiasia on, tuollaisten kämmien jälkeen saattaa alkaa todellinen lähtölaskenta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä on sokeasti sanottu, " ainut järkevän matkan päässä oleva harjoitusalue"

Kyllä tuon ison koulunkin muutamat opettajat osaavat suunnata lentonsa ihan muualle.

 

Kerropa joku muu sopiva (ja samalla etäisyydellä oleva) alue kun tuo Malmin itäpuolinen alue, koska ainakaan minä en nyt sellaista ihan lonkalta keksi ja ei karttaakaan ole mukana. En nyt tarkoita (tai alunperin tarkoittautkaan, taisin sanoa vähän epäselvästi) juuri vain sitä Emäsalon pienen eteläkärjen päällä lentämistä, vaan sitä itäistä / Porvoon suuntaa noin yleensä.

 

Ainakin vielä pari vuotta sitten käytännössä sielläpäin lennettiin kaikki harjoitukset, ellei sitten kyseessä ollut jotain läpilaskua Hyvinkäällä tai muuta tarkemmin suunniteltua ohjelmaa. Länteenpäin ja etenkin pohjoiseen mentäessä kun EFHK:n ilmatila rajoittaa pidemmälle ennen kuin pääsee nousemaan ylemmäs.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eilisen (7.6.) Hesarin mielipidepalstalla oli muuten pitkän linjan liikennelentäjän, lennonopettajan ja tarkastuslentäjän L-K Karjalaisen asiallinen, kiihkoton ja kansantajuinen kirjoitus siitä, mitä Malmin sulkeminen aiheuttaisi suomalaiselle lentäjäkoulutukselle.

 

Seulan läpi siis pääsee, kun on asiallinen ja riittävän asiantunteva.

 

Hyvä juttu. Lisää näitä. Esimerkiksi eläkkeelle jäävä Keijo Suila voisi minun puolestani ottaa kantaa Malmin tilanteeseen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eilisen (7.6.) Hesarin mielipidepalstalla oli muuten pitkän linjan liikennelentäjän, lennonopettajan ja tarkastuslentäjän L-K Karjalaisen asiallinen, kiihkoton ja kansantajuinen kirjoitus siitä, mitä Malmin

 

En Hesariin täältäpäin pääse käsiksi, niin jos joku voisi vähän referoida, että mitä Lare kirjoitti tuossa jutussa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä tulee, jos ei joku muu ehdi ennen:

 

Malmin lopetus isku lentäjäkoulutukselle

 

Lähes 50-vuotisen ammatti-ilmailu-urani aikana en ole nähnyt lyhytnäköisempää ilmailua koskevaa päätöstä kuin "edesmenneen kaupunginhallituksen" päätös lopettaa Suomen ammattilentäjien koulutus, sillä sitä tuo päätös Malmin kentän lopettamisesta käytännössä tarkoittaa.

 

Tuon sopimuksen jatkamisesta tulisi neuvotella, eikä päättää irtisanomisesta ennen vuokra-ajan umpeutumista.

 

Helsingin kannattaisi kuunnella vakavasti myös ääniä valtiojohdon huipulta, eikä ajaa jääräpäisesti harkitsematonta linjaansa asiassa.

 

Hyvät päättäjät, jos nyt sallitte vastoin helsinkiläisten (mielipidekyselyjen mukaan) tahtoa siirtää lentoliikenne pois Malmilta, te otatte myös vastuun liikennelentäjien koulutuksen siirtymisestä huomattavalta osin ulkomaille.

 

Päätöksenne merkitsee maton vetäisyä jalkojen alta kahdelta suurimmalta ammatti-ilmailijoiden kouluttajayhtiöltä, jotka ovat hyvällä menestyksellä kouluttaneet sinivalkoisten siipien lisäksi ammattiohjaajia muillekin suomalaisille liikennelentoyhtiöille, eikä ainoastaan suomalaisille, vaan myös ulkomaisille yhtiöille. Porin ilmailuopiston tuotantokapasiteetti kun ei riitä edes sinivalkoisille siiville.

 

Myös kopteritoiminta sekä rajavartiolaitoksen ilmailutoiminta kokevat kohtalokkaan iskun, puhumattakaan muista kentällä toimivista ilmailualan yrityksistä.

 

Lennonopettajana (n. 5000 tuntia) ja tarkastuslentäjänä liikennelentämiseni ohella tuon asian hyvin tiedän. Olen ollut opettajana ja tarkastajana noin 40 vuoden ajan ja toiminut tuolta päättäjien mukaan "harrastekentältä". Siellä koulutetaan tosissaan ammattilentäjiä.

 

En voi mitenkään uskoa, että poistuneet tai nykyiset päättäjät voivat tosissaan olla sitä mieltä, että Kiikala voisi korvata Malmin!

 

Oletteko arvon päättäjät huomanneet, että vieressä on samankokoinen peltoalue tyhjänä Tuomarinkylässä puhumattakaan Tuusulan tien länsipuolisesta peltoalueesta ja kummatkin sopinevat paljon paremmin asuntorakennusmaaksi.

 

Lauri-Kalevi Karjalainen

Liikennelentäjä, lennonopettaja

tarkastuslentäjä, majuri evp.

Helsinki

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

(Huokaus)

 

Loistava kiteytys tuo Karjalaisen kirjoitus!

 

Toivoa voi, että mahdollisimman monet "asiasta ei niin perillä olevat" heräisivät tuon lukiessaan kysymään onko Helsingillä, pääkaupunkiasemastaan huolimatta, edes oikeutta päättää asiasta, jolla on selkeästi valtakunnallista merkitystä?

 

Olkoonkin niin että EFHF sattuu sijaitsemaan Helsingissä, mutta se kuuluu suomalaisille, joista kuitenkin vain osa on pääkaupunkilaisia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

onko Helsingillä, pääkaupunkiasemastaan huolimatta, edes oikeutta päättää asiasta, jolla on selkeästi valtakunnallista merkitystä?

 

Olkoonkin niin että EFHF sattuu sijaitsemaan Helsingissä, mutta se kuuluu suomalaisille, joista kuitenkin vain osa on pääkaupunkilaisia.

 

Toistoa välttääkseni siteeraan itseäni ;) 1. sivulta tästä samasta threadista

 

--------------------------

"Helsingin kaupunki luovuttaa valtiolle korvauksetta Helsingin lentokentäksi

tarvittavan karttaan merkityn noin 55 hehtaarin suuruisen alueen Kaupungin

omistamasta Tattarinsuon viljelyalueesta Helsingin pitäjän Malmin kylässä

sekä myös alueen lentoaseman tulotietä varten käytettäväksi

ilmaliikenteeseen, ensi sijassa posti- ja siviili-ilmaliikenteeseen niin

pitkäksi ajaksi kuin VALTIO katsoo sen tarpeelliseksi ja sitä käytetään

sanottuun tarkoitukseen, ei kuitenkaan pitemmäksi ajaksi kuin 99 vuodeksi."

--------------------------

(teksti teoksesta Lönnroth: Helsingin lentoasema 1938, sivu 16)

...

Ja kuten huomaatte, onko pienkonelentoliikenne tarpeellista Malmilta, ei

kuulu Helsingin vaan valtion harkittaviin asioihin. Tulee mielenkiintoinen

oikeustaistelu, jos valtio kiistää irtisanomisen perustelut, niinkuin

toivon.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toistoa välttääkseni siteeraan itseäni ;) 1. sivulta tästä samasta threadista

 

Voiko näitä asioita toistaa tarpeeksi?

 

Tämä ketju täytti äskettäin (vasta) puoli vuotta :o

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mulla on semmonen projekti edessä, että pitäisi tehdä lukion kuvataidediplomi. Yhtenä aiheena on tehdä sarjakuva jonkin rakennuksen kiistellystä rakentamisesta/purkamisesta/aiotusta sellaisesta. (Ohjeet tässä)

Jospa saataisiin sitten tuo tänne kaikkien nähtäville valmistuessaan? :D

 

Tässä se nyt on, arvosteltiin nelosen arvoiseksi ... mutta asteikko onkin yhdestä viiteen. :) Eli iloinen olen. Kiitokset Terolle ja Arille avusta!

 

http://malmi.casaguarra.com/sarjis1.htm

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve,

 

Onko kukaan huomannut meidän (=MLY) Malmi-liitettä Koillis-Helsingin Lähisanomien välissä (8 sivua)?

Ainakaan kukaan ei ole kommentoinut sellaista lukeneensa, joten kysytäänpä tässä nyt sitten "gallupin omaisesti", kuka on ko. liitteen nähnyt ja missä siihen törmäsi? (mielenkiinnosta haluaisin saada kuvan, kuinka laajalti liitettä on havaittu)...

 

Toki kyse on paikallislehdestä, mutta varmaan jokunen palstalaisistakin asuu ko. alueella. Painos lehdessä oli 50 000 kpl, eli jaettiin siis noin moneen talouteen Malmin lähialueella!

 

Jos lehteä ei ole nähnyt eikä asu alueella, voi liitteen nähdä kokonaisuudessaan myös MLY:n sivuilta (HUOM! 3:n megan PDF), ohessa linkki:

 

http://www.pelastamalmi.org/files/kenttapostia.pdf

 

t. tero

 

PS. Kiitokset Jussille erinomaisesta sarjakuvasta ;-)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve,

 

Onko kukaan huomannut meidän (=MLY) Malmi-liitettä Koillis-Helsingin Lähisanomien välissä (8 sivua)?

Ainakaan kukaan ei ole kommentoinut sellaista lukeneensa, joten kysytäänpä tässä nyt sitten "gallupin omaisesti", kuka on ko. liitteen nähnyt ja missä siihen törmäsi? (mielenkiinnosta haluaisin saada kuvan, kuinka laajalti liitettä on havaittu)...

 

Toki kyse on paikallislehdestä, mutta varmaan jokunen palstalaisistakin asuu ko. alueella. Painos lehdessä oli 50 000 kpl, eli jaettiin siis noin moneen talouteen Malmin lähialueella!

 

Jos lehteä ei ole nähnyt eikä asu alueella, voi liitteen nähdä kokonaisuudessaan myös MLY:n sivuilta (HUOM! 3:n megan PDF), ohessa linkki:

 

http://www.pelastamalmi.org/files/kenttapostia.pdf

 

t. tero

 

PS. Kiitokset Jussille erinomaisesta sarjakuvasta ;-)

 

Luettu on ja taltioitu, hieno lehti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt alkaa jo kuulostaa jopa järkevältä puheelta (ainakin minun mielestä). Sillä selkeästi sanotaan, että kenttää ei voida lopettaa, ellei tilalle saada uutta vaihtoehtoa joka on myös lähellä (eli hei hei Kiikala-jutut yms). Ja arvelisin, että tuollaista vaihtoehtoa ei löydy, joten tulokseksi tulee, että nykyisen kentän säilytys on paras ja myös halvin vaihtoehto.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt alkaa jo kuulostaa jopa järkevältä puheelta (ainakin minun mielestä). Sillä selkeästi sanotaan, että kenttää ei voida lopettaa, ellei tilalle saada uutta vaihtoehtoa joka on myös lähellä (eli hei hei Kiikala-jutut yms). Ja arvelisin, että tuollaista vaihtoehtoa ei löydy, joten tulokseksi tulee, että nykyisen kentän säilytys on paras ja myös halvin vaihtoehto.

 

Jep, nyt kun saadaan virkamiesten tekemä (eikä poliitikkojen värittämä) selvitys erilaisista vaihtoehdoista, niin asiasta ei pitäisi jäädä epäselvyyksiä. Onpas huojentava lehdistötiedote pitkästä aikaa!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Päävaihtoehdot ovat joko toiminnan jatkaminen Malmilla myös vuoden 2034 jälkeen tai korvaavan lentoaseman sijoittaminen pääkaupunkiseudulle.

 

 

Olisi kiva tietää, mitä näiden päävaihtoehtojen lisäksi on tarjolla? Lisävaihtoehtoja? ???

No, ollaan nyt tyytyväisiä tähän kannanottoon -tosin rohkeampaa odotin. 8)

Myös olisi kiva lukea se Helsingin kaupungin teettämä selvitys. Se mihin meidän verorahojamme on uhrattu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi!

 

Olisi kiva tietää, mitä näiden päävaihtoehtojen lisäksi on tarjolla? Lisävaihtoehtoja?

 

Eikö tuossa LVM:n paperissa nimenomaan rajattu muut kuin nuo kaksi vaihtoehtoa pois. Eli kenttää ei siirretä Kiikalaan eikä sitä yksipuolisesti lopeteta. Joten meidän ilmailijoiden kannalta kaksi tärkeää ilmavoittoa on saavutettu :)

 

Eli jatkossa joko säilytetään kenttä Malmilla vuoden 2034 jälkeenkin, tai rakennetaan uusi kenttä Helsingin lähelle. Ja nythän on tarkoitus nimenomaan selvittää että mitä tuo "Helsingin lähelle" oikeastaan voisi tarkoittaa... Valtion toimestahan tuo vaihtoehtoinen paikka saattaa löytyä, koska heillä ei ole käytettävissään (eikä tarvetta käyttää) Sipoon tapaa ajatella: "kunhan ei meidän maillemme tule".

 

Ilkka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli jatkossa joko säilytetään kenttä Malmilla vuoden 2034 jälkeenkin, tai rakennetaan uusi kenttä Helsingin lähelle.

...

Valtion toimestahan tuo vaihtoehtoinen paikka saattaa löytyä, koska heillä ei ole käytettävissään (eikä tarvetta käyttää) Sipoon tapaa ajatella: "kunhan ei meidän maillemme tule".

 

Ilkka

 

Nyt pitäisi vielä saada julkisuuteen se, että pitämällä Helsingin ja valtion pääkaupungin tarvitsema pienlentokenttä (tai kakkoslentokenttä) nykyisellä paikallaan, samalla voidaan suojella ja säästää WMF:nkin listoilla oleva kansainvälisestikin ainutlaatuinen kulttuurimonumentti ja matkailunähtävyys.

Mutta jos kenttää korvaamaan rakennetaan toinen kenttä, vaikka kuinka lähelle Helsinkiä, merkitsee se Malmin museokentän ja -lentoaseman menetystä tai ainakin rapistumista, sillä vaikka Malmin kenttä jätettäisiin muuttamatta asuinalueeksi ja säästettäisiin se avoimena lentokenttäpuistona kiitoteineen, joilta ei enää lennetä, se merkitsee sekä varmaa rakennusten rapistumista, että matkailullisten nähtävyysarvojen vähenemistä, koska

kentällähän ei enää olisi toimintaa nähtävänä (paitsi ehkä kiuruja, isokuoveja, hiirihaukkoja, pöllöjä jne.)

 

Eli mielestäni, tuohon Ilmailulaitokselle annettuun toimeksiantoon olisi pitänyt / pitäisi saada mukaan tämä kulttuuripuolen säilymisen

selvittäminen. Tai vaihtoehtoisesti pitäisi antaa toinen erillinen

toimeksianto esim. Museovirastolle ja/tai matkailun edistämiskeskukselle, millä lailla Malmin kulttuuriarvot ovat parhaiten säilytettävissä ja matkailullisesti hyödynnettävissä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lyhyesti kommentoiden:

 

Älkää etsikö mörköjä tästä tiedotteesta ;-)

 

Kyseessä on murskavoitto Malmin puolustajille. Kiitos kaikille kortensa kekoon kantaneille!

 

(työ ei ole vielä loppu, mutta jotta ei jää väärinkäsityksiä, niin tämänpäiväinen oli märkä rätti Helsingin kaupungin naamalle ja kaikin puolin positiivinen).

 

Voimme siis julistautua voittajiksi, mutta se ei tarkoita sitä, ettäkö esim. MLY:n työ olisi ohi....

 

t. tero

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uudestaan esiin kysymys: jallittaako Helsinki edellenkin Malmin avulla maa-aluevaihtoa valtion kanssa?

Olisivathan vaikkapa Santahaminan länsireuna ja eteläkärki sangen paljon Malmia attraktiivisempia asuntomaana hiekka/kalliopohjaisena alueena ja myös maisemallisten seikkojen takia! Saaren keski- ja itäosat voisivat silti säilyä edelleen toimintakykyisenä sotilasalueena. Hiukan joutuisi aitaa rakentamaan alueiden erottamiseksi. Ja varusmieskerhon (= sotkun) kenties siirtämään. Onhan Santahamina muuten valtion maata?

Aikoinaan varusmiespalvelun Santahaminassa suorittaneena voisi myös todeta, että ammunnoista johtuva meluhaitta on satunnainen ja rajoittuu lähinnä yleiseen töissäoloaikaan; illat ovat hiljaisia. 8)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään