Veturien puhkaisut jatkosodan aikana

[Martti Kujansuu 180]

Lentorykmentti 2 sai jatkosodan ensimmäisenä vuonna useaan otteeseen käskyn tuhota Muurmannin radalla liikkuvia vetureita. Sotapäiväkirjoihin sekä Kansallisarkiston kansiosta T 13429/No 3d löytyvän listan perusteella olen laskenut, että pelkästään Lentolaivue 28:n Moranet puhkaisivat kesäkuun sekä marraskuun 1941 välisenä aikana yhteensä 43 veturia Suomen Karjalassa sekä Itä-Karjalassa. Lisäksi marraskuussa 1941 Lentolaivue 24:n Brewsterit ampuivat kahden päivän sisällä ainakin 7 veturia Tihvinän ja Ojatin asemien välillä Syvärillä.

 

Kaikesta tästä huolimatta en muista nähneeni mainintoja veturien puhkomisista suomalaisten lentäjien muistelmissa. Otan kiitollisena vastaan kaikki viittaukset muistelmiin, missä tälläisistä tapauksista kerrottaisiin, sillä viralliset asiakirjat ovat melko lyhytsanaisia. Maailmalla tunnetuimmat esimerkit junien puhkomisista yhdistetään yleensä Normandian maihinnousun jälkeisiin tapahtumiin miehitetyssä Ranskassa. Näistä on myös kirjoitettu paljon lentoyksiköiden historiikeissä.

 

EDIT: Muutama lyhyt maininta löytyy Virtuaalilentäjien haastatteluista

http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-TaniHuotari.html

Ettekös te Moraneilla jahdanneet venäläisten junia. Oliko se Tiiksjärven porukka joka oli junajahdissa? Ainakin tämä Valte Estama oli jutellut Oulun kavereille venäläisten junien metsästämisestä Moraneilla.

Antti Tani: Niin kyllähän ne. Samaahan mekin tehtiin, mutta kyllähän ne Tiiksjärven miehet kävi usein, pitkin rataa kiersivät ja ammuskeli niitä junia. Minäkin olen monta junaa pysäyttänyt, veturia ampunut seulaks. Se on tuolta sivusta kun veturiakin ampuu, se on pitkä väli, siihen kun ropottaa reikiä. Sehän ei ole panssaroitu vaikka se on peltiä, siitähän menee luoti läpi. Se rupes höyryämään, koko veturin nokan matkalta nousi höyryt pellolle. Siinä on pojilla hommaa, kun ne korjaa.

Jussi Huotari: Meiltä oli kielletty kokonaan maahan ampuminen. Yhden kerran ammuttiin, silloin noita autoja oli liikenteessä, Karhunen oli vetämässä. Yleensä oli kielletty.

Antti Tani: Ammuin vähän monta kertaa maahan ja autoja ja hevosia ja ukkoja. Ja kerran ajoin vielä pitkin linjaa ryssät, kun meikäläiset suoritti hyökkäysvalmistelut, tykistö ampui sinne, niin siitä sekaan vaan ja prrrrrrrrt!

 

http://www.virtualpilots.fi/en/hist/WW2History-WindLuento.html

Maataistelulennot

 

Varsinaisia maataistelulentoja on suoritettu hyvin vähän hävittäjäkoneilla (BW, MS ja FA), sitä vastoin on usein etsintää suoritettaessa hyökätty junien, kolonnien ja yksinäisiä autoja ja kulkuneuvoja vastaan hyvällä menestyksellä. Hyökkäys suoritetaan jonomuodossa tarpeeksi suurin konevälein. Jonkin pitää aina olla ylhäällä ja pitää huoli siitä, ettei ilmasta käsin tule yllätystä. Junien kimppuun hyökättäessä pitää ampua veturia kuljettajankoppiin ja ammuttava höyrypannu rikki. Hyvä esimerkki on, kun kapt. Kokon 4 koneen parvi terrorisoi rataosaa Tihvinä-Lotinanpelto ampuen samalla lennolla 7 veturia puhki.

 

http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-MarttiLehtovaara.html

Jatkosota alkoi 25.6.1941. Lensimme suojauslentoja Hyvinkääältä Helsinkiin FR:llä kuitenkaan tapaamatta vihollista. Sitten tuli yllättäen tieto siirtymisestä Rantasalmelle Brewster-laivueeseen (LLv.24), Aholan lentueeseen. Rantasalmelta siirryttiin Lunkulaan, Laatokan rannalle, mistä LLv.26 oli siirtynyt Kannakselle. Lunkulasta lennettiin Brewstereilla muun muassa rautatie-tiedusteluja Uudesta-Laatokasta Muurmannin rataa pitkin. Partioitiin Syvärin rataa ja tuhottiin useita vetureita. Vetureista tuli höyryt pihalle, kun niitä ammuttiin. Uudessa-Laatokassa löydettiin lentokenttä, jossa oli lentokoneita. Päätettiin rynnäköidä kenttää. Ammuimme useita koneita maahan ja sain ammuttua I-153:n ilmassa savuamaan, mutta en nähnyt sen putoavan. Minä tuhosin kentälle kaksi venäläistä konetta. Päivän lennon jälkeen tuli ylimääräinen radiolähetys jossa kerrottiin suomalaisten hävittäjien tuhonneen muun muassa seitsemän veturia Syvärin radalla."

[Janne Kuutti 4]

Luin juuri äsken Lauri Pekurin elämänkerran sekä Onni Parosesta kertovan kirjan ja molemmissa kerrottiin veturien ammuskelusta. Pekurin kirjassa muistaakseni kerrottiin, että se oli useimmiten kiellettyä, mutta sitä tehtiin siitä huolimatta.

[Juha Lampi 270]

Hei!

Onhan sentään Lampi/Turkka, Viimeiset syöksykierteet, luku Kontupohja ja komentaja tuttu? Hemi-sedän hautajaisissa juttelin Väinö Pokelan kanssa tuosta sillä kertaa luvattomasta hyökkäyksestä. "Poke" naurahti, ettei oikein enää viitsi moisia muistella, mutta vinkkasi sitten sormellaan kertoen, että juuri samana aamuna hänen Brewsteriinsä oli asennettu päänsuojapanssari. Ilman sitä hän olisi kuulemma lyhentynyt ja tyhmentynyt tuona päivänä melkoisesti.

[Jukka Nisula 2 265]

On noita kertomuksia veturien puhkomisesta kyllä tullut luettua vuosikymmenten aikana eri muistelmakirjoista, kuten yllä muutkin toteavat. Nuo mainitut kirjat myös löytyy hyllystä ja muitakin tapauksia on tullut luettua. Sitten on Karhusen kirjat, joista yhdestä seuraavassa.

 

Jorma ”Joppe” Karhusen kirja Kuolevien kotkien laivue kertoo Lentolaivue 28:n eli  Morane-laivueen tarinan. Kirjaa, joka on painettu vuonna 1975 varten Karhunen on haastatellut laivueen lentäjiä, usea heistä mainitaan tietenkin kirjassa eri kohdissa. Sivulta 125 alkaen luvussa Kohti Itä-Karjalaa on kerrottu Moraneiden tekemistä hyökkäyksistä veturi- ja junakalustoa vastaan kesästä 1941 alkaen ja millaista taktiikkaa niissä käytettiin. Lainaan Karhusen tekstiä alla:

 

”Vihollisen rautatiekalusto oli ahkerassa käytössä linjalla Sorokka- Karhumäki. Päiväsaikaankin oli useita junia liikkeellä tuoden sotamateriaalia kohti Karhumäkeä, jonka puolustusta yritettiin lujittaa viimeiseen saakka.

 

Morane-lentäjien taktiikka näillä rynnäkkölennoilla oli seuraavanlainen. Suomalaisparvi lensi parin kilometrin etäisyydellä rautatiestä aivan puiden latvuksissa. Veturien savut ilmaisivat helposti kohteen olinpaikan. Parvenjohtajan valittua otollisen hyökkäyskohteen suuntasivat Moranet lentonsa kohti veturia. Nopea veto tulituksen aloituskorkeuteen ja sarjat veturin kylkeen. Nyt osoittautui herkkä tykinammuskin tehokkaaksi, sillä nähtävästi massavaikutukseltaan se teki siihen nyrkinmentävän reiän. Seurauksena oli veturien pysähtyminen höyryn virratessa suurena pilvenä taivaalle. Ja kyllä niissä vetureissa oli varikkomiehillekin töitä käsittelyn jälkeen.

 

Aluksi näitä veturien ja junien räimimisiä voitiin tehdä täysin rauhassa, sillä junissa ei ollut ilmatorjuntavaunuja ollenkaan. Silloin oli Morane-lentäjien helppo myös pommittaa kevein sirpalepommein junaa lentäen sen yli täysin rauhassa pituussuunnassa ja irrottaa räjähteet liukusyöksyssä. Osuminen oli milteipä varmaa, vaikkei näitä pommituksia liiemmin oltu edes harjoiteltu. Se kävi jetsulleen muutenkin. Sitten tilanne vähän vaikeutui, kun ilmatorjunta-aseet ilmaantuivat juniin. Nyt Morane-lentäjät joutuivat suunnittelemaan hyökkäystaktiikkansa  uudelleen. Huolettomasta räimimisestä oli luovuttava.

 

Kun ilmatorjunnalla suojattu juna oli näköpiirissä, lähestyi hyökkäävä Morane-osasto sitä niin matalalla kuin suinkin. Pyrkimys oli yllättää ilmatorjuntamiehet täysin. Junan kolkutus kiskoihin esti kuulemasta lähestyvien Morane-koneiden surinan.  Hieman ennen veturia nykäistiin koneen nokka vain vähän ylemmäksi ja suunnattiin heti kohti veturia. Samalla annettiin aseiden jo paukkua ja heti tulituksen jälkeen poistuttiin puiden latvuksia nuoleskellen. Useimmiten ilmatorjunta-aseiden kekälevyyhdit pyyhkivät tyhjää taivasta, sillä Moranet olivat jo pintalennossa näkymättömissä. Jos joku tavallista valppaampi ilmatorjuntamies ehti survaista kiiluvaisensa kohti tulittavia Morane-koneita, niin poikittaisesta lentosuunnasta johtuen tulitus jäi epätarkaksi, usein aivan summittaiseksi. Ampuja ei ehtinyt kääntää asettaan saadakseen oikean ennakon.

 

Jonkinlaisena ammattitaidon näyttönä on pidettävä sitä, ettei Morane-laivue tiettävästi menettänyt yhtään lentäjää näissä ”rautatieasioissa.”

 

 

edit: Seppo Porvarin kirjassa Hävittäjäveljekset sivulla 58 kerrotaan ylikersantti Urho "Pikku-Jätti" Lehtovaaran veturihyökkäyksistä Morane-hävittäjällä. Kirjassa mainitaan samalla sivulla, että Urho Lehtovaara oli hyvänä ampujana erikoistunut juuri junien ja veturien tuhoamiseen. Niitä tehtiin kun ilmataistelukosketuksiin ei päästy, ja maataistelulennot koettiin ilmataisteluiden jonkinlaisena korvikkeena.

 

Jukka

 

 

[Jukka Juutilainen 0]

No, jokainen joka on perehtynyt tarkemmin näihin Suomenkin sotajuttuihin, niin ostanut taulun em. tapahtumista...

 

 

 

 

...?

 

Herää kymysys, että mitäs uutta näissä nyt oli...?  ???

 

Montako taulua Martti olet ostanut tukeaksesi ilmailumuseon toimintaa...?

 

Eikös nuo jutut olleet selvää pässinlihaa suomalaisille sotapiloteille>

[Martti Kujansuu 180]

Herää kymysys, että mitäs uutta näissä nyt oli...?  ???

 

Nähdäkseni näistä veturien puhkomisista ei ole julkaistu ennen tarkkoja päivämääriä, paikkoja, lukumääriä j.n.e. Kuinka paljon vetureista poistettiin lopulta käytöstä? Ilmasotatutkimus yleensäkin eri maissa näyttää pyörivän lähinnä hävittäjälentäjien pudotusluetteloiden ympärillä.

[Jukka Juutilainen 0]

OK. Selitys hyväksytty. Jatkakaa. 

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

[Antti Lappalainen 160]

Minä ainakin nostan hattua kaikille niille, jotka jaksavat penkoa lähes loputtomia arkistohyllyjä ja tuoda esille uutta ja ennenjulkaistua tietoa sotahistoriasta ja suomalaisesta ilmailuhistoriasta. Kuvia ja kirjoja toki saa rahalla.

[Jukka Nisula 2 265]

Matin kaipaamia muistelmia lisää. Ilmari Juutilainen kertoo kirjassa Punalentäjien kiusana, sivut 95-96:

 

"Joulu oli ohitettu ja elelimme tammikuun 1942 loppupuolta. Ilmarintamalla oli ollut koko ajan hyvin hiljaista; ohjelmassa oli vain tiedustelulentoja ja muutamia puhkiammuttuja vetureita Muurmannin radalla.

 

Kun junat olivat maaleina, ja hyökkäsimme veturin kimppuun, niin vielä sen ollessa liikkeellä alkoi miehistö hyppiä radan viereen kieriskellen kuin lapset ratavallilla. Junat pysähtyivät aina, kun päästimme höyryn veturista pihalle. Höyrypilvet nousivat korkeina patsaina pakkastaivaalle junan vähitellen seisahtuessa. Ainoastaan ilmatorjuntavaunuista ja asemilta ampuivat aseet häiritsivät tätä hyödyllistä aherrustamme, mutta eivät kuitenkaan voineet sitä estää. Varmaankaan Neuvostoliiton rautatielaitos ei ollut kanssamme yhtä harrastuksemme hyödyllisyydestä."

 

Illun laivue oli 24:nen, tukikohtana Kontupohjan jääkenttä ja koneena Brewster eli "bruusteri". Sen karkeakaliiperiset Coltit näköjään riittivät puhkaisemaan veturin kyljen siinä kuin "murjaanimiestenkin" eli tykillä varustetun Moranen

ammukset.

 

Toinen muistelma kirjasta Antti Tani, Jatkosodan ässä, sivu 142:

"Siinä vaiheessa vänrikki Inehmo oli ilmeisesti tullut siihen tulokseen, että olisi heidän jotain kait tehtäväkin, eikä vain lentää. Hän veti parvensa takaisin etelään pitkin Muurmannin rataa. Lentäessään 1 500 metrissä he huomasivat, kuinka veturi oli tulossa kohti rautatieasemaa vetäen perässään muutamaa vaunua. Byrsyjagin asema oli toinen venäläisten hallussa oleva asema Nopsan seisakkeen jälkeen, ja jotain ilmatorjuntatulta sieltä näytti kohdistuvan heihin. Juna vaikutti pysähtyneen aseman lähellä olevaa kallioleikkaukseen. Ilmeisesti heidät oli huomattu, ja louhos antaisi junalle hieman suojaa hyökkäykseltä.

 

Vänrikki Inehmo vaaputti hyökkäysmerkin, he asettuivat jonomuodostelmaan, ja yksi toisensa perästä he hyökkäsivät junan kimppuun kello 13:n aikaan. Veturi oli paras maali Moraneiden tykeille ja konekivääreille. Hyökkäyksen jälkeen itse kukin alkoi ihmetellä, minne Inehmon kone oli joutunut. Siitä ei näkynyt jälkeäkään...jne"

 

Tämä hyökkäys junaa vastaan tapahtui Itä-Karjalassa Liistepohjan suunnalla 26.12.1941 ja vänrikki Martti Inehmon koneena oli Morane MS-618 ja kyseessä Lentolaivue 28. Inehmo oli joutunut tekemään koneellaan pakkolaskun ja ampui itsensä, ettei joutunut vihollispartion käsiin. Tämä tapaus on hieman ristiriidassa Joppe Karhusen vuonna -75 kirjassaan "Kuolevien kotkien laivue" esittämää lausetta vastaan, että "jonkinlaisena ammattitaidon näyttönä on pidettävä sitä, ettei Morane-laivue tiettävästi menettänyt yhtään lentäjää näissä ”rautatieasioissa.” Inehmon koneen putoaminen jäi ilman selitystä, luultavasti se sai osuman aseman it-tulesta.

 

Jukka

 

 

 

 

[Jukka Nisula 2 265]

Laitetaanpa vielä yksi muistelu edellä mainitusta Joppe Karhusen kirjasta Kuolevien kotkien laivue, sivuilta 191-192. Siinä Urho Sakari Lehtovaara eli "Pikku-Jätti" kirjoittaa kirjeessä veljelleen hävittäjälentäjä Martti Lehtovaaralle. Kirjeen ajankohta on loppuvuosi 1941, kun Lentolaivue 28 siirtyi Moraneineen Viitanan kentälle Itä-Karjalaan Petroskoin liepeille. Ilmataistelut vähenivät vihollisen passiivisen ilmatoiminnan takia ja tärkeät tiedustelulennot ja rynnäkkötoiminta huonossa säässä maavoimien tukemiseksi jatkui.

 

”Muistatkos kun pikkupoikina uneksimme veturinkuljettajan ihanneammatista? Olen hymyillyt niille ajatuksille itsekseni ajaessani itäkarjalaisen metsämaaston yläpuolella aivan pintalentoa ja tähystellyt veturinsavuja taivaanrantaa vasten. Minusta on olojen pakosta tullut veturien tuhooja, kun en ilmassa saa peuhata vihollislentäjien kanssa ollenkaan. Sitten viimeisen rysäyksen -  muistanet ne kolme punahävittäjää – en ole saanut tililleni yhtäkään kappaletta. Aluksi vähän hermoilin noin vain pinnan alla, kun kaikki näytti menevän lekkeripeliksi täällä Äänisen rannoilla. Punalentäjät välttävät taistelua kuin ruttoa. Ovat varmaan saaneet käskyn lentokaluston säästämiseksi, kun saksmanneja vastaan käydyssä sodassa ovat menettäneet kosolti koneita. Nyt pelaavat `kissa-hiiri` -leikkiä. Mutta nyt olen innostunut näihin vetureihin ja niiden puutteessa viholliskolonnien tulitukseen. Osaan etsiä kuljetusjunat savujen perusteella jo etäältä. Suunnittelen nopeasti hyökkäystapani päästäkseni asemien ulkopuolella junan kimppuun. Ensin vetäisen sarjan suoraan veturin kyljestä pannuun. Ylensä yksi tuli-isku riittää. Sitten suolaan vielä pitkin pituuttaan koko junaa. Väliin syttyy komeitakin roihuja polttoaineiden tai ruudin ansiosta. Useimmiten kyllä veturin höyrypilvi jää ainoaksi merkiksi hyökkäyksestäni. Tilini on noussut veturien osalta kuudeksi. Kaipa siitä on jotain hyötyä sotatoimillemme. Maajoukkojen osassa ei ole hurraamista: kurjat kelit ja kaamea korpimaasto... Olen sentään lentäjä, vaikkei taivas tarjoakaan pitopöytää näillä maisemilla. Mutta kyllä sekin vaihe vielä tulee, siitä olen vakuutettu. Päivää parempaa odotellessani koetan täyttää velvollisuuteni viimeistä piirtoa myöten tiedustelu- ja rynnäkkölennoilla. Ja sittenhän taas kerran on mukava kokea ilmataistelun hurmaa...”

 

Jukka

[Guest AD]

Mitäs tuossa Juutilaisen Jukan Blenheimin "Matalalento" harjoituksessa tapahtuu? Mielenkiintoinen tarina?

[Jukka Nisula 2 265]

Muutama maininta kirjasta Hävittäjäveljekset (Seppo Porvali), kyseessä Lentolaivue 28.

 

1. syyskuuta (1941) luutnantti Luparin parvi kohtasi Viiksjärvellä kahdeksan I-153 -konetta ammuskelemassa suomalaisia joukkoja. Kolme Tsaikkaa pakeni heti, muut jäivät ilmataisteluun. Yhden tultua alasammutuksi loputkin irtaantuivat. Paluulennolla Moranet ampuivat yhden veturin puhki Säämäjärvellä. Luutnantti T.Hyrkki määrättiin 1. lentueen päällikösksi.

 

8. syyskuuta (1941) suoritti 1.lentue tiedustelulennon Bulajevaan. Kohdatusta neljästä I-16- koneesta ammuttiin kaksi alas, 35 vaunun junaa pommitettiin ja veturi ammuttiin puhki.

 

 

Jukka

[Vesa Viero 71]

Tervehdys kaikille

Ei niitä vetureita pysty kiväärikaliberilla puhkomaan.

Luin jokin aika sitten asiantuntijan kirjoituksen.

En vaan muista mistä. Olisiko ollut Resiina lehti.

On senverran paksua rautaa ettei mene läpi ja

jos menikin niin jäi seuraavaan kerrokseen , joka

oli jossain veturissa puuta.

Jos onnistuttiin tekemään reikä niin sen pystyi paikkaamaan

puutapilla ( sama menetelmä kuin sukellusveneissä ).

Ja matka jatkui  vaikka oli reikäkin.

Usein veturimiehet laskivat höyryä ulos hämäysmielessä kun

joutuivat hyökkäyksen kohteeksi ja hyökkääjä luuli tuhonneensa veturin.

Ampumisista vaan pientä kiusaa . Pieni hyöty

mutta suuri riski.            Terv Vesa

[Jukka Nisula 2 265]

Youtubessa on pätkiä, jossa kiväärikaliiberiset P-51 Mustangit ja P-47 Thunderboltit ampuvat junia ja puhkovat vetureita kiväärikaliiberisilla aseillaan (12,7 mm). Alla olevassa filmissä mm. kohdissa 1 min 26 sek sekä 2 min 54 sek näkyy kuinka saksalaisten vetureista lentää ns. "ilmat pihalle". Tästä filmistä voi hyvin päätellä että läpi menee. Miksi siis suomalaisten Brewsterien samankaliiberiset Coltit eivät olisi puhkaisseet venäläisten vetureiden pannua samalla lailla? Ovatko siis suomalaisten lentäjien kertomukset ja viralliset taistelukertomukset vain satua? En usko.

 

Veturien puhkomista kk:lla.

 

 

Antti Tania lainatakseni edeltä: "Minäkin olen monta junaa pysäyttänyt, veturia ampunut seulaks. Se on tuolta sivusta kun veturiakin ampuu, se on pitkä väli, siihen kun ropottaa reikiä. Sehän ei ole panssaroitu vaikka se on peltiä, siitähän menee luoti läpi. Se rupes höyryämään, koko veturin nokan matkalta nousi höyryt pellolle. Siinä on pojilla hommaa, kun ne korjaa."

 

Mielenkiintoinen aihe taas kerran.

 

Jukka

 

[Markku Kanninen 447]

Kirjassa "Viimeiset syöksykierteet" H. Lampi-Y.Turkka WSOY 1967. Yrjö Turkka muistellee sivuilla 89-96 kuinka hän ja koko viiden koneen BW-pulja eräällä tiedustelulennolla innostui ammuskelemaan junaa. Junan it saa neljään koneeseen osumia. Tukikohdassa lentueenpäällikkö oli haukkunut "Papan" että: "kenen luvalla tulitaisteluun oli ryhdytty nimenomaisesta kiellosta huolimatta?...tässä oltiin menettää neljä lonetta ja saatiin aikaan muutamia pieniä reikiä veturin pannuun..." Kun Turkka oli vienyt koneensa Tiikjärveltä Kontunpohjaan oli laivueen komentaja (G. Magnusson ) jatkanut ripitystä koska hän oli nimenomaan antanut kaikille lentueille määräyksen, ettei tiedustelulennoilla ryhdytä mihinkään tulitaisteluun ilman pakottavaa syytä. Komentajan ratkaisu oli jo sodan alussa ollut: hävittäjät käytetään nimenomaan ilmasta tulevien hyökkäysten torjuntaan ei maataisteluihin...

Markku

[Juha Lampi 270]

Juu, Markku, juuri tätä nimenomaista luvatonta tapausta muistelin tuossa ylempänä. Hemi-setäni ei - kuten ei "Pokekaan" - kovasti välittänyt juuri tätä muistella, vaikka monista asioista turisimmekin.

[Markku Kanninen 447]

Kyllä mutta luin tuon jutun läpi äsken ja siinä todetaan, että nuo "maataistelulennot" olivat laivueenlkomentajan käskyllä kokonaan kiellettyjä eikä vain tuossa yksittäisessä tapauksessa ainakin hävittäjälaivue 24:ssä. Tuossa on siteerattu myös Juutilaisen kirjaa mutta muistiko Illu kertoa että oli junia ammuskellut vastoin komentajansa käskyä...

Markku 

[Jukka Nisula 2 265]

Kyllä mutta luin tuon jutun läpi äsken ja siinä todetaan, että nuo "maataistelulennot" olivat laivueenlkomentajan käskyllä kokonaan kiellettyjä eikä vain tuossa yksittäisessä tapauksessa ainakin hävittäjälaivue 24:ssä. Tuossa on siteerattu myös Juutilaisen kirjaa mutta muistiko Illu kertoa että oli junia ammuskellut vastoin komentajansa käskyä...

Markku 

 

Tunnettua historiaahan on juuri se, että hyökkäyssodassa kesästä 1941 lähtien Karjalan Armeijan komentaja olisi halunnut johtoonsa ilmavoimiemme pommitus- tiedustelu- ja hävittäjäkonekaluston käytettäväksi aivan etulinjassa ja etulinjan lentokentillä lähellä sotatoimia sekä eritoten maataistelutoimissa jalkaväen maahyökkäyksen tukemisessa. Tästä tuli kuitenkin eriäviä mielipiteitä ilmavoimien ylimmässä johdossa Karjalan Armeijan komentajan kanssa. Jopa henkilöitä jouduttiin erimielisyyksien seurauksena vaihtamaan tässä vaiheessa. Talvisodan kokemukset opettivat, että etulinjassa ja rynnäkkötoiminnassa koneet olivat haavoittumimmillaan. Lentorykmentti 2:n komentaja ei suostunut hävittäjien viemistä liian eteen, eikä halunnut käyttää hävittäjäkoneita rynnäköintiin. Ilmavoimien komentaja oli samaa mieltä, ja rajoitti tätä toimintaa. Hän myös käskytti ja rajoitti itse suoraan laivueiden tekemisiä kaluston säästämiseksi ja pitääkseen rykmentin toimintakykyisenä. Näin ollen laivueiden tehtävien välillä oli eroja, ja ei ole olenkaan ihmeellistä että esim. Lentolaivue 24:n Brewstereiltä jossakin vaiheessa kiellettiin maataistelut.

 

Kuitenkin tällaisia sotatilanteen vaatimia erityistehtäviä, kuten Martin ensimmäisessä viestissä ja niiden linkeissä Kansallisarkiston papereihin ilmenee, jouduttiin varmastikin tekemään. Muurmannin radan junakuljetukset oli saatava pysähtymään loppuvuonna -41, kuten ilmavoimien käskystä ilmenee. Ja niihin käytettiin pommikoneiden lisäksi myös hävittäjäkoneita, pääasiassa Lentolaivuetta 28 Moraneineen.

 

Jukka

[Topi Falkenberg 412]

Ja niihin käytettiin hävittäjäkoneita, pääasiassa Lentolaivuetta 28 Moraneineen.

Jukka

 

Moranen aseistus oli kuitenkin kai aika heikko tämän tyyliseen toimintaan? Ehkä Vesan aiemassa viestissä on pohdittu juuri tämän ranskalaisen 7,5 mm kk-kaliberin läpäisykykyä? Keskiaseena oli karkeampia kuulia käyttävä epäluotettava ranskalainen tykki sekä myöhemmin 12,7 mm kk, mutta kuitenkin vain yksi kpl / per kone, heikko esitys liittoutuneiden videossa käyttämiin vehkeisiin verrattuna. Aika paljon helpommalla taisivat veliveturivenäläiset päästä korjaushommissaan?

 

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon suomalaisten maa- ja ilmasotatoimet loppujen lopuksi vaikuttivat Muurmannin radan välityskykyyn.

[Harri Lonnqvist 0]

Moranen aseistus oli kuitenkin kai aika heikko tämän tyyliseen toimintaan? Ehkä Vesan aiemassa viestissä on pohdittu juuri tämän ranskalaisen 7,5 mm kk-kaliberin läpäisykykyä? Keskiaseena oli karkeampia kuulia käyttävä epäluotettava ranskalainen tykki sekä myöhemmin 12,7 mm kk, mutta kuitenkin vain yksi kpl / per kone, heikko esitys liittoutuneiden videossa käyttämiin vehkeisiin verrattuna. Aika paljon helpommalla taisivat veliveturivenäläiset päästä korjaushommissaan?

 

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon suomalaisten maa- ja ilmasotatoimet loppujen lopuksi vaikuttivat Muurmannin radan välityskykyyn.

 

Moro!

 

Itse IT:kolla(ITKK 12,7mm) palveluksessa paljonkin ampunut,heittämällä panssariluodilla n.20-30mm terästä 500m..

 

Saatiin satikkaa siitä kun ammuttiin reiluun kilometriin ja osui juuri rakennettuun maalirataan kun ei ollut tarpeeksi vallia suojana.

 

Harri

 

 

[Jukka Nisula 2 265]

Moro!

 

Itse IT:kolla(ITKK 12,7mm) palveluksessa paljonkin ampunut,heittämällä panssariluodilla n.20-30mm terästä 500m..

 

Saatiin satikkaa siitä kun ammuttiin reiluun kilometriin ja osui juuri rakennettuun maalirataan kun ei ollut tarpeeksi vallia suojana.

 

Harri

 

 

Juu Harri, näin arvelinkin.

 

Tämä veturien pannujen puhkaiseminen kiväärikaliiberisilla aseilla on aiheuttanut keskustelua eri piireissä. Olin yhteydessä Pauli Saloon, joka on ase-asiantuntija, ammattisotilas evp ja nykyinen harrastelentäjä. Pauli antoi tietojansa tänne. Kiväärien tiedot on Paulin kirjasta Tarkka-ampuja 2 ja Mersun tiedot Pitkäsen ja Simpasen kirjasta Suomalaiset sotilaspatruunat 1918-1945.

 

Pauli sanoi, että luettuaan Vesan viestin vaikuttaa oudolta, että jos paineen takia pannu pitää olla esim 10 mm terästä, niin sen sitten voisi paikata puutapilla. Toki tuon reikäisen pannun sai korjattua ehkä hitsaamalla eikä vaurion korjaaminen kestä päiviä. Pauli antoi panssariluotien läpäisystä seuraavia tietoja:

 

"Muutama esimerkki läpäisyistä. Suomalaisen nykyisen tarkkuuskiväärin 8,6 mm halkaisijaltaan oleva 16,2 grammaa painava panssariluoti menee 500 metrin päästä 15 mm panssariteräksen läpi 90 asteen kulmassa (kovuus HB400). Se menee siis helposti esim. BTR-60 kuljetuspanssarivaunun kyljestä läpi tuolta matkalta. Vaunu on panssariterästä. Veturin pannussa on tavallista terästä.

 

Tavallisella 308 (halkaisija 7,62 mm) kaliberin hirvikiväärillä läpäistään panssariluodilla 7 mm panssariterästä 500 metrin päästä 90 asteen kulmalla. Ammuttaessa samalla patruunalla pehmeää teräslevyä on läpäisy 300 metrin matkalta 15 mm.

 

Suomalaisen rynnäkkökiväärin 8 gramman painoinen panssariluoti läpäisee HB300 panssariterästä 100 metrin matkalta 10 mm.

 

Mersun MG131 konekiväärin patruunasta löytyy seuraava tieto. Kaliberi 13x64B. Panssaripäivävalojuovaluoti (Panzergranatpatrone Leuchtspur)oli 50 mm pitkä ja 38,5g painava. Lähtönopeus 710 - 770 m/s. Läpäisykyvyksi ilmoitetaan 10 mm panssariterästä 100 metrin päästä, kun iskukulma on 60 astetta. Eli menee hyvin loivallakin kulmalla panssariteräksestä läpi."

 

Pauli

 

 

[Martti Kujansuu 180]

Päämajan Operatiivisen osaston Ilmavoimatoimiston virallisten tilastojen mukaan 22. kesäkuuta 1941 ja 30. marraskuuta 1943 välisenä aikana ammuttiin liikuntakyvyttömäksi yhteensä 63 veturia. Näistä 5/6 puhkaistiin siis vuoden 1941 aikana.

[Topi Falkenberg 412]

Päämajan Operatiivisen osaston Ilmavoimatoimiston virallisten tilastojen mukaan 22. kesäkuuta 1941 ja 30. marraskuuta 1943 välisenä aikana ammuttiin liikuntakyvyttömäksi yhteensä 63 veturia. Näistä 5/6 puhkaistiin siis vuoden 1941 aikana.

 

Tuo ajanjakso on päivissä melkein 900, ja jos joka päivä radalla liikkui vaikkapa kaksi junaan suuntaansa, niin kovaa riskinottoahan näiden 63 junan ampuminen liikuntakyvyttömäksi on ollut. Toiminta tietysti piti toverit hereillä, ja sitoi ilmatorjuntaa sekä neuvostoilmavoimia painopistesuunnalle.

[Jukka Nisula 2 265]

Sain toiseltakin suunnalta tietoa, nimittäin parilta rautatieammattilaiselta. Tuolla edellä viestissä mainittu kattilan puukerros pistää kuulemma ihmetyttämään. Samoin puutapit:

 

"Puhki menee, jos käytetään panssarisytytysluoteja, mutta tavanomaisilla onkin jo sattuman kauppaa. Toisaalta riippuu siitä mihin kohtaan luoti osuu. Tulipesän seutuvilla ei mene läpi mikään, mutta taas jos osutaan kattilan ulkopuoleiseen höyryputkeen, niin läpi menee että heilahtaa. Sekin pitää huomioida, että kaikki paineenalaiset alueet ovat muodoiltaan pyöreitä, joten justiinsa pitää osua, ettei luoti lähde kimpoamaan."

 

Veturin kylkiteräksen tai pellin alle puusta laitetut kerrokset pistävät tietolähteeni myös ymmälle. Hän kertoo näin. "Toinen tietolähteeni, raskaan sarjan höyryveturiharrastaja, höyryveturin kuljettajan poika ja upseeri Evp ei ole koskaan kuullutkaan semmoisesta. Eikä niitä kattiloita millään puutapilla paikkailla, sillä kattilapaine on veturimallista riippuen 14-20 baaria. Ulkoa isketty tappi kyllä lentää helevettiin siitä reiästä alta aikayksikön, ja melkoinen shamaani pitää olla, joka sen sieltä sisäpuolelta käy laittamassa. Normaalisti kattilaveden lämpötila on noin 200 astetta celsiusta, ja sillä jäähdytetään tulipesän kattoa jossa lämpö on noin 700 astetta."

 

Että tämmöisiä mietteitä...

 

Jukka

 

[Orvo Välilä 3]

Tervehdys kaikille

Ei niitä vetureita pysty kiväärikaliberilla puhkomaan.

 

Youtubessa on pätkiä, jossa kiväärikaliiberiset P-51 Mustangit ja P-47 Thunderboltit ampuvat junia ja puhkovat vetureita kiväärikaliiberisilla aseillaan (12,7 mm).

 

Niin no....

 

Kiväärikaliperin ( yleensä 7.62mm tai 7.9mm tai vastaavaa) läpäisykyky kuitenkin on jotain aivan eri kuin 12.7mm tai 13mm lentokoneaseiden joihin on kuitenkin saatavissa panssari-, sytytys- tahi muita erikoisammuksia.

 

Tiedetään, tiedetään, onhan toki olemassa puolen tuuman tai isompiakin kivääreiksi luokiteltavia aseita kuten Barret jne. mutta kuitenkin eri luokan aseista ainakin tuohon aikaan on ollut toki kyse.