Ari Simonen

Palolentoketju

80 viestiä aiheessa

Eli avataan tälläinen palolentämistä käsittelevä ketju kun tässä foorumissa yleensä on ollut aiheesta vähän keskustelua. Kysymyksiä saa esittää..vastaillaan parhaan kykymme mukaan. Omassa kerhossa ( Keski-Karjalan Ilmailukerho) palolennot käynnistyivät reilu viikko sitten. Kerhomme lentää Suomen itäisintä reittiä 14 joka lähtee Kiteeltä suuntautuen Ilomantsin Hattuvaaraan josta käännetään Lieksan Kitsiin ja sieltä Rääkkylän Rasivaaraan josta käännnös takaisin kotikentälle Kiteelle. Normaali palolento ajallisesti kestää pari tuntia jos ei tule opastustilanteita. Palolennot käynnistyvät kun Ilmatieteen laitoksen määrittämä metsäpalolentoindeksi saavuttaa arvon 4,0 käytännössä silloin tulee myös metsäpalovaroitus voimaan. Kuluneen viikon aikana on palokoneemme tehnyt ainakin yhden ensihavainnon metsäpalosta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Millä kaikilla paikkakunnilla palolentoja nykyään tehdään? Tai miltä kaikilta lentopaikolta niitä operoidaan?

Käytännössä palolentotoiminta kattaa koko Suomen, vanhassa Uudenmaan läänissä ei taida palolentoreittiä olla kun on niin tiheästi asuttu. Palolentoreittejä on muistaakseni 26.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko Kiteeltä tai Joensuusta lennettävillä palolennoilla etukäteen sovittua menetelmää, jos olisi tarve käydä Venäjän puolella tarkastamassa mahdollinen palonalku?

Seppo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lennämme Kymistä, (Lappeenrannasta, Imatralta ja Utista) 'Kaakonkulman' reittiä 9. Palolennolla voidaan tarvittaessa käydä tunnistusvyöhykkeellä (ADIZ) katsomassa kummalla puolella rajaa palaa, mutta rajan yli ei ole mitään asiaa. Venäjänpuoleisista paloista tehdään yleensä merkintä raporttiin, mutta paikannus on aika ylikalkainen, eikä se tieto käsittääkseni rajan yli 'automaattisesti' välity.

Sammutustoiminta Venäjän puolella ei kuitenkaan  ole ollut kovin aktiivista - sama kohde on voinut palaa kauankin. Suomen paloviranomainen on kertonut, että meillä maastopaloon lähdetään heti 'voimalla' tarkoituksena sammuttaa se heti alkuvaiheessa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko Kiteeltä tai Joensuusta lennettävillä palolennoilla etukäteen sovittua menetelmää, jos olisi tarve käydä Venäjän puolella tarkastamassa mahdollinen palonalku?

Seppo

Venäjän puolelle ei mennä. Käytännön rajana on EF R28, onpa sinnekkin joskus lupaa pyydetty ja saatu. Venäjän savut paikallistetaan esim. Hattuvaarasta itään 20 km,viisi kilometriä Venäjän puolella. Normaali paikallistus Suomen puolella,lennetään palopaikan ylle ja otetaan GPS goordinaatit.

Edit. Lisätään vielä että palolentoreittimme 14 vie osin ADIZ vyöhykkeelle.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuosta Venäjän rajasta...olin -90 luvun puolivälissä tyypillisellä iltahupilennolla Joensuusta käsin suunnalla Kitee-Tuupovaara-Ilomantsi. Kiteelle päin mennessä kiinnitin huomiota poikkeuksellisen voimakkaaseen savunmuodostukseen idässä. Kyselin lennonjohdolta oliko tietoa aiheuttajasta tai tullut jo ilmoituksia aiemmin. Ei ollut. Sen sijaan tuli pyyntö paikallistaa savun alkulähde. Hupilento muuttuikin yllättäen palolennoksi. Haarukoin ristisuuntimilla summittaiseksi paikaksi Mutalahden tienoon rajanpinnassa ja olin siinä uskossa että kyllä se Suomen puolella on. Uusi pyyntö tuli mennä paikan päälle varmistamaan tarkka sijainti. Tuohon aikaan ei GPS:jä kulkenut vielä mukana, joten lennonjohto oli (aiheestakin) huolissaan sijainnista. Kyseli useaan kertaan olenko varmasti kartalla. Luvat ADIZi:lle tulivat tuossa tuokiossa ja samalla vielä ilmoitus, että olen varmuudeksi vielä PV:n tutkaseurannassa. Ilmeisesti Ilmavoimilta oli pyydetty virka-apua Kuopiosta. Hetkeä myöhemmin vielä tuli uusi tarkennus, että lupa myös rajavyöhykkeelle R28 käymiseen on tarvittaessa, Rajavartiosto on informoitu asiassa. Mutta ei yhtään pidemmälle.

Savutuspaikan lähestyessä kävi selväksi, että arvioni oli mennyt pieleen itä-länsisuunnassa. Varsinainen palopaikka olikin Venäjän puolella rajan ylittävän järven itärannalla ja aika laajana. Jäin hetkeksi pyörimään Mutalahden päälle ja ilmoitin nyt varmaksi, että palo on Venäjän puolella. Samalla tuli lennonjohdon kautta tutkavahvistus sijainnistani ja vahvistus että myös Rajan miehet ovat tunnistaneet lentoni sekä pyyntö palata takaisin EFJO:oon.

Laskeutumisen jälkeen tuli vielä pyyntö tulla torniin tekemään raportti lennosta ja samalla selvisi, että lennon kulupuoli menee sitten "virman piikkiin", joten sekin puoli hoitui asiallisesti. Kaikkineen tapauksesta jäi vahva kuva siitä, että koneistot (joita ei tule aina ajatelleeksi) ovat tai ainakin olivat silloin hyvässä valmiudessa, kun tilanne tulee eteen. Toivottavasti myös jatkossa, vaikka kaikesta säästetään....

Niin ja se itse metsäpalo....se saikin sitten palaa liki kuukauden. Venäjällä taisi olla periaate, että luonto /aika hoitaa kun asutusta ei ole vieressä. Itävirtauksella savu- ja hajuhaittoja riitti pitkälti naapuriin asti.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuten edellä käiv ilmi: Jos tällaiselta lennolla joudutaan ADIZ-vyöhykkeelle, hoitaa aluelennonjohto muodollisuudet kuntoon yleensä muutamissa minuuteissa. Rajoitus- ja notamoiduille vaara-alueille meno täytyy pohtia tapauskohtisesti- Yleensä onnistunee, mutta ei ei ole taattua. Tarvittaessa voi läheinen ATS-palveluelin toimia linkkinä ilma-aluksen ja aluelennonjohdon välillä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

   Monesti toivoisi,että paloviranomaiset aktiivisemmin informeeraisivat lehdistöä kulovalvontakoneen osuudesta palon ensihavaintoon sekä muutenkin avunannosta sammutustyöhön. Liian usein saa lukea metsäpaloista,ilman mainintaa kulokoneen osuudesta,vaikka tietää siellä koneella olleen merkittävä rooli palon löytymisessä sekä sammutustyössä. Vois olla nuo niukat määrärahat hiukan löysemmässä,kun saatais näkyvyyttä kulovalvontakoneiden tärkeälle roolille.

   Ymmärtääkseni Avi kyllä kiitettävästi tiedostaa lentovalvonnan tärkeyden,ainakin heidän taholtaan on julkilausuttu mielipide,että yksikin ajoissa havaittu palo saattaa jo tuoda takaisin reitin valvontakustannukset kesän osalta.

   Eli,kannattaa silloin tällöin nykäistä tuttua palomiestä hihasta ja vaikkapa pullakahville ;)

Kyllä meillä ainakin on ollut melko useinkin toimittajia matkassa ja kohtuu isoja lehtijuttujakin tehty. Eli on täällä ainakin yritetty nostaa tietoisuutta

Onko muut vielä ottaneet samaa käytäntöä kuin meillä, eli paikallisesta sopimuspalokunnasta otetaan tähystäjä mukaan lennolle?

Lehtijuttuja on tehty joo ja palomiehiä käytetty,vaikka tuo "palomiestähystäjä" ei nyt sitä kerhotoimintaa parhaimmillaan olekaan.Palomies on joka tapauksessa ammattilainen,niin virven käytössä,kuin tilanteiden hahmottamisessakin. Siis käytännössä vapauttaa pilotin lentämään,niin reitillä,kuin vaativissakin tilanteissa. Ellei nyt sitten tuolla palomiehellä satu olemaan "muovipussisyndroomaa",mutta kyllä he sitten karsiutuvat ulos rivistä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään palolennolla teimme kesän ensimmäisen havainnon Venäjän metsäpaloista. Lieksan Kitsistä suuntaan 030 arviolta vähintäänkin 30 km rajasta savusi. Välimaastoon jäävä Venäjän Lentiira on noin 20 km rajasta ja tämä savu oli selvästi kauempana. Eiköhän viikon sisällä savua jo usemmassa paikassa jos sää jatkuu tällaisena.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lehtijuttuja on tehty joo ja palomiehiä käytetty,vaikka tuo "palomiestähystäjä" ei nyt sitä kerhotoimintaa parhaimmillaan olekaan.Palomies on joka tapauksessa ammattilainen,niin virven käytössä,kuin tilanteiden hahmottamisessakin. Siis käytännössä vapauttaa pilotin lentämään,niin reitillä,kuin vaativissakin tilanteissa. Ellei nyt sitten tuolla palomiehellä satu olemaan "muovipussisyndroomaa",mutta kyllä he sitten karsiutuvat ulos rivistä.

Joo en tarkoittanutkaan tällä palomiestä viranomaisena, vaan meitä sopimuspalokuntalaisia (eli kansankielellä VPK:laisia). Itselläni ei minkään sortin lupakirjaa lentäviin härveleihin ole, niin olen saanut kytkettyä ilmailun palokuntatoimintaan palolentojen kautta. Ja tämän myötä olemme saaneet hyvät välit Jukolan Pilotteihin ja teemme myös muuta yhteistyötä.

Tämän myötä olen päässyt kuin "siivellä" mukaan mukavaan lentoporukkaan!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Metsäpaloindeksi on ollut Pohjois-Karjalassa jo viidettä päivää yli 5,0 ja tänään alkoikin kahden palolennon päivät. Venäläiset polttavat nyt metsää, kolme metsäpaloa näkyy itäisellä reitillä 14. Hattuvaarasta suuntaan 060  30km rajasta ja kaksi suurta metsäpaloa Kitsistä suuntaan 020 ja 030 ,lähin 40km rajasta ja toinen paljon kauempana. Näistä tuli savua Suomeen Ruunaan korkeuksille.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

  Etelä-pohjanmaan indeksit nyt alla kahden,vaikka viikko sitten lennettiin jo kahtakin keikkaa päivässä.Maasto on niin märkää ettei edes ukkoset aiheuta lähtöjä,muuta kuin rakennuspaloihin palokunnalle. No,kukaan täällä ei enää lisää vettä toivo tähän hätään!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään