Tatu Koiranen

Transponderivaatimukset EFHK:n lähistölle

131 viestiä aiheessa

On niitä purjekoneita ollut siellä missä niiden ei olisi pitänyt olla, valitettavasti. Myös muualla kuin EFHK:n TMA:n tai CTR:n sisällä.

Itse Nummelassa paljon ilmailleena pidän asian olevan Nummelan osalta jollain tasolla hallussa. Asia on siellä koulutuksessa erittäin hyvin esillä. Sitten on niitä jotka ovat saaneet koulutuksensa muualla väljemmillä tulkinnoilla. Sellaista seikkailua kerran seurasin ja asiasta tehtiin kyllä lappu. Veijari ei katsonut tarvitsevansa karttaa lennolla kun ei aikonut mennä kauas....

Uskoisin että nykyään kartta kulkee mukana.

Koitin hieman selvitellä miten muualla euroopassa TMZ:t on toteutettu. En ole ihan varma oliko tämä Trafin versio asiasta selkein.

-M-

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aihetta vähän sivuten. Yhdessä viestissä mainittiin purtsikoiden pilvessä tehtävät nousut korkealle. Harrastelajia tarkemmin tuntematta, millä määräyksellä mahdollistetaan purtsikoiden pilvilentotoiminta?

p

Mutta eihän IFR-lentotoimintaakaan varten ole erillistä määräystä? Taitaa olla on vain vaatimuksia lentäjille ja ilma-alukselle. Pilvilentoa koskevat määräykset on annettu OPS M8-6:ssa (PURJELENTOKONEIDEN VÄHIMMÄISVARUSTUS) ja PEL M2-41 (PURJELENTÄJÄN LUPAKIRJA)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa jälkimmäisessä olevia pykäliä juuri haeskelin. Tunnetaanko vastaavat oikeudet muuten myös ulkomailla vai onko kyseessä vain kansallinen oikeutus?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa jälkimmäisessä olevia pykäliä juuri haeskelin. Tunnetaanko vastaavat oikeudet muuten myös ulkomailla vai onko kyseessä vain kansallinen oikeutus?

Tietääkseni joissakin Euroopan maissa harrastetaan pilvipurjelentoa, kuten Puolassa. Nuo ovat puhtaasti kansallisia määräyksiä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli tää on sitten toinen poikkeus SVFR:n lisäksi jolloin voi lentää VFR:ää IMC:ssä. Olin siinä uskossa, että erityis-VFR oli ainoa laatuaan.....

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli tää on sitten toinen poikkeus SVFR:n lisäksi jolloin voi lentää VFR:ää IMC:ssä. Olin siinä uskossa, että erityis-VFR oli ainoa laatuaan.....

Käsittääkseni pilvilento ei ole VFR lentämistä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käsittääkseni pilvilento ei ole VFR lentämistä.

Mitä lentämistä se sitten on (ja miksi se ei olisi VFR-lentämistä?)? IFR:ää se ei ainakaan ole, se on varma.

Muuttuuko joku sääntö olennaisesti siirryttäessä pilvilentoon, jos jätetään huomioimatta pilvilento-oikeuden tarve ja se, että VMC-minimejä ei noudateta?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä lentämistä se sitten on (ja miksi se ei olisi VFR-lentämistä?)? IFR:ää se ei ainakaan ole, se on varma.

Muuttuuko joku sääntö olennaisesti siirryttäessä pilvilentoon, jos jätetään huomioimatta pilvilento-oikeuden tarve ja se, että VMC-minimejä ei noudateta?

Mikäs pilvilennosta sitten tekee VFR-lentämistä, eikä ehdottomasti IFR-lentämistä?

Wikipediasta lainattu, mielestäni ihan pätevä määritelmä: VFR require a pilot to be able to see outside the cockpit, to control the aircraft's attitude, navigate, and avoid obstacles and other aircraft. Governing agencies establish specific requirements for VFR flight, including minimum visibility, and distance from clouds, to ensure that aircraft operating under VFR are visible from enough distance to ensure safety. sattuu melko huonosti pilvilentämiseen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä lentämistä se sitten on (ja miksi se ei olisi VFR-lentämistä?)? IFR:ää se ei ainakaan ole, se on varma.

Aina oppii uutta. Eikun taivaalle kun keli alle VMC:n se on VFR:äääää!!!!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käsi sydämelle... kuinka moni purjelentäjä säilyttää 1,5 km vaakaetäisyyden tai 300 m pystyetäisyyden pilveen pyöriessään termiikissä cumuluspilvien alla yli 900 m korkeudessa?  :) Purjelento taitaa olla hieman harmaata aluetta VMC-minimien suhteen, muutenkin kuin pilvilennon osalta.

Viksuimmat lentopaikat tekevätkin aika paljon varauksia IMC-lentotoimintaan/ ilmoituksia IMC-purjelentotoiminnasta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aina oppii uutta. Eikun taivaalle kun keli alle VMC:n se on VFR:äääää!!!!

No. Jos eksyt (lue: lennät) kusipulkalla, ultralla tai moottorikoneella niin huonoon säähän, etteivät VMC-minimit täyty, niin ei se siitä lennosta edelleenkään tee IFR-lentoa. Jos lennät alle VMC-minimien olevassa kelissä ilmailumääräysten mukaan (pilvilento purjelentokoneella, eritys-vfr jollain ilma-aluksella valvotun lentopaikan lähialueella), niin mikä tässä on epäselvää?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viksuimmat lentopaikat tekevätkin aika paljon varauksia IMC-lentotoimintaan/ ilmoituksia IMC-purjelentotoiminnasta.

Se ei kuitenkaan riitä, jos lentäjällä ei ole pilvilento-oikeutta ja jos koneessa ei ole pyörivää hyrrää.

Mikäs pilvilennosta sitten tekee VFR-lentämistä, eikä ehdottomasti IFR-lentämistä?

Se, että lukuunottamatta erityisiä määrättyjä poikkeuksia, sovelletaan lentotoiminnassa soveltuvin osin kaikin tavoin sitä, mitä VFR-lennoista on säädetty. Pilvilentoa lentävällä purjelentokoneella ei ole esimerkiksi lentosuunnitelma- tai radioyhteysvaatimusta ats-elimeen, jotka kummatkin ovat tyypillisiä määräysten mukaisten IFR-lentojen toteutumisen edellytyksiä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

niin ei se siitä lennosta edelleenkään tee IFR-lentoa.

Muistaakseni en ole sanonut että se oli IFR lentoa. Tää taitaa  olla näkemysero..

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistaakseni en ole sanonut että se oli IFR lentoa. Tää taitaa  olla näkemysero..

Oletin ihan yhtä paljon kuin oletit itse omaa viestiäni lukiessasi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa jälkimmäisessä olevia pykäliä juuri haeskelin. Tunnetaanko vastaavat oikeudet muuten myös ulkomailla vai onko kyseessä vain kansallinen oikeutus?

Ainakin UK:ssa pilvilentotoiminta on voimissaan. Myös muutamissakin itä-euroopan maissa, mutten koskaan muista että missä, eikä tieto myöskään löydy helposti.

EASA-lupakirjoihin ei vielä saa pilvilentobittiä, mutta sellaisen tuleminen on kyllä myötätuulessa: https://www.easa.europa.eu/rulemaking/docs/crd/2012/CRD%202011-16.pdf

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se ei kuitenkaan riitä, jos lentäjällä ei ole pilvilento-oikeutta ja jos koneessa ei ole pyörivää hyrrää.

Tässä on kuitenkin se puoli, että toimintailmoitusta/varausta ei tehdä varsinaisesti varauksen sisällä tapahtuvaa lentotoimintaa varten, vaan kaikkia ko. ilmatilan ulkopuolella lentäviä varten. Jos siellä pilvipohjissa kuitenkin lennetään, niin on kaikin tavoin perusteltua ilmoittaa siitä että toiminta tapahtuu IMC:ssä. Toimintailmoitus/varaus viittaa nimenomaan lentotoiminnan muotoon, eikä siihen millä pahveilla siellä lennetään.

Toisekseen, yli 900 m AMSL tai 300 m SFC, kumpi ylempi, lennettäessä VMC-minimi pomppaa yllättäen määritelmästä "selvästi erossa pilvistä" etäisyyteen 300 metriä. Syy ei ole se, etteikö ylempänä voisi kokematonkin lentää pilvirajassa ilman pilvilento-oikeutta tai pyörivää hyrrää (kokeiltu on), vaan siitä, että edellytykset VFR-lentotoiminnan mukaiseen toisen ilma-aluksen havaitsemiseen ja väistämiseen täyttyvät ilmatilaluokassa. Edelleen tämä viittaa enemmän muihin ilmatilan käyttäjiin kuin pilvirajassa lentäviin purjelentäjiin.

Kolmanneksi, miten se VMC-minimien täyttyminen (pystysuora etäisyys pilviin 300 metriä) todennetaan? Pystyykö sen tekemään lentäjä itse ja käykö viranomainen sen mittaamassa?

Se, että lukuunottamatta erityisiä määrättyjä poikkeuksia, sovelletaan lentotoiminnassa soveltuvin osin kaikin tavoin sitä, mitä VFR-lennoista on säädetty. Pilvilentoa lentävällä purjelentokoneella ei ole esimerkiksi lentosuunnitelma- tai radioyhteysvaatimusta ats-elimeen, jotka kummatkin ovat tyypillisiä määräysten mukaisten IFR-lentojen toteutumisen edellytyksiä.

No eivät kyllä ole niitä edellytyksiä. Käytännössä Suomessa on suoritettu kautta aikojen "aitoa" IFR-lentotoimintaa ilman tarkoittamaasi lentosuunnitelmaa/radioyhteyttä tai vastaavin menetelmin kuin on lennetty pilvilentoa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Alla itsestarttaava purjekone,koneessa hyrrät ja varusteet pilvilentotoimintaan ja ohjaajalla pilvilentokelpuutus. Keli alle VMC:n ,pilvet maassa. Onko lupa startata lennolle?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se, että lukuunottamatta erityisiä määrättyjä poikkeuksia, sovelletaan lentotoiminnassa soveltuvin osin kaikin tavoin sitä, mitä VFR-lennoista on säädetty. Pilvilentoa lentävällä purjelentokoneella ei ole esimerkiksi lentosuunnitelma- tai radioyhteysvaatimusta ats-elimeen, jotka kummatkin ovat tyypillisiä määräysten mukaisten IFR-lentojen toteutumisen edellytyksiä.

Mikäli alueelle ei ole tehty pilvilentovarausta, niin purjekoneen pilvessä pitää olla yhteydessä ats-elimeen - myös G-ilmatilassa.

Jos taas on varaus, niin varauksesta on tieto ATS-elimillä ja purjekone on läheisen purjelentokentän taajudella antaen sijainti-ilmoituksia.

Näin mulle ainakin keväällä opetettiin....

EDIT: Lisäys, se pilven pohjissa purkkarilla lentäminen taitaa olla maailman laajuinen defacto tapa jolla ei ole derule pohjaa.

-J

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä alla linkki kotimaisen Windgraftin edustamaan Trig TT22-transponderin ominaisuuksiin, jottei tarvitse arvailla  ;);

   http://www.windcraft.fi/trig/tt22.html

"•Pieni virrankulutus (noin 6W)."  Heh!!! about sen mitä koneen muut laitteet kuluttavat yhteensä - hiukan on vielä kehittämistä...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Alla itsestarttaava purjekone,koneessa hyrrät ja varusteet pilvilentotoimintaan ja ohjaajalla pilvilentokelpuutus. Keli alle VMC:n ,pilvet maassa. Onko lupa startata lennolle?

En yhtään tiedä onko lupa vai ei, mutta toivottavasti kukaan ei ole kyllin pöljä yrittääkseen. Tuskin onkaan, eihän tuossa olisi mitään järkeä.

Selvennykseksi, pilvilento purjekoneella tapahtuu näin:

Ajetaan nostoon pilven alle. Pilven pohjat ovat ainakin 500 metrissä, yleensä kyllä vähintään 800 metrissä. Pilvet eivät ole mitään yhtenäistä pilvikattoa vaan yksittäisiä cumuluksia. Joku rohkeampi voi mennä jonoon tai jopa kehittyvään ukkospilveen.

Keskitetään nostoon pilven alla, siirrytään mittarilentoon vähän ennen huppuun menoa ja huikataan ilmoitus radioon. Pidetään viiksi jalalla noin vähän vajaan kahden viivan kohdalla, nopeus 90 - 100.

Pilvessä noustaan mihin pääsee tai mihin saa nousta; pois pitää alkaa lähteä kun on noin 500 metriä jäljellä sallittuun ylärajaan - riippuu nousunopeudesta ja pilvestä.

Pois lähdetään niin että oikaistaan kone suoraan lentoon. Se pidetään suorassa lennossa hetki ja tarkistetaan suunta. Kaarretaan siihen suuntaan mihin todella halutaan, noin 20 astetta plus/miinus. Ajetaan ulos pilvestä.

Pilven ulkopuolella ihaillaan maisemia, sulatellaan konetta ja liu'utaan pilven alarajan alle, yrittämään uudestaan pilven sisään.

Jos pilvessä tulee jotain isompia ongelmia - nopeudet karkaavat - perussääntö on ottaa jarrut ulos ja sen jälkeen odottaa maanäkyvyyttä.

Pilvilentoa ei tietääkseni harrasteta Nummelassa tai Hyvinkäällä Helsingin TMA:n alla, miten tämä liittyy otsikon aiheeseen?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään